On se hassua, kun muutama viime viikko on mennyt kaiken mukavan merkeissä niin miten pitkältä ja tylsältä se tavallinen viisi päiväinen työviikko tuntuikin. Kyllä sitä joka viikkoon pitäisi mahtua joku ekstra hauska juttu, niin paremmin jaksaisi. Näinä tynkäviikkoina kuitenkin Ensihoitajalle kertyi lähes normityötunnit, koska odottaessa risteilyä ja Neljänsuoran keikkaa jaksoi painaa muut päivät vähän normia pidempinä. Eikä silloin edes väsyttänyt. On se vaan kumma juttu. Syksyllähän Ensihoitaja työtaakan alle nääntyessään sanoikin esimiehelleen, että jaksaa ihan sen voimin, että tietää pääsevänsä helmikuulla merelle Neljänsuoran keikalle. Ei tainnut pomo silloin uskoa, mutta nyt saattaa olla hieman eri mieltä, kun ei ollut tunnistaa reissuun lähtevää Ensihoitajaa saati sieltä palannutta. Oli kyllä oikeasti mukavaa, kun hetkeksi pääsi ihan oikeasti irti arjesta. Nyt sitten taas jaksaa siivota kotona ja painaa duunissa - seuraava reissu olisikin jo tiedossa huhtikuun alussa :-)

Vaikka Ensihoitaja on maailman pahin matkapahoinvoija, niin noissa laivakeikoissa yhdistyy niin monta hyvää juttua, etteihän niitä voi millään jättää väliin. Enempikin mielusti kävisi, jos saisi kavereitaan mukaan, mutta kun kaikki tekevät töitä virka-aikaan on viikolla järjestetyt hyvien esiintyjien risteilyt lähes tavoittamattomissa ja viikonloppuna laivoilla ei ole hyviä esiintyjiä. Laivakeikoilla on hyvän esiintyjän lisäksi tax free ja esim. ihanat hajuvedet, kohdemaan kaupat ja niiden Suomen tarjonnasta poikkeava tarjonta sekä hyvä, kiireetön ja jonkun muun valmistama ruoka. Lisäksi keikan päätyttyä yöllä ei tarvitse miettiä millä pääsee kotiin vaan voi kellahtaa muutaman askeleen jälkeen nukkumaan hyttiin.

Niin Ensihoitaja ei täällä ole koskaan kertonut tuosta laivamaailmasta sen enempää ja uudemmat kaveritkaan tuskin tietävät, että teinityttönä - aikaa ennen ensihoitajuutta - Ensihoitaja haaveili kovasti lukevansa merikapteeniksi. Tämä haave vain romuttui ensimmäisellä risteilyreissulla, jolle sattuikin astetta kovempi myrsky. Nenänpää oli sen verran vihertävä erinäisistä matkatableteista huolimatta, että tuosta merillä työskentely haaveesta oli luovuttava. Kuitenkin aihe on vuosia kutkutellut Ensihoitajaa ja monesti mielessä on käynyt myös laivasairaanhoitajan tehtävät, mutta tuo matkapahoinvointi...Toisaalta - lapsena Ensihoitaja voi pahoin myös autossa, mutta nyt voidaan mennä kovaa vaikka minkämoista mutkamonttumäki tietä eikä tee juuri pahaa vaikka käsillään seisoisi. Että, ehkäpä siihen keinuntaan merelläkin tottuisi. Toisaalta Ensihoitajalla on tällä hetkellä kovin paljon erilaisia suunnitelmia tulevaisuudelleen seuraavan 15 vuoden varalle ja näistä ensimmäisenä ei nyt kuitenkaan ole laivaura. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Eihän Ensihoitajasta pitänyt, koskaan tulla ensihoitajaakaan vaan rakennusmestari. Niin ne vaan suunnitelmat muuttuu, kun maailman tuulet koettelee. Näin jälkikäteen ajatellen Ensihoitaja on kyllä todella tyytyväinen siitä, että rakennusmestari haave muuttui arkkitehdiksi ja siitä lääkäriksi ja lopulta sattuman kautta heitti Ensihoitajan ensihoitajaksi. Kyllä näin on parempi ihan kaikkien kannalta. Ei ensihoitaja olisi jaksanut rakennella taloja tai varsinkaan piirtää niitä - sosiaalisena ihmisenä. Lääkis kyllä siintää edelleen ajatuksissa, mutta hyvä on olla myös ensihoitaja tai sitten ihan jotain muuta. Katsotaan muutaman vuoden päästä mihin maailma on Ensihoitajaa kuljettanut ;-)

Toisaalta työelämän lisäksi Ensihoitajaa on viime aikoina alkanut kiinnostaa taas tämä kirjallinen ilmaisu - kuten olette huomanneet - ja uutena asiana Ensihoitaja on todella innostunut tuosta valokuvaamisesta. Voi kun Ensihoitaja odottaa kesää ja mahdollisuuksia päästä kuvaamaan kaikenmoista. Ensihoitaja, kun on nyt muutaman vuoden tallannut näitä stadin katuja, on hän löytänyt täältä yllättävän paljon kaikkea kuvaamisen arvoista. Työvuosinaan lanssissa Ensihoitaja kokosi itselleen kuvakansiota - vuodet Suomen teillä. Valitettavasti osa kuvista on hävinnyt kännyköiden vaihtojen mukana, mutta osa löytyy vielä varmuuskopiokovalevyltä ja Ensihoitaja ajattelikin tähän vaihteeksi laittaa näitä kuvia. Ei aina pelkkiä ambulansseja ja Neljänsuoraa. Vaihtelu virkistää - eikö?

Näitä vanhoja kuvia katsellessa voisi todeta monenmoista työstä ensihoitajana, mutta tällä kertaa kuvat nostattivat pintaan kaipuun tielle. Voi, kun Ensihoitaja välillä kaipaa isoa autoa alleen ja vilkkuja katolle. Varsinkin alkukesän valoisia öitä hiljaisilla teillä. Mikään ei ole kauniimpaa, kuin pölyinen tie, olemattomat hiirenkorvat koivuissa, viistosti matalalta nouseva aurinko ja tieto, että pitkän työputken päässä odottaa oma sänky. Kyllähän se niin on, että vaikka työ oli rankaa oli siinä tietty vapaus. Ensihoidossa ei ole aikatauluja, vaan piippaa, kun piippaa. Ensihoitajan nykyinen työ, kun on taas pelkkiä aikatauluja. Välillä kyllä tekee kovasti mieli hypätä takaisin ambulanssin puikkoihin ja jättää kaikki huolet ja murheet muille. Onhan se niin, että Ensihoitaja on aina ensihoitaja sielultaan - ihan sama mitä hän tekee, mutta se pieni ensihoitaja asuu aina hänen sisällään. Varmaan vielä vanhuksena kiikkuessa dementoituneena kiikkustuolissa Ensihoitaja kyselee: Mikä keikka?

Nostalgiafiiliksissä... Ensihoitaja on koko viimeisen viikon ollut jotensakin nostalgisissa ajatuksissa. Ja näihin ajatuksiin on vielä auttanut tuo Neljänsuoran vanhan Legendat levyn kuuntelu. Siinä on niin menneisyyteen vieviä kappaleita. Ensihoitajasta aivan mahtava levy. Levyä kuunneltuaan Ensihoitaja on aivan ihmeissään miksei uusilla levyillä enää juuri Juhan tekstejä näy. Nehän on ihan niitä parhaita kappaleita. Tai ainakin ne kuulostavat kovin samanmoisilta kuin Ensihoitajan omat runoilut.  Onneksi pojat kuitenkin soittavat edelleen näitä kappaleita keikoilla - ovat sen verta hyviä, että... Sun kanssa ja Tähtien tiellä - Ensihoitaja on näistä ihan myyty. Eihän enää kauniimpia kappaleita voi olla.

Nostalgiafiilikset sen kuin kasvavat, kun Ensihoitaja etsii tänne näitä kuvia vuosistaan tien päällä. Joka kuvan kohdalla pitää pysähtyä miettimään kenen kanssa keikalla on oltu, missä kuva on otettu ja minä vuonna. Ne kuva, joissa ambulanssin ohjaamo vilahtaa auttavat toki tuossa vuoden määrittämisessä ja joihinkin kuviin liittyy sellaisia muistoja, ettei voi unohtaa kenen kanssa keikalla ollaan oltu - joistain muistuu mieleen myös potilas - varsinkin, kun kyydissä on ollut tuttu vuosien takaa ja kuvaustuumiin on päädytty yhtenä naisena. Esim. tuon kanavakuvan muistan aina. Kesällä 2011 - viimeinen kesä lanssissa ja oltiin keskellä ei mitään muutama viikko ennen juhannusta kesäpojan kanssa ja kyydissä oli tuttu potilas - lähes ystäväksi voisi kait sanoa, kun lähemmäs vuosikymmen oli muutamia kertoja kuukaudessa yhdessä matkattu. Tuossa maisemakuvassa tuossa yllä - otettu muuten Puijon tornista - näkyy lähes koko Ensihoitajan entinen elämä - voiko silloin välttää enää fiilistelyjä? Ja sen yläpuolella kuva Helsingistä kattojen yltä - kuvaamassa Ensihoitajan nykyistä elämää.

Koska fiilareilla on menty koko tarina niin lisätäänpä tähän loppuun taas muutama kuva erilaisista sairaankuljetusajoneuvoista vuosien varrelta. Lisää Nelkkujen kuvia löytyy videomuodossa nyt Ensihoitajan tarinoita - ja neljänsuoraa fb-sivulta. Käykää tykkäämässä ja katsastamassa.

Ps. ja nämä kuvat eivät ole edes vanhoja - kalusto sen sijaan oli käytössä olevaa...

Mukavaa talvilomaa keskinen Suomi - edelleen malttia teillä ja harrasteissa. Ihan liian monta onnettomuutta on tapahtunut laskettelukeskuksissa ja liian usein ohitus johtaa kuolonkolariin.