Tänään Ensihoitaja on kuullut tarinoita pedagogisista taidoista ja nostanut pintaan kovaa keskustelua tekijänoikeuksista ja tekijänoikeuden alaisista töistä. Kaikenlaisia asioita sitä ensiapukouluttajakursseilla käydäänkin. Ehkäpä nämä ovatkin todella tärkeitä - jopa elämää suurempi asioita, koska tekijäoikeudet ovat tärkeitä asioita ja pahimmillaan voivat johtaa jopa tuomioihin ja korvausvelvollisuuksiin. Sillä näistä pitää puhua ja tuoda esiin erilaisia näkökulmia asioista.
Moniko teistä tietää, ettei esim. valokuvaa saa ottaa netistä esim. opinnäytteeseen? Jos haluat ottaa valokuvan niin sinulla tulee olla kuvaajan lupa. Pelkkä lähdeviite ei riitäkään. Asia on toinen, jos kuva on selittävä esim.kaavio. Tekstiä lainatessa tilanne on hieman eri ja oikeaoppisilla lähdeviitteillä voidaan tekstistä jopa ottaa suoria lainauksia. Mutta tällöin kannattaa olla hyvin tarkka, että ne lähteet tulee oikein merkityksi. Jos lähde viitteet puuttuvat tai ovat väärin merkitty on kyseessä plagiaatti ja kaikkihan tietävät, että jopa väitöskirjojen kohdalla on esitetty erilaisia plagiaattisyytteitä ja arvonimin perumisia.
Hui kauheaa, nyt meni Ensihoitajan tarina todella vakavaksi. Nyt on kyllä pakko keksiä joku kevennys, ettei viikkoa jouduta jatkamaan näin vakavissa tunnelmissa. No, kun kerta alussa puhutaan ensiavusta niin kerrotaanpa tarina Ensihoitajan lounaspöydästä. Ensihoitajan ei ensihoitotaustainen kollega ja Ensihoitaja keskustelivat Ensihoitajan työhistoriasta ensihoidon tehtävissä. Siinä kollega kysymään, miten ne vuorot hoitaja ja kuski valitaan. "No alkuun konttivuoroo puol vuotta ja sitten, jos siitä kitisee niin aina puoli vuotta lisää konttia. Sitten vasta rattiin, kun himo siihen ajamiseen loppuu." Totesi Ensihoitaja. "Silloin niillä ei enää ole pillikuumetta." Anteeks mitä kysyi kollega. Nyt en kyllä ymmärtänyt sanaakaan. Ymmärsittekö te? Ne jotka lanssia ajavat ymmärsivät varmaan kaiken, mutta totta - eihän tämä varmaan aukene ihmiselle, joka ei tunne ambulanssityötä. Osahan heistä kuvittelee, että hoitaja on hoitaja ja kuljettajalla ei heistä ole ollenkaan hoitotyön koulutusta. Ennen saattoikin olla näin, mutta jo vuosia kumpikin ensihoitaja on ollut korkeasti koulutettu hoitotyön ammattilainen.
Niin kollega Heli-keiju halusi tietää mikä se konttivuoro on ja häh - pillikuume??? Konttivuorohan siis tarkoittaa hoitajan vuoroa ja pillikuume ikävää versiota siitä, että hälytysajon ajaminen on hiton hienoa ja yleensä tähän liittyy kovasti kokemattomuutta alalla, ja jopa auton ajamisesta. Heli-keiju siihen ihmettelemään onko tää nyt ihan totta? Ei kait kukaan oikeesti sairasta pillikuumetta? Kyllä - ihan jokainen ensihoitaja ja jokainen muukin hälytysajoneuvoa ajanut on tämän taudin sairastanut. Toiset paranevat siitä nopeasti ja toiset eivät koskaan. Valitettavasti tähän sairauteen ei ole olemassa antibioottia vaan se on kuin virus, joka pitää vain potea pois.
Ensihoitajalla on ollut ensihoitaja vuosinaan tapana aina laittaa uusi ensihoitaja kontin puolelle alkuun jopa puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen kokelas on päästetty ajamaan paluumatkoja ja pikkuhiljaa kiireettömiä hälytyksiä. Tällä kaikella Ensihoitaja on pyrkinyt siihen, että pillikuume olisi mahdollisimman nopeasti podettu eikä se kuume pääsisi edes nousemaan hurjiin lukemiin. Kaikkihan osaavat ajaa pakettiautoa, mutta se joka hoitaa potilaan on the ensihoitaja. Eli ensin opetellaan kohtaamaan asiakas, sitten hoitamaan, käyttämään hoitovälineitä ja kirjaamaan tehty ylös. Lopuksi voidaan siirtyä siihen tehtävään, joka on välttämätön paha, jotta päästäisiin apua tarvitsevan luokse eli ajamiseen. Ensihoitaja on aina ollut sitä mieltä, että jos ajaminen on se tärkein homma on turhaan käyty hoitajakoulut, koska siellä opiskellaan hoitajaksi - ajamaan pääsee opiskelemalla kuljetusalaa. Eli ambulanssi on vain väline siirtyä tekemään sitä HOITAMISTA. Sillä, joskus Ensihoitajalta on palanut käämi, kun kollega ambulanssissa on tullut vinkumaan, että hän haluaa ajaa, kun ei ole päässyt ajamaan pillikyytiä ainakaan kuukauteen... oikeesti!!!
Tuosta pillikyydin ajamisesta. Alkuun toki Ensihoitajastakin oli huisia ajaa pillit päällä ja kovaa, mutta vuosien saatossa himo on laantunut ja nykyään lähinnä toivoo, ettei tarvitse ajaa pillit päällä - siihen liittyy kuitenkin kovin paljon riskejä ja silloin monesti jollain on jotain pahasti pielessä, jos pillivaunu hälytetään paikalle vinkuen. Kyllä se vaan on nyt niin, että jos osaava kuski löytyy niin hoitajana on mukavampi olla. Nyt kun te aloittelevat ensihoitajat luette tätä, ette tietenkään ole mistään samaa mieltä, mutta ihan totta uran edetessä olette hyvin pitkälti tätä mieltä.
Ensihoitaja voinee todeta vielä, että ajettuaan muutamaan otteeseen yli 500 km yhtä päätä pillikyytiä niin kyllä siitä hohto katosi ja se kävi työstä. Niskat ja hartiat jumitti, silmissä vilisi ja aivotkin rupesi olemaan jumissa. Vaikka se lähtiessä tuntui kovin hienolta pitkähkön urankin tehneestä Ensihoitajasta.
Huonolaatuista videota vuodelta miekka ja kirves, mutta pillit soi ;-)