Ensihoitajan tarinoita

Neljänsuoran pojat vas. taka Jussi, Jarkko, Juha,

vas.etu Johan, Antti

Ensihoitajan viime viikot ovat menneet luuhatessa Itämeren laivoilla ja kuunnellessa sekä katsellessa Neljänsuoran esityksiä. Nyt on aika palata vähäksi aikaa taas totisen työn ääreen - ainakin viikoksi ;-) ennen talvilomaa.

Viimeisimmällä reissulla Ensihoitaja osti Neljänsuoran pojilta heidän vanhan levynsä Legendat. Sen ensituleminen on ollut 2000-luvun alulla ja sitä kuunnellessa heräsi Ensihoitajan mieleen nostalgisia ajatuksia ensimmäisiltä kerroilta, kun Ensihoitaja on kyseistä bändiä nähnyt. Talvea se oli ja Kuopiossa oltiin - Iso Valkeisella oli esiintyjänä viikolla Neljänsuora ja, koska Ensihoitaja oli pidempään ajatellut, että kyseinen paikka pitäisi käydä katsastamassa tanssipaikkana, niin ei muuta kuin menoksi. Oltiin me silloin nuoria ja nättejä ja arki-illan tanssiminenkaan ei tuntunut missään - aamulla oli vuoroon meno ysiltä ja päivystystä siihen perään aktiivien päälle varmaan kuusi vuorokautta. Mitään takuita ei ollut, että vuorossa pääsisi nukkumaan. Ei se silloin haitannut, nuorena mentiin, kun vaan pääsi ja Ensihoitajahan pääsi harvoin. Tuohon aikaan taskussa oli lähes aina Virve kapula ja vähintään firman päivystyspuhelin. Luksusta oli päästä tanssilattialle. Ensihoitaja on joskus esim. lahjonut työkaverinsa tekemään lauantai-sunnuntai päivystyksen hänelle, että pääsee Ilveskasinolle tanssaamaan Matin ja Tepon tahtiin tai Yölintua kuulemaan ja katsomaan Rauhalahteen. Lahjonta vaan ei ollut niin helppoa. Kesällä, jos halusi tietyn vapaa viikonlopun niin se vaati vähintään juhannuksen - siis koko juhannuksen päivystystä kaverille. Eli eipä Ensihoitaja juuri ole vapaita juhannuksia aikuisiällä vietellyt. Viimeisenä parina kesänä ja onpa ollut outoa, kun on pitänyt suunnitella miten sitä pyhänsä viettäisi.

Juhannuksen viettoon töissä liittyy yksi eri mukava muisto - sekin varmaan jo juhannukselta 2006. Kuopion lähellä oli pienellä paikkakunnalla järkätty juhannusfestarit. Koska tällaiseen massatapahtumaan tarvitaan paikalle ambulanssi ns. turvavartioon niin sinnehän Ensihoitaja päätyi erinäisten tapahtumaketjujen seurauksena päivystämään juhannusjuhlaa. Ei siinä mitään - päivä oli ajettu normi kyytiä ja illaksi kuulostelemaan musisointia. Eikä muuten esiintyjäkaartissa ollut mitään vikaa niin kuin Ensihoitajan näkökulmasta. Enää Ensihoitaja ei muista keitä kaikkia lavalle nousi kahtena iltana, mutta omat suosikit Yölintu ja Heidi Kyrö kyllä ovat mieleenjääneet sekä se, että Ensihoitaja keskeytti Ari Koivusen shown, koska hänen piti kyetä kuuntelmaan yhden potilasehdokkaan henkiäänösiä stetoskoopeilla. Mutta siis ihan juhannusyö, hyvää musiikkia, kaunis sää ja yö, juhannus ja ylityökorvaus. Voi, kun työnteko olisikin aina näin leppoisaa ;-)

Mutta siis palataanpa Ensihoitajan ensimmäinen muistikuva Neljänsuoran kohtaamisesta, joka siis liittyy tanssilavalle ja sitä musiikkityyliähän tuo Legendat levy edustaa huomattavasti nykytyyliä enemmän. Vai pitäisikö sanoa, että sen aikaista tanssityyliä. Nykyisinhän lavoilla ei enää odoteta perinteistä valssi, tango, humppa, foksi ja nopea tyyliä vaan ihmiset tanssivat eri tyylejä ja lajeja laajemmin. Toinen muisto keikkaan liittyy siihen, että sai tanssia ihan älyttömän paljon ja kaikki tanssikaverit osasivat tanssia. Voi noita aikoja. Kyllä oli fiilikset ihan pinnassa - muutenkin Ensihoitaja eksyi muistelemaan nuoruuttaan ja tanssireissujaan.

Nuorena Ensihoitaja on nuo reissut aloittanut, tuskin kouluikäisenä on käyty ensimmäiset tanssireissut vanhempien ja sukulaisten kanssa. Mökkilava siinä vieressä ja meitä lapsia paljon ja me kaikki tanssittiin - jopa osattiin. Yläaste aikana tanssi into vain kasvoi ja Ensihoitaja liittyi kansantanssiporukkaan. Siellä sitten hiottiin tanssiosaamista ja polkkataitoja. Tuohon aikaan Ensihoitaja oli ehdoton Joel Hallikais fani - vähän myöhemmin kuvaan astui Yölintu ja Jari Sillanpää, sittemmin Neljänsuora. Kotipaikkakunnalla ei ollut tanssipaikkaa, johon alaikäinen Ensihoitaja olisi näitä päässyt katsomaan ja tanssimaan, mutta viimeisenä talvena ennen täysi-ikäisyyttä Hallikainen tuli esiintymään paikalliseen - sinne oli pakko päästä. Ensihoitajan ystävä oli jo täyttänyt kevät talvella 18 ja hänen autollaan lähdettiin liikkeelle. Ensihoitaja oli koettanut pukeutua ja meikata aikuismaisesti, että ravintolaan pääsisi Hallikaista katsomaan. Eihän Ensihoitajalla ollut nuorena mitään ongelmia sisäänpääsyssä, koska hän näytti 18 vuotiaana 25 vuotiaalta - kuulemma. No nyt väittävät samaa ihan pokerinaamalla, mutta tiedä häntä. Sitten sitä mentiin - ihan lavan eteen sen ihqun punaisen Anttilasta ostetun 100 markan filmikameran kanssa. Silloin ei räpsitty kuvia huvikseen ja niiden laatu oli mitä oli. Filmin täyttymistä odoteltiin ja kuvat saatiin katsottavaksi vasta kuukausien päästä. Sitten harmitti, jos ne kuvat eivät olleetkaan hyviä - uusiahan ei voinut ottaa, kun huomasi, että kuva ei onnistunut. Däm!

Tähän Ensihoitaja olisi lisännyt muutaman vanhan kuvan, mutta ne on näköjään pakattu paikaan jemma, niin hyvin, ettei Ensihoitaja niitä tähän hätään löytänyt mistään. Ehkpä sitten joskus toiste.

Menipäs nämä jutut nostalgiseksi. Kun tanssireissut, juhannukset ja Neljänsuoran ensimmäinen kohtaaminen on ruodittu tuolla menneisyydessä niin otetaanpa tähän vähän tuoreempi tarina Ensihoitajan seikkailuista lentokentällä.

Ensihoitajan yksikkö sai tehtävän lentokentälle. Piti hakea potilas, joka saapui ambulanssilennolla. Kaikkihan tietävät, että Word Trade Centerin tuhon jälkeen lentokenttien turvatarkastuksia on tiukennettu ja nämä tarkastukset koskevat kaikkia kentälle pyrkiviä - jopa kiireelliselle tehtävälle meneviä ambulansseja. Ambulanssilennon oli määrä saapua ruotsista tunnin sisällä ja yksikkömme lähti heti kohden kenttää, koska sanottiin turvatarkastukseen tarvittavan aikaa. Saavuimme kentälle hyvissä ajoin - onneksi. Ensihoitaja soitti portilta kentän turvallisuushenkilölle ja hän lähetti tarkastajan tarkastamaan meidät, ajoneuvon ja saattamaan meidät kentälle. Ensin kysyttiin ensihoitohenkilöstön henkilötiedot - tämä riitti kyllä ihan sanottuna, mutta sitten tarkastettiin auto. Tarkastaja halusi katsoa joka ikiseen kaappiin, laatikkoon ja reppuun joka meillä oli autossa. Ensihoitaja siinä sitten erehtyi kysymään: Mitä sinä luulet löytäväsi sieltä? Pomminko? Siitä alkoikin ihan hirveä show. Hyvä, ettei Ensihoitajaa heitetty ulos autosta. Turvatarkastaja kiljui, ettei sanaa pommi saa sanoa lentokentällä ja, ettei Ensihoitajaa voi nyt laskea steissille... Voi pojat! Ensihoitaja siinä sitten rauhoittelemaan tilannetta ja lopulta koneen laskeutuessa oli tilanne rauhoittunut sen verran, että Ensihoitaja sai mennä kenttäalueelle, mutta turvatarkastaja istui koko ajan ambulanssin kyydissä ja käveli kentällä Ensihoitajan kintereillä. Niin ja siis kentällähän ei ollut muuta kuin ambulanssi ja se ambulanssilentokone. Muita koneita ei laskettu alueelle, kun siellä oltiin me tavan tallaajat. Eikä tämä tapahtunut ihan hetikään iskujen jälkeen, mutta jostain syystä tuolloin oltiin yltiötarkkoja. Ei sen jälkeen koskaan olla näin tarkasti ambulansseja tarkastettu, kun ne tulevat kiireellisille hälytyksille.

Ambulanssilento Ruotsista (ei kyllä tarinan keikka - siellä ei Ensihoitaja olisi uskaltanut kuvata)

Koneessa tuli mukana sydänkeuhkokone - kaikkea sitä nykyään pystytäänkin kuljettamaan

Kuvaamisesta puheenollen - Ensihoitaja on aina ollut innokas kuvaaja ja työssään räpsinyt varmaan ennätysmäärän valokuvia. Alkuun filmikameralla, sitten erilaisilla digivirityksillä ja videokameralla - viime aikoina myös järkkärillä. Välissä on nähty monenmoista kuvausaparaattia ja osa kuvista on ihan kännykkäkameralla napsaistuja - varsinkin töissä otetut. Kumma vaan, että nuo kännykkä kuvat ovat hyviä, kun kännykkä on uusi ja heikkenevät aparaatin vanhetessa. Toisaalta Ensihoitajalta on varmaan sata kertaa pudonnut puhelin ja suojakuoret isontavat puhelinta sen verran, ettei niitä ole pidetty ja oho - kameran linssi on ihan naarmuinen. Eli nykyään Ensihoitajalla on usein mukana kunnon järjestelmäkamera. Onhan se ihan eri asia kuvata pitkällä putkella, kuin koettaa zoomailla onnettomalla digizoomauksella kännykällä kohdetta kuvaan. Ainoa vaan on, että järkkäri vie järjettömän määrän tilaa ja on raskas kuljettaa mukana. Eikä sitä voi mitenkään raahata ampparikeikalle mukaan. Onneksi sentään tuonne laulukeikoille.

Eilen Ensihoitaja taas satsasi muutaman kympin kuvaamiseen ja osti kolmijalan kameralle sekä itselaukaisimen. Nykyään nuo jalustat ovat niin kovin näppäriä ja taittuvat niin pieneen nippuun, että niitä viitsii jo kuljettaa mukanaankin. Painokin jalustalla oli vain reilun kilon luokka - kevyempi tuskin enää kestäisi kameran painoa. Ensi kesänä Ensihoitaja päässee kuvailemaan laadukkaita kuvia reissuiltaan pitkin Suomen maata. Nyt on kyllä ihan pro fiilis. Ensi viikolla, kun vielä saa sen uuden kännykän ja sen loistavaksi mainostetun kameran niin varokaahan kaikki, ei sitä tiedä milloin Ensihoitaja sattuu teidän kohdallenne kameroineen ;-) Toisaalta Ensihoitajalla on muutama periaate kuvatessaan - ei kuvata ihmisiä, siis muita kuin noita julkisuuden ihmisiä - ja tallentuneita ihmisiä pyritään välttämään näissä julkaisuissa, joten ei pelkoa. Toinen periaate on se, ettei mitään mitä olettaa, ettei voi julkaista julkaise ilman tekijän lupaa. Tämän Ensihoitaja on oppinut, kun hänen kuviaan ja dokumenttejaan on jokusen kerran löytynyt luvattomasta käytöstä eri tahojen - jopa virallisten tahojen materiaaleista. Kysyvä ei tieltä eksy.

Ensihoitaja taitaa tähän tekstin loppuun laittaa vielä muutaman kuvan vähän vanhemmasta ensihoitokalustosta - tai no edellisen mallin sprinttereistä (ja muista), mutta kuitenkin...