Mihin nämä päivät ja viikot katoavat. Neljä keikkatarinaa taputtelematta ja paljon muuta sanottavaa, mutta ei, Ensihoitaja ei kyllä tunnu kerkenevän enää ollenkaan koneen ääreen näin niin kuin vapaa-ajan harrasteiden parissa. Aikaahan vie tietenkin työt, mutta nyt tässä on ollut kaikkea muutakin - Ensihoitajan kummilapsi on tulla putkahtanut maailmaan ja sitä uutta pientä elämää ihmetellessä on mennyt viimeinen viikko. Toisaalta vauva kasvaa, mutta blogipa ei karkaa minnekään, eikä tarinat haihdu mielestä - toivottavasti. Ämyrihän se olisi tällä kertaa työn alla. Eli kiireisen keikkaviikon kolmas keikka. Ensin oltiin heiluttu Lohjan torilla, seuraavaksi Iskelmä livessä Suvilahdessa ja lopulta tie vei vielä kesäkauden päätöstansseihin Ämyrille.

Pientä turnausväsymystä taisi olla jo ilmassa, mutta pitihän sitä lähteä, kun vielä oli luvassa perinteiset lavatanssit. Ensimmäinen matkalainen kyytiin ja kohden Somerniemeä. Lohjalta tai paremminkin siitä Lohjan kyljestä poimittiin seuraava matkalainen kyytiin ja lähdettiin ajalemaan pieniä teitä kohden tanssilavaa. Auton poppikoneissa soi - yllätys, yllätys - illan esiintyjä Neljänsuora, mutta sillä vanhemmalla tuotannolla. Sua vain hän kaipaa-levy on ollut tämän kesän auton soittolistalla.
Niin juuri, ei ole mitään hienoa vaihtajaa tai usb-tikkua tai mitään muutakaan Ensihoitajan autossa. Sentään se cd-soitin yhdellä levyllä ;-) Eli sitä yhtä ja samaa on soiteltu niin, että jokainen biisi on muistissa paremmin, kuin kyseisen bändin solistilla ;-)

Pian oltiin jo Ämyrin tien ristissä. Siellä se oli pienen mäenharjanteen päällä mäntymetsän keskellä. Auto parkkiin ja sisään. Ai, niin...satoi, satoi ihan kaatamalla. Joten jopa Ensihoitaja oli joutunut luopumaan kellohameestaan pienen flunssan poikasen tykytellessä taustalla. Yhtään ei voisi saada kylmää eli farkkuihin oli päädyttävä ja kilometri huivia kaulaan lämmittämään. Kipi kapi juostiin autolta sateessa tanssipaikalle ja mitä - täällähän on ihan kaikki tutut tyttäret lavan edessä odottamassa Neljänsuoraa.

Siinä bändiä odoteltaessa kuunneltiin toisella puolen lavaa soittelevaa Läpivalaisua. Hitto, että on nuoria poikia, mutta hyvää musiikkia he soittivat. Tästä porukasta, Ensihoitaja uskoo, tullaan vielä kuulemaan. Nyt vain omia hittejä työnalle niin hyvää tulee. Ainakin poikia oli mukava kuunnella vuorotunnein. Musiikin kuuntelun ohessa vaihdeltiin kuulumisia ja katseltiin toistemme kuvia keikkaressuilta. Ja hups, niinhän sinne lavalle kipusikin jo Neljänsuora. Lavan edusta täyttyi pikkuhiljaa ja illan viimeisellä setillä ei tainnut koko tanssipaikassa enää kukaan tanssia vaan suurin osa ainakin vain katsoi ja kuunteli poikien settiä. Mutta huomion arvoista oli, että taisi olla ensimmäinen keikka, missä ei ollut kännisiä tunkemassa päälle ja jokainen sai nauttia keikasta, ilman kyynärpäitä kyljessä. Ihanaa, että tallaisiakin paikkoja vielä on.

Illan setit olivat tuttua ja turvallista Neljänsuoraa - mitään yllättävää ei keikalla tarjoiltu, vaikka jotain olisikin odottanut - varsinkin tuon Iskelmän mahtavan Joel Hallikais yllätyksen jälkeen. Ihan mitä tahansa - vaikka vain jotain biisiä, jota ei olisi vuoteen vetäisty. Vaikka sitä Elämä kaunis kappaletta, mistä on kesän aikana tainut tulla Ensihoitajan uusi suosikki.

Pikku hiljaa ilta ja keikka kääntyi kohden loppuaan. Kait sitä pitäisi taas lähteä kohden kotia - eli heippa hei pojat ja ajelemaan tuonne sadesäähän. Onneksi tällä kertaa kotimatkaa ei kovin paljon ollut, joten ihan melkeen ihmisten aikaan pääsi nukkumaankin. Mutta arvatkaapa mitä - kohta oltaisiin taas keikalla... viikolla kutsuivat aallot, aallot ja Baltic Princess. Ehkäpä sieltä pikaisesti uusia tarinoita...eihän tää Ensihoitaja enää muista näistä reissuista puoliakaan - hyvä, jos edes kymmenen prosenttia ;-)

On syyskuu saapunut, rannan baarit suljettu... mutta ei Suvilahti. Sillä tänään siellä jyrähti Iskelmän synttärit. Kun kerrankin Helsinkiin saadaan mahtavia esiintyjiä niin toki keikkalippu oli ostettu hyvissä ajoin ja vapaa päivä toivottu. Suuntana siis Suvilahti heti porttien auettua. Muuten, vaikka kaasukellot olivatkin tuttu näky, niin Suvilahdessa Ensihoitaja ei ollut ennen käynyt. Pasilasta sinne näytti näppärästi pääsevän bussilla, mutta opasteet oli kyllä tosi heikosti laitettu. Pysäkillä sitä arveltiin minne päin sitä nyt pitäisi suunnistaa - löytyihän ne opasteet sitten, kun oli osannut valita oikean suunnan pysäkiltä. Ja tuolloin, kun ei vielä edes musiikki kuulunut niin ei voinut sen perusteella suunnistaa.

Reippahasti askeltaen kohden tapahtumaa ja vaihtamaan ranneketta. Kaverit tulisivat kukin, kun kerkeisivät töistään. Kovin oli vähän väkeä alueella - Ensihoitaja ja Antti Ketonen, joka seisoi keskellä aurinkoista kenttää höpöttelemässä puhelimessa. Samanaikaisesti Eini teki nousuaan Suvilavalle. Aurinko helli aluetta - tuuli viilensi säätä, mutta parempaa ilmaa nyt ei olisi voinut toivoa tapahtumalle. Musta Nelkkuhuppari oli tälle säälle jo melkein liikaa - varsinkin se musta, kun aurinko lähes poltti selkää, kun Ensihoitaja kipitteli katsomaan Einin esiintymistä. Mutta mitä, tuollahan on ihan selkeästi yksi Ensihoitajan kaveri, jonka ei pitänyt olla täällä - kiiruusti juttusille - oli kuulemma tullut kaverillekin yllärinä keikalle saapuminen.

Einin lopeteltua Iskelmälavalle teki nousuaan Virve Rosti ja Menneisyyden vangit - samaan aikaan saapuivat seuraavat Ensihoitajan ystävät ja heti perään lisää tuttuja tyttöjä. Täällähän on kohta ihan kaikki ;-) Menneisyyden vangit lauleskelivat taustalla ja Ensihoitaja ystävineen kierteli festarialueella. Paljon ei vielä ollut ihmisiä paikalla - toki monien työt olivat vasta juuri loppuneet, mutta meidän Neljänsuora tiimi oli jo odottelemassa pääsyä Iskelmälavan eteen. Nyt ne eturivin paikat vasta olisivatkin tärkeät, koska paikalle ei ollut päässyt sen rakkaan järkkärinsä kanssa. No onnistuihan tuo kuvaaminen tuolla uuden karhealla kännykällä ja vanhalla pokkari puoli järkkärilläkin, mutta kun on oikeaan kameraan oppinut niin oli jotenkin alaston fiilis.

Niin siitä kuvaamisesta. Lava oli ihan liian korkea - siis todella korkea. Ikinä ei ole missään ollut noin korkeaa lavaa ja kun lavan reunalla oli vielä pyrotekniikkaa niin takariviin piiloutuvasta Jussista näkyi juuri ja juuri pää. Mitäs muuta kuvaamiseen liittyvää tuli esiin... No se, että mediaa oli liikaa lavan edessä ja koko keikan ajan. Puolet ajasta joku kuvaaja seisoi, istui, heilui tai jotain muuta siinä oman nenän edessä ja vei fiiliksiä. Kyllähän tuossakin pitäisi joku järki olla, etteivät kuvaajat valtaisi koko lavan edustaa ja koko keikan ajaksi. Varsinkin, kun röyhkeimmät jopa nousivat kaiteen tuille seisomaan. Tähän järjestyksenvaloja onneksi puuttui nopeasti, mutta silti. Eturivi ei ole enää eturivi, jos siinä edessä heilutaan koko ajan median toimesta. Muuten se eturivi oli sijoitettu vähän liian lähelle lavaa - sekin aiheutti ongelmaa tuon median mahtumiselle siihen lavan eteen ja näkemiselle sinne lavalle, joka oli oikeasti äärettömän korkea.

No kaikesta huolimatta saatiin uskomaton keikka. Setti alkoi niillä tutuilla ja turvallisilla kappaleilla ja sitten soiteltiin Soittakaa kuurankukkaa. Kappaleen lopuksi Antti kuuluttaa lavalle aidon ja alkuperäisen Kuurankukan soittajan Joel Hallikaisen. Ei ole todellista - vuosien tauon jälkeen todellinen iskelmän kuningas kapusi taas lauteille. Joel Hallikainen nimittäin tuli ja näki - eli soitti meille yhdessä Neljänsuoran kanssa Kuurankukan. Voi ei - toisella kädelle kännykällä videota ja toisella kameralla kuvia. Ihan totta - elävä legenda siinä omien silmien edessä. On sitä oltu joskus niin Hallikaisfania että. Ainoa vaan, että siinä vaiheessa, kun Ensihoitajakin on tullut aikuisikään ja olisi keikoille päässyt niin Joel vetäytyi syrjään aktiiviseltä keikkauralta. Pakko on Ensihoitajan sanoa, että jos nyt ei olisi ollut paikalla niin kyllä olisi harmittanut. Mikä voisi olla parempaa kuin huippu orkesteri ja huippu artisti samaan aikaan samalla lavalla. Eipä tätä osaa nyt oikein edes hehkuttaa - jotenkin sanaton fiilis. Kiitos!

Voi mahotonta sentään - Antin sanoin. Kyllä oli mahtava fiilis. Toisaalta melkeen sydän pysähtyi, kun näki kuka lavalle nousi. Joel Hallikainen, se todellakin oli - ilmi elävänä. Näin hetki keikan jälkeen ihmisten tuntoja kuulostelleena on pakko sanoa, että kaipa se Hallikainen oli kova juttu muidenkin mielestä. Eihän tällaista voi tapahtua, Mies ja kitara - vuosien takaa ja hän on takaisin. Tämän päiväisen Iltapäivälehden mukaan ilmeisesti ihan tosissaan takaisin, koska Iskelmässä lupailtu muistelokiertue on tulossa. Voi, kun palaisi takaisin myös tanssilavoille - vaikka yhdessä Neljänsuoran kanssa.

Hallikaisen jälkeen keikka jatkui tuttuun ja turvalliseen Neljänsuora tapaan. Musiikilla kerrottiin tarinoita uran varrelta. Välistä valtava maailma kutsui ja toiste pidettiin huivista kii. Mutta sinne se keikka taas hiipui pimenevään iltaan. Enää pojat storelle nimmarien jakoon ja katsomaan muita kovia artisteja.

Neljänsuoran jälkeen vastapäiselle Suvilavalle nousivat keikkailun konkarit Matti ja Teppo. Onneksi Storelta poikia odotellessa näki lavalle ja pääsi vähän tanssailemaan näiden tahtiin. Niin, kun tänä iltana Suvilahden valtasivat nämä Ensihoitajan suosikit, jatkoivat Matti ja Teppo tätä linjaa. Ennen Neljänsuoraa ja ennen Hallikaista oli Matti ja Teppo. Lapsuusvuosien suuret musiikilliset idolit - Matti ja Teppo ja mä näitä polkuja tallaan... Olipa nautinto kuunnella myös nämä huippumiehet Iskelmälivessä. Eikähän mahtavat esiintyjät tähän loppuneet, mutta enää Ensihoitaja kavereineen ei pyrkinytkään eturiviin - sivustakin näki ja kuuli keikan hyvin. Vielä ennen kuin Suvi Teräsniska aloittaisi viimeisen keikkansa ennen mammalomaa piti Neljänsuoran pojilta käydä hakemassa nimmarit ja yhteiskuvat. Kuvaa olikin jo pitkin iltaa suunniteltu, koska nyt haluttiin jotain ekstraa... No ekstaa saatiin ja Ensihoitaja kaksi miestä kainaloonsa. Hitsi - tuli huippu kuva - kiitos Neljänsuoran pojat Juha, Johan, Antti, Jussi ja Jasse. Sorry, lukijat - kuvaa ette saa, koska Ensihoitaja ei jaa "siviilien" kuvia täällä.


Vielä illan hämyssä kuultiin Suvi Teräsniskaa ja Juha Tapiota. Juha Tapio se taas riehaannutti yleisönsä. Ensin lauloi sensuelli Suvi kauniin vauvamasunsa kanssa ihmiset hurmioon ja seuraavaksi ihmiset villitsi Juha Tapio, joka pomppi pitkin yleisön joukossa ja veti läpyä sinne ja tänne. Mahtava fiilis ja upeaa musisointia. Miten tästä osaisi lähteä kotiin ja rauhoittua nukkumaan? Kyllä oli fiilikset ihan katossa vielä kotimatkallakin ja pitkään meni fiilistellessä kuvia keikan jälkeen. Onneksi aamulla ei tarvinut herätä mihinkään. Ihan mahtava fiilis, mahtava festarikesän päätös, mahtava sää, mahtavat esiintyjät ja ihan huippukaverit matkassa. Tähän on hyvä lopettaa kesäkiertue festareiden suhteen, varsinkin kun tietää, että huomenna päätetään kesälava kiertue.

Kiitos kaikille esiintyjille, kiitos kaikille kavereille, kiitos kaikille festarien järjestäjille ja taustaorganisoijille - mahtava kesä, mahtavia keikkoja ja upeita paikkoja. Välillä vähän satoi, toisinaan paistoi, mutta mahtavia muistoja on kerätty. Tällä on hyvä jatkaa kohden talvea ja uusia seikkailuja.

Elokuun viimeinen ja Lohjan iltatori... Tarjolla monenmoista ohjelmaa ja tietty Neljänsuoraa. Koska keikka oli keskiviikko iltana piti tietenkin hoitaa työpäivä ensin alta pois, ennen kuin pääsi valmistautumaan keikkaan. Onneksi pitkään jatkuneet sateet väistyivät ja Neljänsuora sai nousta lavalle yhdessä auringon kanssa. Paljon oli ihmisiä tullut katsomaan kesän päätöstä ja ohjelmaa mitä torilla tarjoiltiin. Musiikin lisäksi paikallisia nuoria jalkapallolupauksia palkittiin lavalla ja toisella reunalla pelattiin. Muutenkin torilla kävi kesäinen kuhina. Ainakin sää suosi. Mittarissa taisi olla jopa yli 20 astetta.

Koska meidän jengi tuli taas eri puolilta Suomea, niin Lohjalle kiirehdittiin kiireesti työpäivän päätteeksi. Ensimmäinen osa meistä kiirehti paikalliseen ruokapaikkaan ravitsemaan itseään, koska päivän aikana ei ollut juuri ehditty syödä - tai ainakaan Ensihoitaja ei ollut ehtinyt, kun oli pitänyt lentää paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Kiva oli istahtaa kaveriporukan kanssa valmiiseen pöytään ja vain odottaa, että valmiit ruuat kannettaisi eteen.

Niin - Neljänsuoraa olisi illalla tarjolla. Edellisestä kerrasta olikin jo aikaa melkeen pari viikkoa. Lyhyt settihän se tuolla torilla olisi ja ennalta arvattavasti soitettaisiin yhtyeen suurimmat hitit. Jäi taas ne Ensihoitajan lempibiisit kuulematta eli ei soiteltu vanhoja kauniita ja hitaita kappaleita, vaan Löytäjä sai taas pitää ja Valtava maailma kutsui... Toisaalta eihän tuollaiseen torikeikkaan olisikaan sopinut hempeilyt vaan reipasta piti menon olla.

Tuntia ennen sitä taas piti lähteä valloittamaan lavan edusta. Harmillisesti vain siinä lavan reunalla oli kukkavirityksiä, jotka haittasivat katsojia. Mutta eivät ne bändiä haitanneet. Sillä meno oli niin kova, että välillä puolet orkesterista oli suorastaan Ensihoitajan ja muiden eturiviläisten sylissä. Siinä oli aidalla jalkaa ja miestä - menon kiristyessä kovimmilleen hyppi Jasse akkarin kanssa kaiteelle jopa niin, että Ensihoitaja ehti jo säikähtää koko kaiteen kaatuvan. Ja mikäs sitä oli hyppiessä, kun ilta oli kaunis ja yleisöä riitti koko torin täydeltä. Oli muuten Ensihoitajan koko keikkakesän ehkä paras sää...suurimmalla osalla keikoista kesällä satoi, satoi ja satoi vielä vähän enemmän. Nyt oli ihanan kaunis aurinkoinen loppukesän ilta.

Mutta siis Neljänsuorasta saatiin nautiskella tunnin verran lavalla ja nimmareiden jaossa sen jälkeen. Ensihoitaja on puolet tekstistä hehkuttanut säätä ja auringonpaistetta. No, tottakai kun ulkokeikasta oli kyse, mutta myös kuvaaminen - olipa ihana kuvata, kun ei tarvinut miettiä riittääkö valot. Jopa tuolla perusputkella pärjäsi ja kuvat eivät olleet mustia. Muutenkin luonto kuvien taustalla on paljon kivempi, kuin jonkun yökerhon seinät. Onhan tuollaiset syksyyn kääntyvän kesän ulkokeikat aina vähän riski, mutta nyt se kannatti ottaa. Kyllä nautittiin säästä ja keikasta.

Tämä Lohjan torin keikka oli Ensihoitajan musikaalisen viikon aloitus. Eihän toki yhteen keikkaan voi jättää, kun kerrankin sää suosii, niin näitä ulkokeikkoja ei. Keskiviikkona Neljänsuoraa Lohjalla, torstaina Saija Tuupasta Lintisillä, perjantaina Iskelmäliveä Suvilahdessa ja kaiken lopuksi vielä lauantaina Ämyrillä Neljänsuora. Kaikissa paikoin kesän viimeistä - haikeaahan se on, mutta onneksi uusi kesä on taas tulossa - melkeen nurkan takana.  Eli lyhyt tarina tällä kertaa, koska näitä on tulossa nyt oikein urakalla...muuten ehdi ikinä saada julkaistua kaikkia, jos Ensihoitaja tarinoi pidemmän kautta. Koetetaan nyt ainakin Lohjan lisäksi saada tuo Iskelmä live valmiiksi ennen kuin tulee sata uutta tarinaa ;-)