perjantai 26. syyskuuta 2014

Se olisi perjantai ja Ensihoitajan on ollut aika heittää heijastinhousut naulaan. Niin ne on tänään ollut ihan oikeasti jalassa ja radio kädessä, vaikkei tämä enää olekaan Ensihoitajan arkipäivää. Työt on siis jätetty työpaikalle ja kaivettu kaapista bling blingit ja lisäkeletit esiin. Muutaman tunnin päästä Neljänsuora aloittaisi taas keikan tuossa "hollilla". Voi, että Ensihoitaja ajattelee - onpa kiva välillä näyttää ihan naiselta, eikä vaan ambulanssikuskilta. Tästä tulikin mieleen hauska tarina Ensihoitajan uran alkumetreiltä.

Elettiin Ensihoitajan opiskeluvuosia ja sattui tilanne, jossa koko ryhmä lähti autoilla opiskelun merkeissä liikkeelle. Siihen aikaan hoitajaopinnoissa oli huomattavan vähän poikia ja ne kaksi joutuivat tietenkin samaan autoon Ensihoitajan ja tämän ystävien kanssa. Ensihoitajan ystävätär oli kuskina. Siinä lähtiessä toinen pojista sanoi takapenkiltä "jos tästä selvitään hengissä niin mun luotto naiskuskeihin kyllä kasvaa." Hetkinen - Ensihoitajahan oli ajanut tämän pojan auton viime viikon bileistä kotiin... mitenkäs se oli mahdollista. Kuules, et kait sä niin kännissä ollut viikonloppuna, ettet tajunnut antaneesi autoasi mulle - naiselle? Spontaani vastaus kuuluu: "Sähän oot eri asia - oot ambulanssikuski." Eli tämän jälkeen Ensihoitaja on päättänyt lisätä kaikkiin kyselykaavakkeisiin sukupuolta kysyttäessä ruudun nainen, mies, muu mikä _______ AMBULANSSIKUSKI :-)

Mitäs Ensihoitaja voisi tästä viikosta kertoilla? Viikko on ollut jälleen töitä ja töitä ja töitä. Piipaa autoa ei Ensihoitaja ole edes vilahdukselta nähnyt, mutta väliin kuullut ohitse kiitävien pillivaunujen äänimerkit. Ensihoitaja on kaihoisasti kuunnellut tätä ja uppoutunut toimistotöiden syvään suohon. Toimistohommissa toki on se hyvä puoli, että kuulokkeilla on voinut soitella korviin Neljänsuoraa ja "kadota" työkavereilta kuulumattomiin. Niin, niitä papereita on kirjoitettu pitkään ja hartaasti. Paperihommat on niin sieltä - joskin nyt Ensihoitaja voi olla iloinen ja tyytyväinen saatuaan hyvää palautetta eräästä suuresta projektista, jonka parissa on puurtanut ensihoidon paremman tulevaisuuden nimissä. Tämän vuoksihan Ensihoitaja voikin palkita itsensä vapaalla illalla mielimusiikkinsa parissa.

Nyt taitaa Ensihoitajan olla aika alkaa kaivella meikkiputeleitaan ja valmistautua iltaan. Mukavaa viikonloppua kaikille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti