maanantai 9. toukokuuta 2016



Voi mahotonta sentään tätä Ensihoitajan keikkaputkea. Kait näitä tarvitsee alkaa purkamaan tänne, ennen kuin seuraavat keikat pukkaavat eetteriin. Niin, niin - kaksi Neljänsuora keikkaa ja Mölyapinat viikonloppuna. Ensimmäinen keikka alkoi kiireisen työviikon päätteeksi perjantaina Someron Esakalliolla.Oman tanssilavakauden avaus ja ah niin ihana mekkokeli. Kukkaa ja tylliä päälle ja kohden Someroa.


Reissuun lähdettiin kaverin kanssa ajoissa, koska mikään muu ei ole inhoittavampaa, kuin joutua kiirehtimään. Tällä kertaa reissuun ei lähdetty niinkään isolla porukalla, vaikka meitä sitten perillä oli yksi jos toinen, mutta tultiin jokainen niin eri suunnalta. Ajoissa nuo muutkin kaverit olivat liikkeelle lähteneet, sillä lavanedustalla meitä oli enempi ja vähempi jo Mikan ja Myrskytuulen aloitellessa illan osuuttaan. Hyvät valssit olisi totesi Ensihoitaja ja seuraavaksi hän jo pyörähtelikin tanssilattialla. Kesän ensimmäiset valssitkin tuli siis lavakauden avajaisissa pyöräyteltyä yhden fanikaverin miehen kanssa - kiitos tanssista hänelle ja rouvalle lainasta :-)

Muutenhan tuo tanssimeininki taitaa olla Ensihoitajalta taputeltu, koska ihan kaikkea tanssitaan käden alta. Eihän tuolla enää kukaan polkkaakaan hypännyt vaan sekin meni kädenalta - jostain Ensihoitaja juurikin luki, että tällaisia polkkakursseja nykyään jo järjestetäänkin. Voi Ensihoitaja parka, kun polkka on ollut se The Juttu. Eipä taida enää sitäkään kehdata hakuriviin mennä odottamaan.


Olisihan se Myrskytuulen musiikki kutkutellut enemmänkin tanssikenkää, mutta nyt sitten valssien jälkeen tyydyttiin odottelemaan lavalle Neljänsuoraa. Tanssikeikoissa parasta on se, että bändi soittaa kolme 45 min settiä ja ohjelmistossa on harvinaisempiakin kappaleita. Joskin nyt olisi jo aika kaivaa niitä harvinaisempia biisejä soitantoon. Ensihoitaja on käynyt keikoilla aktiivisesti kohta pari vuotta ja ei ole koskaan kuullut joitain biisejä. Ai - pitääkö listata? No, tässä... tai ei Ensihoitaja tee mitään metrinmittaista listaa, mutta muutamia. Ensimmäinen toteamus on, että Teetä ja paahtoleipää levy on soitettu lähes kokonaan. Nyt Ensihoitaja muistaisi vain kolme kappaletta, joita sieltä ei muista kuulleensa: Naiset hei, Viimeinen äkkilähtö ja Kun olet lähtenyt. Joskus ehkä jonkun noista kuullut, mutta ei nyt ainakaan viimeisen 20 keikan aikana.




Ensihoitaja ja kaverit ovat usein keskustellet mitä biisejä olisi kiva kuulla ja sieltähän on nousseet esiin nämä samat kappaleet - Riisiä hiuksissa ja Yön reunalla, joita ei vieläkään ole kuultu. Pakkohan noita olisi toivoa muitakin, kun ovat niin ihania - Viimeinen äkkilähtö, Kun olet lähtenyt ja miljoona muuta kivaa... Myös muutamaa muutakin kappaletta kuullaan ihan liian harvoin - Testamentti, Paha tyttö... Nyt pojat kesäksi näitä soimaan ja miljoona muuta ;-) Uusia biisejäkin on taas syksymmällä kuulemma luvassa, joten joutaisihan sitä tässä kuunnella noita vanhoja jo pois kuljeksimasta. Ai mistä Ensihoitaja tietää mitä sitä on milloinkin rimputeltu? No siitä yksinkertaisesta syystä, että Ensihoitaja on taltioinut matkan varrella noita eri kappaleita itselleen ja noita ei vaan ole saatu omaan keikka-arkistoon.

Juu mutta tässähän piti siis kirjoitella keikasta Esakalliolla. Ainoa vaan, että tässä kun on ollut tätä ohjelmaa niin Ensihoitajan lahopää ei enää meinaa muistaa mitä ja missä tapahtui ;-) Mutta joo, sinne se asteli perjantainakin Neljänsuora lauteille - kovin korkealle lavalle. Ihan sika ikävä katsella lavalle, kun niskat on melkein nurin. Myös lavarakenteissa olevat tolpat haastoivat Ensihoitajan ja kameran. Ei tykkää, kun pitää kuvailla liian alhaalta - onneksi on nuo hauikset hankittu aikanaan niin jaksaa pidellä kameraa käsivaralta - niin ja pitkällä teleobjektiivilla puhutaan oikeasti painavasta kamera-objektiiviyhdistelmästä. Mitähän tuo painaisi neljänkilon pintaan. Mutta tulihan niitä kuvia - ehkäpä jopa hyviä kuvia ;-)


Heti illan aluksi, kun Ensihoitaja kavereineen saapui tanssilavalle käytiin lavan reunustalla ihailemassa Neljänsuoran äideille järjestämiä ruukkuruusuja. Siinä niitä ihastellessa seinän ja ruusujen väliin peruttaa Mini - nimeltään Onni ja autosta purkuu ulos iloisia Neljänsuoran poikia. Kyllähän se pikkaisen tuollainen mini on pikkainen, kun sinne isoja miehiä laitetaan. Sama hupaisa mieliala jatkui lavalle ja koko illaksi. Nauru oli herkässä ja jopa Jussi intoutui lavalta kommentoimaan - "Turus on kaikki mitä ikinä haluut" niinkö se Ketonen lauloi?

Jos riitti riemua lavalla niin riitti meillä lavan edustallakin. Ja eiköhän siihen riemuun löytynyt syytä lavalta - sillä voi ei mitkä kengät Antti oli nyt jalkaansa löytänyt. Mitkä ihme läskin niiden ulkosivuihin oli läntätty - tuollaisia Ensihoitaja on laitellut vanhusten häntäluiden päälle estääkseen painehaavaumien syntyä. Onhan se tietenkin tuolla Antilla hyvä olla sellaiset aina mukana, kun istuksii pitkiä matkoja bussin ratin takana. Voi hoitaa painehaavaumat heti ;-)

Mutta niin se vaan ilta eteni, ja kolkutteli loppujaan taas kumman nopeasti. Nimmarihan se oli taas haettava - eihän sitä tiedä vaikka jotain yllättävää olisi tarjolla nimmareissa - kuten viime keikoilla, jolloin käteen on saanut Valtavan maailman nimmarikortteja. Onhan se mukavaa vaihtelua tuohon riviin, missä on Riisiä hiuksissa ja Juhlat kortteja. Näistäpä korteista saattaa Ensihoitaja sanoa jotain vielä seuraavassakin tekstissä, mutta eipä paljasteta kaikkea kerallaan - muutenhan seuraavaan tarinaan ei ole enää mitään uutta ja mielenkiintoista odotettavaa ;-)

Kotimatka alkoi aamuyön ensimmäisinä tunteina ja kotona oltiin vihdoin puoli neljä. Pitkiä ne on nämä keikkareissupäivät - aamulla töihin oli herätty jälkeen kuuden ja nukkumaan kerkesi siinä viideltä. Pakkohan sitä nyt oli keikan jälkeen kuvat katsastaa pikaisesti ja laittaa ensimmäiset jo esillekin teille arvon lukijoille tuonne Ensihoitajan tarinoita - Ja Neljänsuoraa sivulle.

Mutta, kuten yllä ilmeni Ensihoitajan vauhti on ollut tappava ja valvottuja tunteja kertynyt putkeen lähemmäs 24 niin nyt on pakko lopetella tarina ja päästää se bittiavaruuteen teidän iloksenne sekä kauhuksenne. Nauttikaahan vielä viimeisistä auringon rippeistä - loppuviikosta kuulemma kylmenee ja sen myötä saapuvat myös sateet. Mukavaa alkanutta viikkoa itse kullekin :-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti