Tämäkin viikko vetelee jo viimeisiään. Kylläpä päivät rientävät... Kevättä ja valoa kohden mennään mikä on ihanaa, mutta myös teetättää yllättävän paljon kaikkea ylimääräistä mihin Ensihoitaja ei ollut ollenkaan osannut varautua, toisaalta kevään myötä tulee vastaan kaikenmoista kiva, johon voi alkaa jo valmistautua. Voi ei kesä ja kesähäppeningit, tanssilavat, festarit ja ennen kaikkea LOMA. Tuonnehan ne työpostilokeroon olivat putkahtaneet - lomalistat. Ei muuta kuin kesälomaa suunnittelemaan ;-) Kyllähän se Ensihoitaja jo lomaa kaipaakin - kummasti ovat tuolla palkanlaskussa koko vuoden edellisiä lomia säätäneet. Joka toinen kerta ne on ja joka toinen eivät. Aina, kun Ensihoitaja ehtii suunnitella ja varata loman niin tuleekin viesti: Olet jo pitänyt tämän vuoden kaikki lomat. Ei ole todellista. Onneksi Ensihoitaja on ollut viimeisen vuoden aikana sen verran ahkera, että ylitöillä saa pidettyä tuossa pääsiäisen seudussa muutaman ekstravapaan ja pääsee reissuun. Kerrankin, kun kaveritkin ovat saaneet samaan aikaan vapaata. Nyt on pakko sanoa, että tulevatpa lomat tarpeeseen. Rupeaa kevät väsymys painamaan vaikka Ensihoitaja sen verran outo epeli onkin, että yleisesti ottaen rakastaa työtään sitä pilliautohommaa ja tätä nykyistä.

Niin tuota loma - sitähän Ensihoitaja huonosti on ikinä malttanut pitää. Joskus ottanut sen jopa rahana - oisko tuo ollut sitten työn imua vai rahan ahneutta. Kait se rupeaa ikä painamaan ja muut harrasteetkin innostamaan sen verran, että välillä voisi tehdä ihan muutakin kuin sitä palkkatyötä - jotain hommaa pitäisi kuitenkin olla, eihän sitä jouten osaa olla paria päivää enempää. Niinpä Ensihoitaja on tässä pyöritellytkin päässään erilaisia vaihtoehtoja kesän suhteen. Nyt nimittäin näyttäisi siltä, että Ensihoitajalla on kesällä lomaa jopa kaksi kuukautta. APUA! Mitä ihmettä sitä tekisi???? Muutamia juttuja on kyllä ollut ilmassa, mutta kun ne eivät mitenkään riipu yksin Ensihoitajasta, vaan niin monesta muusta ja liikkuvista elementeistä. Niin ei varmaan kellään muulla ole tällaista ongelmaa, mutta Ensihoitajalla on. Liika on liikaa myös lomailussa. Varsinkin, kun muut eivät lomaile tai lomailevat juuri väärään aikaan.

Ensihoitaja on koettanut saada kaveriaan Tuutikkia lähtemään kesällä kanssaan erilaisiin tapahtumiin. Viimeiseksi on puhuttu kovasti Jämsän Iskelmäfestereista. No, Tuutikkihan ei vielä ole saanut tietoa kesälomistaan eikä tuo toinen epeli tiedä haluaako hän pitää ollenkaan lomaa... Ollaan me nykypäivän aikuiset naiset kummallisia, kun työn imu on niin suuri, ettei lomia ehditä pitää... Tai ei se siitä taida johtua vaan siitä, että pääkaupunkiseudulla elämisenkustannukset ovat sitä luokkaa, että pitää tehdä kahta työtä selvitäkseen hengissä. Mutta siis kesää ja happeningeja odotellen.

Hups - tässä ehti vierähtää melkeen viikko, ennen kuin Ensihoitaja ehti taas bloginsa pariin. Viikko on ollut todella täyteläinen erilaisten menojen ja meininkien suhteen. Nyt alkaisi loma ja pitäisi kait rauhoittua, mutta eihän sitä nyt kerkeä. Kaikenmoista pientä ja vähän suurempaakin on jo suunniteltu. Loman kohokohta on tietenkin muutaman kolleegan kanssa tehtävä Neljänsuoran keikkaristeily alkuviikosta ja sitten pitäisi kait käydä pyöräyttämässä kesätassut auton alle. Kotikin pitäisi keretä siivoamaan ja perhettäkin olisi kiva välillä käydä tapaamassa. Joskus tuntuu, että mihin ihmeeseen nämä päivät, viikot ja kuukaudet katoavat - vuodetkin kiitävät niin, ettei perässä meinaa pysyä. Lapsuudessa kyllä ihan varmasti oli pidempiä vuosia, lämpimämpiä kesiä ja kylmempiä talvia. Tässä juurikin mietin, että vastahan sitä oltiin 18 v ja elämä edessä - nyt pikkuhiljaa keski-ikäistymässä.

Mutta siis ensi viikko ja Nelkkujen keikka on ollut kovan odotuksen kohde - poikain uusi sinkku ilmestyi tuossa perjantaina ja nyt sitten päästään kuulostelemaan uutta musisointia ihan livenä. Jonkunmoisen version Sydän puhdasta multaa sinkusta Ensihoitaja on toki kuullut, mutta live on aina live - kamera valmiiksi siis ;-) Risteilyn suhteen on siis musikilliset odotukset korkealla, mutta kyllähän siellä muutakin hauskaa on ja maissa pääsee taas soppailukierrokselle. Tai ehkäpä kannattaisi jättää väliin. Viimeksi tuli tuhlattua sen verta paljon. Toisaalta Ensihoitaja käytti jo kaikki säästönsä, kun meni ja osti parvekkeelleen lasituksen kaikilla herkuilla. Eipä ole halpaa hupia, mutta tulipa isommaksi kesäkoti. Ihana ajatus, että nyt voi esim. ruuan laittaa jäähtymään parvekkeelle, kun eivät linnut pääse nokkimaan jäähtyviä ja kevään tässä edetessä pääsee itse viettämään aikaa iltapäivä auringon lämmittämälle parvekkeelle. Vielä pitäisi saada säästettyä uudet parvekekalusteet - sellainen mukava sohva ja pöytä olisivat ihan jees. Nyt Ensihoitajan ainoat kalusteet ovat riippukeinu ja sähkögrilli.

Mutta tällä kevät/siitepölyflunssan täyttämällä päällä ei oikein nyt tarinat irtoa, joten liitelläänpä tähän vähän kuvia ja palataan tekstien ääreen risteilyn ja uusien Neljänsuoran kuvien kautta.

Ps. muistivathan kaikki kääntää kellot ja sammuttaa eilen valot Earth hour ajaksi?

Uusi viikko tekee taas tuloaan ja edellinen hupsahti ohitse ihan sekunnissa. Ensihoitajan arki on viimeisellä viikolla poikennut hieman normaalista ja se on saanut päivät kiitämään. Viikko on mennyt isojen yhteistyöharjoitusten kanssa ja perjantai Espanjalaisissa fiiliksissä työporukalla. Ja ilta päättyi Vanhan kellariin kuulostelemaan Yölintua. Kovasti oli bändi muuttunut siitä, kun Ensihoitaja sen viimeksi näki. Siitä tosin on aikaa, koska bändi oli juuri silloin saanut uudet jäsenensä. Siis jotain reilut 3-4 vuotta mahdollisesti. Vaikka kappaleet olivat samaa taattua Yölintua oli tyyli niin erilainen, ettei enää juuri tanssiorkesteriksi tunnistanut. Uusia sovituksia ja kappaleita ei soitettu tanssipaikan tyyliin pareittain. Toisaalta ei se Ensihoitajaa tällä reissulla haitannut, koska yhtään tanssikaveriksi sopivaa ei paikalla ollut. Kovasti oli Ensihoitaja yllättynyt, kun ikinä ennen ei ollut Vanhan Kellarissa käynyt ja kuullut vaan siitä kovasti mainostusta, kuinka hyvä tanssipaikka se on. Ensihoitaja ei ole samaa mieltä. Aidattu tanssilattia ja sen partaalla notkuvat haettavat jne olivat kyllä haasteellisia. Ensihoitaja on tottunut, että tanssipaikoilla on naisten ja miesten rivit, joihin mennään odottelemaan hakua. Tuosta sumpusta ei kyllä partneria löydä, jos ei tiedä ketä hakee. Mutta ehkäpä se sopii Helsinkiläisten tyyliin - ei tällaisen maalaistytön. Tahtoo kunnon vanhan ajan tanssilavoille ja haluaa tanssiakin niitä vanhanaikaisia tansseja. Kädenalta tanssit ovat vaan nyt niin in, ettei juuri perinteisellä tyylillä pääse lattiaa kuluttamaan. Paljon mukavampi sitä kaveria on halailla, kun hyöriä pitkin poikin lattiaa kaukana partnerista. Siis ainakin Ensihoitajasta.

Avomurtuma sääressä

 

Männä viikolla oli myös sairaanhoitajapäivät Helsingissä. Siellä on toki Ensihoitajankin piipahdettava aina, kun vaan kerkeää - onhan se nyt tuossa kulmilla. Niinpä sitten tänä vuonnakin. Sairaanhoitajapäivissä on sen lisäksi, että siellä voi päivittää tietämystään alan uusimmista tuulista, kiva käydä tapaamassa vanhoja ystäviään uran varrelta. Nytkin Ensihoitaja tapasi heitä runsaasti ja kuuli heidän kuulumistensa lisäksi muiden yhteisten tuttujen kuulumiset. Osa tutuista yllätti kertomalla myös muuttaneensa pääkaupunkiseudulle. Pieni se on tämä Suomanmaa.

Sairaanhoitajapäivillä oli esillä myös Kuopion yliopistollisen sairaalan uusi rakennus, johon sijoittuu esim. lasten teho ja leikkaussaleja. Kyllä oli hienoja ratkaisuja ja teknisiä apuvälineitä tiloihin sijoiteltu. Vuosien työ on kyllä tuottamassa tulosta potilaiden ja heidän omaisten parhaaksi. Lasten teholla oli perhehuoneita, joista vanhassa rakennuksessa ei voitu edes haaveilla ja leikkaussalissa erilaisia teknisiä ratkaisuja saada esim. leikkaus välitettyä reaaliajassa nähtäväksi ympäri maailmaa. Olisi kyllä hienoa, että kaikki vanhat sairaalat pystyttäisiin modernisoimaan ja parantamaan näin ollen toimintaa esim. tehostamalla konsultaatio mahdollisuuksia kriittisissä tilanteissa leikkauksen aikana. Toisaalta vanhan muuttaminen ei läheskään aina onnistu ja onnistuminen saattaisi tulla todella kalliiksi yhteiskunnalle. Silti Ensihoitajasta pitäisi välillä miettiä rahan sijaan sitä, miten siitä sijoituksesta pidemmällä tähtäimellä voitaisiin hyötyä. Aina raha ei ratkaise tai ei ainakaan saisi ratkaista!

Nyt kun viikon työt on ruodittu voisi Ensihoitaja taas pitkästä aikaa tarinoida jonkun nuoruusvuosien tarinan Ensihoitajan urasta... mitäköhän tänään kerrottaisiin. Olisikohan vuorossa osoiteuudistus, selektiivihälytykset ja ensihoito? Tarinoiden nuoremmat lukijat tuskin tietävät aikaa, jolloin maaseudulla taloilla ei ollut osoitteita. 1997 kaikille asutuksille määrättiin osoite lähimmän nimetyn tien mukaan ja numero määräytyi siitä miten monta metriä tien alusta oli asutuksen risteykseen. Toiselle puolen parilliset ja toiselle parittomat numerot.



Tuohon aikaan ei ollut valtiollisia isoja hätäkeskuksia vaan ns. ahk:t eli aluehätäkeskukset. Jokaisessa isommassa kaupungissa oli oma keskus, johon liittyivät lähikuntien yksiköt. Hätäkeskuksessa oli töissä naisia (siis silloin lähes kaikki olivat naisia ahk:ssa ja ambulanssissa miehiä), jotka vastasivat puheluihin ja kirjasivat KÄSIN ylös tehtäviä. Tämän jälkeen he hälyttivät radioilla selektiiveillä yksiköitä tehtäville. Joka kaupungilla ja isoimmilla kunnilla oli omat selektiivinsä ja kanavansa. Ambulanssille oma, palokunnalle oma ja yhteislähtö selektiivit. No, ei pelkkiin selektiiveihin tarvinut luottaa vaan tehtävät myös kuulutetiin radioilla asemille ja autojen radiolaitteisiin. Tämä oli vielä aikaa ennen kännyköiden tuloa ensihoitoyksiköihin. Niin kyllä - Ensihoitajalla oli siviilikännykkä taskussa, mutta sellaista ei löytynyt ambulanssin varusteista.

Ensihoitajan yksikkö sai hälytyksen maaseudulle kauniina heinäkuisena päivänä. Hälytys oli kiireellinen, koodia Ensihoitaja ei enää muista, mutta jokin peruselintoiminnan häiriö taisi olla kyseessä. Yksikkö sai hälytyksen radioon ja kuitattuaan yksikön matkalle hätäkeskus kutsui yksikköä. Ja tässä olisi teille ajo-ohjeita... Apumies kaivoi paperia ja kynän ja alkoi kirjoittaa osoitetta ylös. Häke:"....ajatte siitä isolta tieltä sinne vasemmalle siitä punaisen postilaatíkon kohdalta vielä kaksi risteystä eteenpäin. Siinä on sitten maitolaituri niin käännyt oikealle. Sitten noin kilometri suoraan eteenpäin. Siinä vasemmalla puolella on sellanen tosi iso vanhan puu ja siitä vielä yksi risteys eteenpäin ja sitten vasemmalle. Siinä pitää sitten jättää auto siihen portille ja kävellä sitä vasemman puoleista polkua sinne mäelle - sieltä näkyy tää talo järven rannassa. Niin ja on sille tällanen osoitekin...."

Tuohon aikaan oli hyvin yleistä, että vanhan ajan ajo-ohjeita annettiin ensin nippu ja sitten kerrottiin, että onhan sillä tällainen osoitekin. Toki vanhemmissa kartoissa ei näitä tien nimiä välttämättä näkynyt, eikä taloissa ollut numeroita paikoillaan - kaikissa vieläkään - valitettavasti. Nyt sitten kaikki tarkastavat, että kotitalon seinässä on se talonnumero isoilla ja pimeässä hohtavilla numeroilla sen verran korkealla, ettei se jää kesälläkään kasvuston piiloon. Tarkastakaapa vielä lisäksi se mökin numero ja selvittäkää varalta jo talon seinään esim. mökin kordinaatit. Maalla gps ei välttämäti tunne sitä paikkaa missä olette. Hädän hetkellä on vaikeaa löytää niitä tietoja, jos ne eivät ole jo valmiiksi etsittyjä. Niin ja sinne maalle se apukaan ei tule enää hetkessä, kun ensihoitoverkostoa ajetaan alas. Viisaat päättäjät sanovat, että nyt lähes kaikki ambulanssit lähtevät liikkeelle välittömästi ja ennen varsinkin maaseudun autot päivystelivät virka-ajan ulkopuolella 15 min lähdössä. Toisaalta 15 min lähtö ja matkaa 10 km vai välitön lähtö ja 100 km matkaa. Jokainen voi ihan itse päätellä kumpi tavoittaa apua tarvitsevan nopeammin...

Mutta siis aikaa ennen isoja hätäkeskuksia, harventuvaa ensihoito/päivystysverkostoa sekä navigaattoreita oli paikallistuntemus yksi kriteeri jopa työhön valittaessa. Piti osata alueen kadut, niemet ja notkelmat. Useimmiten pelkkä osoitteen tietäminen eri riittänyt vaan piti tuntea myös talojen nimet, jotka kulkivat uskollisesti kansan suussa talon alkuperäisen omistajan mukaan tai erilaisten historiallisten näkökohtien valossa syntyneinä. Esim. Ensihoitajan mökkipaikka on nimetty virallisesti alkuperäisen omistajan etunimellä, mutta kaikki kutsuvat sitä paikan sijainnin mukaan. Kuinka sekaisin olisikaan nykyinen pieni hätäkeskuspäivystäjä, jos tilattaisiin ambulanssi tulemaan paikan kutsumanimellä, mitä ei missään virallisessa dokumentissa näkyisi. Tämän takia osoiteuudistus oli hyvä asia - nyt kun osaa sanoa paikkakunnan ja osoitteen niin onpa helppoa naputella se koneelle ja laittaa Virvet kilkattamaan piipalansseissa. Siellä sitten joko naputellaan osoite naviin tai kehittyneemmät laitteet jo itse paikantavat määränpään. Vain kuulo/kirjoitus/ymmärrysvirhe tai muistamattomuus voi enää sotkea löytämisen... tai sitten tekniikka voi toki pettää... ;-)

Tällaisia tällä erää. Ensihoitaja jää odottelemaan seuraavia happeningeja, eli Neljänsuoran keikkaa ja uusia kappaleita muutaman viikon päähän. Tässä välissä tehdään vähän töitä ;-)

Ensihoitaja on ollut pidennytyn viikonvaihteen yhdistetyllä työ- ja lomareissulla sisäisessä Suomessa, missä paikalliset nauttivat parhaillaan viimeisiä talvilomapäiviään. Kun Ensihoitaja oli hoitanut työt hän suuntasi tapaamaan lainalapsiaan - varhaisteini-iän kynnyksellä olevia tytön tylleröitä.

Koska tämän talviloman sää ei ollut kovinkaan talvinen piti tyttöjen kanssa keksiä, jos jonkinmoista aktiviteettiä. Pihalle ei kehdannut mennä lässimään vetiseen loskaan. Pelkkä telkkarinkaan katselu ei tuntunut järkevältä ja kun ei oltu pitkään aikaan nähtykään niin ikävähän se oli tullut. Niinpä Ensihoitaja keksi Hemulin kanssa uuden hahmon Kutinaattorin. Se oli pitkä-  ja nopeasorminen kutituksen mestari, joka kaappasi kutitettavansa kutitusansaan. Ja kylläpä oli hauskaa - nauramista riitti ja paljon. Kaikenlisäksi Kutinaattori saattoi hyökätä missä vain, ja milloin vain - silloin, kun sitä vähiten odotti. Isosisko Samu-Sirkka, kuultuaan Kutinattorista oli kyllä ihan möksönä, kun hän ei enää ollut ollut tässä vaiheessa Ensihoitajan ja Hemulin luona vaan palannut jo kotiin omien kavereidensa pariin. Hänkin olisi halunnut tavata Kutinaattorin ;-)

Nyt jäi nämä laulut väliin

Nuorempi tyttäristä on odottanut jo vuoden päivät pääsevänsä Ensihoitajan kanssa reissuun laivalla Tallinnaan. Ensihoitajan ja Hemulin piti tällä viikolla päästä lähtemään reissuun, jossa kumpikin olisi saanut jotain - Ensihoitaja Neljänsuoran keikan ja Hemuli laivamatkan. Mutta, mutta...eihän Hemuli ehtinyt saada passia ja kaikenmoiset lupakirjeetkin olisi Hemulin äipän pitänyt ehtiä kirjoitella, että Ensihoitaja olisi alaikäisen saanut viedä pois maasta. Vai mitä säätöjä niitä nykyään tarvitaankaan. Hemulin kanssa asiasta oli puhuttu joululomalla ja Ensihoitaja oli lauleskellut Hemulin kanssa 1500 palan Titanic palapeliä kasatessaan Neljänsuoran kappaleita Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa sekä Siipirikkoa. Ja yhtä äkkiä Hemuli laulaa niitä mukana. Eihän tässä mitään ihmeellistä muuten, mutta Hemuli lauloi niitä ihan oikealla sävelellä - Ensihoitaja, kun ei ole ikinä osannut laulaa - nyt vissiin osasi, koska Hemuli ei tuntenut kappaleita ennastaan. No nyt tunsi - oli kuulemma You Tubesta kuunnellut, että voisi keikalla laulaa mukana ;-) Valitettavasti Ensihoitajan ja Hemulin reissu sekä Neljänsuora jää aikaan tulevaan ja odottamaan keikkaa, jolle alaikäinen Hemuli pääsisi.

Maaliskuu on Antti kuu
Tässä näitä Ensihoitajan
joulun omakuva tuotteita

Ensihoitajalle tässä vapaan pyörteissä pälkähti päähän, että Neljänsuorallahan ei ole olenkaan minkäänmoista faniklubia vaikka pojat ahkerasti fanejaan infoavat ja kuuntelevat täällä netin somemaailmassa. Monilla julkimoilla tällainen kuitenkin on. Jari Sillanpäällä esimerkiksi. Fani club antaisi mahdollisuuksia aivan uudenmoiseen toimintaan fanien keskuudessa. Siis juurikin vaikka fanien keskenään. Bändi voisi  myös clubin kautta houkutella faneja erilaiseen aktiiviseen toimintaan, josta olisi hyötyä molemmin puolin. Kun katselee fanijoukkoja siellä on paljon myöhäisemmän nuoren aikuisuuden saavuttanutta henkilöä, joilla monilla voi olla vaikeaa saada keikkaseuraa, kun puolison on jäätävä hoitamaan lapsia kotiin ja kaverit ovat vuorotyössä jne. Faniclubin kautta voisi helpommin tutustua ihmisiin, jotka tykkäävät samanmoisesta tekemisestä ja menemisestä. Ja mikä mainoskanava orkesterille - meillä on faniclubi. Jäsenmaksulla saa esim. vuosittain kalenterin, jossa tutut pojat hymyilevät. Fanituotteita voisi saada ennakkohankintaoikeudella ja muutaman euron alennuksella. Voitaisiin järjestää keikkaa, johon clubilaiset olisivat vippejä tai bändi tulisi tapaamaan clubilaisia jutustelun merkeissä ennen keikkaa tai ihan mitä vaan - Ensihoitajalla on kyllä ideoita - vanhalla markkinoinnin ja mainonnan ammattilaisella. Nyt niitä annetaan vielä ilmaiseksi ;-)  Niin juu, jos ei vielä ole missään ilmennyt niin Ensihoitaja on ehtinyt uransa aikana kaikenmoista - opiskella myös tutkinnon kaupalliselta alalta. Näitä taitoja Ensihoitaja on vuosien saatossa käyttänyt monenmoiseen - esim. entisen työpaikkansa markkinointiin ja mainontaan - ihan menestyksekkäästikin. Tai ainakin yrityksen tulos näytti voitolliselta ;-)



Sunnuntaina alkoi telkkarista Tähdet, tähdet toinen kausi. Ihan huippua. Ensihoitaja on aina ollut vannoutunut suomi-iskelmä/poppi fani. Ensimmäinen muistikuva on jo kolmen ikävuoden kieppeiltä, kun Ensihoitaja pyysi itselleen joululahjaksi Matin ja Tepon lp:n. Vuosien saatossa fanitettavat esiintyjät ovat säilyneet ja muuttuneet, mutta Matin ja Tepon jälkeen yksi iso kiinnostuksen kohde on ollut Arja Koriseva - nyt Ensihoitaja odottaa innolla miten pitkälle ja miten Arja vetää Tähdet, tähdet. Niin, kun muistellaan noita entisiä aikoja ja esiintyjiä niin siis ensimmäinen oli Matti ja Teppo. Ala-asteella, kun oli levyraati niin mitäs Ensihoitaja olisi sinne muuta vienyt, kuin Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti... Voitte vaan arvata mitkä naurut Ensihoitaja sai osakseen??? Muut kun toivat Dingoa ja Madonnaa... Lapset olivat armottomia erilaisuuden kohdalla jo 80-luvullakin, mutta sitä ei vaan silloin saatu jaettua somessa koko maailmalle. Mutta ei kait ollut ihme, että Ensihoitaja tykkäsi iskelmästä lapsena, kun aloitteli jo tutustumista tanssin saloihinkin tanssilavoilla ala-aste iällä ja oli tutun mökkilavan aktiivinen kävijä ala-asteen viimeisinä ja yläasteen vuosina. Yhtään tanssi-iltaa ei voinut jättää väliin - ei millään syyllä, kun oli se oma tanssiparikin.




Juhannuksen tanssikarkeiloita Seurasaaressa

 

 

Kun katsoo Ensihoitajan levykokoelmaa tänä päivänä voi todeta, että suomalaista on - ainoa vieraskielinen levy on ruotsalainen Thomas Ledin! Matin ja Tepon jälkeen tuli Arja Korisevaa, Isto Hiltusta, Laura Voutilaista, Kurrea, Joel Hallikaista, Yölintua, Jari Sillanpäätä ja Neljänsuoraa. Kaikki ovat edelleen Ensihoitajasta huippuhyviä, mutta kun kaikkia ei voi käydä livenä katsomassa, kun työt haittaavat vapaa-ajan viettoa ja vuodet ratissa ovat karsineet ajohaluja niin nyt sitten satsataan näihin kolmeen viimeiseen - jos sattuvat kulmille esiintymään. Pitkälle Ensihoitaja ei lähde edes maailman parhaan esiintyjän perässä - ei kiinnosta enää tippaakaan reissata, varsinkaan jos pitää itse ajaa - hyvän kuskin kyytiin voisi ehkä lähteä. Niin viimeiset aktiivivuodet ampparin ratissa nielivät tietä alleen tahtiin 100 000 km/vuosi. Ensihoitaja pysyy mielusti kaukana autoista - varsinkin omastaan, koska siitä puuttuu kaikenmoiset sellaiset herkut, kuin automaatti ja vakionopeuden säädin ja ja ja katumaasturikin olisi kiva... Eri asia sitten, jos ja kun joskus omasta ruudusta löytyy se unelma auto (Ensihoitajan tarvitsee nyt vaan odotella muutama kymmenen vuotta, että saa asuntolainen maksettua ja pääsee haaveilemaan autoista) Niin, jos hyvät suomi esiintyjät kiinnostavat Ensihoitajaa niin myös laatuautot - vaikkei tällä erää ajaminen kiinnostakaan. Tilanne on kyllä viime vuosina parantunut, kun Ensihoitaja on ruvennut olemaan kurkkuaan myöten täynnä julkisia, aikatauluja ja ääriään myöden täynnä olevia kulkuneuvoja. Kohta varmaan kaivetaan taas oma pölyttymästä alle.



Reissatessa viimeaikoina yksin ja yhdessä laivoilla Ensihoitaja on kummastellut kovasti ihmisten välinpitämättömyyttä laivan turvaohjeista. Ei paljon kavereita ole kiinnostanut - tuskin muitakaan. Ensihoitaja on aina tarkistanut vähintään missä se pelastusasema on ja muutaman reitin sinne. Niin, eihän ne kerrostalon kokoiset laivan uppoa ja niin vaan Estoniakin 20 vuotta sitten upposi. Ei kait kukaan voinut odottaa, että Titanic uusiutuu ja vielä tässä meidän kotoisalla ja turvallisella Itämerellä. Koska tällainen järkyttävä tapahtuma tapahtui tässä meidän omilla vesillä ja se ikävää 20 vuotispäivää vietettiin tässä syksyllä niin Ensihoitaja, jota kaikki tällainen kiinnostaa monesta näkökulmasta päätti lukea Estoniasta aikanaan kirjoitettuja kirjoja ja tarkkoja dokumentteja. Miten voi olla mahdollista, että tuollainen valtava esine voi upota muutamissa kymmenissä minuuteissa ja miksi juuri sille yölle sattui silmitön myräkkä, joka vaikeutti pelastustyötä ja kylmetti laivasta ulos päässeetkin uhrit hetkessä.

Tällaisia tapauksia sattuu - valitettavasti - ja niistä opitaan - toivottavasti. Mutta lyhyt on ihmisen muisti. Ensihoitaja ei unohda - turvallisuus on kuitenkin vain meidän kaikkien pieniä tekoja. Pieni inhimillinen virhe voi aiheuttaa valtakunnallisesti tai jopa maailmanlaajuisesti merkityksellisen katastrofin. Näin jokaisen pitää huolehtia siitä, että osaa omalta osaltaan toimia ja auttaa tarvittaessa muita toimimaan. Ensihoitajan hartioita toki painaa aina taakkana oman työn tuoma kokemus - varmista aina poistumistie.

Tyttöjen kanssa on vuosia leikitty leikkiä mitä jos... Se alkaa usein: Mitä, jos olisit ollut Titanicilla miehesi ja murrosikäisen poikasi kanssa eikä heitä olisi laskettu pelastusveneeseen - olisitko itse pelastautunut? Ystävät miettivät tätä monelta kantilta ja monet vastauksista alkoivat kysymyksellä: Olisiko minulla muita lapsia ja ovatko ne mukana vai kotona? Usein vastaukset olivat jäisin, mutta vastaukset muuttuivat toisinpäiseksi heti, kun kerrottiin, että kotona on lapsia tai mukana on tytär, joka pääsee pelastusveneeseen. Perusteluiksi ilmoitettiin, että silloin tästä toisesta lapsesta tulisi orpo, mutta jos muita lapsia ei olisi haluaisi perhe pitää ehdottomasti yhtä ja toivoa yllä loppuun asti. Sinäänsä hauska ajatusleikki, mutta onhan sitä helppo leikkiä lämpimässä ja rauhassa kotisohvalla missä ei ole todellista vaaraa. Toinen asia olisi miettiä sitä pakkasessa laivan partaalla - pelastaudunko vai jäänkö? Kukaan meistä ei sitä tiedä, ne harvat jotka Titanicilta selvisivät miettivät varmasti loppuelämänsä olisiko pitänyt lähteä vai jäädä. Estonialla tätä ei paljon tarvinut miettiä, koska tilanne eteni niin nopeasti, että jokainen toimi selviämisviettinsä varassa.

Jännä, kun Ensihoitaja oli täällä kirjoitellut näitä Estonia ajatuksia niin seuraavassa 112 ohjelmassa Titanicin pelastustoimista puhuttiin ja soitettiin autenttista ääninauhaa. Aivan hirveähän tuommoinen tapahtuma on - hirveä kaikille. Menehtyneille, pelastuneille, heidän läheisilleen, auttajille, paikalla olleille matkustajalauttojen ihmisille... Ensihoitajallekin - vaikka tämä pieni tyttönen vielä silloin oli. Eihän tällaista katastrofia toivoisi kukaan, eikä kenellekään.

Ensihoitaja vetäytyy taas Ensihoitaja maailmaansa miettimään maailman menoa ja meinikiä sekä odottamaan kuun loppua ja risteilyä Tallinnaan työkavereiden kanssa ja esiintyjänähän reissulla on tietenkin N E L J Ä N S U O R A ja toivottavasti myös ne uudet biisit.