maanantai 11. huhtikuuta 2016

Hupsis - tää Turku ja Neljänsuora alkaa olla aika hupsis Ensihoitajan elämässä. Koska Vantaan keikka jätti kylmäksi siinä suhteessa, että ei päässyt pomppimaan siihen lavan edustalla niin piti lähteä hakemaan fiilistä Turusta. Niinpä Ensihoitaja pakkasi itsensä ja kaverinsa autoon lauantai-iltana ja suuntasi sen nokan kohden Turkua - Suomen entistä pääkaupunkia.


Matka eteni reippaasti kesänopeusrajoitusten tultua voimaan. Pian oltiinkin Turussa ja voi ei - parkkipaikka oli ihan täysi. Niin myös kadun varret ja auto jouduttiin jättämään ihan liian kauas. Onneksi kuitenkin matkalla kiusannut sade oli enää muisto vain ja siinähän sitä kipitettiin kohden Venusta joukolla. Ikävä olisi ollut, jos olisi satanut - silloin olisi ollut kyllä kypsiä tyttöjä sisälle päästyä. Mutta joo, sopivasti oli Ensihoitaja ja jengi perillä. Ovet ylös aukenivat juurikin tämän ryhmän astellessa sisälle. Ei muuta kuin lavan edustalle tutulle paikalle ja kamerat ordningiin. Tällä kertaa Venus ja Neljänsuoran valomiehet yllättivät meidät positiivisesti. Valot eivät juurikaan haitanneet kuvaamista, joskin keikan jälkeen. Silloin nimittäin ei ollut valoja ja eihän tuo kamera siitä oikein tykännyt ;-)



Mitä - lavalle asteli rumpujen taakse ihan vieraan näköinen mies tai ehkä muille jo tutuksi tullut Johanin tuuraaja Mika, mutta Ensihoitaja ei ollut Mikaa ennemmin tavannut. Ei kyllä tänä vuonna ole Ensihoitajalle osunut montakaan keikkaa, jossa olisi ollut kokonainen tuttu ja turvallinen Neljänsuora. Ensin oli pois Finlandialta Jasse, sitten Graselta puuttui Julle. Niin ja siinä välissä oli pois Johan - vaikkei Ensihoitaja näille keikoille kerennytkään. Vantaalla paikalla oli koko suora, mutta niin, silloin oli niin erilainen keikka, että... Mutta nyt oltiin taas menossa ja tutusti lavan edessä.

Illan setti koostui tuuraajan vuoksi ennalta valituista kappaleista ja pitkälti uudesta levystä. Hitsi, kun Ensihoitaja haluaisi niitä vanhoja kappaleita. Tällä erää toiveissa olisi kuulla Yön reunalla, rakkaus elää, kiiltävää, riisiä hiuksissa. Näitäpä ei ole juuri kuultu - osaa varmaan koskaan livenä Ensihoitajan keikkauralla. Niin näitä muuten toivoisivat useammatkin Ensihoitajan keikkakavereista - ottakaas pojat ohjelmistoon nämä ja muitakin vanhoja. Hitsi joo, siellä vanhoilla levyillä on ihan älyttömästi hyvää kamaa, jota saisi kyllä soida useamminkin.



Illan aikana meno oli lavalla ja ehkäpä sen edustallakin aikas vauhdikasta. Biisitkin pompittavia - pitkästä aikaa mukaan tullut aktiivisuusrannekekin kertoi puolentoista tunnin pomppumääräksi lähemmäs 4000 askelta! Hitsi, huonona päivänä ei saa tuollaista määrää askelia koko vuorokauteen. Pitäisi vissiin useammin käydä keikoilla pomppimassa, niin loppuisi kaikki liikkumattomuusongelmat ;-) Huhuu siis pojat - pomppubiisejä noiden ihkujen hitaiden rinnalle. Niin joo, muutamaa pomppubiisiähän sitä tietenkin jäi kaipaamaan illalta, mutta ihan kaikkea ei voi mahduttaa tuohon puolentoista tunnin settiin - ehkäpä sitten seuraavalla kerralla.




Seuraava keikka odottaa jo nurkan takana - sitä ennen pitäisi vain jaksaa yltiö täysi työviikko - se, jonka piti olla se toinen niistä kahdesta. Nyt kun katsoo kalenteria niin näyttää vain vauhti kiihtyvän kevättä kohden - onneksi välissä on loma. Voi on se ihana asia - kokonainen viikko vielä, joka on pidettävä ennen kesää ;-) Toisaalta Ensihoitajan tapauksessa tosiaankin pidettävä, koska aikatauluihin loma ei mahtuisi sitten millään. Harmittaa, että loman aikana ei ole mitään sellaista keikkaa, jolle pääsisi - ehkäpä sitten jotain muuta sille viikolle ;-) Toisaalta - vaihtelu virkistää.

Mutta taitaa olla Ensihoitajan aika jättää blogi tällä erää tähän ja ruveta suunnittelemaan miten selviää tästä viikosta hengissä - niin ja siitä seuraavasta typistetystä, kun pitää ihan himpun olla siitä alkuviikosta matkalla. Pitäisi pitää vapaata, mutta ei millään kerkeäisi... ja hups, kun taas lähdetään kohden Turkua ja merta ja ... ei varmaan tarvitse mainita, kuka tai mikä esiintyy aparaatilla nimeltään laiva! Eli uusia tarinoita on luvassa ihan varmasti - kait se on "pakkokin" sen verran aktiivisia te arvon seuraajani olette. Mennään ihan kohta 5000 rajan ylitse ;-) Muistakaas myös käydä seuraamaan instassa ja fb:ssä olevia profiileja ja sivuja. Niillä tarjoillaan kuvia suoraan tapahtumien ytimestä ja keikkojen jälkeen ;-) Kevättä odotellessa - tänään jo hipaistiin +15 astetta ;-)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti