Kun töissä on viime aikoina pakon sanelemana istunut kaikki mahdolliset tunnit koneella, niin nämä vapaa-ajan tekstit ovat vähän jääneet. Lisäksi, hupsista, on tapahtunut viime aikoina niin monesti, että ei vapaalla ole ehtinyt tarinoida. 10 keikkaa - tähän alku vuoteen, siis Nelkkuja ja kaikki muu päälle. Eli älkää ihmetelkö mihin ne tarinat ovat jääneet... ja kaikkee muutakin mielenkiintoista on nyt menossa. Taitaa olla paras taputella kerrallaan pari tarinaa niin päästään joskus edes tähän päivään.

Eli nyt lähdettiin viikonlopun tuplakeikoille Forssan Statukseen ja Turun Venukseen. Eri kavereiden kanssa suunnattiin molempiin, eli kyseessä oli siis Ensihoitajan aivan oma Nelkku tournee ;-) Forssaan lähdettiin perjantaina työpäivän päälle, mutta onneksi ennen lähtöä ehti torkahtaa hetken. Muuten ei kyllä olisi jaksanut kahta yötä heilua. Eli töiden päätteeksi sohvalle ja silmät kiinni - tunnin päästä ylös ja valmistautumaan iltaan. Niin, mitäs erityistä tähän keikkaan liittyikään - no ne kauan odotetut ja hartaasti toivotut punaiset hupparit. Siis ne oikean punaiset eivätkä mitkään pinkit. Löytäjä saa pitää komeilisi tämän illan jälkeen paloauton punaisen hupparin selässä. Vihdoin!!! Ehkä paras Neljänsuora vaate ikinä - ei vastaava musta huppari ole mitään hauskoja tarinoita saanut aikaan, mutta tämä punainen on - niin keikoilla, kuin töissäkin.

Ai mitä tarinoita, no Villehän se jo myy noita huppareita Ensihoitajan tarinalla - kannattaa muuten ostaa... Eli tässä tarina. Forssasta ostettu huppari piti tietenkin laittaa päälle seuraavana iltana Turkuun - ihan sen vuoksi Ensihoitajakaan ei pistänyt mekko - siksi, että sai pistää päälle uuden hupparin. Siinä lavan edustalla keikan alkua odotellessa Ensihoitajan kylkeen liimautui joku kundi. Alkuun kyseli, että mikä bändi ja miks ootatte sitä ja miksette tanssi ja mitä kaikkea muuta. Onnistui sitten tuo herra houkutella Ensihoitajan pyörähtelemään parketilla ja kuultelemaan tämän tarinoita. Siitä ilta sitten eteni keikkaan ja lavan edusta täyttyi entisestään. Mitä hittoa, kuka roikkuu halailemassa Ensihoitajaa... no tuo äsköinen herrahan se...kun löytäjä saa kerran pitää... Ei meinannut millään uskoa, että tää kuuntelisi ja kuvaisi keikan, eikä silloin sais roikkuu - tulee tärähtäneitä kuvia. Piti siis ihan innokkaimpi löytäjiä töniä pois. Menkääs siis ostamaan huppari, jos haluatte tulla löydetyksi tai ihan muuten vaan. Edellisellä laivareissullakin jopa mummut ihailivat huppareita ;-)

No, mutta nythän nää tarinat taas karkasi jo Venukseen. Mennäänpä ekana sinne Forssaan - jossa tupa oli niin täynnä, että meinasi seinät ratketa. Lavan edustalla oli tunkua ja ensimmäisen kerran ei Statuksessakaan palellut ;-) Keikat vaan katoavat ja häviävät...justhan ne vasta tuli lavalle...miten se voi jo soida Siipirikko...Eikä...vielä muutama ja.... Lavallehan se bändi nousi ja yllätti meidät. Naiset hei... Viikonloppu... eihän näitä ole soitettu, herra ties milloin viimeksi. Naiset hei varmaan silloin kauan sitten, kun Ensihoitaja kävi ensimmäistä kertaa keikalla. Kylläpä vaihtelu virkisti. Vink, vink pojat - jatkossakin tällaisia ylläreitä. Olisiko mitenkään mahdollista, että vaikka joka keikailla olisi joku "uusi" biisi. Siis sellainen, jota soitetaan tosi harvoin tai joku oman normisetin ulkopuolelta. Nyt kun on tosi paljon tullut käytyä keikoilla niin alkaa pikkuhiljaa kaivata vaihtelua. Onneksi tässä on nyt vähän kuultu noita ylläri biisejä, mutta pojat - ihan liian vähän, kun on levyt täynnä laatu musaa. Arvaatkaas vaan kuinka paljon on ladattu odotuksia noihin konsertteihin, kun niissä on luvattu soittaa niitä erilaisia biisejä. Paree onkin tulla, koska ihan siksi Ensihoitajakin on varannut liput jo kolmeen konserttiin.

Mutta juu, Forssan keikka oli ja meni ja mitä hittoa - mihin ne pojat jäi? Melkeen tunnin kuppasivat takahuoneessa ennen nimmareita. Oikeesti - tulkaa nyt esiin nopeammin. Odottaminen on syvältä ja kun kotiin ajamista on ihan liian pitkälti niin nukkumaankin olisi kiva päästä - varsinkin, kun seuraavana ilta olisi taas tarkoitus lähteä. Mutta lopulta meidän odotus palkittiin. Nimmareita ja kuvia oli taas tarjolla - ne uudet punaiset hupparit päällä tietysti ;-) Ja kyllä - hyvältähän ne näytti niin  kuvat kuin hupparitkin. Ovat kyllä ehdottomasti Neljänsuoran parhaat hupparit. Mitäköhän uusia vielä toivoisi? Kivat värit, kivat tekstit niin, kyllähän noita ostaa varmasti joku muukin kuin meitsi ;-) Porukalla ollaan haaveiltu meleeratun harmaasta ja onhan noita väriehdotuksia sadellut turkoosista keltaiseen. Ei muuta kuin Antti tilaamaan erivärisiä huppareita. Toisaalta kesän lähestyessä voisi myös kivoja t-paitoja eri väreissä tilailla. Myös pitkähihaiset paidat olisivat oikein tervetulleita. Ja kesän kunniaksi tietenkin värikkäitä - ei mitään mustia. Tai no niitäkin varmaan pitää olla, mutta punaisia, pinkkejä, keltaisia, vihreitä, liloja... ja voisipa noita tunikamallisiakin paitoja tulla - ovat tällä erää taas muodissa. Siis paaaaaaaljon idoita storelle. Menkää ja tehkää!

Mutta joo, Forssasta kotiuduttiin aamun aikaisina tunteina ja Turkuun lähdettiin ihan liian vähillä unilla. Mutta, kun tuossa kulmilla kuitenkin esiintyivät niin eihän tässä paljon ollut vaihtoehtoja kuin lähteä reissuun ;-) Tai no miten tuon kulmilla määrittelee... toista sataa kilometriä pitkälti suunta, mutta eipähän noita poikia paljon stadin kulmilla ole näkynyt. Eli taas mentiin ;-) Muutama kaveri matkaan ja bileet.

Venuksen tarinan hauskin juttuhan oli tuolla ylhäällä jo tuo huppari episodi, mutta olihan siellä kait muutakin. Hirvee määrä ihmisiä ainakin ja Forssasta tutulla setillä mentiin keikka. Eikä ole todellista - taas keikka meni ihan liian nopeasti. Juuriihan se vasta alkoi. Musisointi kestää kyllä aina liian vähän ja odottaminen ennen keikkaa liian kauan, niin ja keikan jälkeen niiden nimmareidenkin odotus. Varsinkin, kun tyhjentyneelle tanssilavalle jääneet muutamat tanssijat päättivät jyrätä meidät nimmareiden odottajat tanssimalla päälle ja haukkumalla. Ollaan kuulemma idiootteja teinejä, jotka eivät ymmärrä, että lattia on tanssimista varten. No, ei varmaan ymmärretäkään, mutta eivät tuntuneet nuo tanssijatkaan ymmärtävän. Tanssilattiaa oli toista sataa neliötä ja tanssipareja ehkä viisi ja me siellä ihan kaiteessa kiinni... eiköhän me mahduta sinne silloin kaikki ihan sulassa sovussakin. Ja ei meistä Neljänsuora faneista kyllä teinejä oikeen saa tekemälläkään ;-), mutta kun kuulemma vain teinit hyppii lavan edessä ja odottaa nimmareita. No, jokaisella saa toki olla mielipiteensä, mutta fyysiseen koskemattomuuteen kyllä kaikilla on oikeus. Edelleen toivoisi, että niin lavan edusta, kuin tanssijatkin kunnioittaisivat toisiaan. Ensihoitaja itse kuuluu vuorollaan kumpaankin porukkaan ja aina ollaan mahduttu kaikki samalle lavalle. Eli kunnioitusta molemmin puolin - kumpikin on oman porukkansa harrastus.

Mutta mitäs Turussa muuta. Ei tainut jäädä muuta kovin paljon mieleen, koska ei nyt putkahda ilmoille sen kummempia ajatuksia.  Keikka oli ja meni ja seuraavaa jäätiin odottamaan innolla. Tässä näitä nyt alku vuodesta riittäisi. Ehkä vähän liikaakin, mutta onpahan vähän vastapainoa ihan älyttömän kiireiselle työkeväälle. Eli uusia tarinoita on tarjolla... kunhan vaan joskus on aika istahtaa alas niitä naputtelemaan. Huhtikuukin ehti jo alkaa ja uudet keikat odottelevat ihan nurkan takana... Mukavaa kevään odotusta kaikille. Tarinoita odotellessa treffaillaan keikoilla ;-)

Pitäisikö tässä taas tai pikemminkin viimeinkin naputella uutta tarinaa keikoilta. Siis ihan totta nyt on päässyt varmaan jo puolet keikoista ja niihin liittyvistä jutuista unohtumaan, kun tästäkin keikasta on jo melkein kaksi kuukautta. Mutta pistelläänpä nyt tänne bittiavaruuteen muutama sananen ja vähän enempi kuvia tai toisin päin. Nyt olisi vuorossa tanssi

viikon päätösristeily Suomen Turusta punaisilla laivoilla.

Ihan heti Ensihoitaja ei muistakaan, että Neljänsuora olisi esiintynyt laivalla viikonloppuna. Nyt esiintyi ja toisena tähtenä lavalla loisti takavuosien tangokuningatar Arja Koriseva. Taisi siellä olla jokin housebändikin, mutta me keskitimme voimamme Neljänsuoraan. Toki Arja Korisevakin oli kiva nähdä, koska edellisestä kerrasta oli jo vuosikymmeniä - olisikohan ollut -94, kun Ensihoitaja näki Arja Korisevan Rakastunut nainen kiertueella. Johan se oli aika nähdä tuokin täti lavalla uudelleen. Mutta eihän se Arja ollut mihinkään muuttunut. Sama naurun rätkätys kuului lavalta.

Niin, koska Grace lähtee satamasta kovin myöhään ja Arja esiintyi illan ensimmäisenä artistina, niin kovin myöhään aloitti meille Neljänsuora - puoli yhden maissa yöllä ja siihen pari settiä soitantoa niin kyllä oltiin keikan jälkeen jo ihan valmiita petiin.

Neljänsuoran keikoilta tuttuja ei lavalla hirveästi nähty, mutta siihen meidän viereen niitä muutama putkahti ja keikan edetessä koko tanssilattia täyttyi kuulijoista. Toki laiva oli aikalailla täynnäkin näin lauantairisteilyllä, mutta yllättävintä oli, että ihan siihen Antin mikrofoonin eteen keräytyi iso äijälauma huutelemaa, että vedetäänpä Yksi päivä ja yksi yö. Vai oliko se tuo biisi, mutta tollanen vanha ja hempee kuitenkin ;-)

Siinä se keikka eteni ja niskat vääntyivät nurin. Ensihoitaja ei edelleenkään tajua miten ihmeessä lavasta on pitänyt tehdä niin korkea ja sitten vielä läpsäistä päälle semmoinen korkea kaide. Ihan hirveän vaikea nähdä sinne lavalle ja vielä vaikeampi kuvata sinne lavalle. Tallaisella tyngällä varrella ei oikein riitä sen kaiteen yli vaikka suorilta käsiltä niitä kuvia rapsisi. Toivottavasti ei noin korkeaa lavaa enää ikinä tehdä millekään laivalle tai muuallekaan. Puolimetriä alemmas - kiitos - silloin ei olla vielä liian alhaalla, muttei myöskään tarvitse tehdä venymisen Suomen ennätystä.

Jep - vauhtia keikalla riittää. Bändin loman jälkeen toinen keikka eli vielä ei väsymys painanut lavalla eikä lavan edessä. Tai no, pakko tunnustaa, että hieman väsytti, koska Kouvolan keikalta oltiin kotiuduttu aamulla ja nukkumaan keretty valehtelematta kuuden maissa. Ei tällä iällä enää oikein jaksa kahta iltaa perätysten - varsinkaan tuollaisia aamuyön pikkutunneille venyviä öitä. Kyllä vaan olisi kivempi, jos nämä keikat voisi aloittaa aiemmin.

No, tanssiristeilyhän ei olisi tanssiristeily, jos soitto ei soisi. Näin myös paluumatkalla oli tanssin opetusta ja musisointia. Taas Neljänsuora Arjan jälkeen. Ja tässä olikin sitten surkein juttu reissussa. Arjan keikka venyi ja venyi ja lopulta Neljänsuoralle jäi paltiarallaa 30 min aikaa esiintyä, koska laiva oli jo melkein satamassa. Tämän myötä myös nimmarin jako oli nimi korttiin ja heippa, koska laivasta junaan on liikuttava suhteellisen ripeästi. Ensihoitaja ei ymmärrä tätäkään. Koko päivä laivalla hengaillaan, eikä siellä ole  mitään tekemistä. Sitten esiintyjät esiintyy ihan viime tipassa laivan tullessa satamaan. Voisiko vaikka tuntia ennemmin aloittaa sen keikan niin ihmiset ehtisivät nauttia siitä keikasta ja rauhassa poistua laivasta - silloinkin, kun liikkuvat noilla julkisilla aparaateilla? Sama kehitysidea koskee ihan jokaista laivaa, jolla tähtiesiintyjiä esiintyy. Viikkari, Silja, Tallink, Eckerö... voi kun tekisitte tälle jotain.

Taas voi siis todeta, kaikki hyvä loppuu liian aikaiseen ja tällä kertaa todellakin liian lyhyeen. Me oltaisiin niin vielä kuunneltu vähän lisää musiikkia - varsinkin Neljänsuoraa, mutta myös Arjaa. Mutta eipä auttanut itku markkinoilla vaan nimmarikortin kanssa töppöstä toisen eteen, laukku messiin hytistä ja juoksujalkaa kohden junaa ja kotia. Arvatkaas mitä sunnuntaina tehtiin? Juu - julkaistiin kuvia, mutta myös nukuttiin. Kiva reissu taas, mutta - huh - kyllä sunnuntaina uni maittoi.

Päästetäänpä tämän vuoden ensimmäinen tarina irti ja muotoutumaan tarinaksi tänne. Pikkasen jo tässä pääsee samalla fiilistelemään huomista - siis Neljänsuoran ensimmäistä fanitapaamista. Melkeen on jo laukku pakattu ja itsensä puunattu. Kohden huomista, mutta ensin tämä tarina pullautetaan maailmalle. Tämän vuoden ensimmäinen keikka Ensihoitajalle oli samalla Neljänsuoran ensimmäinen keikka vuodelle. Tällä kertaa matka vei Kouvolaan, jossa Ensihoitaja ei ollutkaan aiemmin käynyt keikalla - tai olipas melkein unohtui - Vaakuna Piknik, mutta sehän olikin "festari" eli meininkin oli vähän eri, kuin tuollaisen ravintolakeikan.

Mutta taas perjantai - taas tuli kiire töiden jälkeen lähteä, kaunistautua, valita vaatteet, laittaa tukkaa ja pikku torkutkin oli ihan pakko ehtiä ottamaan, että jaksoi ajaa matkan. Salkkareiden loputtua matkaan ja hyvin pitäisi keretä perille ennen bändin keikkaa ja kyllähän me kerettiinkin, mutta... tuollaista sumua ei Ensihoitaja ole kyllä koskaan kohdannut. Stadissa keli oli vielä loistaa - ilta aurinko oli juuri laskenut ja taivas oli selkeä, mutta jo Porvoon kohdilla tien ylle laskeutui sellainen sumuhuntu, että hyvä kun näki metrin pari eteensä. Pakko oli ajaa ja hiljaa. Onneksi lähdettiin ajoissa liikenteeseen.

Kouvolassa Mulligans ja tupa tupaten täynnä faneja ja paikallisia. Lavan eteen oli tässä vaiheessa iltaa enää turha toivo toivoa pääsevänsä, pian oli myös kakkosrivi täyttynyt ja me jäimme ihan suosiolla korokkeella olevan pöydän ääreen kuulostelemaan keikkaa. Ei siinä muuten mitään, mutta eihän täältä saa kuvia, kun tuossa keskellä lavaa on tuollainen idiootti pystypalkki ja valot luovat varjoja esiintyjien kasvoille. Miksi ihmeessä siihen lavan etureunaan on rakennettu tuollainen palkki - jollain on varmasti ollut sitä tehdessä todella fiksu idea, mutta Ensihoitaja ei tästä ole kyllä ollenkaan varma.

No, mutta niinhän se ilta siitä alkoi kehkeytyä, kun saatiin bändi lavalle. Intoa loman jälkeen riitti ja ne perinteiset ravintolabiisitkin jaksoivat taas innostaa - vaikka edelleen ne ballaadit, ne ballaadit. Mutta mitä - tauko ja pitkä. Olisi nyt vaan soiteltu kaikki biisit putkeen. Tauon aikana lavan läheisyys tyhjeni sen verran, että todettiin mahtuvamme sinne. Toiseen kulmaan muutaman tutun tytön taakse ja heti tuntui tutummalta. Ei Neljänsuoran keikalla vaan voi istua paikallaan. Pakko mennä pomppimaan sinne lavan eteen ja räpsyttelemään sitä kameraa.

Pakko muuten sanoa, että taisi muutama muukin aktiivinen fani olla saapunut paikalle lomalta paluukeikalta. Lavan edus oli täynnä, mutta niin oli koko ravintola ja keikan jälkeinen nimmarijonokin. Yksi tai onhan tämä jo toinen miinus tuolle mestalle. Siellä soi musiikki keikan jälkeen ihan liian kovaa. Vaikka huusi täysiä vieressä olijan korvaan, niin ei kuullut puoliakaan siitä mitä toinen sanoi. Harmi, sillä paikalla oli niin paljon tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja, joiden kanssa olisi halunnut vaihtaa sanasen, mutta ei vaan jaksanut huutaa ja arvella mitä kukin kuuli tai vastasi. Please - soittakaa nyt sitä musiikkia vähän hiljempää.

Vihdoin nimmarijono vei meidät bändin luo ja eiväthän nuo pojat olleet meitä loman aikana unohtaneet. Kiitos ja hei - nähdään pikemmin kuin arvaattekaan. Eli huomenna laivalle tanssiviikoille nauttimaan taas tämän orkesterin annista. Tätä reissua ennen oli kuitenkin vielä päästävä kotiin. Ja jos tulomatkalla oli sumuista niin nyt sitä vasta oli. Oikeasti välillä ei nähnyt edes sitä metriäkään eteenpäin. Sen vuoksi ei edes avoimet huoltoasemat sattuneet silmiin ja nälän kuristessa vatsassa pakotti sumu ajamaan vähän sivuun - nimittäin poikkeamaan Porvooseen. Onneksi vanhana Porvoolaisena tiesi, että Näsissä on 24/7 mäkkäri. Oli muuten vähän erikoista, että yömyynnin hampurilaisissa ei ollut tippaakaan mitään kastiketta, saati majoneesia. Pikkasen oli kuivakkaa ruoka...vaikka toki majoneesin puute auttoi autossa syömistä. Pakko sanoa, että kävi mielessä, että nyt on mäkkärin myyjät, joko päättäneet ajatella asiakkaiden linjoja tai sitten pitää autot ja rintamukset puhtaina ;-)

Hitsi se rupeaa jo helmikuukin painumaan ehtoo puolelle ja viime vuosikin on edelleen ihan vaiheessa tai no ihan ja ihan, mutta Juhlatuulella konsertti on vielä viime vuodelta kertomatta ja tällekin vuodelle noita keikkoja on jo kertynyt hyrymykke. Eli käytetäänpä tämä sunnuntain iltahetki sillä, että naputellaan konserttitunnelmia tänne tarinoihin. Niin, jos se onnistuu näillä rakoille soitetuilla sormenpäillä.

Ensihoitaja nimittäin googlaili eilen erilaisia nettisaitteja soittamisen oppimisen avuksi. Ja niitähän löytyi - tasokkaita ja vähemmän tasokkaita - ilmaisia ja maksullisia, mutta paras löytö oli pitkä lista eri esiintyjien kitarasointuja. Sieltä muuten löytyi pari Neljänsuoraakin. Valtaavaa maailmaa on tänään tapailtu, mutta ei se vielä ihan onnistu. Tavaramarkkinoiden Kevät sen sijaan alkaa hiljalleen taittua - toki hyvin hitaasti, mutta siinä on riittävän helpot soinnut tällekin aloittelijalle. No, sieltä löytyy varmaan tuhat eri kappaletta, että siinä on soittamista.

Mutta lähdetäänpä Tampere taloon Iso Sali - Iso Hali ja Melkeen 20v konserttiin. Meitä lähti reissuun täysi autolastillinen, eikä tällä kertaa pelkkiä tyttöjä. Näin isoon konserttiin saatiin muutamia miesfanejakin mukaan. Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin ja matkalla pidettiin ruoka/kahvitauko. Taisi muitakin tuttuja olla menossa samaan kohteeseen, koska varmaan puolet huoltoaseman kahvittelijoista oli tuttuja Nelkkukeikoilta. Eikä ihme, olihan kyseessä orkesterin ensimmäinen oma konsertti.

Ennen konserttia tervehdittiin tuttuja sinne ja tänne ja tietenkin vierailtiin storessa. Jotain kivaa taisi taas tarttua matkaankin - taas. Mihin nää mun Nelkkukamat kohta enää mahtuu? Taidan tarvita lisäneliöitä niille ja kellomekoille ;-)

Vihdoin ovet konserttisaliin aukenivat. Meillä oli liput toisesta rivistä, koska ensimmäiseen niitä ei enää saatu työpäivän päätteeksi. Mutta onneksi edes toiseen riviin ja sopivasti reunaan, että pääsi kuvailemaan kunnolla sitä mitä lavalla tapahtui. Ei nimittäin kehdannut heilutella sitä kameraa koko ajan siinä takana istujien edessä vaan liukumalla siihen käytävän lattialle kuvaus onnistui paaaaaljon paremmin.

Konsertti alkoi - mitä!?!?!?!?! Yön reunalla kappaleella. Kappaleella jota Ensihoitaja toivoo niin soiteltavan tuolla keikoillakin. Ei tällaisella saa aloittaa konserttia - Ensihoitaja ei ollut vielä valmis. Ilta jatkui ja biisit vaihtuivat ja vaatteet. Muutaman kappaleen jälkeen Ketonen säntäsi sermin taakse ja sieltä alkoi lennellä sukkia ja kenkiä ja vaikka mitä ja... Mr Bombactic hyppäsi lavalle. Mitenkäs se olikaan Tähdet tähdet otsikko: "Ketonen veti, primtimeen erotiikkaa tihkuvan shown" No, niin veti nytkin niin Bombacticia, että...  Ja taas hävisi solisti lavalta ja vaatteet vaihtuivat. Nyt lavalle saapui niin tuttu "maalarintakki" Ketonen. Settikin jatkui tutulla ja turvallisella Neljänsuoralla. Enää ei istuskeltu penkeillä vaan vedettiin showta. Ja apua - mitä, tauko... Niin konsertteihinhan se kuuluu - tauko.

Toinen setti ei vavahduttanut niin alullaan, että Ensihoitaja enää muistaisi millä kappaleella aloitettiin, mutta eipä Yön reunalla jälkeen mikään olisi pystynytkään koskettamaan niin. Ilta jatkui tuttujen biisien parissa ja mitäs nyt - Oopperaa - Antti saapui lavalle suoraan Tähdet tähdet meiningillä. Ensihoitaja nappaa kameran tallentamaan ja yhtä äkkiä yleisössä käy kohahdus. Mitä, lavalla on balettitanssija - eikun siis Julle vai mikä Julia se nyt oli. Siis mitä heittäytymistä meidän viihdykkeeksi. Lisää tällaista ;-)

Taas mentiin tuttuja ja turvallisia hittejä. Ai juu, Ensihoitaja ei tainnutkaan vielä sanoa, että bändiä vahvisti lavalla Samuli Jokinen koskettimien ja haitarin kanssa. Olisihan se Jullekin saanut sen viulunsa tuoda tuonne mukaan. Olisi kivan sävyn antanut kappaleisiin, kun olisi ollut jotain normista poikkeavaa ja erilaista. Mukavan lisäsävyn soitantoon toi jo Samulin haitari ja Johanin loota. Viulu olisi hyvin mahtunut joukkoon.

Ilta eteni vääjäämättä kohden viimeistä kappaletta. Sitä ennen yleisö yllätettiin vielä yhdellä joululaululla, olihan joulu jo melkein ovella. Mutta se viimeinen kappale. Ihanaa kuulla, jotain mitä ei ennen ole Neljänsuoran keikoilla kuullut. Viimeiseksi kappaleeksi oli taas valittu tunnelma pala - Kun olet lähtenyt. Eli konsertti kuljetteli meidät kuulijat hempeistä itkutunnelmista pomppubiisien kautta takaisin pehmeisiin tunnelmiin. Niin lisää näitä hempeilybiisejä keikoillekin. Me täti ihmiset halutaan välillä itkeä ja huojua syvissä tunteissa siellä lavan reunalla.

Konsertin jälkeen tietenkin piti mennä tapaamaan bändiä - nimmarit ja kuvat... ja jonohan oli tietenkin ainakin kilometrin mittainen, koska kaikkihan olivat täällä vain bändin vuoksi. Ihan kaikki eivät taineet jonottamaan jäädä, mutta me ei kyllä jätettäisi tätä väliin. Kiitos taas tästä - uutta ja erilaista Neljänsuoraa sekä sitä tuttua ja turvallista Neljänsuoraa. Tässä jo odotetaan innolla kevään konsertteja - tottahan toki ainakin täällä odotetaan niitä slovareita, joita pojat eivät ole koskaan meille keikoilla soitelleet. Voi ei - menisipä aika nopeasti ja kuultaisiin ainakin Elämä kaunis. Tämä on jo ostanut lippuja - menkääs kaikki muutkin ostamaan. Ottakaa kaikki sukulaiset, naapurit, työkaverit ja kylänmiehet mukaan. Ihan jokaisen kannattaa tulla kuuntelmaan mitä sitä meille tällä kertaa tarjoillaan.