Yhtä äkkiä se kesä putkahti - viime perjantaina juuri, kun Himoksella Iskelmä festivaalien toisen pääpäivän aloittava Neljänsuora pongahti lavalle, niin myös aurinko löysi tiensä esiin pilviverhosta ja Uudellamaalla aamulla niskaan saatu sade oli muisto vain. Niin Ensihoitaja oli elämänsä ensimmäisillä isoilla festareilla niin kuin vierailijana eikä töissä pelastamassa itsensä teloneita. Joskin jos tarinoihin on luottamista Ensihoitajan taitoja olisi tarvittu tuolla yllä mainitun bändin jäsenten paikkailuun. Onneksi kuitenkin festivaalien ensiapuorganisaatio oli paikalla - Ensihoitaja ei.

Niin pitäisiköhän tässä avautua matkan vaiheista? Ensihoitaja oli tilannut matkan erään iskelmä festivaaleille kuljetus ja lippu paketteja tarjoavalta matkanjärjestäjältä Helsinki - Himos - Helsinki. Lähtö Helsinki Mikonkatu 9.30. Ensimmäinen asia mikä matkassa huoletti Ensihoitajaa oli hyvin huonosti annettu osoite ja kun bussia ei vielä näkynyt 9.20 rupesi uskokin asian suhteen loppumaan. Onneksi paikalle oli Ensihoitajan lisäksi saapunut muutama muukin, joten eiköhän me oltu suurin piirtein oikeassa paikassa. Minuutilleen 9.30 paikalle karauttaa pikkubussi, jonka ikkunalla on iskelmän logo. Mitä tollako me lähdetään - eikö tule enempää ihmisiä, what? Ei ollut paljon lähtijöitä, mutta eipä tuohon pikkuiseen olisi enempää mahtunutkaan. Niin 15:stahan se oli rekisteröity, mutta niiden 15 olisi pitänyt olla kääpiöitä tai hentosia keijuja. Ensihoitaja ei ikinä ymmärrä miten noin ahtaalla kulkuneuvolla lähdetään noinkin pitkään matkaan. Ainakaan Ensihoitajan jalat eivät mahtuneet niille tarkoitettuun rakoon vaan ne rötköttivät kaikkien matkavarusteiden seassa keskikäytävällä.

Aikataulu oli laadittu tiukaksi ja kun lähtöpaikkojen osoitteet olivat kaikille epäselviä niin matka oli myöhässä jo Lahden kohdalla. Siellä odoteltiin muutamaa matkaajaa kyytiin - joita ei koskaan sitten tullut ja bussi sammutettiin lain pykälän mukaan. No, kun piti startata niin kuului vain klik, klik... Ei ole todellista - Neljänsuora esiintyy ensimmäisenä ja aikataulun mukaan Himoksella piti olla vain tuntia ennen keikan alkua. Nyt oltiin jo lähemmäs puoli tuntia myöhässä ja auto ei starttaa. Ensihoitaja ehdottaa kuskille, että työnnetään kosla käyntiin ja niinhän me tehtiin. Ensihoitaja työntää kahden matkaseuralaisen kanssa bussin liikkeelle ja kuski saa ns. mäkilähdön ja eikun kiireesti kyytiin ja matkaan. Voi ei - eihän tämä tähän lopu. Poliisi ratsaa bussin jolla on ollut himppu liikaa vauhtia. Tuleppa tuonne poliisiautoon... Ensihoitaja on ihan maansa myynyt ja varma, ettei tästä keretä enää keikalle, mutta poliisi onkin niin armollinen, että kuski saa vain huomautuksen ja matka jatkuu... Seuraava pysähdys on Kuhmoinen ja pikaisesti vielä yksi matkaaja kyytiin ja pissatauko, kun bussissa ei tietenkään ollut vessaa. Kyllä noin pitkässä ja ihan liian kiireisellä aikataululla toteutetussa matkassa olisi pitänyt olla edes sellainen kulkuneuvo, ettei aikaa olisi mennyt enää pysähdyksiin.

Nyt vielä viimeiset viitisenkymmentä kilometriä - hienoa ehditään!!! Mutta mitäs nyt tapahtuu...? Ensihoitajan kokenut perstuntuma toteaa, että nyt ei ole kaikki kunnossa, sprintteri nykii ja vaihteiden kanssa sählätään - auton tehot hävisivät ihan selvästi. No, Himokselle on vajaa kymmenen kilometriä. Ja pam! Siinä se oli matkan teko, auto hyytyy viimeiseen risteykseen - mitään ei tapahdu, eikä kosla liiku. Kamppeet kasaan ja ulos... ja mitäs nyt 20 min aikaa keikan alkuun ja matkaa 6 km. Ei muuta kuin tytöt riviin tien reunaan ja peukut pystyyn. Ihan pelastava enkeli saapuu harmaalla mersullaan ja ottaa maansa myynneet tyttäret kyytiin ja vie Iskelmä festivaalien pääportille. Ihana ihminen - kiitos hänelle - pelasti ainakin Ensihoitajan reissun. Illan mittaan festarialueella Ensihoitaja tapaa muita samassa matkassa tulleita ihmisiä ja kaikkien kertomus on sama - liftillä tultiin. Aika monta, aika hienoa ihmistä auttoivat meitä hätään jääneitä. Pikkasen kyllä yöllä jännitti mitenköhän tästä kotiin päästään. Onneksi auto oli saatu hinattua Jyväskylään ja siellä tehtyä tärkeimmät korjaukset. Ainoa vaan, että oli kyllä kuskille ihan hirveän rankka reissu - yli vuorokausi samoilla silmillä matkassa!!! Pakko sanoa, että loppumatkasta Ensihoitaja ei uskaltanut kotimatkalla nukkua vaan piti pitää huoli, että kuski pysyy hereillä. Ei nyt ollut ihan nappisuoritus matkanjärjestäjältä.

Niin, Ensihoitaja ehti kuin ehtikin, kaikista sattumista huolimatta 15 min ennen keikkaa lavan eteen. Festarijärjetäjän edustajille tästä iso käsi. Ensihoitaja sai nopeaa ja ystävällistä palvelua niin narikassa, kuin portilla, kun kertoi miksi täällä säntäilee. Ja lavaneteen eturiviinkin vielä Nelkkujen keikalle - kiitos näille tarinoiden ja poikain keikkojen kautta tutuksi tulleille tyttärille ja näin festarit pääsivät vauhtiin.

Vielä ennen kuin aloitetaan festarihehkutus niin pitää palata tuohon matkan tekoon ja Ensihoitajan elämään aikaan ensihoito. Uransa alkuaikoina Ensihoitajan työpelit eivät olleet kovin kummoista kalustoa - toisin kuin viimeisinä vuosina. Ensimmäinen Sprinteri oli loppuun ajettu turboton (tai ainakin siltä tuntui) peli, jolla pääsi alamäkeen myötätuuleessa 120 km tunnissa. Seuraavaksi ajettiin puolimiljoonaa ajetulla volskilla. Aktiiviuran viimeiset vuodet sitten olivatkin ajoneuvojen juhlaa - viimeiset ambulanssinsa Ensihoitaja pääsi Profilelle "tekemään" ja ne siirtyivät akuuttiajosta kiireettömään 250 km ajettuina. Niinpä Ensihoitajalle ovat uran alusta tuttuja erilaiset ongelmat. On työnnetty ja kaapeleilla käynnistetty ambulanssia, jonka ylläpitolaturi on hajonnut, on kytkin sylkäissyt nesteet pihalle kesken ajon, on jarrulevyt haljenneet jarrutuksen yhteydessä (tähän on pakko kyllä kertoa, että niissä levyissä oli jokin valmistusvika), startin pohja on sytyttänyt tulipalon konehuoneeseen jne. Niin ja alle 2000 ajetusta uudestakin on turbo pettänyt ja toisen kerran ensimmäisessä huollossa öljynvaihto meni jotenkin niin, että joku hiukkassuodatin vetäisi itseensä öljyt ja pudotti ajoneuvon vikakäyttötilaan (kulkee about 60 km kaasu lattiassa). Toki näitä sattuu - tekniikka on tekniikkaa ja kyllä niistä ambulansseista on paras mahdollinen huoli pidetty, mutta kilometrit satuttaa autoja ja kuluvat osat hajoaa, monesti yllättäenkin, kun käyttö on rankkaa. Oli myös kovasti vanha tuo tilausajon pikkubussi - yli 10 vuotta ainakin korimallin perusteella. Onhan siinä varmasti muutama kilometrikin silloin alla. Mutta näistä kokemuksista viisastunut Ensihoitaja osaa tehdä kaikenmoista ja tunnistaa ainakin vikoja - eihän näille nykyisille enää voi tehdä itse mitään. Mutta siis noista kaikista sattumista yksikään ei ole estänyt Ensihoitajaa koskaan hoitamasta potilasta. Aina jollain on päästy perille!

Mutta siis nyt festarifiiliksiin. Perjantai 26.5 ja Himos Iskelmä festivaalit. Päivän aloittaa jo miljoonasti mainittu ja Ensihoitajan eniten odottama Neljänsuora. Paikka eturivistä on saatu. kännykän muisti tyhjennetty turhasta ja virtaa ladattu akku ja muutama varavirtakin täyteen ja ei kun sillä kuvaamaan - nyyh! Alueelle, kun ei saanut ottaa järkkäriä, mutta läheltä ja hyvässä valaistuksessa kännykällä sai jopa järkkäriä parempia kuvia. Ainoa oikeastaan mitä jäi tällainen harrastelijakuvaaja kaipaamaan oli zoomi. Onneksi nuo artistit tykkäsivät hyppiä lavan reunalle niin sai parempia kuvia. Ensihoitajan seuraava prokkis onkin harjoitella ihan oikeasti kuvaamaan. Nyt kuvaus on ollut lähinnä räpsimistä - seuraavaksi opetellaan käyttämään manuaalisia asetuksia oikein. Siinäpä puuhaa ensi talveksi.


Niin Neljänsuora pääsi siis lavalle ensimmäisenä kahden loukkaantuneen jäsenensä kanssa. Antin jalka oli jäänyt edellisellä keikalla bussin perälaudan alle (vai minkä se nyt olikaan) ja Juha oli kaatunut Iskelmä - Neljänsuora korismatsissa selälleen lyöden päänsä asfalttiin. Eipä se silti tuntunut kovin menoa haittaavaan. Antti nyt ehkä hyppi hieman normaalia vähemmän, mutta sepä meni koriksessa menetetyn energian piikkiin. Juha sen sijaan veti sillä voimalla kitarasooloja, että tainnut paljon kolaus hidastaa menoa. Jos Vaakuna Picknikin kuvissa oli Jasse liekeissä niin nyt se kyllä oli Julle. Ihan mahtavaa taas kerran ja vielä, kun saatiin seuraksi se aurinko, joka hiveli niskaa koko keikan ajan niin, että ainakin Ensihoitajan piti turvautua useampaan otteeseen aurinkovoiteeseen ja silti olkapäät punoittaa ;-)

Neljänsuoran jälkeen toiselle lavalla nousi Egotrippi. Harmi, sillä Ensihoitaja olisi mielusti tätäkin kuunnellut, mutta seuraavaksi toiselle lavalle oli tulossa Jari Sillanpää ja eturivin paikka piti lähteä varaamaan ajoissa. Pikaisesti muutaman kappaleen verran silti piti ehtiä Mikkiäkin kuunnella. Hyvin ne veti, mutta väen tungos oli jo sitä luokkaa, ettei kovin eteen päässyt ja näin kuva heistä on hieman heikkolaatuinen - kuva kuitenkin.

Ei kun seuraavaksi iskelmälavan eteen uuden Nelkkujen pipon kanssa. Pakko oli ostaa jotain pään suojaksi, kun bussiin oli äkkilähdön takia jäänyt osa tavaroista. Toisaalta saipa Ensihoitaja uuden värisen päähineen taas käyttöönsä hyvällä tekosyyllä. Nyt pitää vielä keksiä millä tekosyyllä sen oranssin kehtaisi ostaa ;-) Taas yksi uusi tuttavuus festareilta oli pitänyt Ensihoitajan kuvaus ja

soppailureissun aikana tilaa eturivissä ja Ensihoitaja pääsi kuvaamaan Jaria kunnolla. Muistatte varmasti, että Ensihoitaja oli Vaakuna piknikin jälkeen kovin pettynyt siihen, ettei saanut Jarista kunnon kuvaa - no nyt sai. Siltsun show oli kyllä muutenkin nyt erinomainen. Jari loisti ja otti yleisönsä. Mutta koko keikan kohokohta oli järkkärit tanssityttöinä!!! Hieno juttu Siltsulta ja ihanaa heittäytymistä järkkäreiltä. Pilke silmäkulmassa pojat tanssimassa ja läpyä yleisölle juostessa taas omille paikoilleen lavan eteen turvaamaan shown jatkuminen. Mahtavaa!!!

Siltsun jälkeen piti kiirehtiä katsomaan Arttu Wiskaria, mutta nytkin rantalavan teltta oli jo äärilleen täynnä ja kovasti viileä ihanan auringon paisteen jälkeen. Koska Ensihoitaja näki Artun vastaikää Linnanmäellä niin muutaman kappaleen jälkeen Ensihoitaja siirtyi kuulolle ulkoilmaan ja käyttämään festarien muita palveluita. Artun jälkeen lavalle kipusi Yö. Niin pitkän uran tehnyt bändi ja Ensihoitaja ei muista ehkä koskaan heitä nähneensä - eipä siis auttanut muu kuin taas rynniä näköetäisyydelle katsastamaan ja kuulostelemaan näitä miehiä. Ja kun taas laulettiin mukana niin rupesihan se Ensihoitaja paran ääni jo häviämään. Voisikos kohta tulla joku esiintyjä, jonka biisit ei laulata? No, eihän sellaisia ollut näillä festareilla...


Yön jälkeen lavalle kapusi Anna Abreu, mutta tätä Ensihoitaja ei kerennyt katsomaan, koska keksi pipobaarin, jossa pipoja tehtiin yleisön toiveilla. Hym, mitäpä jos... ja ei kun tuumasta toimeen. Ensihoitaja teetätti pipon, jossa lukee Ensihoitajan tarinoita. Hauska idea ja olisihan noita muitakin voinut tehdä, mutta voi pipo-miehellä oli jo töitä jonoksi asti. No, Annaa sitten kuunneltiin vain sivukorvalla ja pipon

valmistuttua piti taas joutua Iskelmälavalle, koska Juha Tapion keikalla lavan etu täyttyi nopeasti. Wau mikä show Juhalla. Kyllä siinä on valovoimainen tähti ja Juhan kappaleet on myös oikeinkin mieluisia Jos Siltsu tempaisi järkkäreiden pyytämisellä tanssimaan niin Juha juoksi pitkin yleisön seassa ja sähikäiset lenteli suuren shown tyyliin lavan reunamilta. Kyllä sitä kelpasi katsella.


Tässä vaiheessa Ensihoitaja totesi, että ikä alkaa painaa eikä enää jaksa seisoa koko päivää ja varsinkaan rynniä massojen keskellä koko iltaa, mutta Lauri Tähkä alkoi seuraavaksi keikkansa. Muutaman kappaleen ajan Ensihoitaja jaksoi sinnitellä, mutta tässä vaiheessa iltaa selkä oli jo niin tulessa, että pakko oli päästä istumaan ja sitten katseltiin poikain showta ulkopuolen screeniltä lavojen päällä istuen. Kyllähän se siihenkin kuului, mutta eihän sitä tunnelmaa saa kiinni taka-alalla, mikä on lavan edessä. Tässä vaiheessa Ensihoitaja olisi kyllä ollut täysin valmis lähtemään kohti kotia, mutta vielä oli jäljellä yksi loistava esiintyjä Jenni Vartiainen. Enää Ensihoitaja ei edes koettanut pyrkiä lähellekään lavaa vaan tyytyi kuuntelemaan ja katselemaan esitystä kauempaa. Pikkuhiljaa Jennin laulellessa viimeisiä kappaleitaan lähti iskelmä festari yleisö purkautumaan kohden mökkejä, telttoja, autoja, koteja ja muita mahdollisia majoitusratkaisujaan. Niinpä Ensihoitajakin - jännityksellä hipsi kohden sovittua lähtöpaikkaa - onko siellä meille kulkuneuvo? Ja siellähän se odotti tuttu kuski ja kovan onnen bussi - hätäpaikkailtuna. Kunhan viimeinenkin kyytiläinen oli saatu bussiin niin ei muuta kuin kohden kotia - 4 h tässä ja sitten vielä useammalla julkisella kotiin asti. 24h liikkeellä - vaikka Ensihoitaja on ensihoitaja vuosinaan oppinut valvomaan niin kummasti sitä on voimat vanhemmiten huvenneet.

Mathis reissu silti vaikka matkaan mahtui monta moninaista kommellusta. Ehjänä ollaan kotona ja väsymyksetkin rupeaa olemaan nukuttu pois. Seuraavia seikkailuja odotellessa ehkäpä jo ensi viikolla ;-) Älkääpä polttako nahkaanne - nyt lämpenee!!!