Koska Ensihoitaja ei enää koskaan kerkeä kirjoittaa näitä tarinoita ajoissa, eikä sitten jälkikäteen taas enää muista mitä piti kirjoittaa, niin kirjoitetaan sitten mitä sattuu muistamaan... tai keksimään ;-) No, nyt on kuitenkin vuorossa Karkkilan Liimamäen tanssilava ja siellä järjestetty Neljänsuoran keikka. Ööö - todella erilainen keikkapaikka. Kyseessä oli siis Kuntokärpäsen 10v juhlat ja sen kunniaksi järjestetty yksityistilaisuus. Yksityistilaisuus päättyi Neljänsuoran keikkaan tai no oli siinä vielä jokin toinen bändi poikien jälkeen, mutta me oltiin tultu katsomaan Neljänsuoraa, joten sen jälkeen mieli jo haikaili nukkumaan, koska viikolla oli jo seikkailtu merellä ja menty vielä siinä välissä vähän töihinkin. Onneks keikkamesta ei ollut Karkkilaa kauempana, koska ainakaan Ensihoitaja ei olisi enää jaksanut ajaa yhtään kauempaa kotiin.

Hyvissä ajoin paikalle, kuten Ensihoitaja aina ja onneksi, koska parkkipaikkoja oli nuukan puoleisesti ja nekin vähät melko lailla täynnä. Siinä vieressä oli parkissa Neljänsuoran keikkabussi, mutta missäs itse keikkapaikka sitten on? Pientä kärrypolkua pitkin rantaa kohden ja sieltähän se menomesta löytyi. Joku aaltopellistä väsätty kesälava - aika erikoinen paikka. Ovella meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja esiteltiin paikkaa ja illan ohjelmaa, mutta yllätys oli miten vähän väkeä paikalla oli. Täällä esiintyy ihan kohta Neljänsuora - yksi Suomen suosituimmista esiintyjistä, mutta missä kaikki ovat? No, eipä ainakaan tule ruuhkaa lavan edessä.

Illan lämmittely bändi soitteli jo lavalla ja esti kovalla soitannollaan meidän keskustelun. Harmi, olisi ollut kiva vaihtaa kuulumisia, mutta vaikka bändin soitto olikin ihan hyvää, niin sortuivat he monen aloittelijan virheeseen - liian kovaan soittoon, joka peitti osin laulajat ja esti keskustelun tanssilavan puolella.

Vihdon koitti aika Neljänsuoran nousta lauteille ja meidän siirtyä lavan eteen. Kamera valmiuteen ja musiikin maailmaan. Oli muuten todella haasteellinen lava kuvata, koska tila oli korkea ja lavea ja yleisvaloja paikassa ei juuri ollut. Jasse hukkui lavan taustan pimeyteen ja valo karkasi jonnekin tavoittamattomaan. Pikkasen piti siis Ensihoitajan urheilla, että sai teräviä ja valoisia kuvia ja aina ei siltikään.

Bändille oli sovittu illalle kaksi settiä. Ensimmäinen mentiin perinteisiä Neljänsuoran hittejä, toisen aikana laulettiin ensin Kuurankukkaa ja sitten vielä perään, että Soittakaa Kuurankukkaa. Hyvinhän tuo alkuperäinen Kuurankukka uppoaisi Neljänsuoran ohjelmistoon - ainoa vaan, että ei ihan mennyt sanat ulkoa Antilla. Nyt rupesi olemaan lavan edessä ruuhkaa, kun paikallisetkin innostuivat lähietäisyys kuuntelusta. Hyvä, että enää mahtui kameraa nostamaan.

Keikka loppui taas liian aikaisin ja ei saatu ballaadeja, koska yleisö pyysi aina vaan nopeampaa musiikkia. Ensihoitaja, kun niin kovasti odotti Tähtien tiellä kappaletta - olisi sopinut, jotenkin niin hyvin maisemaa - pienelle lavalle, pilkko pimeään. Keikan jälkeen tapahtui mitä? Bändi alkoi heti kasata tavaroita, koska illan viimeinen orkesteri piti saada lauteille. Entäs nimmarit? No, eihän niitä voinut jäädä ilman, eli isoimmat tavarat kasaan ja laatikoihin ja sen jälkeen Antti tuli korttien kanssa tanssilattialle. Muut pojat alkoivat roudata laatikoita pihalle, mutta... kortit loppuivat alkumetreille ja lisää olisi vain bussissa, tuolla monen sadan metrin päässä. No, ei hätiä mitä...Antilla oli vielä energiaa juosta hakemaan niitä sieltä.

Kortteihin saatiin Antin nimmari ja lopulta myös Jussin, mutta muut olivat tavaroita roudaamassa ja vahtimassa. Ehkä meidän pitäisi tyytyä näihin kahteen...tai toisaalta bussihan on siinä Ensihoitajan auton vieressä ;-) Mutta mitä...täällähän on metsä täynnä Nelkkuja ja soittolaatikoita. Mitäs ne tässä keskellä metsää tekevät? Ai, mutta tuoltahan peruuttaa bussi, joka ei tietenkään mahdu perille asti portista. Mutta nythän meillä on mahis saada ne nimmarit muilta pojilta - onkos kellään kynää? Juu - löytyihän niitä Johanilta tusseja taskun täydeltä ja erinäisten keskustelujen jälkeen korteissa oli kaikkien bändiläisten nimet. Mutta mitenkäs ihmeessä me nyt täältä päästään pois, kun bussi täyttää koko tien? Jäädäänkö me odottamaan roudausta vai kuinka? No ei jäädä, vaan rämmitään risukossa penkalla autoille - pilkkopimeässä. Onneksi auton avaimessa oli ledilamppu, muuten olisi ollut aika haasteellista pysyä edes siinä tiellä ;-)

Sellainen keikka tällä kertaa. Ei enää muuta kuin kotiin päin - tällä kertaa suorinta reittiä. Tullessa ajeltiin vanhaa tietä pitkin ja kylläpä matka kesti ja oli mutkainen. Puolet matkasta tietyötä, loput muuten vaan 60 km/h. Paluu, isoa tietä pitkin oli paaaaaaaaljon nopeampi. Toki oli jo kiire nukkumaankin. Ihan kuollut. Voisi edelleen ne keikat alkaa aikaisempaan. Viimeistään kymmeneltä pitäisi jo soida. Tai kyllähän se nyt taisikin olla niin, mutta tuo muutamaa päivää aiemmin pörrätty risteily verotti vähän jaksamista.

Mutta tällä erää näihin tarinoihin ja kuviin. Taitaa taas olla väsymys sitä luokkaa, että pikkiriikkiset päikkärit olisivat ihan ykkösjuttu.