Voitolla yöhön vai mitenkäs se nyt menikään... Mutta jokatapauksessa Ensihoitaja löysi itsensä tostai-iltana Kaapelitehtaalta kuulostelemassa Neljänsuoraa ja Jari Sillanpäätä. Iskelmä liven pikkujoulut vai parti parit - mutta siis hyvää menoa oli pakko olla luvassa - kaksi Ensihoitajan suosikkia lavalla. Ensihoitajan fanikaveri saapui toiselta puolen Suomea Helsinkiin ja suunta Ensihoitajan työpäivän päätteeksi oli Ruoholahti. Hyvissä ajoin - niinhän kutsussa sanottiin, joten Ensihoitaja ystävineen saapui Kaapelille siinä pian 18 jälkeen, kun meidän ei vippien ovet aukesivat 19. Kovasti huonosti paikka oli merkitty - ihan arvailun varassa piti jäädä yhdelle ovelle odottelemaan, jossa luki, että vieraat. Siitä sitä varmaan päästään sisälle.

Eikä - ei ole todellista - sade alkoi ja missään ei ollut minkäänlaista katosta tai suojaa meille reppanoille. Onneksi laukussa oli sateenvarjot matkassa. Siinä me sitten odoteltiin - taidettiin olla aika aikaisessa, kun bändinkin porukkaa saapui vasta meidän jälkeen. Niin no, puolisokea Ensihoitaja pimeässä ja sateessa ei tunnistanut matkalaukun kanssa saapuvaa herraa ennen kuin kuuli äänen - Jullehan se siinä saapui työpaikalleen. Toisaalta onneksi tultiin ajoissa - puoli tuntia ennen ovien
aukeamista rupesi ovella olemaan jono - varmaan lähemmäs sataa metriä. Siinä me ja muut sitten odotettiin - eivätkä ne järkkärit vielä 19:kaan laskeneet meitä sisään. Anttikin jo kävi ihmettelemässä, eikö ne laske teitä sisälle. Kun ovet vihdoin aukesivat oli yhdellä sun toisella odottajalla sormet ja varpaat umpijäässä.

Mutta siis vihdoin sisälle ja paikat tuttuun tapaan lavan edustalta - kamerat kasaan ja kuvausvalmiuteen. Siinä ääneen ihmeteltiin mitenkäs tänne sai tuoda järjestelmäkamerat, niin heittäytyi meidän kanssa jutulle lavan edus järjestyksen valvoja. Tuntui olevan kuvaajamiehiä ja innostunut kameroista hänkin. Ja nyt Ensihoitajallekin selvisi miksi joissain paikoissa kielletään järjestelmäkamerat, joissa on irroitettava objektiivi. On kuulemma muuten mahdoton tunnistaa mitkä aparaatit näistä nykyisistä ovat järjestelmäkameroita ja mitkä eivät, mutta irroitettavan objektiivin tunnistaa kaikki. Eli taas tuli opittua jotain uuttakin ;-)

Pian illan tähdet nousivat lavalle - ensimmäisenä Neljänsuora - Antti, Juha, Jasse, Johan ja Jussi ja show pääsi käyntiin. Voi pojat, että niillä pojilla riitti virtaa - osalle oli tainnut Puuhis muistaa vaihtaa ennen keikkaa uudet duracellit, sillä sen verran vauhdikasta menoa lavalla nähtiin. Vai lieko tuo iso lava villinnyt pojat pomppimaan ja juoksentelemaan. Viime kertaisen keikan lavalla, kun muutama askelkin oli jo liikaa, niin tällä lavalla mahtui touhuilemaan. Niin ja sen ne pojat tekivätkin, ne jotka pääsivät soitin aparaattiensa äärestä liikkeelle. Välillä eturivin pojat olivat kaiuttimien päällä ja seuraavaksi yleisölle jaettiin pipareita. Ja Ensihoitaja kuvasi ja kuvasi - voi miten mahtavia kuvia tulikin. Välillä meno oli kyllä sen verran vauhdikasta, että kuvattavilta katosivat päät tai kuvista tuli muuten vaan ihan tärähtäneitä liikkeen johdosta, mutta kyllä sinne sekaan niitä parhaita mahdollisiakin kuvia mahtui.

Viimeisten kappaleiden aikana Ensihoitaja ihmetteli mikäs nyt tuli, kun vieressä olevat ihmiset alkoivat liikehtiä levottomasti - kappas lavalta heiteltiin lippiksiä ja oho, yksi lensi suoraan kuvaavan Ensihoitajan käteen. Eipä ole tuollaista koppia ennen nähty ;-) Mutta voi, ei kait keikka vielä lopu - pitäähän pojat saada lavalle vielä encoren verran - eikös. Ensihoitajan muisti kun on lyhyt ja valikoiva eipä enää voi varmasti sanoa mitä sitä encorena soiteltiin, mutta villi veikkaus olisi, että Sinä kesänä tuli ainakin illan loppupuolella. Ja silloin hypitiiin - laulajan, soittajien ja yleisön toimesta. Ja mitäs sitten - no selfie tietenkin - ja kyllähän siinä kuvassa oli käsiä kohollaan poikien takana ;-)



Keikan jälkeen oli tietenkin pakko laittautua poikien Storelle. Ai miksi? No, toki hakemaan lippikseen nimmari ja ottamaan kuvia - paljon kuvia, erilaisia kuvia ja huippukuvia. On se ihanaa, kun nuo Neljänsuoran pojat malttavat jäädä jakamaan nimmareita, ottamaan yhteiskuvia ja vaihtamaan kuulumisia meidän kanssa. Vaikka ihan joka viikko meidän samojen tyttösten kanssa :-) Luulisi jo niidenkin kyllästyvän meihin ;-) Heheh! No, onneksi he jaksavat vieläkin ihan joka kerta hymyillä meille meidän kuvissa :-) Jaksetaan mekin sitten tulla vielä uudestaan ja uudestaan keikoille - seuraavan vuoden kalenterikin jo täyttyy vauhdilla ;-)

 

Poikien jälkeen lavalle nousi - kukas muukaan kuin Jari Siltsu Sillanpää - ja taas räjäyteltiin kesälavoja perässä tuleen... Kyllähän sitä Siltsuakin on aina ilo kuunnella. Joskin vaan Ensihoitaja toivoisi sitä Sillanpään vanhempaakin tuotantoa kuultavaksi - ei tuossa uudessakaan ole vikaa, mutta enempi Ensihoitaja tykkäsi niistä vanhemmista kappaleista. Näkyy varmaan tuossa mielipiteessä tuo Ensihoitajan tanssitausta - koska entinen musiikkityyli oli enempi perinteisissä lavatansseissa tanssittavaa musiikkia. Mutta siis Sillanpää kuulosteltiin ja nautittiin laulujen sulosoinnuista vielä ennen kotiin lähtöä.



Takana oli pitkä päivä ja mukava ilta loistavan musiikin parissa. Kotona vielä piti katsella kuvia ja siirrellä niitä koneelta toiselle ja palata vielä illan parhaisiin paloihin. Kyllähän me taas oltiin tyytyväisiä illan musisointiin. Seuraava setti olisi sitten tarjolla Tampereella jo perjantaina ;-) Sitä odotellessa odotellaan myös talven tuloa ja toivottavasti lunta vihdoinkin myös tänne pääkaupungin seudulle.

Eilen Ensihoitaja pääsi taas vihdoin Neljänsuoran keikalle. Suora oli pitkästä aikaa inhimillisellä etäisyydellä ja lauantaipäivä mahdollisti reissuun lähdön. Pitkän työviikon päätteeksi Ensihoitaja pääsisi siis rentoutumaan musiikin pariin Parolaan Satulinnaan. Aamusta sää näytti reissuun lähdön kannalta vielä mukavalta - aurinko paistoi ja ilma oli vielä useamman asteen plussan puolella. Matkan loppupäässä kyllä oli jo lunta maassa, mutta olihan Ensihoitajan autossa ollut nastat alla jo useamman viikon. Ainoa vaan, ettei kaikilla muilla ole vielä niitä nastoja ja talvi kun yllättää autoilijat joka vuosi. Kovin on kummallista miten ensimmäisillä liukkailla ajaminen tuntuu olevan vaikeaa, toisaalta ei nastat pure sohjoon. Kelin vuoksi reissuun lähdettiin ajoissa. Klaukkalan kohdalla vesisade muuttui rännäksi ja Hyvinkään jälkeen lumeksi. Riihimäen kohdalla lunta oli jo tienreunavalleiksi asti. Suola-autot olivat jo liikkeellä, joten ainakaan pahasti tiet eivät pääsisi
jäätymään edes yön kotireissulle.

Koska sää ei ollut ihan niin paha, kun Ensihoitaja oli arvioinut oli hän hyvissä ajoin perillä. Pimeästä putkahti esiin tanssilava ja sen pihassa Neljänsuoran bussista purettiin kamoja, joten oikeassa paikassa oltiin. Ensihoitaja ajoi lumiselle pihalle ja naps - kaikki valot hävisivät. Mihinköhän täällä voi jättää auton, mitään opasteita parkkeeraamisesta ei näkynyt ja täysin aurasta vailla olevassa pihassa oli parkkisuunnitelmaa mahdoton hahmottaa. Mutta jos jonnekin tuonne keikkabussin tienoolle niin voisi ajatella sinne voivan pysäköidä. Pikkuhiljaa piha-alueelle saapui muitakin

matkaajia ja Ensihoitajan odottama ystäväkin. Edelleenkin tanssilavan alue oli pimeänä - pellon takana kuitenkin näkyi valot ja toiveikkaina odotettiin, että sähköt saataisiin takaisin. Kahdeksalta, kun ovien piti aueta alue oli kuitenkin edelleen pimeä. Ovien pieleen tuotiin kynttilöitä ja yleisölle kerrottiin ovien aukeavan kohta ja musisointi saataisiin käyntiin -
aggregaatteja ja Neljänsuoran keikkabussi tuottivat virtaa ja pöydillä oli paljon kynttilöitä. Hämärä hyssyssä aloitettiin ilta, mutta musiikki saatiin kuulumaan.

Ensimmäiseksi lavalle kipusi Henkka ja kulkurit. Ensimmäiset valssit kajahtivat ilmoille ja niinhän se soitto soi koko illan, melkein kokonaan apuvirtalähteiden avulla. Kovasti oli tunnelmallista, kun kynttilän liekit valaisivat ravintolan puolta, lavalla muutama valo ja tanssilattian täyttivät lavalta luovien valojen varjot. Jouluhan tässä on tulossa ja kynttilä kausi parhaillaan. Hämärähyssyn lisäksi ei mistään huomannut, että jotain olisi pielessä niin musiikki raikasi.

Toisen setin aloitti Neljänsuora - vähän tehtiin sähköjen siirtoja, kaiuttimista ja soittimista toisiin, etteivät varavirtalähteet kuormittuisi liikaa, mutta musiikki saatiin toisellekin setille soimaan. Ainoa, mikä puuttui olivat vilkkuvat taustavalot, mutta oikeastaan ainakin Ensihoitajan mielestä se oli vain hyvä. Vilkkuvat valot vain häiritsevät kuvaamista ja käyvät silmiin. Aggregaattien jyristessä

ulkopuolella me nautimme sisällä musiikista. Lumisateen aiheuttama huono sää oli sähköjen katkeilun lisäksi saanut myös osan tanssijoista jäämään kotiin. Vähän oli meitä Nelkkufanejakin saapunut, mutta paremminhan mahduttiin lavan edustalle. Näin kuvausta

harrastavana lava aiheutti yhden haasteen kuvaamiselle. Olisi ollut mukava saada kaikki pojat kuvaan lavalla yhtäaikaa, mutta pykälainen lava sai kitaristi Juhan jäämään kovin sivuun muuten tiukkaan ahdetusta bändistä. Toisaalta, yleensä takarivin vilkkuvalojen ja savun sekaan jäävät pojat rumpali Johan ja basisti Jussi olivat nyt hyvin esillä kuvauksen kannalta.

Ilta oli mukava - tunnelma jouluinen - kiitos lumisateen ja kynttilöiden. Hankala tilanne hoidettiin hienosti järjestäjän taholta ja keikka pääsi alkamaan vain himpun myöhässä. Kiitos kaikille mukana olleille ja kiitos Neljänsuoralle keikasta. Vihdoinkin Ensihoitaja sai livenä myös sen uuden kappaleen Kun sä meet.


Kokonaisuutenaan siis oikein onnistunut reissu - mitä nyt vieläkin vilistää silmissä yön kotimatkan lumisade, mutta hieno keikka, hienot bändit, hienoa toimintaa järjestäjältä, hienoa paikallinen vpk ja heidän aggregaattinsa ja niin nopea käyttöön saaminen sekä hieno tunnelma. Ainoa, mitä jäi kaipaamaan niin muutaman tanssinhan sitä olisi illan aikana voinut tanssata, mutta ehkäpä toisella kertaa sitten. Tällä kertaa nautittiin musiikin lumosta ja kynttilöistä ;-)

Tällä kertaa lumituiskun ja kynttilän liekin tuoksuista tarinaa - vaihtakaahan nyt viimeistään ne nastat alle ja liikkukaa varovasti. Talven tullen autoon on myös hyvä, ottaa vähän varavaatetta, jos sattuu niin huono tuuri, että jostain syystä auto jättää tien päälle, sattuu vahinko itselle tai muille. Niin ja hommatkaa nyt ihmeessä autoihin noita taikaviittoja - siis heijastinliivejä. Jokaiselle matkustajalle - aika halpa henkivakuutus siinä vaiheessa, kun pitää jostain syystä tulla pimeällä tiellä siitä autosta ulos. Ensihoitaja tietää mistä hän puhuu. Eli kipin kapin ostamaan heijastinliivejä ja siinä samalla voisi sen muutaman uuden heijastimenkin hommata, työkassiin, takin taskuun tai vaikka joululahjaksi. Olkaahan kilttejä - tontut on jo liikkeellä ;-)