keskiviikko 19. elokuuta 2015


Nyt on pakko hehkuttaa - nimittäin Jari Sillanpään synttäri keikkaa Stadikalla. Ensihoitaja oli asettautunut ajoissa Stadikan ulkopuolelle piknik fiiliksissä, koska erinäisten syiden vuoksi lippuja ei ollut ostettu. Mutta voi ei - pihaustakaan ei kuulunut Stadikan kallioille. Ei auttanut kuin lähteä kiertämään Stadikan reunaa, jotta löytyisi paikka mistä musiikki kuuluisi. Stadionin takaa löytyikin aukko, josta näkyi alueelle. Siihen vaan viltti levälleen ja muutaman muun kanssa kuulolle. Siellähän se Siltsu veti tuttuja ja uuden levynsä biisejä. Voi ei - ihanaa, mutta mitä... tuollahan se Siltsu ja Waltteri Torikka ovatkin!!! Me nähtiin ne... Siinä samaan aikaan alueelle saapui ambulanssi ja Ensihoitaja herkesi miettimään - harmi, etten ole töissä tossa. Muuten kerran juhannuksena... niin siis onkohan Ensihoitaja jo kertonut aiemmin tarinoissaan tästä. No, jos on niin olkoot kerrotaan uudelleen.

Juhannus 2000-luvun alussa ja Ensihoitaja on tuttuun tyyliinsä lupautunut töihin. Juhannus aaton aattona hälytyspuhelin soi - voisitteko te tulla meidän juhannustapahtumaan päivystämään? Siis täh - koska? Huomenna ja seuraavana - eli siis juhannusaatoksi ja päiväksi. Erinäisten järjestelyjen jälkeen Ensihoitaja lupasi kysyjälle, että laitan sulle kohta tarjouksen ja vain hetki tarjouksen jättämisen jälkeen päivystyspuhelin soi taas. Me otetaan teidät. Niin millanenkos tää tapahtuma sitten oikeen on - käsitin, että jokin musiikki juttu? Juhannusjuhlat, joissa esiintyy esimerkiksi tuo Yölintu, Heidi Kyrö, Ari Koivunen... Ensihoitaja ei enää muista muita, mutta kun noita ensimmäisiä diggaili ja viimeinen oli juuri valittu idols niin ne ovat jääneet mieleen. Mikä ilta - ei kukaan juuri kaivannut ambulanssia ja siellä hienoissa maalaismaisemissa sitä istuttiin kuulostelemassa keikkoja pyhä, yö ja ylityötunneilla. Miksei siis olisi voinut vastaavaa päästä tekemään Sillanpäänkin keikalle. Harmi vaan, ettei ollut oman firman autoja.

Ilta eteni väliaikaan ja silloin tapahtui jotain ihmeellistä. Ensin Ensihoitajaa ja hänen ystäväänsä pysähtyi jututtamaan vanhempi herrasmies ja kyseli onkos ollut hyvä keikka ja ootteko nähneet ketään julkkiksia. Siinä jutustelun lomassa jostain putkahtaa paikalle pyörällä mies, joka kysyy: "Hei te kaksi, haluatteko päästä tonne sisään?" Haluttais tottakai, mutta mites se onnistuis? Mulla ois pari lippua enkä pysty niitä käyttään itse - tossa. Ensihoitaja saa juuri ja juuri hägellykseltään änkytettyä kiitoksen, kun lippujen lahjoittaja on jo poistunut yhtä nopeasti, kuin ilmaantui paikalle. Eihän Ensihoitaja ystävineen meinannut tajuta mitä tapahtui. Nopeasti hilpaistiin portille ja kysyttiin onkos näillä nyt oikeasti mahdollista päästä tonne sisälle. Sinne ja kentälle ja tauon takia vielä ihan hyvälle paikallekin. Kyllä oli Ensihoitaja parka ihan sekaisin päästään ja kiitollinen tälle ihanalle herralle, joka teki illastamme unohtumattoman. Toivottavasti joku tekee hänelle yhtä hyvän teon. Ensihoitaja uskoo vakaasti, että annetaan hyvän kiertää.


Niin siis nyt Ensihoitaja oli sisällä Stadikalla ja fiilis oli suu korvissa. Uskomatonta me ollaan täällä ja nää kaikki muutkin on täällä. Tauko loppui ja Siltsu palasi lavalle. Uskomatonta showta vaikkakin tämä setti ei ollutkaan niin tunnettuja ja levytettyjä Siltsu biisejä, mutta kyllähän niitäkin vielä loppuillalle riitti. Koska fiilis oli jo alkuun huima ja sitten tällainen yllätys sisäänpääsy niin eihän ilta voinut olla kuin onnistunut. Niin ja olihan se tietenkin huimaa, että lavalla oli Sillanpäätä, Taavitsaista, Torikkaa, Bjurströmiä... Kun vielä laulun ja shown lisäksi lavan reunalta lieskahteli ilmaan tulta ja takaa raketteja niin, että Ensihoitaja tunsi lämmön kasvoillaan, ei voi sanoa muuta kuin, että tunnelma oli huumaava. Apua, nyt Ensihoitajalta loppuu jo ylisanatkin - mahtava ilta ja kyllä olisi harmittanut, jos ei olisi päässyt näkemään edes osaa tästä spektaakelista - ei sitä osannut edes ajatella mitä siellä on oikeasti tarjolla. Aino mitä Ensihoitaja kovasti odotti oli, että Neljänsuorakin olisi putkahtanut lavalle. No joulukuussa sitten - Tampere ja pikkujoulut. Niin ja keitäs siellä esiintyikään? Neljänsuora ja Sillanpää. Ketäs siellä sitten on paikalla? Ainakin Ensihoitaja - ehkäpä muutama muukin.


Mutta nyt on pakko jättää tarinat lyhyiksi ja siirtyä unten maille. Huomenna nimittäin kutsuu tuo lätäkkö tuossa Suomen alapuolella ja mitäs siellä muuta, jos ei Neljänsuoran keikkaa merellä. Siihen palattanee lähiaikoina uusissa tarinoissa. Hyvää yötä kaikki nassut!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti