Nyt Ensihoitaja kykenee vihdoin sukeltamaan antaumuksella tarinoihinsa, kun Viherviisikon järjestämä Neljänsuoran keikkalippu kilpailu päättyi illalla ja Ensihoitajan tarinoita voitti sieltä liput ensi perjantain keikaille. Kerrankin palkinto, joka oikeasti menee hyötykäyttöön, koska Ensihoitaja olisi joka tapauksessa mennyt keikalle - nyt pääsee palkittuna ;-) Toiseksi Ensihoitaja ei ole vuosikymmeniin voittanut yhtikäs mitään. Nyt on ollut jokin ihme keskittymä - neljä voittoa helmikuusta. Ensin Suomipopilta levy (joskin ei ollut Neljänsuoran levy), sitten sairaanhoitajapäiviltä vaaka ja kävijäkyselystä lippu kevään messuille ja nyt Neljänsuoran liput. Viimeksi Ensihoitaja on voittanut ehkä yläasteikäisenä. Silloin Ensihoitaja voittikin vähän jokapäivä jotain. Lotossa, vakiossa, kauppojen arvonnoissa. Kaikkea pientä ja kivaa. Ensihoitajan mieleen on ehkä parhaiten jäänyt ala-asteella voitettu vaaleanpunainen Geisha kassi. Se oli niin hieno ja juuri sopiva leirikoulureissulle. Tuo laukku on muuten vieläkin hengissä - kierrätettynä Ensihoitajan lainalapselle.

Mutta mutta  mitäs Ensihoitajan piti kirjoittaa ennen kuin tuo voitto vei pään sekaisin, sotki rytmit ja vei yöunet? Niin muuten tuossa arvonnassahan oli hauskaa se, että Niiskuneiti oli myös osallistunut kisaan ja he olivat Ensihoitajan kanssa sopineet, että jos voitetaan niin yhdessä mennään. Arvaatte varmaan miten kävi? Molemmat voittivat ;-) Kun Ensihoitaja katsoi videon fb:stä, jossa Antti luetteli voittajia niin 1,2...29 ja Ensihoitajan nimeä ei ollut vielä mainittu, mutta 30 ja Ensihoitajan tarinoita Ensihoitaja voitti! Melkeen menetettyään kokonaan toivonsa. Ihan kuin tässä nyt olisi kyse niin suuresta jutusta - kaksi lippua, mutta se on se voittamisen huuma ;-) Eli ei muuta kuin kameran akku latautumaan ja tyhjä muistikortti paikalleen :-)

Ensihoitaja on viime aikoina töissään pohtinut ja keskustellut paljon ergonomiasta nykyisessä toimistopainotteisessa työssään ja vanhassa ensihoitotyössään. Toimistossa voidaan käytännössä vaikuttaa monin eritavoin ergonomiaan, mutta jostain syystä kovin vähän niihin on kiinnitetty huomiota. Ensihoitaja on useamman vuoden valitellut siitä, että tietokonepöytä on ns. suorareunainen, eikä kaareva. Myös rannetukien puute ja irtohiiri paljon koneella olevalle eivät ole missään mielessä järkevää. Työtuolikin pitäisi olla anatomisempi. Miksi ihmeessä näihin asioihin ei kiinnitetä huomiota. Hoitotyössä on kuitenkin pyritty luomaan toimivia ratkaisuja ja käytetään apuvälineitä, mutta toimistot ovat aivan kauheita - varsinkin niillä, jotka oikeasti eivät tee toimistotyötä. Vaikka tekevätkin sitä sykäyksittäin paljon. No, odotellaan - ensi syksyksi on lupailtu sähköpöytiä ja parempia työtuoleja.

Ensihoidossa Ensihoitaja on todennut, että ergonomisella työskentelyllä on iso rooli työssä. Aina ensihoitotehtävillä ei toki voi noudattaa hyvää ergonomia, mutta pyritään kuitenkin aina parhaaseen. Jos ensihoitaja huolehtii omasta nostotekniikastaan ovat siirrot potilaallekin mukavampia. Ensihoitaja keskusteli tästä Ensihoidon ergonomiasta tässä päivänä muutamana ergonomian ammattilaisen kanssa ja sai aikaan melkeen riidan väittäessään, ettei aina voi ergonomisesti toimia kohteissa. Ensihoitaja kertoi hieman väritetyn tarinan aiheesta. Olipa kerran hälytys. Aarne tehtävä - kohteessa eloton. Ensihoitaja syöksyi heijastinhousuihinsa sängystään ja juoksi käynnistämään pakkasessa viruvaa ambulanssiaan. Tässä vaiheessa myös Ensihoitajan kollega oli saanut itsensä liikkeelle ja pian mentiin pillit vinkuen. Kohde ei ollut kaukana ja kohteeseen oli hälytetty myös toinen ambulanssi. Ambulanssit tulivat kohteen pihaan perä jälkeen valaisten ympärillä olevat pellot vilkkujen sinellään. Sisään ja hups potilas oli lattialla seinän ja vesisängyn välissä alasti. Potilas oli hyvin isokokoinen, tilat ahtaat ja lattialla muovimatto, joka oli tarttunut tiukasti kiinni potilaaseen. Näin ensihoitajat eivät saaneet potilasta siirrettyä oikein mihinkään. Pään ja seinän väliin tilaa sen verran, että tiimin pienin mahtui sinne varmistamaan hengitystien ja painelija jotenkin siihen potilaan ja sängyn väliin. Siis mikä tilanne. Kalusteet niin painavia, etteivät ne ihmisvoimin liiku ja potilas niin hankalassa paikassa. Alastonta, elotonta, isokokoista ihmistä on myös erittäin haastavaa siirtää, joten ergonomiasta jouduttiin tinkimään, mutta toisaalta siirtokin olisi ollut epäergonominen. Näin ensihoitotiimi päätyi pienempään pahaan ja aloitti nopeasti tehokkaan elvytyksen omasta ergonomisesta asennostaan tinkien. Tässä teille kaikille tarina ensihoitotyön ergonomiahaasteista ja tarina on melkeen kokonaan Ensihoitajan mielikuvituksen tuotetta - tai on siinä mukana totuuden rippeitäkin, mutta... muistetaan tässä tietosuoja ja vaitiolovelvollisuus niin tarinaa on hieman väritetty ja muutettu.

Toinen esimerkki ergonomiasta ja sen toteuttamisesta ensihoidossa liittyy kantovälineisiin ja kerroksiin. Ensihoitaja sai pienikokoisen naiskollegan kanssa tehtävän kiireellisellä koodilla keskelle ei mitään. Taas mentiin pillit vilkkuen ja läikkyen. Oli sydän talvi ja lunta ihan joka paikassa. Korvessa olevan talon pihaan ei edes päästy aivan perille vaan reput ja laukut pakattiin selkään ja tarvottiin lumessa kohteeseen. Ambulanssista iltaa - missäs meidän potilas on? Tuolla ylhäällä viittoi useamman päihtyneen herran joukko. Ja ei kun yläkertaan. Sieltähän se potilas löytyi, mutta potilaalle ei hoitojenkaan jälkeen löytynyt jalkoja vaan hänet piti saada kannettua alas. Kyseessä on vanha rintamamiestalon tyyppinen talo ja porraskäytävä ahdas, jyrkkä ja pimeä. Kantotuoli - sillä mennään. Potilas tuoliin ja kantoon. Alku menee hyvin, mutta sitten ensimmäisessä käännöksessä tulee ongelma - tuoli ja kantajat eivät mahdu kääntymään. Onneksi potilas ei ole kovin iso, mutta lopulta Ensihoitaja istuu rappusella ja pudottelee tuolia rappukerrallaan päihtyneiden ystävien kanssa. Eipä taas ergonomia ihan toteutunut, mutta eihän siihen jumiinkaan voinut jäädä odottamaan lisäapua, joka olisi tullut ehkä noin puolen tunnin päästä. Ainakaan Ensihoitaja ei olisi jaksanut pidellä tuolia ja potilasta tuota aikaa ja takaisinkaan ei enää voinut mennä, koska Ensihoitaja oli ihan jumissa tuolin "alla". Taaskaan ei toteutunut täydellinen ergonomia.

Kolmas tarina on lähinnä hupaisa vaikka siinä ei olisi välttämättä ollut onnellinen loppu, kuten tässä tarinassa. Ensihoitaja oli lähtenyt jatko-opintoihin ja teki keikkaa ystävänsä ensihoitoyrityksessä maalla. Eräänä talviyönä yksikkö sai hälytyksen, että auto jumissa hangessa ja apparin paikalla olevalla hengitysvaikeus. Taas mentiin kiireesti, mutta... lunta oli tullut ja sitä tuli. Ensimmäinen suoritus oli päästä ulos päivystyskämpästä, jonka oven eteen lunta oli kertynyt tuulen tuomana niin, että Ensihoitaja sai ovea auki noin 10 cm. Sitten vaan voimalla hakkaamaan lunta ovella ja päälimmäiset vaatteet ovesta ulos, vatsa sisään ja änkeytyminen oven raosta. Kyllähän otti koville. Niin ja sitten ovi piti saada kiinni - ja kuinkas ollakaan sinnehän oli ehtinyt jäätyä lunta kynnykseen eikä ovi tahtonut mennä kiinni. Lopulta ovi saatiin kiinni ja nyt piti vielä saada ambulanssi ulos tallista. Ja tietenkin niidenkin ovien edessä oli lunta ja paljon eikä ovi tietenkään ollut mallia ylöspäin aukeava. Kola käteen ja juoksun kanssa oven edus puhtaaksi. Eikä tässä vielä mitään, sitä lunta kun tuli koko ajan ja paljon oli vielä ajettava suhteellisen hiljaakin ja työkaverikin piti hakea kylän toiselta puolen - onneksi tuo oli sentään tajunnut lähteä vastaan kävelemään ja oli oikeastaan jo hallin risteyksessä, kun Ensihoitaja vihdoin sai ajopelin ulos ja ovet kiinni. Tällaista elämä oli vapaamuotoisessa varallaolossa, kun 15 min valmiudessa päivysteltiin.

Vihdoin päästiin kohti kohdetta ja miten ihmeessä tuolla voi olla autossa??? Oli Ensihoitajan ja kollegan hämmennys, sillä tie oli täysin tukossa lumesta. Vanha kevytperäinen, takaveto Sprintteri ei tahtonut lumessa nousta ja niinhän se oli auto jätettävä ison tien kupeeseen ja taas kamat kantoon. Tuohon aikaan ei edes ollut hoitotarvikereppuja vaan pakit piti ottaa käsiin. Hikihän siinä tuli ja omaakin henkeä ahdisti, kun oltiin saatu rämpiä paksussa lumessa muutama satametriä ylämäkeen ja vielä vähän alamäkeenkin. Lunta oli pahimmilla paikoin Ensihoitajaa reiteen asti ja hanki koskematon. Ensihoitajan kollega - pitkä mies, joka oli tottunut erän kävijä harppoi edellä ja Ensihoitaja koetti hyppiä hänen jälkiinsä. Kovillehan se otti, mutta lopulta oltiin perillä. Potilas oli autossa ja auto oli jumiintunut hankeen, niin ja sitä henkeä ahdisti oikeasti ja kovasti. Erilaisia apuja oli onneksi hälytetty kohteeseen ja ensimmäinen apu oli korkealla maavaralla oleva maastoajoon soveltuva pelastuslaitoksen yksikkö. Toki sen tulo kesti naapurikunnasta, mutta sillä aikaa potilasta hoidettiin hän omassa autossa. Mitenkäs tämä potilas siirretään? Kukaan tuskin aikoo lähteä puolimetrisessä hangessa kantamaan. Pienen harkinnan jälkeen köysi potilaan auton keulaan ja toinen pelastusyksikön vinssiin ja koko auto potilaineen nykäistään isolle tielle maastoajoneuvolla. Olipahan nyt näppärää siirtää potilas paareille ja ambulanssiin. Tässä sitten toteutui ainakin siirron ergonomia ensihoitohenkilöstöä ja potilasta palvelevalla tavalla. Tiedä sitten miten se ergonomia toteutui, kun tutkimuksia tehtiin apparin paikalla istuvalle takapenkiltä ja oven raosta.

Oho - nytpäs tuli käytännön ergonomiatarinoita, mutta eipä Ensihoitaja ole viime aikoina juuri ensihoitotarinoita ehtinytkään kirjoitella, kun on noita Neljänsuoran keikkoja ollut ja niitä on pitänyt fiilistellä. Ensihoitajalle tuo ensihoito on kuitenkin niin lähellä sydäntä, ettei siitä ikinä pääse eroon ja tuskin pitääkään. Onpa siitä sitten mukava tarinoida muillekin. Joskin Ensihoitajan ehkä pitäisi muuttaa bloginsa nimeä ja tehdä siitä Ensihoitajan Neljänsuora tarinoita ;-)





Mutta nyt Ensihoitaja vaikenee hetkeksi ja jää odottelemaan ensi perjantaita ja Neljänsuoraa! Siellä toivottavasti nähdään ainakin joidenkin lukijoiden kanssa ja näiden ympärillä olevien poikien kanssa. Vielä kerran kiitos lipuista Viherviisikko ja Neljänsuora.