Huomenna se alkaa - ETK koulutus. Ai siis mikä??? Ensihoitaja lähtee opiskelemaan ensiavun ja terveystiedon opettajaksi, että saa opettaa ensiapua. Koulutukseen Ensihoitaja on halunnut kauan, mutta Ensihoitajasta tuntuu kovasti oudolta, että pitää lähtee opetteleen ensiapua vaikka onkin vuosia tehnyt ensihoitotyötä. Tässä taas näkyy tämä Suomen koulutusjärjestelmä, vaikkei nyt virallisesta tutkinnosta olekaan kyse, niin päällekkäin koulutetaan aina vaan. Ensihoitaja mietti voisiko hän henkilökohtaistaa ETK opintonsa, sehän on niin trendikästä oppilaitoksissa tätä nykyä. No kurssin sisällöt kyllä näyttivät siltä, että Ensihoitaja olisi saanut henkilökohtaistaa koko kurssin aiempien opintojensa ja työkokemuksensa perusteella. 😃 No sehän ei tietenkään olisi tarkoituksenmukaista, mutta aikuiskoulutuksen myötä tutkinnon suorittajien opintojen etenemisen nopeuttaminen ja tuplakouluttaminen tulisi karsia pois. Ehkäpä Ensihoitaja kuitenkin istuu nyt kiltisti kurssin ja pitää suunsa supussa niin kaikilla on paljon kivempaa. Joka tapauksessa kurssitodistus on tarpeen, jotta ensiapukursseja voi pitää ja sepä on Ensihoitajan nykyisissä töissä tärkeää.

Tänään Ensihoitaja on kuullut tarinoita pedagogisista taidoista ja nostanut pintaan kovaa keskustelua tekijänoikeuksista ja tekijänoikeuden alaisista töistä. Kaikenlaisia asioita sitä ensiapukouluttajakursseilla käydäänkin. Ehkäpä nämä ovatkin todella tärkeitä - jopa elämää suurempi asioita, koska tekijäoikeudet ovat tärkeitä asioita ja pahimmillaan voivat johtaa jopa tuomioihin ja korvausvelvollisuuksiin. Sillä näistä pitää puhua ja tuoda esiin erilaisia näkökulmia asioista.

Moniko teistä tietää, ettei esim. valokuvaa saa ottaa netistä esim. opinnäytteeseen? Jos haluat ottaa valokuvan niin sinulla tulee olla kuvaajan lupa. Pelkkä lähdeviite ei riitäkään. Asia on toinen, jos kuva on selittävä esim.kaavio. Tekstiä lainatessa tilanne on hieman eri ja oikeaoppisilla lähdeviitteillä voidaan tekstistä jopa ottaa suoria lainauksia. Mutta tällöin kannattaa olla hyvin tarkka, että ne lähteet tulee oikein merkityksi. Jos lähde viitteet puuttuvat tai ovat väärin merkitty on kyseessä plagiaatti ja kaikkihan tietävät, että jopa väitöskirjojen kohdalla on esitetty erilaisia plagiaattisyytteitä ja arvonimin perumisia.

Hui kauheaa, nyt meni Ensihoitajan tarina todella vakavaksi. Nyt on kyllä pakko keksiä joku kevennys, ettei viikkoa jouduta jatkamaan näin vakavissa tunnelmissa. No, kun kerta alussa puhutaan ensiavusta niin kerrotaanpa tarina Ensihoitajan lounaspöydästä. Ensihoitajan ei ensihoitotaustainen kollega ja Ensihoitaja keskustelivat Ensihoitajan työhistoriasta ensihoidon tehtävissä. Siinä kollega kysymään, miten ne vuorot hoitaja ja kuski valitaan. "No alkuun konttivuoroo puol vuotta ja sitten, jos siitä kitisee niin aina puoli vuotta lisää konttia. Sitten vasta rattiin, kun himo siihen ajamiseen loppuu." Totesi Ensihoitaja. "Silloin niillä ei enää ole pillikuumetta." Anteeks mitä kysyi kollega. Nyt en kyllä ymmärtänyt sanaakaan. Ymmärsittekö te? Ne jotka lanssia ajavat ymmärsivät varmaan kaiken, mutta totta - eihän tämä varmaan aukene ihmiselle, joka ei tunne ambulanssityötä. Osahan heistä kuvittelee, että hoitaja on hoitaja ja kuljettajalla ei heistä ole ollenkaan hoitotyön koulutusta. Ennen saattoikin olla näin, mutta jo vuosia kumpikin ensihoitaja on ollut korkeasti koulutettu hoitotyön ammattilainen.

Niin kollega Heli-keiju halusi tietää mikä se konttivuoro on ja häh - pillikuume??? Konttivuorohan siis tarkoittaa hoitajan vuoroa ja pillikuume ikävää versiota siitä, että hälytysajon ajaminen on hiton hienoa ja yleensä tähän liittyy kovasti kokemattomuutta alalla, ja jopa auton ajamisesta. Heli-keiju siihen ihmettelemään onko tää nyt ihan totta? Ei kait kukaan oikeesti sairasta pillikuumetta? Kyllä - ihan jokainen ensihoitaja ja jokainen muukin hälytysajoneuvoa ajanut on tämän taudin sairastanut. Toiset paranevat siitä nopeasti ja toiset eivät koskaan. Valitettavasti tähän sairauteen ei ole olemassa antibioottia vaan se on kuin virus, joka pitää vain potea pois.

Ensihoitajalla on ollut ensihoitaja vuosinaan tapana aina laittaa uusi ensihoitaja kontin puolelle alkuun jopa puoleksi vuodeksi, jonka jälkeen kokelas on päästetty ajamaan paluumatkoja ja pikkuhiljaa kiireettömiä hälytyksiä. Tällä kaikella Ensihoitaja on pyrkinyt siihen, että pillikuume olisi mahdollisimman nopeasti podettu eikä se kuume pääsisi edes nousemaan hurjiin lukemiin. Kaikkihan osaavat ajaa pakettiautoa, mutta se joka hoitaa potilaan on the ensihoitaja. Eli ensin opetellaan kohtaamaan asiakas, sitten hoitamaan, käyttämään hoitovälineitä ja kirjaamaan tehty ylös. Lopuksi voidaan siirtyä siihen tehtävään, joka on välttämätön paha, jotta päästäisiin apua tarvitsevan luokse eli ajamiseen. Ensihoitaja on aina ollut sitä mieltä, että jos ajaminen on se tärkein homma on turhaan käyty hoitajakoulut, koska siellä opiskellaan hoitajaksi - ajamaan pääsee opiskelemalla kuljetusalaa. Eli ambulanssi on vain väline siirtyä tekemään sitä HOITAMISTA. Sillä, joskus Ensihoitajalta on palanut käämi, kun kollega ambulanssissa on tullut vinkumaan, että hän haluaa ajaa, kun ei ole päässyt ajamaan pillikyytiä ainakaan kuukauteen... oikeesti!!!

Tuosta pillikyydin ajamisesta. Alkuun toki Ensihoitajastakin oli huisia ajaa pillit päällä ja kovaa, mutta vuosien saatossa himo on laantunut ja nykyään lähinnä toivoo, ettei tarvitse ajaa pillit päällä - siihen liittyy kuitenkin kovin paljon riskejä ja silloin monesti jollain on jotain pahasti pielessä, jos pillivaunu hälytetään paikalle vinkuen. Kyllä se vaan on nyt niin, että jos osaava kuski löytyy niin hoitajana on mukavampi olla. Nyt kun te aloittelevat ensihoitajat luette tätä, ette tietenkään ole mistään samaa mieltä, mutta ihan totta uran edetessä olette hyvin pitkälti tätä mieltä.

Ensihoitaja voinee todeta vielä, että ajettuaan muutamaan otteeseen yli 500 km yhtä päätä pillikyytiä niin kyllä siitä hohto katosi ja se kävi työstä. Niskat ja hartiat jumitti, silmissä vilisi ja aivotkin rupesi olemaan jumissa. Vaikka se lähtiessä tuntui kovin hienolta pitkähkön urankin tehneestä Ensihoitajasta.

Huonolaatuista videota vuodelta miekka ja kirves, mutta pillit soi ;-)

Näin talven tehdessä tuloaan Ensihoitaja ajatteli kirjoittaa hieman liikenteestä. Ensimmäinen
muistutus; vaihtakaa talvirenkaat alle ajoissa, ettei talvi taas yllätä autoilijaa. Ensihoitajalla on ollut jo talvitassut alla viikonpäivät. Helsinki sai eilen ensilumet ja maa oli valkoinen vielä illallakin. Ihanaa tulee talvi ja toivottavasti pian pakkastakin reilusti. Silloin paistaa aina aurinko ;-)



Seuraava juttu onkin sitten suoraan ensihoitajille - sinivilkut katolla eivät vaikuta mitenkään fysiikan lakeihin. Jarrutusmatka, eikä kitka muutu vilkuista huolimatta. Eli maltti on valttia myös hälytysajossa. Hälytysajosta Ensihoitaja voisi tarinoida vielä huomennakin, kun vauhtiin pääsee. Tähän kohtaan voisi kuitenkin kertoa muutaman tarinan tien päältä.

 

 

Oli synkkä ja myrskyinen yö... totta siis oli todellinen myrsky yö. Päivällä sää oli ollut plussan puolella ja taivaalta tipahteli vettä. Yöllä pakkanen kiristyi äkkiä ja maa muuttui nopeasti petollisen liukkaaksi. Luonnonherra päätti vielä vähän leikitellä autoilijoiden kustannuksella ja heitti maahan kevyttä pakkaslunta. Puolen yön jälkeen lauantaina Ensihoitajan VIRVE heräsi eloon ja piippasi hengen hädässä lattialla. Kanavan auettua hätäkeskus luetteli liudan yksiköitä ja heti perään toisen rimpsun. Mitä - ajatteli Ensihoitajan uniset aivot: "onko jossain tapahtunut tosi iso onnettomuus?" Heti, kun Ensihoitaja heräsi kokonaan hän tajusi, että VIRVE työntää keikkaa kaikille mahdollisille yksiköille alueella, mutta ne kaikki ovat menossa eri tehtäville. Mites tää näin? Lisätiedoissa häke sanoo jollekin yksikölle - varovasti siellä on todella liukasta. Ensihoitaja on saanut temmottua housut jalkaansa ja hilpaisee reippaasti kohden asemaa ja ambulanssia. Ensimmäisessä risteyksessä Ensihoitaja toteaa oho, kun auto kääntyy pelkästään jarruttamisen ansiosta oikeaan suuntaan. Oma auto lukkoon ja ambulanssin puikkoihin. "Kuule, tuolla on tosi liukasta" toteaa Ensihoitajan päivystyspari Hemuli.

Vilkut päälle ja nokka kohden kohdetta. Sehän onkin ihan tossa lähellä ja tuolla menevät nuo muutkin hälytetyt yksiköt. Vilkku vasemmalle ja kaasua - ei, no eihän se kevyt peräinen takaveto nousekaan risteyksestä mihinkään vaan sutii, sutiin ja livettää. Vihdoin Ensihoitaja saa ambulanssin nousemaan mäkeen ja siellähän se on onnettomuuspaikka. Maasturi on lievässä mutkassa lähtenyt nuoren ja kokemattoman kuskin lapasesta ja kiepsahtanut katolle. Onneksi kaikki altistuneet näyttävät olevan ulkona ja vahingoittumattomina. Samassa VIRVEstä kajahtaa pyyntö lähteä seuraavalle kolaripaikalle moottoritielle. Ikinä ei ole Ensihoitaja ajanut niin hiljaa moottoritiellä vilkut päällä. Kolaripaikalla auto on ajautunut keskikaiteeseen. Ensitarkastus kertoo, ettei potilaalla ole hätää. Hemuli jää hoitamaan potilasta ja Ensihoitaja sonnustautuu ohjaamaan liikennettä liivien ja lamppujen kanssa.

Ensihoitaja on sijoittanut ambulanssin onnettomuuspaikalle niin, että auto suojaa kolariautoa ja ensihoitajia ja niin, että vilkut erottuisivat mahdollisimman hyvin paikkaa lähestyville autoilijoille. Ensihoitaja sijoittuu moottoritielle nosteltuaan isoimmat autosta irronneet osat pientareelle ja nostaa lähestyville autoille näkyviin punaisen pysäytysvalon. Ensimmäinen auto pysähtyy vaikka Ensihoitaja koettaa näyttää valoa heiluttamalla, että auto voisi jatkaa rauhallisesti matkaa kolaripaikan ohitse. Seuraavaksi paikkaa lähestyy auto KOVAA. Auton katolla pilkottaa keltainen kyltti. Ensihoitaja nostaa taas pysäytysvalon näkyviin. Valolla ei tunnu olevan lähestyvään autoon minkään valtakunnan vaikutusta, vaan auto kaahaa kohden Ensihoitajaa, joka syöksyy turvaan penkereelle. Taksi jatkaa matkaa edelleen KOVAA niin, että kolariautosta irronneet rojut lentelevät Ensihoitajaa päin. Seuraavaksi paikalle saapuu pelastuslaitos ja nyt liikenne pitäisi ehdottomasti saada poikki, että keskikaistalla olevat ajoneuvot saataisiin siirrettyä pois. Pelastuslaitoksen pelastaja koettaa pysäyttää autoja stop-merkillä - no sehän ei toimi sitten ollenkaan. Jotenkin homma saadaan kuitenkin hoitoon, mutta tästä opetuksena kaikille, että liukkaalla sopiva tilannenopeus ja sinivilkkujen näkyessä vauhti alas. Myös ne pysäytysmerkit kannattaa opetella. Jos pitää pysähtyä, niin pysähdy ja jos käsketään ajaa ohitse, aja. Näin ei synny enää uusia vaaratilanteita.

Toinen samankaltaiseen säähän sattunut tapahtumaketju muistuttaa ihmisiä toimimisesta, kun pilliauto lähestyy. Älä jarruta, älä jarruta ja älä jarruta. Ensihoitaja oli taas matkalla kolaripaikalle ja sinivilkut antoivat tietä. Suurin osa autoista väisti kiitettävästi Ensihoitajan ohjeistamaa pillivaunua, mutta sitten... Edessä ajava auto päätti tehdä yllättävän liikkeen - lukkojarrutuksen. Niin mitä sitten? Vastaan tulee autoa ja takana on letka. Vauhti ei kylläkään sään vuoksi ole kova - ei edes tierajoituksen mukainen, mutta kun se edessä ajava puolentoista tonnin painoinen auto pysähtyy paaaaaaljon nopeammin, kuin Ensihoitajan alla oleva 3,5 tonninen. Siinä ehti käydä muutamaan kertaan mielessä, että mihikäs tässä rattia kääntää. Onneksi kuitenkin Ensihoitajalla taisi olla paremmat nastat ja vastaantuleva osasi väistää penkan puolelle.

Eli kerrataanpa miten sitä hälytysvilkkuja ja -ääniä antavaa ajoneuvoa väistetään. Kun ajat katso myös taustapeiliin. Kun näet siellä sinivalon toimi seuraavasti:
1. vilkku tien sivuun, että ambulanssi tietää sinun havainneen heidät
2. väistä mahdollisuuksien rajassa pientareelle - älä kuitenkaan aja hiekalle, se pölisee, sieltä lentää kiviä ja saatat menettää autosi hallinnan.
3. voit hiljentää, mutta älä jarruta, koska kovaa menevä auto pääsee sinusta ohitse ilman sitäkin. Muista myös, että jarruttamalla hidastat ambulanssia, jos vastaan tulee autoja niin myös ambulanssin on jarrutettava
4. erittäin hankala paikka ohittaa - aja eteenpäin, että pääset paikkaan, jossa ambulanssi voi ohittaa sinut turvallisesti. Vilkku tässä vaiheessa tiensivuun, että ambulanssi tietää sinun huomanneen heidät.
5. älä tee mitään päätöntä. Jos, et osaa toimia - aja normisti eteenpäin niin ambulanssi menee ohitse, kun parhaaksi katsoo, mutta älä vain hiljennä vauhtia, jos sinua ei voi ohitttaa. Ambulanssikaan ei voi ohittaa, jos näkyvyyttä ei ole.
6. jos olet liikennevaloissa älä lähde liikkeelle vihreillä, jos risteävällä tiellä tulee vilkkuauto. Se saa ajaa punaisia päin.
7. jos olet punaisissa valoissa ja takaasi tulee vilkkuauto. Katso mahtuuko se menemään sinusta ohitse jommaltakummalta puolelta. Jos mahtuu, älä tee mitään. Jos ei mahdu, mieti mihin voit väistää turvallisesti. Älä vaaranna kuitenkaan itseäsi tai toisia.

Huh, tulipa Ensihoitajan tarinasta oikea saarna, mutta asia on tärkeä ja siitä puhutaankin nykyään paljon - onneksi. Jospa pikkuhiljaa autoilijat oppisivat väistämään pillivaunuja. Toisaalta tuossa aiemmin ei puhuttu mitään jalankulkijoista ja pyöräilijöistä. Hei mikään tai kukaan ei saa estää hälytysajoneuvon etenemistä. Älä siis kävele/pyöräile suojatiellekään vilkkuauton lähestyessä.

Pitäisiköhän Ensihoitajan seuraavaksi tarinoida hälytysajosta. Kaikki riskitilanteet tiellä eivät toki liity maallikkojen toimiin, vaan niistä osan aiheuttavat ihan ne pilliautojen kuskit itse. Hälytysajossa ensisijaisen tärkeää on kuitenkin ennakointi ja sopiva tilannenopeus. Eikö olekin yksinkertaista? Ensihoitajapa kertaa muutaman asian kuitenkin tässä.
1. Unohda sankaruus - et ole superman vaan ihan tavallinen ihminen
2. Ajoneuvosi ei ole Batman-auto se ei osaa lentää, se ei pysähdy paikalleen jne. - allasi on pakettiauto, joka yleensä on takavetoinen ja se painaa paljon.
3. Harkitse tarkkaan mikä on sopiva nopeus - sinä, et hallitse ambulanssia yhtään paremmin, kuin mitään muutakaan nelipyöräistä - se, että on kyseessä ambulanssi ei lisää kitkaa
4. Aja omien taitojesi mukaan - parempi perillä myöhemmin, kuin loukkaantuneena ojassa.
5. Älä esiinny työparille tai kellekään - aja vain niin kovaa, kuin keli, ajotaitosi, muu liikenne... sallii turvallisesti.
6. Oleta aina mielummin, ettet ehdi/mahdu/on liukkaampaa/kiihtyy huonommin... näin et lähde riskeeraamaan omaa/muiden turvallisuutta
7. Kuuntele myös työpariasi - ikävä, jos tätä pelottaa
8. Ennakoi!!!
9. Pudota tarvittaessa nopeutta
10. Huomioi miten kovaa muu liikenne saa liikkua - jos ajat 140 km/h 80km/alueella lähestyt todella nopeasi edellä menevää - he eivät välttämättä ymmärrä tätä ja saattavat esim. tulla eteesi olettaen, että heillä on vielä reilusti aikaa esim. ohittaa se edessä oleva karavaanari.
11. Muista käyttää vilkkuja ja ääntä. Muista myös, että ääni ei kuulu kuin vasta sitten, kun olet jo ihan perässä.
12. Varaudu aina siihen, että sinua ei ole huomattu ja huomattuaan edellä ajava saattaa tehdä kovinkin erikoisia/vaarallisia väistöliikkeitä.

Aamen, Ensihoitaja on puhunut!

Ihana syyspäivä - pikku pakkanen, aurinko ja kadut täynnä kahisevia lehtiä. Päivä oli niin kaunis, että Ensihoitajakin puki päälleensä, laittoi Neljänsuorat korville ja lähti lenkille. Siinä kävellessä vaahterenlehtien keskellä lauleskeli herra Ketonen korviin

Maailma kellastuu niin kuin valokuva vanha

jossa volkkariimme nojattiin

vuodet unohtuu, aika armoa ei anna

enkä muista missä kuva otettiin

sinä olet kaunis niin ja minä rähjäinen

kai niin on vieläkin

(Miten olisikaan, Petri Munck)
 

Ja niin maailma kellastuu...

 

Siinä kävellessä kauniissa pikkupakkasessa Ensihoitajan mieleen pukkasi tietenkin miljoona tarinaa mitä pitäisi tänne kirjoitella, mutta eihän niitä enää muista. Johtoajatuksena oli kuitenkin se, että pitäisikö välillä kirjoittaa jotain muutakin kuin ensihoitoa ja Neljänsuoraa - eihän niistä kukaan jatkuvalla syötöllä jaksa lukea - paitsi ehkä Ensihoitaja, joka on aina ja kaikessa mihin innostuu ehdoton. Ensihoitaja on viimeiset 15 vuotta koettanut muuttaa Suomen ensihoitomaailmaa ja nyt hän takoo tätä ajatusta toistenkin päähän. Ikinä (tai juuri ikinä) Ensihoitaja ei ole kyllästynyt tai perääntynyt valitsemallaan tiellä. Uskomatonta, mutta jopa Ensihoitajan entinen työnantajakin väliin totesi, että älä nyt jaksa - pidä tauko, vapaata tai annetaan sen riman olla vähän alempana. Mutta ei, Ensihoitaja on jatkanut valitsemallaan tiellä tehdäkseen ensihoidosta asteetta parempaa potilaan ja ensihoitajan näkökulmasta.

 

Miten sitten Neljänsuora tähän liittyy? No oikeesti ei mitenkään ;-) Mutta se vaan on niin mahottoman mukavan kuulosta soitantoa mitä he soittaa ja näyttävätkin ihan kivalta. Toinen asia on se, että he tekevät omaa työtään ilolla ja innolla, joka välittyy yleisölle keikoilla - vähän kuin Ensihoitajakin omaa työtään. Ensihoitaja on kuunnellut ja tykännyt useista esiintyvistä taiteilijoista, mutta monien kohdalla intohimo omaan työhön on päässyt katoamaan matkan varrella ja suuresti halutusta työstä onkin vaan tullut työ, jota on tehtävä saadakseen ruokaa pöytään. Ensihoitaja toivookin, että hän ei ikinä menettäisi intohimoa omaan työhönsä - samaa hän toivoo toki kaikille ihmisille ja varsinkin Neljänsuoralle, että voisi vielä vuosia nauttia näiden musiikista.

 

Tänään ei kyllä ole Ensihoitajan päivä koneiden kanssa. Ensin kuvien siirtäminen kännykästä ei onnistunut ja sen ongelman ratkettua tuli taas uusi ongelma. Uusi kone ei antanut siirtää kuvia blogiin ja vanhan koneen langaton yhteys on hävinnyt jonnekin. Kun sitten yhteys saatiin muodostettua langallisella yhteydellä, ei blogialusta antanut kirjautua sisään. Eli mitäs nyt…? Jospa yritettäisiin tehdä tätä tekstiä sitten wordillä ja siirtää sitten blogiin. Saas nähdä onnistuuko tämä. Ja pienten ongelmien jälkeen todettiin, että kännykän hitaalla mobiilinetillähän tämä skulaa, joten saadaan tämä teksti tänään näkyviinkin :-)

 

Tauko työssä Puijon maisemissa

 Niin noista elämän suurista ja pienistä asioista Ensihoitaja puhui tuossa aiemmin työn ja työhön kohdistuvan intohimon näkökulmasta. Aiemmissa tarinoissaan Ensihoitaja on myös kertonut, että ihmiset eivät oikein ole jaksaneet pysyä Ensihoitajan matkassa, kun elämä on ollut vain pelkkää päivystämistä päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Tässä superpitkällä kahden päivän syyslomallaan Ensihoitaja siivosi asuntoaan ja törmäsi vanhoihin työvuorolistoihin. Ihan älytöntä – kolmen viikon aikana Ensihoitaja päivysti aika monta tuntia ja ne parin vuorokauden vapaat oli haalittu ekstratöitä esim. kartingradalta ensiapupäivystyksestä. Onneksi tai toisaalta harmiksi, tuollainen älytön työnteko on suureen maailmaan muutettua siirtynyt tapahtuvaksi arkena ja jotenkin vielä valvomisaikana. Siitäpä tulikin mieleen, että tällainen maalaishiirulainen se muutti pääkaapunkiin niin…

 

Hei äiti mä tahdon muuttaa kaupunkiin
tässä hikisessä kylässä ikävän tappavan saan…

Valtava maailma kutsuu mua
mun on nähtävä tehtävä kaikki heti ja nyt
valtava maailma laulaa ja juo
mul on paikkani kateissa tahdon sen heti ja nyt
olen pallolleni eksynyt.

Hei äiti tää kaupunki tuntuu jo kodilta
vakken uskalla iltasin käydä ees ulkona…

(Valtava maailma – Petri Munck)

 

Ambulanssilla ambulanssin ohi ja Ensihoitajallahan on tietenkin heti ollut kamera valmiina.

 

Välillä tämä piekaapunki tuntuu oikeasti isolta ja vaaralliselta. Se elää ja sykkii joka hetki - käymättä nukkumaan koskaan. Kaikki tuhertavat omiaan ja edes naapuria ei tunneta (poikkeus tähän tietenkin on Ensihoitaja, joka tuntee puolet naapurustostaan ja osa heistä jopa kyläilee toisillaan). Kaksi vuotta sitten, kun Ensihoitaja muutti tuolta sisäisestä Suomesta rauhallista elämää elävästä kaupungista tänne isoon kaupunkiin, koki Ensihoitaja kaupungin sykkeen imaisevan pienen ”maalaistytön” sisäänsä. Viikon päästä Ensihoitaja juoksi jo kaikenmaailman vemputtimien perässä ehtiäkseen juniin, ratikoihin ja busseihin siitä huolimatta, että seuraava meni jo viiden minuutin päästä. Helsinkiläisten ainainen kiire oli astunut Ensihoitajan sisään.

 

Voi, kun Ensihoitaja välillä kaipaa takaisin ”maalle”, jossa saattoi ajaa autolla oven eteen ja jossa tunsi kaikki kaupungilla vastaantulijat. Toisaalta siellä ei voinut koskaan piiloutua olemaan, ei kukaan. Varsinkaan Ensihoitaja ei kyennyt piiloutumaan, koska kaikki sanonta ”kaikki tunteva apinan, mutta apina ei ketään” on surullisen totta Ensihoitajan kohdalla. Näkyvä ammatti ja kaikki kuvittelevat, että olet yhteistä omaisuutta. Vapaapäiviä ei tunneta vaan auttaa pitää aina. Hyvät artistit, taas yhtymäkohta urillamme. Joskus on kiva olla nobody eikö vain? Eli muistutan kaikkia - antakaa Ensihoitajalle ja niille suosikki artisteillenne sekä kaikille muille, jotka tekevät julkisesti näkyvää työtä rauha pitää väliin se vapaapäiväkin, niin he jaksavat jatkaa näkyvää työtään – auttamista, viihdyttämistä jne. Tämän vuoksi Ensihoitaja ei mene paikallisjunaan sattuneen Neljänsuoralaisen viereen istumaan eikä pyytelemään nimmaria tai yhteiskuvaa. Annetaan heillekin oma elämä.

Näihin tunnelmiin Ensihoitaja lopettaa tämän vastenhakoisen tekniikan kanssa leikkimisen ja jatkaa Twilightin tuijottelua lauantai-illan ratoksi.

Voihan alkanut viikko. Niin sehän on täällä pk-seudulla yleisesti syyslomaviikko, mutta ei Ensihoitajalla. Ensihoitaja ei kerkeä vielä lomailla tai no pari päivää ehkä. Tänään oli kuitenkin siinä mielessä poikkeuksellinen maanantai, että Ensihoitaja meni töihin myöhässä ja lähti ajoissa. Siis viime viikkojen 12h työpäivät ovat toivottavasti muisto vain. No keventyneen työtaakan ja loman kunniaksi olisi kiva tehdä jotain erilaista ja kivaa. Eli mitä? Nyt joku jo huutaa siellä ruudun takana, että mee Neljänsuoran keikalle, Jartsa Sillanpään konserttikiertueelle tai saattapi joku muukin kiva häppeningi olla menoillaan tässä lähimaastossa. Mutta, kun ei... edelleenkään ketään eikä mitään täällä pk-seudulla. Pitänee lähteä takas sisäiseen suomeen, missä Siltsu konsertoi ja Neljänsuora kiertää tanssilavoja...

Maanantaina Ensihoitajaa odotti työhuoneen pöydällä yllätys - uusi läppäri. Pitkään ja hartaasti sitä on toivottu ja nyt se oli ilmaantunut. Kone näytti siistiltä ja oikeastaan suorastaan uudelta, mutta... hups jostain syystä Ensihoitaja ei päässyt kirjautumaan koneelle sisään. Taas tekniikka rakastaa Ensihoitajaa. Pitänee odottaa, että atk-tuki kotiutuu syyslomalta, että saa koneen toimimaan ja syy on tietenkin jokin olematon sekunnissa korjattava asia vaan, kun ei pääse koneelle ei pääse asetuksia muokkaamaan. Se siitä, että Ensihoitaja on kuvitellut vuosia olevansa jonkinasteinen kotikutoinen nörtti, joka pärjää koneiden kanssa. Tai pärjää, mutta jostain syystä ei työpaikan koneiden kanssa ikinä mikään mene niin kuin toivoo. On se kumma juttu. No mutta kuinkas ollakaan muutaman päivän lepuutettua konetta niin tällähän sitä jo koneella kirjoitellaan. Eikä kyllä ikinä selvinnyt miksi ei ensi yrittämällä auennut, mutta tänään naps, ja kone oli auki.

Kun keventynyt työtaakka on kehuttu ja koneet kirottu niin minkäsmoisia tarinoita Ensihoitaja tänään kirjailisi? Olisko vuorossa vaikkapa tarina kesältä -99? Tarina alkaa kuumana heinäkuun iltapäivänä - itseasiassa Ensihoitajan nimipäivänä. Vuoroharjoitukseksi on määrätty pintapelastusharjoituksia - sopivaa puuhaa kuumana päivänä. Mutta mitäs sitten pelastettaisiin? Nukkea, ei voi virtaan heittää tai se on alajuoksulla ennen kuin ehditään sanoa hep ja koko vuorovahvuus vedessä - ei hyvä juttu. Ensihoitaja, sähän rupeet uhriksi! Keksii joku pojista ja saa asialle heti kannatusta. Just joo - ja varmasti rupean- ei ole uikkareitakaan. Nurisee Ensihoitaja. Ei tarvii olla. Menet sinne noissa vaatteissa. Ei ne oikeetkaan uhrit uikkareissa ole. Pienen harkinnan jälkeen Ensihoitaja lupautuu uhriksi, jos vaan talosta löytyy hänelle kuivat sopivan kokoiset vaihtovaatteet. Jopas rupesi olemaan pöydässä kuhinaa ja halukkaita pelastajia ilmaantui esiin yllättävän monta. Kukapa pojista ei olisi halunnut pelastaa nuorta Ensihoitajaa?

Ambulanssit, paloautot ja pintapelastusauto pakattiin ja ajettiin lähistöllä olevan joen rantaan. Ruiskumestari selvittää päivän harjoituksen kulun ja varmistaa, että onhan Ensihoitaja nyt tosissaan menossa veteen ja osaahan/jaksaahan tämä uida, sillä joessa on kova virtaus. Varmisteluista huolimatta Ensihoitajaa ei lasketa veteen ilman kelluntatakkia, ettei nyt vaan tule vahingossa oikeaa pelastettavaa. Sitten vaan tönäistään uhri veteen ja käsketään uida syvemmälle. Uidaan uidaan, mutta kun kelluntatakki on järkyttävän iso - sen sisään mahtuisi kaksi Ensihoitajaa - on uimiselle uusi haaste virran lisäksi.

Ensimmäiseksi harjoitellaan pelastamista pelastusnarun avulla. Ensihoitaja räpiköi joessa ja pojat koettavat heittää hänelle pelastusnarua. Ei muuten ollut niin helppoa, koska naru piti saada oikealle etäisyydelle virrassa, ettei virta vienyt sitä uhrin ulottumattomiin tai narupussi kopsahtanut Ensihoitajan päähän.

Seuraavaksi pintapelastuspari siirtyy pelastuslautan kanssa pelastamaan Ensihoitajaa. Vuorossa on hieman kokematon pelastuspari ja Ensihoitaja on saanut ohjeen olla mahdollisimman hankala pelastettava. Ensihoitaja näkee pelastusparin lähestyvän ja päättää yllättää ikävästi huolimattomasti lähestyvän pelastajan. Kun pelastaja erehtyy hetkeksi kääntämään katseensa sivuun Ensihoitajasta niin Ensihoitajapa päättää kiivetä pelastajan niskaan ja koettaa painaa tätä veden alle. Siinä alkoi kankeaan kuivapukuun puettu Ensihoitajaa, jopa pienempi pelastaja olla hätää kärsimässä. Onneksi kyseessä oli harjoitus ja pelastusparin toinen osapuoli reakoi tilanteeseen nopeasti. Seuraavaksi Ensihoitaja oli siirretty oikeaoppisesti pelastuslautalle selälleen. Eihän Ensihoitaja siinäkään suostunut kiltisti pötköttämään vaan päätti kokeilla pelastajiensa huomiokykyä. Ei muuta kuin täysi riehunta päälle ja pelastuslautta nurin. Nyt toinen pelastusparista rupesi jo olemaan aika kyllästynyt pelastettavaan, mutta mitäpä ei noudattanut ohjeita, kuten nuorempi pelastaja, jonka otteesta Ensihoitaja ei kiemurrellut mihinkään yrityksistä huolimatta. Ensihoitaja hihitteli salaa sisäänpäin, koska oli ollut niin hauskaa kerrankin päästä kiusaamaan pelastajapoikia.

Pelastusharjoitukset jatkuivat erilaisilla harjoitteilla ja Ensihoitajan huomio oli täysin kiinnittynyt rannalla pelastusyrityksiä valmisteleviin pelastajiin. Yhtä äkkiä jokin hipaisee Ensihoitajan jalkaa ja sitten tarraa siihen, lähtien vetämään Ensihoitajaa kohden joen pohjaa - apua kiljuu Ensihoitaja täysiä aivan varmana, että hänen jalkaansa on tarrannut joessa ajelehtiva ruumis... Rannalla olevat pojat ovat jo hyppäämässä veteen luullen Ensihoitajalle tulleen oikeasti jonkun hädän ennen kuin vedestä nousee esiin aiemminkin mainittu lapsuuden ystävä Peter Pan, joka taas oli päättänyt tehdä vähän jäynää - onnistui vaan vähän liian hyvin siinä. Säikähti säikäytettävän lisäksi koko työvuoro. Tuossa paikassa saikin olla varovainen, koska joki oikeasti virtasi niin, että pysyäkseen paikalla sai uida kokoajan ja se oli myös hyvin syvä tuolla kohden. Lisäksi joessa ajelehti satunnaisesti esim. tukinuitossa karanneita uppotukkeja, jollainen olisi voinut esimerkiksi tarttua Ensihoitajan vaatteisiin ja lähteä kiskomana mukanaan. Onneksi kuitenkin kyseessä oli vain Peter Panin jäynä ja pian asialle jo naureskeltiin porukalla rannalla.

Kaikkea sitä on Ensihoitajan kesään wanna be Ensihoitajana mahtunut ja niistä kaikista te olette nyt vain saaneet lukaista murto-osan. Nyt Ensihoitaja kuitenkin vetäytyy muutaman päivän syyslomalle - äipän herkkupatojen ääreen, ja niin vaihtamaan niitä talvirenkaita, ettei pääse talvi yllättämään. Mukavaa lomaa tai alkavaa lomaa niille joilla se on vielä edessä ja jaksuja töihin niille, jotka eivät lomalle pääse.

Lauantai ja senhän pitäisi olla perinteisesti siivouspäivä. Silläpä Ensihoitaja päätti kaivaa esiin pädin ja aloittaa taas tarinoinnin. Ihan mitä tahansa, mutta ei siivoamista... Ensihoitaja ei ole koskaan tykännyt siivoamisesta ja jo nuoruusvuosina keksi kaikkea, jolla vaihtaa siivoamista pois. Kotona olisi pitänyt osallistua jotenkin siivoamiseen. Rengasrallin aikaan Ensihoitaja tarjoutui vaihtamaan perheen autoihin renkaat, jos ei tarvitse osallistua siivoamiseen ja töissä laskujen teko päivä osui hallin siivoamispäiväksi - lähes poikkeuksetta. Siivoaminen on niin vihonviimeistä touhua ja se vaan pitää tehdä uudestaan ja uudestaan, joka viikko hamaan hautaan asti. Tänään taas on käynyt mielessä, josko palkkaisi siivoojan. Muutamat kaverit ovat näin tehneet ja elämällekin heillä kuuluu jääneen enemmän aikaa. Ongelma onkin enää vain se, mistä saa hyvän ja luotettavan siivoojan, joka ymmärtää Ensihoitajan erityiset arkistointimenetelmät eikä hermostu paperi- ja kirjavuoriin nurkissa? Jos jollain on tietoa tällaisesta pk-seudulla saa ilmiantaa.

Ai pitäisikö mun muka osallistua siivoamiseen?

Tänään paistaa taas aurinko, pitkästä aikaa...ja sääennusteiden mukaan tämä valoilmiö onkin tulevaisuudessa hyvin harvinainen. Pitäisi siis mennä ja nauttia kauniista syyssäästä. No, sehän tietenkin vaatisi musaa lenkille mukaan - eikö? No nyt on päässyt käymään niin, että tässä suuressa tavaroiden järjestelyvimmassaan muutama kuukausi sitten taisi Ensihoitaja järjestellä niitä niin, että mp-soitin hävisi taas sinne kuuluisaksi tulleeseen paikkaan, hyvään jemmaan. Ai kännykällä - ei sinne mahdu musiikkia. Se on ihan täynnä kuvia, videoita, sovelluksia... Niin kuka niitä käskee siellä säilyttää, mutta kun on ollut saamaton niitä siirtämään. Sitä paitsi nää uudehkot Lumiat on surkeita - ne ei tue kuin joitain aatamin aikaisia minitallennuskapasiteetin omaavia muistikortteja. Ihan tosi - Ensihoitaja meinasi vaihtaa päikseen äiteensä vanhan luurin muistikortin oman puhelimensa mukana tulleeseen. Tuli ilmoitus, ettei puhelin tule näin isoa muistikorttia. APUA! Haluu uudempaa tekniikkaa isolla näytöllä, valtavalla muistilla ja kaikilla hilavitkuttimilla, mutta kyllä ois kiva pitää taskussa tai pienessä tanssilavalaukussa noita ikivanhoja minipuhelimia.

Mutta mutta, mitäs Ensihoitajan viikkoon on kuulunut... Juu paperitöitä ja paperitöitä, mutta perjantaina Ensihoitaja pääsi viettämään aikaa ensihoitopäivillä. Niin aiheet olivat hyviä - luennoitsijat asiantuntijoita, mutta missä ihmeessä olivat kuulijat??? Kyllä harmitti, ihan kaikkien puolesta. Tätäkö tämä lama tekee? Vai kouluttivatko yksityisen sakun yrittäjät sittenkin ahkerammin työntekijöitään? Jos vaan ihmiset eivät oikeasti enää tule tällaisiin yhteisiin koulutuksiin niin kohta niitä ei kukaan järjestä eikä alan sosiaalisia kontakteja päästä luomaan. Niin niin, onhan tietenkin wepinaareja - varmasti helpompia ja halvempia järjestää. Siinä ohessahan voi päivystää sitä ambulanssiakin, mutta välillä olisi varmasti tärkeää nähdä niitä kolleegoita ihan nenätystenkin.

Viime tekstissä Ensihoitaja suunnitteli ensihoitopäiville osallistumisen lisäksi laulun sanoittamista. Asia on ollut kovasti mielessä ja aiheuttanut hirveitä synnytystuskia, mutta kun synnyttämismatkat maassamme vaan pitenevä,t niin pitenee myös Ensihoitajan laulun syntyminen. Ei siis onnistu - ei tule paperille mitään järkevää ja heti kun olet paikassa, jossa et pääse ajatuksia paperille laittamaan niin riimit rupeavat pyörimään päässä. Ainoa mikä on varmaa on se, että laulu tulee olemaan laulu rakkaudesta, rakkauden tuskasta ja perinteisen melankolinen suomi iskelmä. En enää yhtään ihmettele miksi niin monella laululla on niin monia tekijöitä. Toinen pää tässä tarvittaisiin, että saataisin ajatukset kasaan. Myös jonkinmoinen ajatus laulun rytmiikasta ja sävelmästä saattaisi auttaa asiaa, mutta kun näiden suhteen Ensihoitaja on ihan täysin avuton. Kaikki mitä Ensihoitaja musiikista osaa on soittaa ukko nooaa yhdellä sormella. Toisille tämä vain taitaa olla helpompaa - ainakin Vain elämää sarjassa Apulannan Toni Wirtanen kertoi jotain, että laulua syntyi heittämällä/vahingossa/hetkessä... Voi kun onnistuisi Ensihoitajaltakin - toisaalta Ensihoitajahan kanyloi varjoaan nopeammin ja intuboi ajatuksesta - eikä sekään onnistu kaikilta ;-)

Niin se laulu - Kun kuuntelee päivät pitkät Neljänsuoraa, Sillanpäätä, Yölintua ja kumppaneita niin laulun lajiksi siis väkisin on muotoutumassa aiemmin mainittu suomi-iskelmä. Toisaalta tuntuu, että kaikki on jo niissä lauluissa sanottu niin monta kertaa, ettei mitään jää enää jäljelle. Jokainenhan näistä bändeistä tai artisteista laulaa siitä suuresta kaipuusta, menetetystä rakkaudesta tai siitä mitä ei ole koskaan saavuttanutkaan. Joskus tarina saattaa olla onnellisempi, mutta silti kaikissa on se sama sanoma - rakkauden tuska. Siitähän se Ensihoitajakin toki haluaa kirjoittaa, mutta voiko siitä enää sanoa mitään uutta tai uudella lailla? Neljänsuoran Antti puhuu pomppumusiikista  tai suurista ballaadeista. Siltsun uusi levy kuulostaa jo puhdasveriseltä popilta. Yölintu on vuosia jo soittanut suuresta rakkaudesta ja yllättänyt sekaan laitetuilla vitsikkäillä lauluilla - kuten Naapurin sahtijenkka jne. Yhteistä kuitenkin näiden laulajien ja yhtyeiden musiikissa - uudessa ja entisessä - on se, että se tarttuu. Väkisinkin kappaleet jäävät soimaan päähän ja suurimpaan osaan sanat oppii muutaman kuuntelukerran jälkeen. Toiseksi monet näiden kappaleista saavat kuulijan herkistymään - joskus kotona näitä kuunnellessa on ihan Vain Elämää- ohjelman itkufiilikset. Varsinkin silloin, kun pysähtyy kuuntelmaan mistä näissä lauluissa lauletaan ja silloinhan niistä tietenkin löytää aina oman tai läheisen elämän. Juuri tällaisen laulun Ensihoitaja haluaa tehdä. Sellaisen, jonka kaikki muistavat kuultuaan, joka saa ihmiset laulamaan mukana ja joka saa pintaan suuria tunteita. Siellä ne ovat ajatukset päässä, odoteltaan koska ne putkahtavat paperille.... Suuria tunteita ja rakkauden tuskaa - Ensihoitaja taitaa jatkaa pohdintojaan imurin varressa. Hyvää viikonloppua kaikille :-)

Kyllähän se vaan niin on, että Ketonen osaa ottaa yleisön. Show-mies mikä show-mies

 Tai siskoni....

 Jospa tekisikin reggae-biisin Jukkapoika tyylillä?

 

Tai vaikka kantaaottavan laulun ala Skandinavian Music group

Luonto on verhoutunut tänään upeaan syysasuunsa. Ensihoitajan ikkunasta näkyy oranssia, keltaista ja punaista. Vaahtera pudottelee värikkäitä lehtiään ympäristöönsä, mutta voi taivas on niin harmaa. Ensihoitaja miettii onkohan maailma muuttunut värikkääksi sen vuoksi, että Ensihoitaja sai vihdoin päätökseen ihan älyttömän suuren homman, jota on koko syksyn naputellut. Paperit lähtivät postiin eilen ja nyt voi vaan odottaa ja toivoa, että tulos olisi mieleinen. Kyllähän se vaati duunia - viimeisenä iltana istuttiin useamman naisen porukalla vielä ilta myöhällä naputtelemassa papereita, mutta ehdittiin - jopa vähän ennen deadlinea. Paperien pudotessa postilokeroon sai Ensihoitaja huokaista helpotuksesta. Tuntui kuin olisi iso paino nostettu harteilta. Nyt voidaan taas keskittyä muihin hommiin.

Loppuviikosta Vantaalla on ensihoitopäivät. Arvaatte varmaan missä Ensihoitaja on? Sinnehän sitä on suunnattava askeleensa. Jospa vaikka näkisi vanhoja tuttuja ja tutustuisi uusiin. Ehkäpä voisi oppiakin jotain uutta.

Osaako joku sanoa mitä tässä tapahtuu? Koneita paareilla??? Kyllä sinne mahtuu potilaskin ja vielä oikeasti kiireellinen potilas :-) Aika paljon vaan pienempi potilas, kuin noin normisti.

 

 

Viikko rupeaa kääntymään ehtoopuolelle ja Ensihoitaja surkuttelee, että tälle viikonlopulle ei ole mitään kivaa tiedossa missään lähiseudulla. Viime viikonloppuna olisi Yölinnun pojat musisoineet tuossa kulmilla, mutta voi ei - ei tänä viikonloppuna. Neljänsuorakin on vetäytynyt pk-seudulta koko loppuvuodeksi sisäiseen suomeen ja Sillanpään tulevaan konserttiinkaan ei olisi lippuja enää ollut kuin takimmaiseen riviin piippuhyllylle. Näin siinä käy, kun nuo työhommat vie kaiken ajan niin jää vapaan menotkin varaamatta ajoissa. Ensihoitaja mietiskelee tässä kovin miten voisi itseään piristää pyhinä. Pitänee katsella jotain muuta vaihtoehtoa, kuin musiikkia. Joskin Ensihoitajan viime aikojen ajatus on ollut, että nyt hän voisi toteuttaa suuren haaveensa - tehdä laulun. Sanoja on ollut paperilla parikymmentä vuotta ja nyt olisi se aika kasata ne paperit ja yhdistää ajatukset yhdeksi. Sillä musiikillinen aktiviteetti olisi tervetullutta. Okei, voihan Ensihoitaja soittaa levyjä kotona, mutta on huomattavasti viihdyttävämpää päästä musiikin maailmaan livekeikoilla. Niin, siis Ensihoitajan toinen salainen harraste lavatanssien lisäksi on runojen ja tarinoiden kirjoittelu. Yhdeksänkymmentäluvun loppupuolella Ensihoitajalla oli viimeksi aktiivinen kirjottamisajankausi. Silloin Ensihoitaja osallistui aktiivisesti erilaisiin kilpailuihin ja niissä runoillaan menestyikin, jospa siis nyt olisi aika saada sanat lauluun. Ehkäpä joku Ensihoitajan musikaalisista ystävistä saisi aikaan sävelen. Tällaisia haaveita tänään.

 

 

 

 

Tänään Ensihoitajan on ihan pakko päästä kirjoittamaan blokiaan - vaikkei nyt olekaan mitään sanottavaa tai oikeastaan kerrottavaakaan. No, eihän Ensihoitajalta tarinat lopu ja kun sormet syyhyävät niin pakkohan sitä on tarinaa päästä suoltamaan. Tänään Ensihoitaja on todella iloinen, koska hänen järkyttävän isoa työmäärää on vähennetty ja reilusti. Ehkäpä Ensihoitaja ehtiikin pitää ennen joulua jokusen ylityövapaan.

Pitäisiköhän taas lähteä seikkailemaan kesään 1997? Viimeksi oltiin ensimmäisessä päivystyksessä - mentäisiinkö seuraavaksi sitten ensimmäiseen oikeaan keikkaan, jolla Ensihoitaja toimi kuljettajana. Oli helteinen heinäkuun alun ilta ja yksikkö, jossa Ensihoitaja oli töissä sai siirtotehtävän terveyskeskukselta läheiseen keskussairaalaan. Koska palomiehillä oli juuri alkanut kiivas jalkapallo peli päätettiin yksissä tuumin, että Ensihoitaja lähtee kesä pelastajan kanssa hoitamaan siirtotehtävän. Jos Ensihoitaja oli 19 niin tuleva työpari oli 20 ja kokemusta ensihoidosta molemmilla sellainen kuukausi. Tehtävälle lähdettiin innosta vapisten ja Ensihoitaja sai toimia yksikön kuljettajana, koska vain työparilla oli oikeus allekirjoittaa ensihoitokertomus. Tallista lähdettiin kohden terveyskeskusta innosta soikeana ja terveyskeskuksella todettiin, että potilas onkin kuntoilutapahtumasta tuttu "vanha mies", joka siirtyi selkäkivun vuoksi keskussairaalaan. Oli Ensihoitaja aika muikeana, kun mies tunnisti hänet ja vielä kehui, että onpa Ensihoitaja vahva nainen, kun jaksoi kantaa hänet paareilla ambulanssiin - niin siihen aikaan paareissa ei ollut pyöriä vaan ne kannettiin ihan hauisvoimalla. Pakko näin jälkikäteen on myöntää, että tuollaisen 90 kg painavan potilaan kantaminen pääpuolesta meinasi ottaa koville, mutta eipä ollut Ensihoitaja silloin vielä käynytkään salilla treenailemassa.

Potilas saatiin kuitenkin ilman erillisjärjestelmiä autoon (mitä nyt Ensihoitaja päätti kiireesti hommata salikortin) ja lähdettiin ajamaan kohden keskussairaalaa. Ylpeä Ensihoitaja ajaa keskustan lävitse lapa lasissa, josko ne kaverit nyt näkisi! Pian ollaan jo keskussairaalla, jossa potilas taas kannetaan sisään ja jäädään odottamaan potilaan vastaanottoa. Kellossa viisarit siirtyvät usean pykälän eikä kukaan hoitaja huomio Ensihoitajaa ja hänen pariaan. Hoitajia mennä viuhuu kyllä ohitse, mutta kukaan ei noteeraa Ensihoitajan yksikköä. "Anteeks, meillä olis teille potilas!" Nyt joku pysähtyy ja toteaa - "ai, ootteko te oikeesti tuomassa tänne jotain?" Silmät pyöreinä ihmetellään - no, taidettiin näyttää teineiltä ;-) Lopulta potilas saadaan luovutettua oikeaoppisesti ja kotimatka voi alkaa. Popit täysille ja tietenkin luukut auki ja kylän halki kohti kotia. Kylläpä oli nämä tytöt ja pojat ylpeitä ;-)

Kun kerta ensimetrejä Ensihoitajana muistellaan niin pitääpä tähän laittaa Ensihoitajan runoelma palokunta ajoista...

Täältä tuleva pelastajat

Liekit lyö läpi kattojen, pelastajat rohkeat saapua jo sais.
Yks, yks kaks turvamme on siis se näppäiltäköön.

Kiire, kiire on - pois alta vaan muut
Täältä tulevat pelastajat rohkeat.
Urheat pelastajat saapuvat
läpi tulen kulkevat
tuoden pelastuksen

Hätäkeskus neuvot antaa - hälytyksen asemalle laittaa.
Höökiin palomiehet kiitää
"Tulipalo, kiitti kuitti!"

Kiire, kiire on - pois alta vaan muut
Täältä tulevat pelastajat rohkeat.
Urheat pelastajat saapuvat
läpi tulen kulkevat
tuoden pelastuksen

Illan hämärään vilkkujen sini leiskuvan valon antaa,
UUU UUU UUU huutaa pillit
Pois alta vaan
täältä saapuu pelastajat

Kiire, kiire on - pois alta vaan muut
Täältä tulevat pelastajat rohkeat.
Urheat pelastajat saapuvat
läpi tulen kulkevat
tuoden pelastuksen

Saku, pönttö perään kiitää, pillit ilmaa viiltää
UUU UUU UUU viitosta silmään
kiire, kiire on pois alta muut
täältä saapuu pelastajat

Kiire, kiire on - pois alta vaan muut
Täältä tulevat pelastajat rohkeat.
Urheat pelastajat saapuvat
läpi tulen kulkevat
tuoden pelastuksen
(Ensihoitaja - 98)

Tällä kertaa näihin kuviin ja tunnelmiin, ettei mene ihan runoiluksi jää Ensihoitaja lukemaan itsekseen omaa runokirjaansa vuosien varrelta. Lisää luvassa - takuulla vaikkette haluakaan,

Taas viikonloppu. Ensihoitajalla on täydellinen vapaa. Välillä näitäkin on pakko pitää. Päivän ohjelma Ensihoitajalla on itsensä ravitseminen niin ruumiillisesti kuin henkisestikin. Takana Ensihoitajalla on ollut rankka työviikko ja fiiliksiä voisi kuvata Neljänsuoran Aurinkoon kappaleen ensimmäisen säkeen sanoin. Aina ei ole niin helppoa olla alansa pioneeri.

Aurinko on kauniimpi...

 



Oli tulta ja voimaa

tyttö hieman sekaisin

hän tahtoi muuttaa maailman ja niin

pettyi usein muihin ihmisiin.

(Petri Muck - kiitos hienosta biisistä)

 

Niin tänään Ensihoitaja päätti siis ottaa rennosti - aamun löhöilyt televisio ääressä ja päivällä ruuanlaittoa. Keittiötöitä ei voi mitenkään tehdä ilman kunnon musiikkia niinpä ylläri, ylläri 4S soimaan. Ensihoitaja yllätti itsensä ja kerrankin keskittyi siihen mitä kuunteli. Vuosia sitten, jo Hankotien laitaa levyn ilmestyessä Ensihoitaja löysi itsensä Neljänsuoran levyltä. Lolita...sehän suorastaan huusi Ensihoitajan elämää...siis sitä salaisempaa, johon ei kuulunut heijastinhousut...

 

 

Tanssitytön kengät...

 

Kesäiltaan kuumaan saapuu tyttö lavatanssin huumaan

Lyhyt hame kellokas, kengän malli pistokas...

 

...Ei saa kukaan, ei saa kukaan, kukaan ei saa tanssilavan Lolitaa

Valomerkin aikaan moni poika luottaa lemmen taikaan

Tyttö yöhön katoaa, kellohame heilahtaa...

(Lolita - Sirpa Peltola)

 

Jos lavalla olisi tanssikavereilla ollut tällaisia hymyjä niin olisi voinut yöhön katoaminenkin jäädä Lolitalta :-)

 

 

...ne jotka tuntevat Ensihoitajan voivat samaistua täysin tuohon yllä olevaan. Ensihoitaja vain katoaa yöhön pimeään. Niin siis lavatanssithan ovat Ensihoitajan salainen harrastus - suuri intohimo vaikka vuodet tienpäällä ovat harrastetta rajoittaneet. Siitä tulikin mieleen seuraava kappale, joka tänään jotenkin pisti miettimään miten samanlaista on Ensihoitajan elämä ollut kuin artistienkin...

 

Tällaisilla autoilla Ensihoitaja on kiertänyt Helsingistä - Kuusamoon ja Turusta - Lappeenrantaan...

 

Olen ympäri suomen kiertänyt

huoltoasemilla kahvit juonut

sinä mieltäni olet hiertänyt

ja muistoja päähäni tuonut...

(Pakko surra loppuun - Sara Suvela Johanna Vikstén)

 

 

 

 

Nukkua rattiin joutua harhaan

oltua aina jäljissä parhaan

vallata nurkasta pimeä soppi

nukkua ainakin huomiseen....

(Oppia olemaan - Tero Kaikkonen)

 

 

 

Hitsi näähän kertovat suoraan Ensihoitajan vuosista. Keikkaa ajettiin pitkin Suomea ja todellakin ne huoltoasemat tulivat tutuiksi enemmän kuin ne ystävät ja rakkaat, jotka odottivat. ja odottivat, koska Ensihoitajalla olisi aikaa heille. Odottavan aika on pitkä ja Ensihoitaja sai huomata, että matkassa kestivät ne kaikkein uskollisimmat ja pitkäaikaisimmat. Monille riitti, kun Ensihoitaja viidennen kerran soitti, että sorry en mä pääsekään - nyt lähdettiin pitkälle siirrolle. Kaikki te, jotka haaveillette olevanne uusia Ensihoitajia, muistakaa, että valintanne voi olla rankka läheisillenne - pitäkää huoli läheisistänne.

 

Nukkua rattiin - nukkua huomiseen. Niin tuttuja ajatuksia, kun pyörät ovat pyörineet ja nielleet alleen musta asfalttia ihan liian pitkään, ja kun nukkumatti on odottanut Ensihoitajaa jo toista yötä unihiekan kanssa kotiin. Nämä herättävä Ensihoitajan mielen monia muistoja - tänään jostain syystä haikeita - johtunee siitä, että taivaskin itkee tänään. Toisina päivinä samat kappaleet saavat hymyn huulelle ja monia ihania muistoja mieleen. Sellaista se on Ensihoitajan arki.

 

 



Ota mut syliin ja keinuta hiljaa

kuin tuuli keinuttaa pellon viljaa

soi yössä viulu

vain vaikenee lintujen laulu

niin hiljaa

hiljaa soi kantelein maan

(Ensihoitaja)



 

Mutta ennen kuin tämä menee ihan synkistelyksi niin palataanpa iloisempiin asioihin. Ensihoitaja on viime viikkoina lukenut palomiespäiväkirjansa ja välillä räkättänyt kaksin kerroin niitä lukiessaan. Ihan huippujuttuja ja niin mahtavia muistoja. Jospa Ensihoitaja paljastaisi tässä taas yhden tarinan uransa alku vuosilta. Jospa aloitettaisiin Ensihoitajan ensimmäisestä päivystysvuorosta.

 

Eletään kesää 1997 pienessä Suomalaiskaupungissa - sen polttokunnassa. Aamu on aikainen, kun Ensihoitaja saapuu asemalle ja huutelee käytävällä kaikki vielä nukkumassa olevat hereille. Ensihoitaja on lähdössä päivystämään ambulanssilla lähistöllä järjestettävään kuntoilutapahtumaan - vuoron pituudeksi on määrätty 28h. Tämä on Ensihoitajan ensimmäinen yön ylittävä työvuoro ja ensimmäinen kerta, kun hän pääsee ihan toiseksi ambulanssiin - hoitajaksi :-)

 

Ambulanssi, jolla Ensihoitaja on lähdössä liikkeelle on "pullanokkamersu" automaattivaihteilla. Tiuhti lähtee näyttämään Ensihoitajalle, missä auto on ja miten automaattivaihteilla ajetaan. Ensihoitajahan siis on nähnyt automaattivaihteisen auton ehkäpä vain unissaan ja kyseessä on siis vanha automaatti eikä mikään nykypäivän kickdown vaihteisto. Noin minuutin perehdytyksen jälkeen Ensihoitaja komennetaan puikkoihin ja peruttamaan auto ulos. Apua, miten ihmeessä tällä perutetaan. Kyllä Ensihoitaja osasi pakin laittaa päälle, mutta miten sitä vauhtia säädellään???? Täällä ei ole kytkintä. Ehkäpä se itse osaa mennä sopivan hitaasti ajatteli Ensihoitaja ja nosti jalan jarrulta. Apua, ambulanssi hyökkää vauhdilla taaksepäin. Missä on kytkin....??? Hätä ei lue lakia - jarru pohjaan. Hei täähän toimii, eihän tää sammunutkaan. Lamppu syttyy - siis jarrulla voi säädellä vauhtia :-)

 

Ensihoitaja ajaa auton tallin eteen ja kiipeää kiitollisena apparin paikalle - hoitajan esittäminen on huomattavasti helpompaa, kuin tämän auton ajaminen. Varsikin, kun hoitotoimia tuskin edes tarvitaan.

 

Päivä lähtee käyntiin Ensihoitajan ja hänen päivystysparinsa osalta alueeseen tutustumisella. Ensihoitajan pari on vanha mies - siis pari kymppisen Ensihoitajan mielestä jo suorastaan ikäloppu ja siksi seuraava tarina onkin aikanaan järkyttänyt kovin Ensihoitajan nuorta mieltä. Ensihoitajan istuskeli parinsa kanssa radan reunalla katselemassa avajaisjuhlaa, kun parin tuttu "vanha mies" tulee juttelemaan heille. Siinä juttelun lomassa mies kysyy; "ootteko te sukua, kun teissä on jotain samaa näköä?" Pari kommentoimaan tähän: "Ei, kun me ollaan naimisissa.... meillä on tää radio kihloina." Hyi noin vanha mies ees kehtaa sanoa noin... ajatteli Ensihoitaja. Nyt, jos sen ikäinen mies sanoisi samoin olisi Ensihoitaja ihan otettu ;-) Niin se vaan ikä muuttaa mieltä.

 

Heti avajaisten jälkeen ensihoitoyksikkö saa hälytyksen - mies kaatunut rullasuksilla. Ensihoitajan ensimmäinen oma keikka. Mutta voi, potilas ei puhu sanaakaan suomea, eikä englantia - yhteistä kieltä ei löydy, mutta se on selvää, että sattunut on. Tuolloin vielä hoidot eivät niin kummallisia olleet - potilas paareille ja sairaalaan. Ensihoitaja koetti selittää englanniksi potilaalle, että sairaalaan mennään, mutta hospitaali taisi olla vieras ja pelottava asia, joten ainoaksi keinoksi hoitaa ja rauhoittaa potilasta oli pitää tätä terveestä kädestä kiinni. Mutta siis Ensihoitajan elämän ensimmäinen oma keikka.

 

Illaksi Ensihoitajan päivystyskaveri vaihtuu - ihanaa nuorempi ja komeampi ja tietenkin paljon mukavampi. Nyt riittää tarinaa ja aika lentää kuin siivillä. Enää odotetaan, että päästäisi nukkumaan. Vihdoin yö saapuu ja "olympialaiset" hiljenevät. Ensihoitaja vetäytymään yöpuulle. Voitte arvata, ettei Ensihoitaja osaa nukkua, kun piippari suhissee ja särisee siinä vieressä ja mielessä kaihertaa, että jos siihen hälytykseen ei sitten herääkään. Tuohon aikaan Ensihoitaja nimittäin vielä osasi nukkua vaikka pommi olisi pudotettu viereen. Nykyään vuosien päivystäminen on tuottanut tulosta ja Ensihoitaja herää naapurin herätyskelloonkin.

 

Vihdoin saapui aamu ja se vaihtui päiväksi ja Ensihoitaja pääsi kotiin nukkumaan. Mutta...illalla kutsui jo naapuri kunnan tanssilava ja aamulla rokkikonsertti (vai voiko Kirkasta ja kumppaneista puhua rokkina???) Nuorena jaksaa valvoa, mutta vanhana taitaa sen, minkä nuorena on oppinut. Eli hyvää yötä tai valvotaanko vielä muutama vuorokausi?



Valitetaan videon laatua, parempi laatuisia ei blogiin saanut, kun bittirajoitus oli olematon.