Antti se on kova poika itkettämään meitä naisia. Juuri vasta saatiin korjailla meikkejä joulukonsertin Varpusen jäljiltä niin nyt taas laulettiin balladeja, jotka saivat silmät kostumaan. Apua meikit leviää...! No, mutta ihan mahtis ihania biisejähän nuo ovat Tyttö kuin taivas ja Viimeinkin valssit - mutta tällä reissulla, kun ne soitettiin peräkkäin niin ei voinut ihan kuivin silmin kuunnella ja laulaa mukana. Ja kun vielä koko alkuilta hempeiltiin niin avot. Ja silti joku reissussa olleista mummoista kehtasi käydä viimeisen setin aikana avautumassa musiikista - tyyliin liian rajua ja kovaa jne..

Niin ne mummot ja papat tuolla reissulla. Ikinä en ole niin huonoa käytöstä nähnyt - en minkään ikäisiltä kuin yhdellä pariskunnalla. Me fanit seisoimme, pompimme ja tanssimme lavan edessä, mutta tasan tarkkaan siististi ja mahdollisimman vähän tilaa vieden. Meidän kassit oli nostettu lavan puolelle ja lattia-alaa vietiin mitä sitä nyt väkisin alleen tarvitsee... silti yksi pariskunta kehtasi "tanssia" Ensihoitajan päälle niin, että vieläkin on näiden käsien "osumasta" mustelma oikeassa lapaluussa. Vaikka tanssilattia on pieni ja siellä on paljon ihmisiä ei toisia saa lyödä tai tökkiä. Me ihan kaikki olemme oikeutettuja siellä olemaan. Ihme käytöstä - eikä edes anteeksi osattu pyytää. Jotenkin vielä ymmärtää, että teinit touhottaa lapsellisuuttaan, mutta että tollaiset lähemmäs kahdeksaakymentä olevat käyttäytyvät noin. Sitä paitsi, hyvä tanssija ei törmää vaan seuraa koko ajan tilannetta ympärillään.

No, vaikka tuollainen käytös ärsytti ja lapaluuta kivistää vieläkin niin ei Ensihoitaja antanut muutaman törpön pilata iltaansa. Ensihoitaja oli tullut nauttimaan musiikista - nauttikoon eläkeläiset sitten meidän teilaamisesta, jos heidän päivänsä siitä parani.

Apua, tässä on nyt ollut niin paljon Neljänsuoraa ja lisää tulee taas, ettei enää muista mitä sitä pitäisi kirjoittaa. Pienen Ensihoitajaparan pää lyö aivan tyhjää. Mitäs siellä laivalla tapahtui? Ainakin Neljänsuora soitti. Niin maihinhan asti Ensihoitaja ei tällä reissulla päässyt. Kaksi yötä Neljänsuoran tahtiin ja yöllinen laivan keinunta verotti vähän unia, joten muiden ollessa maissa Ensihoitaja nukkui ja kirjoitti tarinoita, kuten jo tiedättekin. Laivan irtauduttua satamasta piti lähteä metsästämään muumi mukeja. Uuden vain Ruotsissa myytävän muumimukin oli tarkoitus olla myynnissä tänään Vikinglinellä, mutta voi ei olleet. Ensihoitajalla, kun oli mukitilaus mukana myös ystävältä. Siinä mukin puutetta ihmetteli kohta jo toinenkin nelkkufani ja kaupan henkilökunnan mukaan ne mukit varmaan tulisivat kyytiin yöllä Ahvenanmaalta, että kannattaisi aamulla käydä katsomassa. Pidetiin siis peukkuja, että mukit tulevat.

Sieltä se ilta taas saapui - melkeen kiire meinasi tulla, koska esiintyminen alkoi vielä eilistä aiemmin - svenskatiden 19.15 (ja ei tod. tietoa kirjoitetaanko noin). Eli mekkoa niskaan, kikkaraa tukkaan, tanssikenkää jalkaan ja kohden yökerhoa. Peppu penkkiin ja pian me oltiin siellä kaikki. Niin ja kohta me oltiin lavan edessä taas kameroinemme. Illan musikaalinen osuus sai alkaa - eli kolme settiä Neljänsuoraa. Taas saatiin vieraampaa ja tutumpaa Neljänsuoraa sekä niille eläkeläisille niitä valsseja, tangoja ja humppia.



Viimeisen setin loppupuolella ohitettiin Ahvenanmaa ja mahdolliset muumikupit ;-) ja pian satamasta lähdön jälkeen alkoi paatti keinahdella. Välillä piti jo pitää kiinni kaiteesta, että pysyi pystyssä. Nimmarien jaon ja yhteiskuvien aikaan pideltiin jo toisistamme ja tiskistä kiinni ja kuvatkin saattoivat tulla vähän sumeiksi. Ei, mutta keinuminen lisääntyi vain ja hyttiin päästyä keinuttiin jo niin, että pieni muistin riepale mainitsi jo sanan Estonia siellä jossain takaraivolla - varsinkin, kun muutaman kerran laivan runkoa repivät tärähdykset ja tuntui, kun koko laiva olisi hyppinyt. Vilkaisu pimeälle merelle kertoi, että siellä näkyy jotain valkoista, joka nousee ja laskee - eli kunnon vaahtopäitä. Nyt olisi Ensihoitajan paras pistää pää tyynyyn ennen kuin huono-olo ehtisi voittaa.

Tuskin Ensihoitaja oli ehtinyt painaa päänsä tyynyyn, kun keikkuminen lisääntyi ennastaan. Nyt tuntui jo siltä, että tässä huvipuistolaitteessa oli oltu jo ihan tarpeeksi, mutta matkaa maihin oli vielä monta, monituista tuntia. Jossain vaiheessa aamuyön pieninä tunteina Ensihoitaja heräsi räminään - nyt lensi jotain. Juomapullot ja silmälasithan ne siellä ottivat kosketusta hytin lattian kanssa ja Ensihoitajakin oli keinunut niin sängyn reunalle, että herätessä äkilliseen ääneen oli pudota lattialle. Ensimmäinen ajatus unisissa aivoissa oli, että missä mun vaatteet on - onko tää laiva kallistunut - pitääkö tästä lähteä pelastautumaan kannelle. Ne ennen nukahtamista päässä käyneet Estonia ajatukset ehtivät nousta vielä uudelleen pintaan. No pinnallahan se laiva oli, mutta myrsky oli noussut sen verran koviin lukemiin, että aallokko hakkasi laivan viidennen kerroksen hyttien ikkunoihin. Ei ihme, että keinutus tuntui...

Aamua kohden - rannikon lähestyessä - keinutus rauhoittui ja taas ylös ja ulos ja kauppaan kyselemään, josko me oltaisiin jo saatu ne uudet Ruotsin myyntiin tarkoitetut muumimukit laivaan. Ei olleet tulleet ei - olisiko keinutus estänyt esillepanon. Niin ja olihan tuo keinutus vaikuttanut laivaan muutenkin, kuin vain matkustajaparan päähän - Kaupassa oli putoillut tavaroita hyllyiltä ja kaupan auetessa siellä siivoiltiin rikkoutuneiden juomien tahmentamia lattioita.

Viimeisiähän tässä vietiin - pian oltaisiin satamassa ja tämäkin reissu olisi enää muisto vain elämän virrassa - joskin nyt tänne blogiin naputeltu muisto. Kohden uutta tarinaa ja seikkailua - nopeammin kuin Ensihoitaja edes itse osasi arvata ;-)