On Ensihoitajan vapaapäivä, kukaan ei tarvitse minua tänään

tahdon unohtaa hototentit ja sankarin maineen...

(pop-laulajan vapaapäivää lainaten)

 

Vuosi on alkanut ja helmikuu lähestyy - myös Neljänsuoran risteily. Odotellessa on tehty kaikenmoista ja jos ei muuta niin katseltu Neljänsuoran Liekeissä DVD:tä ja fiilistelty viime vuoden keikkaa. Olikin maan mainio keikka - Nelkut ja Siltsu ;-) Harmi vaan, että pojat eivät tehneet yhteis-DVD:tä olisihan sitä koko konserttiakin mielusti katsellut.

Tällä viikolla Ensihoitaja on taas ollut heijastinhousuissa tiiminsä kanssa harjoittelemassa ensihoidon salaisuuksia. Alkuviikosta testailtiin simulaatiovälineiden käyttöä harjoittelussa ja loppuviikosta ajettiin sitten sitä simulaatiokeikkaa. Simulaatio-ohjaaja opinnot käynyt Ensihoitaja laittoi tiiminsä töihin ja sitten harjoiteltiin vatsakipuisen ja rintakipuisen asiakkaan kohtaamista. Siis miten potilas kohdataan ja miten haastattelu tehdään. Tässä harjoituksessa ei tärkeintä ollut se, osaatko tutkia ja hoitaa oikeaoppisesti vaan se, osaatko kohdata asiakkaan. Ihmisen kohtaaminen voi joskus olla hankalaa ja haastavaa. Tämän vuoksi vuorovaikutusharjoitukset ovat ensihoitajille ensiarvoisen tärkeitä. Hyvällä kohtaamisella saa haastattelulla huomattavasti enemmän tietoa. Eikö vaan, että kerrot mielummin asioistasi empaattiselle ja luottamusta herättävälle ihmiselle, kuin kylmälle suorittajalle? Eli jatkossa näitä harjoitteita tullaan vaan lisäämään entisestään.

Simulaatioharjoittelu on muutenkin erittäin monipuolinen ja toimiva tapa harjoitella erilaisia ensihoidon toimintoja. Toimivan simulaation rakentaminen vaatii hyvää suunnittelua. "Keikka" käsikirjoitetaan ensin ja siinä mietitään ensin kaikki skenaariot mihin keikka voi johtaa ja mitä sitten tapahtuu, jos harjoittelijat ajautuvat väärille poluille - millä heidät saa taas oikealle polulle, koska simulaation idea ei ole johtaa harjoittelijoita harhapolulle. Lisäksi simulaatiota rakennettaessa on tärkeää, ettei simulaatiossa harjoitella liian monta asiaa yhtä aikaa. Mitä kokemattomampia harjoittelijat ovat sitä selkeämpi harjoite. Kokeneemmille ensihoitajille voidaan taas rakentaa massiivisempikin harjoite, jossa hoidetaan vaikeita sairauskohtauksia alusta loppuun.

Ensihoitaja on itse osallistunut ensihoidon erikoistumisopinnoissa simulaatioharjoituksiin ja tehnyt hoitotason näyttökokeita simulaatiotilanteissa. Tällöin suurin osa harjoitukseen osallistujista oli pitkän, yli 10 vuoden, ensihoitouran omaavia. Nämä harjoitteet ja testaukset poikkesivat mitä suurimmassa määrin perinteisestä simulaatiosta. Varsinkin nämä hoitotason testit. Tässä toimijoina oli kaksi ensihoitajaa, jotka hoitivat vakavasti sairastuneen/loukkaantuneen potilaan käytössään olevilla resursseilla alusta loppuun asti ja harjoitteen jälkeen kävivät palautekeskustelun tilannetta valvoneen ensihoitolääkärin kanssa. Ensihoitajan ensimmäiset kosketukset simulaatioon olivat juurikin tällaisia testitilanteita, jotka saivat koko simulaatiot tuntumaan lähes kauhistuttavilta. Toisaalta puhuvan nuken antamat mahdollisuudet harjoittelussa kiehtoivat. Erikoistumisopinnoissa simulaation avulla taas testattiin opittua ja eri toimintamalleja ja harjoittelun jälkeen käytiin oppimiskeskusteluja. Tämä oli huomattavasti mukavampi tapa hoitaa simulaatio ja kun kyseessä ei ollut arviointi vaan harjoitus niin tilanne oli rennompi ja opettavaisempi.

Mutta se tällä erää simulaatioista. Mahtava väline oppimisen tukena, mutta voi - vielä niin huonosti käytetty ja toinen ongelma on näiden kalliiden simulaatiovälineiden hankkiminen - ei niitä voi joka niemeen ja notkoon ostaa. Toki simulaatioita voi tehdä ilman yhtään teknistä nukkea tai kameraa - yksi potilaaksi, muut toimimaan. Tarvitaan vain hyvin ohjeistettu "potilas" ja vähän mielikuvitusta. Eli kaikki oppimaan simulaatioiden avulla.

Hups - tässä tapahtui nyt tekniikan täysi pettäminen... Ensihoitaja kirjotti pitkän tarinan tähän kaikesta mahdollisesta ja mahdottomasta sekä lisäsi kuvia vähän kaikesta, mutta kesken kirjoituksen kotiverkko kaatusi. Ensihoitaja ajatteli näppäränä tyttönä, että minäpäs luon tuon verkon kännykällä ja julkaisen tekstin. Kaikki maanantaina kirjoitettu oli kadonnut. No ei auttanut muu, kuin jättää alku tarina odottamaan jatkoa ja ruveta ratkomaan tietoteknisiä ongelmia. Nimittäin Ensihoitajan valvontakamerakin putosi verkosta ja rupesi näyttämään Korkeasaaren magnusteja ?!?!?!? Pitkään ilta meni ja lopulta langaton toimi taas ja valvontakamera näytti oikeaa kuvaa, mutta pädi ei päässyt, ei sitten minnekään. Haa - kone mukaan töihin ja siellä päivitykset kondikseen. Ylläri - myös työpaikan verkko oli kaatunut. Ei auttanut muu kuin kaivaa oikea kone esiin ja aloittaa nämä Ensihoitajan tarinat uudelleen.

Mutta palataanpa siihen aiheeseen mistä Ensihoitajan oli tarkoitus tarinoida. Tuosta tekniikastahan siis oltiin kirjoittamassa. Niin Ensihoitaja osti joululahjaksi uuden kameran. Entinenkään järkkäri ei ehtinyt olla käytössä kuin vuoden päivät, mutta kun Ensihoitaja meni ostamaan sen halvimman rungon niin eihän siinä enää harjoittelun jälkeen riittänyt potkua kuvaukseen, kun Ensihoitaja ehti innostua kuvaamisesta ihan oikeasti. Nyt on laadukas runko (varmaan jo ihan liian hieno - puoltakaan ei ymmärrä) ja putkissa pituutta. Eiköhän reissussa saada hyviä kuvia Neljänsuorasta - pääsee tämä takarivin fanikin kuvaamaan niin "lähelle", että kuvissa erottuvat halutessa ihohuokosetkin ;-) Eli siis luvassa uusia kuvia Nelkkujen pojista ja meiningistä laivalta.

Joskus noihin kameroihin tutustuessa tuli mieleen, että mitä ihme ominaisuuksia niihin on laitettu. Kuvan laatua voi säätää - ihan äärettömiin, videokin on parempaa, kuin Ensihoitajan esihistoriallisessa videokamerassa. Erilaisia sävyjä, tarkkuuspisteitä jne. Tässä on opiskeltavaa - jospa nyt oppisi ensin kuvaamaan noita peruskuvia ja niiden variaatioita. Opiskelu on kuitenkin jo alkanut ;-)

Mutta jospa nyt vaihdettaisiin takaisin Ensihoitajan ensihoitotarinoihin. Viimeksi, kun Ensihoitaja koetti kirjoittaa hän katseli samalla Suomen surkeinta kuskia ja se sai miettimään omaa matkaa kuljettajana. Nämä ajatukset ovat tänään muutenkin kovasti pinnalla, kun Ensihoitaja on lukenut reilun vuorokauden aikana kahdesta onnettomuudesta, jossa ovat ambulanssit kolhiutuneet. Näistä ajatuksista tuli mieleen Ensihoitajan uran alkupäiviltä tarina ajo-opetuksesta palolaitoksella (niin 90-luvulla oli vielä palo- ei pelatuslaitoksia. Häketkin oli vielä aluehälytyskeskuksia ja niissä oli vain naisia ja ambulansseissa vain miehiä - jos vähän karrikoidaan, eikä edes paljon).

Kyseessä oli kuuma ja sateeton kesä, kuten aina lapsuudessa ja nuoruudessa oli - Ensihoitaja ei ymmärrä ollenkaan miten voidaan väittää, että maailman lämpötila on noussut, kun nyky kesät ovat lyhyitä ja sateisia. Juhannuksenakin oli yhtä lämmintä kuin marraskuussa!!! Ensihoitaja oli saanut ajokortin edellisenä syksynä ja oli ehtinyt jokusen kilometrin vyörytellä pikku Opeliaan tämän maan pölyisiä teitä. Mutta, että Transporter. Aikapaljon isompi - pidempi, korkeampi ja leveäpi, mutta ei kun rohkeasti rattiin. Osasi Ensihoitaja ajaa autoa eteenpäin ja kovaakin käskettäessä, mutta että ambulanssi pitäisi peruttaa talliin ja viivalle ja nopeasti... Tietenkin pojat päättivät - "likka puikkoihin ja saa kehua kavereilleen, että on ajanut ambulanssia." Ja - peruutappa se auto tuonne talliin. Ai tosta pienestä ovesta?!??!? Ja koko vuorovahvuus äijiä tietenkin siihen riviin katsomaan miten se perutus onnistuu. Onnistuihan se, mutta pikkasen aikaa siihen meni ja eihän se nyt ihan suorassakaan ollut... mutta olihan se oviaukko niiiiiiin ahdas (tässä mainittakoon, että ne paloautojen oviaukot oli ihan samankokoiset ja nekin mahtuivat niistä ihan hyvin sisään. Muutaman vuoron Ensihoitaja onnistui vältellä peruutusta ja opiskella niksejä miten sen auton sinne talliin saisi ja kun seuraavan kerran piti auto saada sisään niin eipä enää ollutkaan ongelma. Ensihoitaja suoritti nätin perutuksen suoraan viivan viereen ja ei edes sähköovi pelottanut (tallin ovi laskeutui 15 sekunnissa ja jostain syystä joku oli rikki ja ovi tuli päälle vaikka auto olikin alla, jos ei ehtinyt pois).

Ensihoitajan lisäksi talossa oli myös muita kesätyöläisiä, muut kylläkin poikia, mutta Ensihoitaja ainoa, joka omisti kuorma-autokortin. Näin pojat päättivät eräänä iltana, että pistetään kesämiehet perutushommiin. Ison maasturin perään liitettiin pieni peräkärri ja käskettiin peruttaa se talliin. Talli oli niin ahtaassa kolossa, ettei autoa ja kärryä saanut suoristettua ja kärryn pienuuden takia se ei näkynyt peileistä. Pienikin käännös ja kärry oli linkassa ja sitten piti taas venkslata. Pojat peruttivat ensin. 10 min molemmat eikä kumpikaan saanut kärriä talliin. Keksittiin siinä sitten, että Ensihoitaja tekee mallisuorituksen, kun sillä tuo C-korttikin on - niin ja sehän voitaisiin opettaa ajamaan myös vesiautoa. Saisi sitten viedä vettä kuivan kesän kuivattamiin kaivoihin. Eihän siinä auttanut muuta, kuin Ensihoitajan hypätä autoon ja aloittaa perutusoperaatio. Kun suoritus näytti aivan yhtä haparoivalta, kuin poikien suoritus niin vuoro päätti lähteä välissä kahville ja tulla sen jälkeen katsomaan miten se suoritus etenee. Eihän Ensihoitaja ensimmäistä kertaa kärrin kanssa pelannut, mutta peruttelu oli ollut kovin vähäistä. Viimeisen pojan vilahdettua sisään rakennukseen Ensihoitaja päättää pikkaisen huijata. Kärri irti autosta ja talliin. Sen jälkeen auto kärrin eteen ja kärri kiinni. Siinähän pojat ihmettelevät, kun tulevat kahvilta. Kärri on tallissa - kenellekään ei tullut missään vaiheessa mieleen, ettei sitä olisi sinne perutettu. Nyt jos pojaat - tai jo ukot tässä vaiheessa tunnistatte tapahtuman - yllä on täysi tunnustus miten se kärri sinne talliin saatiin ;-)

Mutta tällaisia ajatuksia tällä viikolla. Ehtipähän Ensihoitaja saada vielä tekstin tammikuullekin, vaikka tekniikka kaikkensa yrittikin estääkseen. Ensi kerralla kuvia laivareissulta Nelkuista. Ensihoitaja vetäytyy nauttimaan vapaistaan - pitkästä aikaa!!! Keskiviikkona nähdän Neljänsuora ja kaikki näiden musiikista innostuneet.

Uusi vuosi - vuosi 2015 on aloitettu. Ensihoitaja toivottaa kaikille onnekasta alkanutta vuotta. Tässä vuoden vaihtuessa vapaan merkeissä Ensihoitaja muisteli menneitä uusia vuosia uransa varrelta. Niin aika moni niistä on mennyt töissä, joskaan ei ihan kaikki - viimeiset kymmnenkunta vain ;-) Erilaisia uusia vuosia on työn ohessa tullut vietettyä kaupungissa ja niin kaupungeissa. Juhannukset on menneet maallakin, kun niissä Ensihoitaja on viettänyt niin monia opiskelija kesiä eri ambulanssien penkkejä kuluttaen, mutta talvella työt ovat olleet kaupungissa niin opiskeluaikana, kuin sen jälkeenkin.

Tässä joulukinkkua ja porkkanalaatikkoa sulatellessa Ensihoitaja ajatteli aikansa kuluksi ja vapaan alkuvuoden kunniaksi naputella yhden uuden vuoden tarinan. Elettiin 2000-luvun alkupuolta, mahtoikohan olla 2004 tai -05. Ensihoitaja oli saanut vakinaisen paikan ensihoitopalveluja tuottavasta pilliautofirmasta suurehkossa kaupungissa syksyllä ja edessä oli ensimmäinen vuoden vaihde. Joulu oli ollut vapaata ja uudeksi vuodeksi piti vetää punaiset jalkaan. Tuolloin about 10 vuotta sitten, kun Ensihoitaja oli vielä nuori ja nätti olisi pyhinä toki voinut lähteä "kylillekin", joten Ensihoitaja ja tämän kaverit päättivät järjestää uuden vuoden vastaanottajaiset Minnin Hiiren ja kissalan poikien luona. Ensihoitaja, kun päivysti niin omalla autolla vaan Minnin pihaan ja VIRVE taskuun. Minni oli kattanut juhlijoille notkuvan pöydän ruokaa ja juomaa. Muille alkoholipitoista, ensihoitajalle jaffaa.

Siellä se Ensihoitaja röhnötti tyytyväisenä punaisissaan Minnin sohvalla, kun Minnin ystävä saapui juhliin. "Et kait sä täällä ole noissa ambulanssivermeissä? Mä en voi syödä mitään...enkä tulla sun lähelle - hyi, sä oot niin bakteerinen." Apua, kaikki paikalla olijat jähmettyivät kuuntelemaan mistä nyt on kyse. No - muu jengi oli hoitoalalla eikä heistä kenellekään tullut tuollainen mieleen. Toki niissä lanssikamoissa on niitä bakteereja, mutta ei nyt niin paljon, että ne olisi vaatteista ruokiin hypänneet ja kun talon emännälle vaatteet eivät olleet ongelma  niin eipä ollut tullut Ensihoitajalle mieleenkään vaihtaa vaatteita. Ainahan Ensihoitaja liikkui ystävillään ja kaupungilla punaisissa päivystysaikana - miten muuten 15 min lähdöllä olisi voinut lähteä mihinkään kotoa. Muutamaa vuotta myöhemmin Ensihoitaja tapasi tämän Minnin ystävän ja kuuli tämän bakteerikammon hävinneen pitkän tulehdussairauskierteen jälkeen, joka kuulemma johtui siitä, ettei tällä ystävättärellä ollut minkään valtakunnan vastustuskykyä.

No, alkuillasta oli syöty ja toisten toimesta jo juotukin hyvin. Ensihoitaja oli aivan innoissaan, että radiossa oli liikenne lähes kokonaan hiljentynyt - saataisiin valaa rauhassa uuden vuoden tinat ja jatkaa mässäilyä. (niille, jotka nyt istuvat VIRVEN äärellä ja imettelevät, että eihän sieltä mitään kuulu niin tuolloin vielä 99% keikoista kuulutettiin.) Juuri kun tinojen etsintä oli kuumimmillaan ja Minni alkoi jo olla huolissaan mihin hän on ne tinat laittanut soi Ensihoitajan taskussa puhelin. Häkestä iltaa - sopisko teille lähteä viemään yks rakettivamma tuonne naapurikunnan keskussairaalaan? No sopiihan se. Niin jäi tinat valamatta ja Ensihoitaja pinkaisi kohden asemaa. Hyvää tässä oli se, että keskussairaalaan ajoi noin 2,5 h suuntaansa ja niillä pyhätunneilla. Vuosi vaihtui seuraavaan, jossain peltojen keskellä - pilkkopimeässä ja jostain nousi yllättäen ilmaan yksinäinen raketti toivottamaan hyvää uutta vuotta loputtoman työn ääressä juhlaa viettäneille.

Hyvää uutta vuotta 2015! Kiitos niille kaikille, jotka valvoitte meidän kaikkien puolesta tänäkin juhlana - tänä vuonna minä nautin rakkaitteni seurasta.