2/5 + 1 eli viikon sisällä toinen keikka. Voi vitsi mikä tahti tässä alkaa olla. Edellisyö oltiin tanssahdeltu kukkamekossa Somerolla Esakalliolla Neljänsuoran tahtiin. Tänään mentiin taas - kohden Lohjaa ja yökerho Monacoa. Mitäs siellä sitten olisi - no ei taida yllättää ketään, jos Ensihoitaja kertoo, että lavalle nousee Neljänsuora.
Ilta aloitettiin ajoissa Ensihoitajan fanikaverien kanssa kokoontumalla syömään yökerhon alla
olevaan Sportti baariin. Siellähän se oli bändikin ruokailemassa - ai mistä Ensihoitaja sen tietää? Siitä, että onnistuivat taas säikäyttämään tämän Ensihoitajan. Taitaa olla hirmu hauskaa, kun Ensihoitaja on maailman helpoin säikäyttää. Onhan se kiva, kun koko kaveriporukalla riitti hauskaa, kun tämä hyppäsi oikein ilmaan, kun Ketonen sanoo Moro, korvan juuressa ;-) Juu, maailman helpoin säikytettävä - tunnustetaan.
Syömään lähdettiin ajoissa, josko vaikka joku muukin olisi saapunut itseään illaksi ravitsemaan. Ja olihan noita ruokailijoita muutama muukin. Ehtihän sitä sitten syödä rauhassa ja antaa ruuan laskeutuakin, ennen kuin keikalle mentäisiin pomppimaan. Mutta voi, kylläpä sitä piti puolta yötä odottaa ja odottaa ja odottaa... Miksi ihmeessä nämä keikat eivät voi alkaa aiemmin. Kukaan jaksa odotella puoleen yöhön. Niin on Ensihoitaja tainut avautua asiasta aiemminkin. Baarit vetoavat aina siihen, että bändin noustessa lavalle väki katsoo keikan ja poistuu. Näin keikka ei ole heille kannattava, koska baarit eivät pyöri sisäänpääsymaksulla vaan viinalla. No sehän tässä on hauskaa, että tällaisen "humppabändin" tosi fanit harvoin juovat sitä viinaa, vaikka se bändi nousisi lavalle vasta aamulla. Toisin olisi, jos lavalle nousisi rokkibändi. Ihan oikeasti ravintolat, kapakat, baarit ja tanssilavat ym voisiko nämä iskelmäyhtyeet esiintyä aiemmin? Tällä iällä enää jaksa valvoa pikkutunneille, kun kotimatkatkin ovat vielä pitkät. Joo, muuten jos bandit esiintyisivät aiemmin niin tämäkin mielusti lähtisi pidemmällekin keikalle. Silloin näet olisi kotona jopa ennen heräämistä. Eli saisi ne paikat yhden sisäänpääsymaksun enemmän ;-)
Ensihoitaja oli ystävineen vallannut omat paikkansa lavan etukulmasta heti ovien auettua siis 22 - ei varmaan yllätä ketään, että odotusaika puoleen yöhön tuntui pitkältä. Varsinkin, kun dj soitti musiikkia ihan liian kovalla tai sitten meidän sijoittuminen juurikin siihen kovaäänisten alle aiheutti tuon tunteen. Ensihoitaja oli löytänyt itselleen lavan edestä oikein vip-istumapaikan. Kovaäänisen jalustalla oli hyvä istua, mutta seisomaanpa siinä ei vieressä passannut ruveta, koska silloin Ketonen lauloi suoraan korvaan. Ikinä ennen ole käynyt korviin musisointi Neljänsuoran keikalla, mutta nyt kovaäänisen asento suhteessa tämän korviin oli huono. Otettiin sitten edellisen illan keikan väsyttämänä tänään kevyemmin ja istuttiin keikka. Mitä nyt vähän varvas napatti ja kamera lauloi. Muuten - tuo Vip-paikka oli kuvaamisen kannalta hyvä, ei tullut yksikään fani eteen tai kukaan töninyt kuvatessa.
Vihdoin - vuodelta tuntuneen ajan jälkeen, kellon viisarit siirtyivät puolenyön kohdalle ja tuttu orkesteri asteli lavalle. Jasse, Jussi, Johan, Juha ja vielä viimeiseksi itse solisti Antti. Mies rakkolaastarikengissä vai mitenkäs se nyt olikaan? Show alkoi vauhdikkaasti ja alkuun mentiin tiukkaan tahtiin kappaleita - tuskin oli hengähdystaukoa biisien välillä. Välillä Antti tarinoi jotain yleisölle ja yleisö huuteli takaisin omiaan. Tunnelma oli hyvä ja lavan edustalle oli kokoontunut paksu muuri musiikin kuuntelijoita ja katselijoita. Kyllä vaan kannattaisi useammin järjestellä keikkoja täällä pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla. Mekin haluttaisiin kotikeikkoja - muitakin, kuin yhteiskonsertteja Siltsun kanssa. Niin - vuosi sitten viimeksi on pojilla ollut pk-seudun oma keikka. Silloin oltiin Tulisuudelmassa. Jo olisi ensi syksylle aika tarjoilla keikkaa tänne kotiseudulle. Onhan täällä näitä paikkoja, Tulisuudelma, Shamrock, Presidentti, Virgin Oil... joissa samanmoista musiikkia soitellaan ja lisää paikkoja löytyisi varmasti. Niin ja nyt kun taas on Lintsin kesätorstaitanssit polkastu käyntiin niin sopisivathan ne pojat sinnekin lavalle ;-)
Mutta joo - taas karattiin tarinasta. Lohjalla siis vietettiin keikkaa 2/5 ja paikka oli uusi ravintola Monaco. Hiemanhan tuolla oli ahtaat tilat lavalla ja lavan lähellä, mutta sopu sijaa antoi ja saimme kaikki nauttia keikasta. Tottakai keikan jälkeen jäätiin odottamaan poikia nimmarin jakoon. Pitäähän tältä turneelta saada kaikilta keikoilta nimmarikortit... mutta oho - kortit olivat loppu ja mihinkäs niitä nimmareita nyt sitten kirjoiteltaisiin??? Kasseihin - nimmarikassit ;-) Ja mikä parasta pinkkinä Ensihoitajan värimaailmaan sopien. Pitää kait varoittaa tässä... älkää vaan hyvät ihmiset silittäkö niitä nimmareita niihin kasseihin kiinni. Ai miten niin? No, Ensihoitaja päätti kokeilla ja kuinka ollakaan nyt kassissa on tuollainen raudan mentävä sulanut kohta. Onneksi ei syttynyt palamaan ja lähti vielä tuo sulanut raudastakin irti. Ei silitetä - ei siis edes pienellä lämmöllä.
Sinne se keikka taas kääntyi muistoihin ja kotimatka alkoi. Vaikka nyt oltiin melkeen kotikulmilla niin kotona oltiin ihan samaan aikaan, kuin tuolta ed. iltaiselta Someron keikalta. Niin tanssilavat aloittaa niin aikaiseen, että voidaan lopettaakin aiemmin. Kotiin tultiin yhtä aikaa taivaanrannasta nousua tekevän auringon kanssa ja päivällä herättiin liian aikaisin, mutta taas kerran kannatti lähteä. Seuraavaa keikkaa odotellessa - tai tuolloin siihen ei ollut kovin montaa päivää - keskiviikkona mentiin taas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti