Kyllä ne on huumetta, josta ei saa tarpeekseen - siis Neljänsuora. Sinne sitä oli taas mentävä, vaikka vasta viime viikolla vannoin, että seuraavan kerran vasta lokakuulla. Nii - Somerolle - Ensihoitaja kympin maantiedolla ja pitkällä matikalla tajusi, että hei - eihän tuo nyt niin kaukana ole tuo Somero. Miten kummassa sitä ei ole aikaisemmin tullut mietittyä. Mutta siis alle sata kilometriä sinne tuli, joten ei muuta kuin autoon ja menoksi.

Matka Somerolle kulki Lohjan kulmien jälkeen pienen pieniä teitä pitkin kauniissa maalaismaisemissa. Tienvarsilla huojui tuleentunut vilja, kuten siinä yhdessä laulussa lauletaan "Elokuussa vilja tuleentuu" ja siellä täällä näkyi maalaistaloja. Tienvarsi metsiä oli aukkohaukkauksen sijaan kauniisti harvennettu, joten väliin näkyi puidenlomasta veden pilkahtelua. Sateisen päivän jälkeen aurinko pilkahteli esiin lähes pilvettömältä taivaalta valaisten tanssimatkaa. Eihän näin hyvin alkanut reissu voi päättyä huonosti.

Perillä sanoo navi ja minkäänmoista kylttiä ei näy missään. Ensihoitaja ei ole ikinä nähnyt näin huonosti merkittyä tanssipaikkaa. Ainoa mistä Ensihoitaja päätteli olevansa oikeassa paikassa oli se, että autoja oli ihan hirveästi. Oli siinä oikean risteyksen kohdalla tiensuuntaisesti pienen pieni kyltti, jossa luki Esakallio, mutta miksi ihmeessä tanssipaikka ei ole hakenut tienreunaan virallista liikennemerkkiä, joka kertoisi mistä paikasta on kyse. Ihan pienenpienilläkin tanssipaikoilla on sellaiset ja ns.sisäänkäynnin yhteydessä näkyy isosti paikan nimi. Nyt parkkipaikka oli kaukana tanssilavasta ja oikein varma fiilis ei vieläkään ollut ollaankos tässä nyt oikeassa paikassa. Kun Esihoitaja sitten taapasteli muiden perässä ylös mäenpäälle näkyi siellä Neljänsuoran bussi ja store eli oikeassa paikassa oltiin. Vieläkään ei tanssipaikka kovin kuitenkaan itseään mainostanut. Epävarmasti Ensihoitaja katseli ympärilleen ja siinä talonreunalla pienellä mainittiin Esankallio ja lipunmyynti. Kesän aikana Ensihoitaja on kyllä tottunut paremmin merkittyihin tanssilavoihin, joilla on ollut pysäköintipaikalla pysäköinnin ohjaus ja tervetulleeksi toivottaminen, jopa ohjaaminen/sisälle opastaminen. Tällä paikalla tervetulleeksi toivotettiin vasta sisäovella - hus ulos vastaanottamaan ihmisiä - varsinkin meitä kaukaa ja ensimmäistä kertaa tulevia.

Illan tanssit aloitti yleensä tanssi-iltoihin poikkeavasti Neljänsuora, mutta sehän sopi Ensihoitajalle, joka pakkautui heti lavan edustalle. Alkuun näytti, ettei lavalle ole tulossa ketään muita, mutta kyllähän sieltä ennen keikan alkua tuli vastaan tuttuja tyttäriä ja uusia tuttavuuksia. Ei muuta kuin parti parti. Pojilla oli tekemisen meinikin ja hymyt herkässä. Niitä hymyjä ja tunnelmaa Ensihoitaja kasasi kuviin, jotka julkaisi jo facebook-sivullaan Ensihoitajan tarinoita - Ja Neljänsuoraa (käykääs kattoon ja tykkään sivusta). Muuten kokonaisvaltaisesti oli illan lava todella haasteellinen kuvaajalle. Valoja oli vähän, lähinnä orkesterin omat valot ja lavan korkeuden vuoksi ne eivät toimineet kuvauksen apuna, enempikin haittasivat kuvausta. Kyllähän tuo lava olisi saanut olla puolimetriä matalampi niin olisi ollut helpompi katsella ja kuvata. Eniten Ensihoitajaa säälittivät kaksi pientä tyttöä, jotka koettivat niskat kenossa nähdä idolinsa - nenätkään kunnolla yltäneet lavan reunan tasalle. Ei ole helppoa olla pieni, muutenkin isot rynnivät eteen ja pomppivat päälle. Onneksi olivat rohkeita tyttöjä ja pyysivät reilusti apua nähdäkseen ja kuullakseen. Muuten fiksut vanhemmat tytöillä, kun olivat heille kuulosuojaimet hommanneet. Vaikka me aikuiset valitsemme itse korviemme suojaamisen tai suojaamatta jättämisen niin lasten korvat tulee suojata.

Kolme settiä - mikäs sen parempaa, kun tanssilavat ja juuri tuo kolme settiä. Baareissa mennään kuitenkin vain sillä 1.5 h:lla. Harmi vaan, että taisi olla kesän viimeinen tanssilava - seuraavaa kesää odottaen. Ensimmäinen setti oli perinteisiä tanssikappaleita ja voi heti illan alkuun kaksi Ensihoitajan mieleistä kappaletta - Syyskuu ja Yhtenä iltana. Toisaalta onneksi soitettiin heti pois kuljeksimasta, ennen kuin loppuillan fiiliksissä olisi nostattaneet kyyneleet silmiin. Meikit leviää - ei sovi lavalla itkeskellä - varsinkin, kun pitää noita yhteiskuviakin napsia. Nyt pojat jakoivatkin nimmareita fiksusti jo viimeisen tauon aikana, mutta kyllähän se vaan niin on, että ne yhteiskuvat pitäisi ottaa aina illan aluksi, kun tukka on kuosissa, meikit kohdillaan ja varsinkaan tanssillisen illan päätteeksi ei ole kiva, kun kuvissa ollaan hiki päässä niin esiintyjät, kuin tanssijatkin. Siinäpä ideaa!

Toisen setin tauolla siis päästiin treffaamaan viisikkoa ja hakemaan Jassen puuttuva nimmari huppariin. Nyt voi hyvällä mielellä sen osalta maltaa odottaa seuraavia Neljänsuora seikkailuja, kun on koko bändi kuitannut hupparin. Piti ihan tuonne Somerolle lähteä tuota nimmaria hakemaan, eihän ilman Jassea olisi Neljänsuoraa ;-) Vakaana aikeena oli Ensihoitajalla ja muutamalla ystävällä saada myös tuon tauon aikana yhteiskuvia yksin ja erikseen ja bändistä jne, mutta nimmarijono sen kuin kasvoi ja haave jäi, koska seuraava setti kolkutteli oven takana - onneksi pojat lupasivat vielä keikan jälkeen tulla kojulle jakamaan viimeiset nimmarit, myymään levyt ja meidän kanssa niihin kuviin. Viimeiset heipat ja toteamus toivottavasti nähdään pian - mutta viimeistään lokakuussa. Oli se niin haikeaa, kesällä kun todettiin - nähdään ensi viikolla. Mutta onneksi seuraava kesä on jo melkeen nurkan takana - enää kahdeksan kuukautta, sehän on melkeen heti ;-) Ja onhan tässä talvellakin kaikkea kivaa. Nelkkuja ja Siltsua, merta ja seikkailua. Niin ja välillä on varmaan ihan hyvä rauhoittua vaan tekemään töitä ja olemaan kotona - eipä sitä täällä ole juuri paljon viime kuukausina tullut oltuakaan.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan - niin myös tämä ilta. Ensihoitaja lähti ajelemaan kohden kotia ihmetellen, että mitenkäs täällä on näin valoisaa. Hetkinen tuossahan se syy möllöttää taivaalla - iso ja pyöreä täysikuu. Mahtava näky, kun kuu loisti pilvettömältä taivaalta, viljapeltojen päällä leijui usva ja muuten oli täysin pimeää. Ensihoitajan oli pakko pysähtyä napsimaan matkalla tästä näystä muutama valokuva - onneksi oli tuo järkkäri messissä, koska kännykällä kuvat eivät olisi onnistuneet.

Matka jatkui ja taivaanrannassa vilahteli silloin tällöin kirkkaita elosalamia, kuu valaisi ja autossa soi Juhlat levy - voi kun seuraava reissu olisi jo. Mukavaa syyskuuta - siitä voi tunnelmoida vaikka Syyskuun soidessa ;-)

Tuohon alle Ensihoitaja laittoi vielä vinon pinon kuvia - Ensihoitajasta näissä kuvissa välittyy niin hyvin se tekemisen fiilis - nautinto tekemiseen, rakkaus musiikkiin ja ehkä siitä riittää vähän meillekin lavan edessä.