Voihan juhannusruuhka – niin ihan kirjaimellisesti seistiin moottoritiellä. Ensihoitajan elämän tylsin ja pitkäveteisin keikkamatka - kiitos ruuhkan. Tällä kertaa keikalle kohden Mäntyharjua ja Tommolan lavaa lähdettiin sukulaisten nurkista ja ihan eri suunnasta fanikavereiden kanssa, joten autoon hypättiin yksin. Reilusti aikaa, että kohteessa ollaan mukavasti ajoissa ja saadaan autokin paalupaikalle. Moottoritie päätti asian kuitenkin ihan toisin. Alkuun tie veti reippaasti, mutta hieman ennen Kouvolaan nousevaa ramppia näkyi molemmilla kaistoilla pelkkää punaista valomerta.

Miksi ihmeessä Ensihoitaja oli päätynyt lähtemään matkaan pelkän navikaattorin avulla, joka ei suostunut laskemaan reittiä, kuin Mäntyharjun keskustan kautta??? Seutukin, kun oli sen verran vierasta ei uskaltanut luottaa pelkkään musta tuntuuseen ja lähteä ajelemaan. Olisi vaan pitänyt – sillä moottoritiellä seistiin. Parhaimmillaankin jono eteni 10 km/h. No, kyllähän tämä 15 km menee – Lusin lentokenttäsuoran jälkeen helpottaa, kun tuo vasemman puoleinen änkiä joukko ei enää häiritse liikennettä. Kuinka ollakaan – ensimmäinen kilometri, toinen…viides – aikaa mennyt tunti. Hitto Ensihoitaja mihinkään keikalle kerkeä – ajoissa ainakaan. Totta, vauti sen kuin hiipui, mutta yllättäen 1h 55 min kohdalla vasen kaista tyhjeni ja oikea kaista nytkähti eteenpäin.

 Koitin risteyksestä, vielä vanhalta viitoselta tulijat kiilasivat nytkyttävän liikenteen sekaan hidastaen matkaa, mutta Kuortin kylän risteyksen jälkeen matka alkoi joutua lähes tienopuksilla. HUH, 15 km melkeen 2h, onneksi vain kuski keitti, eikä auto. Useamman menopelin matka oli jo stopannut tien reunaan, mutta Ensihoitajan kaara porskutti ruuhkan lävitse kuin uljas ratsu konsanaan ja vihdoin päästiin määränpäähän. Kake Randelinin ensimmäisen setin loppumetreille – onneksi Neljänsuora esiintyi vasta toisena, muuten olisi harmittanut.

Lopulta Ensihoitaja siis pääsi järkyttävästä ruuhkasta huolimatta perille Tommolan lavalle Mäntyharjulle. Ei ole todellista – ovella kiemurteli sisälle melkein moottoritien ruuhkan veroinen jono. Onneksi enää ei kuitenkaan satanut. Mutta… onneksi Ensihoitaja oli yhden fanikaverin neuvosta ostanut ennakkolipun, sillä nuorehko järjestysmies huuteli, että jos jonossa on ennakkolipun ostaneita niin täältä voi tulla ohitse sisään. Edes yhdestä jonosta tänä iltana ohitse ;-) Sisällä Ensihoitaja törmäsi heti tuttuihin ja tärkeimpien kuulumisten vaihtamisen jälkeen olikin jo aika siirtyä lavan edustalle varaamaan paikkaansa. Lavalla oli toinen puolisko verhottu ja tietenkin me oletimme Neljänsuoran nousevan sinne. Mitenkäs nuo soittimet on nyt noin sijoitettu – Jasse väärälle puolelle? Ei mutta tuolla Kaken puolellahan on Neljänsuoran rummut. Eli sama lava käytössä molemmilla.

 Tämän oivalluksen jälkeen sitten pakkauduttiin porukalla lavan eteen – olettaen poikien sijoitukset (jotka muuten eivät olleet sinne päinkään…) ja valittiin paikat. Ai, mutta Kakehan nousee vielä kerran lavalle. Hupsista! Ensihoitaja oli päätynyt juurikin Kaken eteen lavalle, mutta juu, niin taisi koko muukin eturivi olla täynnä meitä Neljänsuora faneja. Ainakin, jos mitään voi päätellä kaiteelle ilmestyneistä huppareista ;-) Jokaisen rinnassa komeili 4S. No, mutta kuunneltiinhan sitten Kakeakin ja viriteltiin kamerat valmiuteen Neljänsuoran keikkaa varten.

Lopulta ilta oli edennyt niin pitkälle, että meidän odottamat pojat kapusivat lavalle. Ensin Kaken soittopelit pois ja poikien tilalle. Nopeasti soittimet vaihtuivat ja Neljänsuora pääsi aloittamaan musisoinnin – Kaarinalla. Illan meno lavalla oli ihan höperö – ehkä meillä siinä lavan edustallakin, mutta olihan edessä juhannus ja pojilla kesälavat. Ensihoitaja jätti tällä erää juhannuskeikkailut tälle juhannus etko-asteelle, mutta olihan noita keikkoja kiva päästä vähän katselemaan Antin ahkeran live-lähetyksen merkeissä. Ainoa vaan, että pitkin yötä piti pompata avaamaan kone, kun tuo känny raihnainen ei avannut noita live-tiloja. Onneksi nuo viimeiset näkyivät vieläkin – millään joka yö jaksanut kukkua odottelemassa mitä sitä meille tarjotaan. Ainakin juhannuksen ainoa kokko nähtiin livessä, eikä sekään ottanut syttyäkseen. Meidän kaupungin kokko, kun päätettiin siirtää uudeksi vuodeksi ja muut kokot oli poltettu ihan keskellä päivää - siis jo 18 aikoihin.

Mutta joo, Tommolan keikka oli ja meni. Oli muuten taas inhan korkea tanssilava. Sai niskat kenossa kenottaa katselemassa lavalle – varsinkin, kun ei se riittänyt, että Kake oli kohdalla – niin oli myös Antti. Melkeen sylissä ;-) Kuvaaminenkin oli taas vaativaa – joskin valot olivat kiitettävät – eivät korkeasta lavasta huolimatta häikineet silmiin tai häirinneet juuri kameraa, mitä nyt välistä hävittivät Johanin. Mutta…lavan rakenne…Ihan sika korkea lava, sen päällä koroke missä rummut…hyvä, jos suorilta käsin kuvatessa varvastaen sai linssin edes rumpujen tasolle. Ensihoitaja, kun ei tykkää kuvata ihmisiä alaviistosta. Tulee ihan hassun näköisiä mittasuhteita. Jos Johan oli nostettu ”kattoon”, niin Jussi sitten oli piilotettu Jassen koskettimien taakse. Ihan oikeasti – takana, sumun seassa ja vielä koskettimet edessä – miten tuosta nyt saisi kuvan kuvaa Jussista? Ei muuta kuin pitkä putki kiinni kameraan, valotukset pitkiksi ja käsivaralta… Tosi hyvä idea – arvatkaa vaan saiko selkeitä kuvia, kun pelkkä putki painoi useamman kilon ja pitkällä valotuksella ei saisi käsi väristä… Seuraavaksiko sitten kontataan lattian rajasta – koskettimien alta kuvaamaan…?

Tällaista tämä kuvaaminen välillä on hankalaa -mutta ah niin kivaa. Sitä voisi vaikka ihan oikeasti vähän opiskellakin. Vaikka ihan jossain koulussa silleen aikuisten oikeesti, eikä vain lukemalla kirjastossa kirjoista. Tää raukka ei ainakaan ymmärrä niistä kirjoista hölkäsen pöläystä. Ensihoitaja onkin aina ollut huono lukemalla oppimaan – tekemään sitä pitää päästä. Silloin asiat oppii, kun niitä itse pääsee räveltämään. Paljonhan tuosta kuvaamisesta on jo opittu ihan vaan kokeilemalla eri juttuja, mutta vielä olisi hienosäätöä vaikka kuinka ja paljon, kun vaan olisi aikaa ja rahaa opiskella.

Mitenkäs tämä nyt taas meni vakavaksi. Eihän Ensihoitajan pitänyt mitään opiskelusuunnitelmia tässä tarinoida vaan näitä keikkajuttuja, joskin aika oleellisestihan tuo kuvaus näihin toki liittyy. Mutta juu, nyt taitaa olla aika päättää tämä tarina – lisätä kuvat ja siirtää bittiavaruuteen teidän kaikkien ihmeteltäväksi. Loppuviikosta ja vähän alkuviikostakin seikkaillaan vähän festareilla – toivottavasti sääennusteet eivät pidä paikkaansa ja sateen sijaan meitä hellisikin aurinko. Viinijuhlilla, kun yleisö on ainakin ennen ollut täysin sään armoilla. Eli nyt kaikki sormia ristiin ja toivetta, että säästytään kuivina. Ai juu ja mukavaa iskelmäfestaria kaikille sinne ehtiville.

 

Ja koska kuvia tuolta Tommolasta tuli vahingossa paljon niin tässä alhaalla vielä muutamia, jotka eivät tekstin sisään uponneet. Mukavaa alkavaa heinäkuuta kaikille - kuun alkuun mahtuu Ensihoitajallekin pienimuotoinen Neljänsuora turnee, mutta siitä lisää seuraavissa tarinoissa ;-)