Ensihoitaja on ihan tärähtänyt, mutta Neljänsuoran kesätourneen päätösahdistukseen pitää päästä kirjoittamaan uutta tarinaa. Varsinkin, kun tällä viikolla ei pääse edes keikalle - työt alkoivat ja estävät himpun harrastusta. Mutta ensi viikolla etkoillaan ja mikä kilpailu tuolla Iskelmän sivuilla olikaan - pääsy Neljänsuoran levyjulkkarien etkojen etkoille. Kyllähän Ensihoitaja koetti perustella, mutta niin varmasi ihan sata muutakin. Olisipa loistava juttu päästä tuollaiseen tapahtumaan mukaan. Olisipa ainakin ainutlaatuista kerrottavaa täälläkin lukijoille. Mutta nyt vain odotellaan kädet kyynärpäitä myöden ristissä, peukut pystyssä ja toivotaan.
Niin Ensihoitajan Neljänsuora kesätour on ohitse ja levynjulkkarikiertue ei ihan vielä ole alkanut eli nyt tehdään sitten vain töitä ja odotetaan uutta levyä. Kyllähän tuo jo joutaakin tulla - kohta Ensihoitaja osaa nämä entiset kokonaan ulkoa oikein ja väärinpäin. Työnteko näet sujuu huomattavasti paremmin hyvän musiikin kuuntelun lomassa ja voitte vain arvata mitä Ensihoitaja kuuntelee ja pakottaa välistä muutkin kuuntelemaan tehdessään toimistohommia.
Eilinen oli tehokas päivä koneen äärellä kotona. Koska työergonomia kotona on surkea päätti Ensihoitaja tehdä duuneja riippukeinussa. Mitenkäs tänne sitten saadaan musiikit, kun tuo soitin on vähän kaukana. Haa, Ensihoitajahan on taltioinut keikoilla uuden levyn biisejä ja ei muuta kuin biisit nippuun elokuvatyökalulla ja tietokone datakaapelilla kiinni oven pielessä olevaan telkkariin. Oikein kuvitettua musiikkia ;-). Kylläpä oli tehokasta työskentely huiman hyppypomppuenergiamusan tahdilla. Niin tehokasta, että Ensihoitaja erehtyi kirjoittamaan ilman taukoja putkeen 7-14. Tulipahan taas luotua historiaa, jos ei nyt aivan koko maailmaan mullistavaa, niin ensihoidon historiaan toivottavasti jälkensä jättävää kumminkin.
Olisikohan tänään aika tarinoida välillä taas ensihoitotarinoita? Ai olisi. No mitäs mennään...? Lähdetäänpä taasen Ensihoitajan nuoruusvuosiin ja seikkaillaan yhdeksänkymnentä luvulla. Oikeastaan tämä tarina ei edes tapahtunut pillivaunun kyydissä vaan siellä siviilinroolissa. Elettiin kaunista heinäkuista iltaa ja nuori Ensihoitaja oli päättänyt lähteä äitinsä kanssa kastelemaan kukkia hautausmaalle kävellen (selkeesti nuori ensihoitaja, kun käveli, eikä koettanut ajaa autolla ovesta sisään). Kovin pitkälle ei vielä oltu kotoa päästy, kun Ensihoitajaa ja äitiä vastaan tulee kaksi miestä pyörillä. Äkkiä toisen miehen pyörä alkaa vikuroida ja heittää pyöräilijän pitkin pituuttaan keskelle katua. Hirveä kopsahdus, kun miehen pää iskee voimalla katuun ja sen jälkeen ei mitään. Ensihoitaja tuijottaa tilannetta suuauki ja ajattelee, apua se kuoli. Mene nyt katsomaan mitä sille kävi - komentaa äiti. Ensihoitaja saa liikettä kinttuihinsa ja menee miehen luo. Silmät on auki - sattuiko? Epämääräistä möngerrystä. Noustaas pois tästä kadulta. Ensihoitaja auttaa miestä kainaloista tien reunaan ja koettaa saada miehen jäämään makuulle maahan. Siihen mies ei suostu vaan istuu väkisin roskiksen päälle pitäen Ensihoitajasta kiinni, kuin hukkuva oljenkorresta. Nyt sulla ei kyllä ole asiat oikein kunnossa - pitäisi soittaa ambulanssi. Niin onneksi siinä vieressä oli yleisöpuhelin. Ei tuolloin vielä ollut kännyköitä - saati että niitä olisi pidetty mukana.
Ensihoitaja irrottautuu miehen otteesta ja menee puhelinkoppiin soittamaan ambulanssia aluehätäkeskuksesta. AHK:ssa vastaa hälytyspäivystäjä täti, joka kertoo, ettei kuule kunnolla - puhelin pätkii. Pirun ilkivallan tekijät, joku on käynyt vääntelemässä puhelinkojetta. Asia kuitenkin saadaan selväksi - kaatunut ja sattunut, alkuun tajuton ja edelleen sekava. Ambulanssi tulee. No siinä odotellessa Ensihoitaja koettaa leikkiä nohevaa ensihoitajaa ja selvittää mitä tapahtui tai lähinnä miksi ja mahtaakohan nyt sattua johonkin. Ambulanssi tulee todella hitaasti ottaen huomioon, ettei asemalle ole monen minuutin matka - no, tunnetustihan se odottavan aika on pitkä, eli ei ehkä niin hitaasti kuitenkaan, mutta Ensihoitaja ehtii saada selville paljon. Miehet ovat aloittaneet kesäloman ja olleet puistossa ottamassa huikkaa. Nyt ollaan kotimatkalla, naapurin miehet. Potilaan povitaskussa onkin puolillaan oleva kossu pullo, joten ihan hirveästi ei juoda ole keretty. Kaatuminen johtui toki alkoholista, mutta myös siitä, että jalka oli lipsahtanut pedalilta. Miehen on hieman vaikea kertoa tarinaa, kun osa sanoista hukkuu ja häviää valituksen alle. Siinä sitä koetetaan tarinoida, että Ensihoitaja voisi seurata miehen tajuntaa. Tällä väliin paikalle saapuu paikallinen idiootti autollaan, joka alkaa huutaa ja haukkua kaikkia paikalla olijoita - ketä miksikin ja ideana oli kuitenkin se, ettei juoppoja tarvitse hyyssätä (Idiotti oli kyllä hän itse - jokainen ihminen tarvitsee auttavaa kättä silloin, kun on sattunut).
Vihdoin saapuu ambulanssi - tuttuja miehiä Ensihoitajalle - ja vievät kaatuneen sairaalaan. Ensihoitaja voi jatkaa äitinsä kanssa matkaa hautausmaalle. Tapaus häviää mielestä varsinkin, kun Ensihoitajalla tulee olemaan ensihoidollisesti kovin vilkas viikonloppu - mutta siitä seuraavassa tarinassa. Maanantaina Ensihoitaja lähtee kiltisti kesätöihinsä (eikä kyllä mitenkään hoitamiseen liittyvään). Ensihoitajan äiti on kesälomalla ja Ensihoitajan tullessa ruokatauolle kotiin äiti kertoo: Täällä kävi mies tuomassa sulle ruukkuruusun. What? Niin, se oli sen pyörällä kaatuneen miehen isä ja joku ohimenneistä ihmisistä oli tunnistanut auttajan ja näin mies löysi Ensihoitajan osoitteen (silloin Ensihoitaja ei ollut vielä ymmärtänyt, että turvakielto on ihan kätevä ensihoitotyössä olevalle tai ainakin salaiset yhteystiedot). Halusi tulla kiittämään poikansa hengenpelastanutta. Oli kuulemma poika viety keskussairaalaan, jossa oli todettu aivoverenvuoto ja munuaisen vaurio. Pää oli osunut katuun niin kovin, että oli syntynyt kallon sisäinen vuoto, joka leikattiin ja povitaskussa ollut viinapullo oli lyönyt munuaiseen niin, että se oli vaurioitunut. Nyt poika oli kuulemma tehovalvonnassa ja toipunee ennalleen, mutta jos hän olisi jatkanut kotiin yksin hän olisi todennäköisesti menehtynyt sinne ennen aamua.
Kaikkea sitä sattuu ja Ensihoitajalle aina ja kaikkialla. Joskus Ensihoitaja on miettinytkin, että huomioiko hän vain asiat tarkemmin vai onko hänellä jokin karma, joka vetää onnettomuuksissa loukkaantuvia hänen lähelleen. Ei nimittäin tuo ole ihan ainutkertaista mitä Ensihoitajalle on vuosien varrella siviilissä sattunut. Toisaalta saavatpa ihmiset ainakin parhaan mahdollisen avun, minkä Ensihoitaja voi maallikkona ilman välineitä antaa. Tämä muuten on asia, jota ihmiset eivät oikein ymmärrä - ammattilainenkin on vain maallikko, kun hänellä ei ole ammattivälineitä auttamiseen. Toki kokemus ja ammattitaito tuo tietoa, mitä voi olla sairauskohtauksen takana, tai mitä voi seurata traumasta, mutta se ei paljon auta ensiaputilanteessa. Ensiapu on kuitenkin ihan samaa, kun sitä annetaan paljain käsin. Okei, okei Ensihoitaja tietää esim. missä isot valtimot ovat ja miten nopeasti ihminen vuotaa niistä kuiviin, mutta eikös se ensiapu silti ole sama - tyrehdytä vuotoa painamalla? Jos Ensihoitaja olisi paikalla ammattilaisena, niin silloinkin hoito olisi tyrehdytys - joitain apuvälineitä toki olisi pelkän kädellä painamisen sijaan. Ensihoitaja onkin näissä ns. maallikkotilanteissa kokenut suurimmaksi avuksi ammatistaan sen, että uskaltaa mennä tilanteeseen ja osaa alkaa toimia. Sinne hätäkeskukseen soittaminen ei pelota ja se tehdään nopeasti todettua, ettei omin voimin pärjää. Ambulanssin voi aina perua, jos sitä ei tarvita, mutta viivyttely voi viedä autettavan hengen. Muistakaas kaikki tämä - jos et uskalla tehdä muuta, niin soita edes 112. Sieltä kyllä neuvotaan mitä pitää tehdä. Toki aina kannattaa edes yrittää herätellä autettavaa eikä sanoa, ettei hän reagoi, jos huutelee useamman metrin päästä.
Tuossapa tarina kauniilta kesäpäivältä melkein 20 vuoden takaa, mutta samat opetukset mitä tästä opittiin pätevät edelleen. Käytä pyöräillessä pyöräilykypärää, jos otat - vaikka vähänkin - et aja, et edes fillarilla ja välitä lähimmäisestäsi. Seuraavalla kerralla se voit olla sinä, joka apua tarvitsee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti