Voihan itkujen itku ja harmien harmistus...Antti putosi Tähdet tähdet ohjelmasta. No, ne eniten odotetut genret ooppera ja hevi ehdittiin nähdä, mutta ensi kerran musikaalit vai mikä se nyt olikaan - olisi varmasti ollut genre, missä Antti olisi ollut hyvä. Mutta eihän tässä vielä ollut tarkoitus märehtiä tuota Tähdet tähdet kisaa vaan jutustella Tampesterin yllärikeikasta. Ai, mistä yllärikeikasta??? No sellaisesta minne Ensihoitaja ei ollut vielä perjantai aamuna herättyään tiennyt lähtevänsä... Mutta hupsis... yksi puhelu puolilta päivin ystävältä, että bussin ale lippuja ois enää yksi jäljellä ja aikaa varata halpamatka on 15 min... huh, eihän siinä ehtinyt enää mitään miettiä vaan rynnättiin koneelle ja varattiin reissu. Niin ja sittenhän sitä oli lähdettävä Tampereelle.

Ihanaa - ennen reissua lähdettiin porukalla syömään stadin 10 e ruokaviikoille. Vaikka syömään oltiin menossa jo viideltä, niin perjantai-iltana kaikkialla oli ruuhkaa. Netin perusteella ruokapaikaksi oli valittu eräs pihviravintola, jonka kympin listalta löytyi kaikille mieleistä syötävää. Mutta mitäs mitäs, ravintolan ulko-ovelle asti jonoa? Hätä ei kuitenkaan olisi tämän näköinen kertoi tarjoilija - noin 15 min niin saatte pöydän ja niinhän siinä kävi - pian edessämme höyrysivät upeat avogrillillä paistetut kanat. Oli muuten ihan huippu ruokaa. Eipä ole tuo ravintola kyllä koskaan pettänyt - mahtavia pihvejä ja oikeasti hyvin valittuja viinejä ja kuohuvia ruokalistalle. Tai siis tällaisen alkoholia tuntemattoman makuun sopivia makeahkoja ja edullisia. Sen Ensihoitaja on erinäisissä tilaisuuksissa oppinut, että nuo ei ehkäpä ole niitä parhaita, mutta tälle kyllä mieluisia.

Mahtavan ruokaelämyksen jälkeen pitikin jo kipittää kiireen vilkkaan kohden Kamppia ja linja-autoterminaalia. Ihanaa matkaan päästiin Paunun bussilla, missä oli normaalia tilavammat penkit ja siinä apparin puolella vain yksi penkki, joten ketään ei tulisi kylkeen kiinni istumaan ja jalat sai oiottua. Vähänhän tässä oltiin ajoissa matkassa kohden Tamperetta, mutta parempi ajoissa, kuin liian myöhään - Tampereella oltiin heti ysiltä, mutta ei Tähdessä sentään vielä silloin, koska... bussiasemalta löytyi tuttu bussi, jonka kanssa piti napsia selfieitä ja huijata kavereita... Ensihoitajahan siis oli ottanut teeman - en ole tulossa ja kerrankin - yhden ainoan kerran - Ensihoitaja onnistui huiputtamaan päivityksillään yhtä ystistä ;-) Hitsi, että oli hauskaa yllättää tämä kaveri Tähdessä marssimalla sisään ;-)

Mutta siis sisällä oli jo kaikki ja vähän enemmän. Ihan kuin koko Neljänsuoran fanisto olisi päättänyt juuri tänään saapua paikalle. Ketonen 7 paidat päällä eturivissä - ehkä toisessa ja kolmannessakin odotettiin bändiä saapuvaksi lavalle. Siis oikeasti siihen lavan eteen päästäkseen seistiin odottamassa jo ennen kymmentä, eikä vain eturivissä vaan toisessakin. Esiintymisen aikana taisi koko tanssilattia olla täynnä - seisojia.

Illan keikka alkoi taas - myöhään - ihan liian myöhään eli puolen yön jälkeen. Jos laivalla mentiin niitä ihkuja vanhoja niin Tähdessä vedettiin perinteistä settiä Neljänsuoran keikoilta. Puolitoista tuntia täyttä tykitystä ja sen jälkeen nimmareita, paljon nimmareita, sinne ja tänne nimmareita... jono oli varmaan pisin ikinä ja sitten tämäkin keksi haluta niitä nimmareita siihen Ketonen paitaan ja korttiin ja kalenteriin ja ja ja... Mutta maltillisin mielin pojat niitä nimmareita meille jaksoivat raapustaa ja muutaman sanasenkin jokaisen fanin kanssa vaihtaa. Eikä meillä ollut mikään kiire minnekään, koska paluumatkakin tehtäisiin julkisilla. Niin ja se aamun ensimmäinen bussi kohden stadia lähti siinä viiden hujakoilla. Eli me oltiin baarissa siihen asti, kun meille osoitettiin ovea. Apua, onkohan Ensihoitaja ikinä ollut noin pitkään missään menomestassa? Ehkä joskus villeinä opiskeluvuosina...ai milloin? Silloin, kun Ensihoitaja ajoi ambulanssilla kaikki vapaat - eli ehkäpä vain silloin yhtenä opiskelujuhannuksena about 15 v sitten. Mutta tästä opittiin se, että mukavampi on lähteä ajelemaan sillä omalla autolla kohden kotia silloin keikan jälkeen kahdelta ja olla nukkumassa jo, kun yökerhot sulkevat ovensa, kuin seikkailla ensin stadiin ja sieltä vielä viikonlopun paikallisilla kotiin.

Niin joo, se kotimatka... bussissa meidän eteen istahti mies, joka tuoksahti...kaikille mahdollisille eritteille niin, ettei edes Ensihoitajan kovasti treenattu nenä kestänyt hengittää tuoksuja. Bussi oli myös ääriään myöden täysi eli paikkaa ei voinut vaihtaa. Nyt sitten vain toivottiin, että edessä matkaaja jäisi pikaisesti pois ja onneksi näin kävikin ensimmäisen 50 km kohdilla. Taisi siinä käydä niin, että meni tuo penkki pesuun...ihan vähän ehkä lirahti matkaajalta alle. No, meitä on moneksi ja ei tästä sen enempää, mutta olisihan se ollut kiva, että ilmastointi olisi toiminut tehokkaammin.

Vihdoin oltiin Helsingissä ja lopulta kotona joskus ysin maissa aamusella - ihan pikkasen väsytti. Mutta niinhän se vaan tuli taas yksi keikka taputeltua edellisen laivakeikan huumassa. Ihan heti ei kuitenkaan lähdettäisi - ei ainakaan julkisilla ja kukkuen koko yötä. Ja mitenkäs siinä sitten kävikään...? Siitä sitten seuraavassa keikkatarinassa, mutta tähän väliin pitäisi tuo Tähdet tähdet osa 2 kirjoitella.

Ja nyt muistutuksen sana tähän ja ei - se ei ole älä unohda minua - toki sekin olisi kivaa, ettette unohtaisi tätä, mutta... varovasti liikenteessä - talvirenkaat alle ja heijastimia joka paikkaan.