Uusi viikko tekee taas tuloaan ja edellinen hupsahti ohitse ihan sekunnissa. Ensihoitajan arki on viimeisellä viikolla poikennut hieman normaalista ja se on saanut päivät kiitämään. Viikko on mennyt isojen yhteistyöharjoitusten kanssa ja perjantai Espanjalaisissa fiiliksissä työporukalla. Ja ilta päättyi Vanhan kellariin kuulostelemaan Yölintua. Kovasti oli bändi muuttunut siitä, kun Ensihoitaja sen viimeksi näki. Siitä tosin on aikaa, koska bändi oli juuri silloin saanut uudet jäsenensä. Siis jotain reilut 3-4 vuotta mahdollisesti. Vaikka kappaleet olivat samaa taattua Yölintua oli tyyli niin erilainen, ettei enää juuri tanssiorkesteriksi tunnistanut. Uusia sovituksia ja kappaleita ei soitettu tanssipaikan tyyliin pareittain. Toisaalta ei se Ensihoitajaa tällä reissulla haitannut, koska yhtään tanssikaveriksi sopivaa ei paikalla ollut. Kovasti oli Ensihoitaja yllättynyt, kun ikinä ennen ei ollut Vanhan Kellarissa käynyt ja kuullut vaan siitä kovasti mainostusta, kuinka hyvä tanssipaikka se on. Ensihoitaja ei ole samaa mieltä. Aidattu tanssilattia ja sen partaalla notkuvat haettavat jne olivat kyllä haasteellisia. Ensihoitaja on tottunut, että tanssipaikoilla on naisten ja miesten rivit, joihin mennään odottelemaan hakua. Tuosta sumpusta ei kyllä partneria löydä, jos ei tiedä ketä hakee. Mutta ehkäpä se sopii Helsinkiläisten tyyliin - ei tällaisen maalaistytön. Tahtoo kunnon vanhan ajan tanssilavoille ja haluaa tanssiakin niitä vanhanaikaisia tansseja. Kädenalta tanssit ovat vaan nyt niin in, ettei juuri perinteisellä tyylillä pääse lattiaa kuluttamaan. Paljon mukavampi sitä kaveria on halailla, kun hyöriä pitkin poikin lattiaa kaukana partnerista. Siis ainakin Ensihoitajasta.

Avomurtuma sääressä

 

Männä viikolla oli myös sairaanhoitajapäivät Helsingissä. Siellä on toki Ensihoitajankin piipahdettava aina, kun vaan kerkeää - onhan se nyt tuossa kulmilla. Niinpä sitten tänä vuonnakin. Sairaanhoitajapäivissä on sen lisäksi, että siellä voi päivittää tietämystään alan uusimmista tuulista, kiva käydä tapaamassa vanhoja ystäviään uran varrelta. Nytkin Ensihoitaja tapasi heitä runsaasti ja kuuli heidän kuulumistensa lisäksi muiden yhteisten tuttujen kuulumiset. Osa tutuista yllätti kertomalla myös muuttaneensa pääkaupunkiseudulle. Pieni se on tämä Suomanmaa.

Sairaanhoitajapäivillä oli esillä myös Kuopion yliopistollisen sairaalan uusi rakennus, johon sijoittuu esim. lasten teho ja leikkaussaleja. Kyllä oli hienoja ratkaisuja ja teknisiä apuvälineitä tiloihin sijoiteltu. Vuosien työ on kyllä tuottamassa tulosta potilaiden ja heidän omaisten parhaaksi. Lasten teholla oli perhehuoneita, joista vanhassa rakennuksessa ei voitu edes haaveilla ja leikkaussalissa erilaisia teknisiä ratkaisuja saada esim. leikkaus välitettyä reaaliajassa nähtäväksi ympäri maailmaa. Olisi kyllä hienoa, että kaikki vanhat sairaalat pystyttäisiin modernisoimaan ja parantamaan näin ollen toimintaa esim. tehostamalla konsultaatio mahdollisuuksia kriittisissä tilanteissa leikkauksen aikana. Toisaalta vanhan muuttaminen ei läheskään aina onnistu ja onnistuminen saattaisi tulla todella kalliiksi yhteiskunnalle. Silti Ensihoitajasta pitäisi välillä miettiä rahan sijaan sitä, miten siitä sijoituksesta pidemmällä tähtäimellä voitaisiin hyötyä. Aina raha ei ratkaise tai ei ainakaan saisi ratkaista!

Nyt kun viikon työt on ruodittu voisi Ensihoitaja taas pitkästä aikaa tarinoida jonkun nuoruusvuosien tarinan Ensihoitajan urasta... mitäköhän tänään kerrottaisiin. Olisikohan vuorossa osoiteuudistus, selektiivihälytykset ja ensihoito? Tarinoiden nuoremmat lukijat tuskin tietävät aikaa, jolloin maaseudulla taloilla ei ollut osoitteita. 1997 kaikille asutuksille määrättiin osoite lähimmän nimetyn tien mukaan ja numero määräytyi siitä miten monta metriä tien alusta oli asutuksen risteykseen. Toiselle puolen parilliset ja toiselle parittomat numerot.



Tuohon aikaan ei ollut valtiollisia isoja hätäkeskuksia vaan ns. ahk:t eli aluehätäkeskukset. Jokaisessa isommassa kaupungissa oli oma keskus, johon liittyivät lähikuntien yksiköt. Hätäkeskuksessa oli töissä naisia (siis silloin lähes kaikki olivat naisia ahk:ssa ja ambulanssissa miehiä), jotka vastasivat puheluihin ja kirjasivat KÄSIN ylös tehtäviä. Tämän jälkeen he hälyttivät radioilla selektiiveillä yksiköitä tehtäville. Joka kaupungilla ja isoimmilla kunnilla oli omat selektiivinsä ja kanavansa. Ambulanssille oma, palokunnalle oma ja yhteislähtö selektiivit. No, ei pelkkiin selektiiveihin tarvinut luottaa vaan tehtävät myös kuulutetiin radioilla asemille ja autojen radiolaitteisiin. Tämä oli vielä aikaa ennen kännyköiden tuloa ensihoitoyksiköihin. Niin kyllä - Ensihoitajalla oli siviilikännykkä taskussa, mutta sellaista ei löytynyt ambulanssin varusteista.

Ensihoitajan yksikkö sai hälytyksen maaseudulle kauniina heinäkuisena päivänä. Hälytys oli kiireellinen, koodia Ensihoitaja ei enää muista, mutta jokin peruselintoiminnan häiriö taisi olla kyseessä. Yksikkö sai hälytyksen radioon ja kuitattuaan yksikön matkalle hätäkeskus kutsui yksikköä. Ja tässä olisi teille ajo-ohjeita... Apumies kaivoi paperia ja kynän ja alkoi kirjoittaa osoitetta ylös. Häke:"....ajatte siitä isolta tieltä sinne vasemmalle siitä punaisen postilaatíkon kohdalta vielä kaksi risteystä eteenpäin. Siinä on sitten maitolaituri niin käännyt oikealle. Sitten noin kilometri suoraan eteenpäin. Siinä vasemmalla puolella on sellanen tosi iso vanhan puu ja siitä vielä yksi risteys eteenpäin ja sitten vasemmalle. Siinä pitää sitten jättää auto siihen portille ja kävellä sitä vasemman puoleista polkua sinne mäelle - sieltä näkyy tää talo järven rannassa. Niin ja on sille tällanen osoitekin...."

Tuohon aikaan oli hyvin yleistä, että vanhan ajan ajo-ohjeita annettiin ensin nippu ja sitten kerrottiin, että onhan sillä tällainen osoitekin. Toki vanhemmissa kartoissa ei näitä tien nimiä välttämättä näkynyt, eikä taloissa ollut numeroita paikoillaan - kaikissa vieläkään - valitettavasti. Nyt sitten kaikki tarkastavat, että kotitalon seinässä on se talonnumero isoilla ja pimeässä hohtavilla numeroilla sen verran korkealla, ettei se jää kesälläkään kasvuston piiloon. Tarkastakaapa vielä lisäksi se mökin numero ja selvittäkää varalta jo talon seinään esim. mökin kordinaatit. Maalla gps ei välttämäti tunne sitä paikkaa missä olette. Hädän hetkellä on vaikeaa löytää niitä tietoja, jos ne eivät ole jo valmiiksi etsittyjä. Niin ja sinne maalle se apukaan ei tule enää hetkessä, kun ensihoitoverkostoa ajetaan alas. Viisaat päättäjät sanovat, että nyt lähes kaikki ambulanssit lähtevät liikkeelle välittömästi ja ennen varsinkin maaseudun autot päivystelivät virka-ajan ulkopuolella 15 min lähdössä. Toisaalta 15 min lähtö ja matkaa 10 km vai välitön lähtö ja 100 km matkaa. Jokainen voi ihan itse päätellä kumpi tavoittaa apua tarvitsevan nopeammin...

Mutta siis aikaa ennen isoja hätäkeskuksia, harventuvaa ensihoito/päivystysverkostoa sekä navigaattoreita oli paikallistuntemus yksi kriteeri jopa työhön valittaessa. Piti osata alueen kadut, niemet ja notkelmat. Useimmiten pelkkä osoitteen tietäminen eri riittänyt vaan piti tuntea myös talojen nimet, jotka kulkivat uskollisesti kansan suussa talon alkuperäisen omistajan mukaan tai erilaisten historiallisten näkökohtien valossa syntyneinä. Esim. Ensihoitajan mökkipaikka on nimetty virallisesti alkuperäisen omistajan etunimellä, mutta kaikki kutsuvat sitä paikan sijainnin mukaan. Kuinka sekaisin olisikaan nykyinen pieni hätäkeskuspäivystäjä, jos tilattaisiin ambulanssi tulemaan paikan kutsumanimellä, mitä ei missään virallisessa dokumentissa näkyisi. Tämän takia osoiteuudistus oli hyvä asia - nyt kun osaa sanoa paikkakunnan ja osoitteen niin onpa helppoa naputella se koneelle ja laittaa Virvet kilkattamaan piipalansseissa. Siellä sitten joko naputellaan osoite naviin tai kehittyneemmät laitteet jo itse paikantavat määränpään. Vain kuulo/kirjoitus/ymmärrysvirhe tai muistamattomuus voi enää sotkea löytämisen... tai sitten tekniikka voi toki pettää... ;-)

Tällaisia tällä erää. Ensihoitaja jää odottelemaan seuraavia happeningeja, eli Neljänsuoran keikkaa ja uusia kappaleita muutaman viikon päähän. Tässä välissä tehdään vähän töitä ;-)