On se hassua, kun muutama viime viikko on mennyt kaiken mukavan merkeissä niin miten pitkältä ja tylsältä se tavallinen viisi päiväinen työviikko tuntuikin. Kyllä sitä joka viikkoon pitäisi mahtua joku ekstra hauska juttu, niin paremmin jaksaisi. Näinä tynkäviikkoina kuitenkin Ensihoitajalle kertyi lähes normityötunnit, koska odottaessa risteilyä ja Neljänsuoran keikkaa jaksoi painaa muut päivät vähän normia pidempinä. Eikä silloin edes väsyttänyt. On se vaan kumma juttu. Syksyllähän Ensihoitaja työtaakan alle nääntyessään sanoikin esimiehelleen, että jaksaa ihan sen voimin, että tietää pääsevänsä helmikuulla merelle Neljänsuoran keikalle. Ei tainnut pomo silloin uskoa, mutta nyt saattaa olla hieman eri mieltä, kun ei ollut tunnistaa reissuun lähtevää Ensihoitajaa saati sieltä palannutta. Oli kyllä oikeasti mukavaa, kun hetkeksi pääsi ihan oikeasti irti arjesta. Nyt sitten taas jaksaa siivota kotona ja painaa duunissa - seuraava reissu olisikin jo tiedossa huhtikuun alussa :-)

Vaikka Ensihoitaja on maailman pahin matkapahoinvoija, niin noissa laivakeikoissa yhdistyy niin monta hyvää juttua, etteihän niitä voi millään jättää väliin. Enempikin mielusti kävisi, jos saisi kavereitaan mukaan, mutta kun kaikki tekevät töitä virka-aikaan on viikolla järjestetyt hyvien esiintyjien risteilyt lähes tavoittamattomissa ja viikonloppuna laivoilla ei ole hyviä esiintyjiä. Laivakeikoilla on hyvän esiintyjän lisäksi tax free ja esim. ihanat hajuvedet, kohdemaan kaupat ja niiden Suomen tarjonnasta poikkeava tarjonta sekä hyvä, kiireetön ja jonkun muun valmistama ruoka. Lisäksi keikan päätyttyä yöllä ei tarvitse miettiä millä pääsee kotiin vaan voi kellahtaa muutaman askeleen jälkeen nukkumaan hyttiin.

Niin Ensihoitaja ei täällä ole koskaan kertonut tuosta laivamaailmasta sen enempää ja uudemmat kaveritkaan tuskin tietävät, että teinityttönä - aikaa ennen ensihoitajuutta - Ensihoitaja haaveili kovasti lukevansa merikapteeniksi. Tämä haave vain romuttui ensimmäisellä risteilyreissulla, jolle sattuikin astetta kovempi myrsky. Nenänpää oli sen verran vihertävä erinäisistä matkatableteista huolimatta, että tuosta merillä työskentely haaveesta oli luovuttava. Kuitenkin aihe on vuosia kutkutellut Ensihoitajaa ja monesti mielessä on käynyt myös laivasairaanhoitajan tehtävät, mutta tuo matkapahoinvointi...Toisaalta - lapsena Ensihoitaja voi pahoin myös autossa, mutta nyt voidaan mennä kovaa vaikka minkämoista mutkamonttumäki tietä eikä tee juuri pahaa vaikka käsillään seisoisi. Että, ehkäpä siihen keinuntaan merelläkin tottuisi. Toisaalta Ensihoitajalla on tällä hetkellä kovin paljon erilaisia suunnitelmia tulevaisuudelleen seuraavan 15 vuoden varalle ja näistä ensimmäisenä ei nyt kuitenkaan ole laivaura. Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Eihän Ensihoitajasta pitänyt, koskaan tulla ensihoitajaakaan vaan rakennusmestari. Niin ne vaan suunnitelmat muuttuu, kun maailman tuulet koettelee. Näin jälkikäteen ajatellen Ensihoitaja on kyllä todella tyytyväinen siitä, että rakennusmestari haave muuttui arkkitehdiksi ja siitä lääkäriksi ja lopulta sattuman kautta heitti Ensihoitajan ensihoitajaksi. Kyllä näin on parempi ihan kaikkien kannalta. Ei ensihoitaja olisi jaksanut rakennella taloja tai varsinkaan piirtää niitä - sosiaalisena ihmisenä. Lääkis kyllä siintää edelleen ajatuksissa, mutta hyvä on olla myös ensihoitaja tai sitten ihan jotain muuta. Katsotaan muutaman vuoden päästä mihin maailma on Ensihoitajaa kuljettanut ;-)

Toisaalta työelämän lisäksi Ensihoitajaa on viime aikoina alkanut kiinnostaa taas tämä kirjallinen ilmaisu - kuten olette huomanneet - ja uutena asiana Ensihoitaja on todella innostunut tuosta valokuvaamisesta. Voi kun Ensihoitaja odottaa kesää ja mahdollisuuksia päästä kuvaamaan kaikenmoista. Ensihoitaja, kun on nyt muutaman vuoden tallannut näitä stadin katuja, on hän löytänyt täältä yllättävän paljon kaikkea kuvaamisen arvoista. Työvuosinaan lanssissa Ensihoitaja kokosi itselleen kuvakansiota - vuodet Suomen teillä. Valitettavasti osa kuvista on hävinnyt kännyköiden vaihtojen mukana, mutta osa löytyy vielä varmuuskopiokovalevyltä ja Ensihoitaja ajattelikin tähän vaihteeksi laittaa näitä kuvia. Ei aina pelkkiä ambulansseja ja Neljänsuoraa. Vaihtelu virkistää - eikö?

Näitä vanhoja kuvia katsellessa voisi todeta monenmoista työstä ensihoitajana, mutta tällä kertaa kuvat nostattivat pintaan kaipuun tielle. Voi, kun Ensihoitaja välillä kaipaa isoa autoa alleen ja vilkkuja katolle. Varsinkin alkukesän valoisia öitä hiljaisilla teillä. Mikään ei ole kauniimpaa, kuin pölyinen tie, olemattomat hiirenkorvat koivuissa, viistosti matalalta nouseva aurinko ja tieto, että pitkän työputken päässä odottaa oma sänky. Kyllähän se niin on, että vaikka työ oli rankaa oli siinä tietty vapaus. Ensihoidossa ei ole aikatauluja, vaan piippaa, kun piippaa. Ensihoitajan nykyinen työ, kun on taas pelkkiä aikatauluja. Välillä kyllä tekee kovasti mieli hypätä takaisin ambulanssin puikkoihin ja jättää kaikki huolet ja murheet muille. Onhan se niin, että Ensihoitaja on aina ensihoitaja sielultaan - ihan sama mitä hän tekee, mutta se pieni ensihoitaja asuu aina hänen sisällään. Varmaan vielä vanhuksena kiikkuessa dementoituneena kiikkustuolissa Ensihoitaja kyselee: Mikä keikka?

Nostalgiafiiliksissä... Ensihoitaja on koko viimeisen viikon ollut jotensakin nostalgisissa ajatuksissa. Ja näihin ajatuksiin on vielä auttanut tuo Neljänsuoran vanhan Legendat levyn kuuntelu. Siinä on niin menneisyyteen vieviä kappaleita. Ensihoitajasta aivan mahtava levy. Levyä kuunneltuaan Ensihoitaja on aivan ihmeissään miksei uusilla levyillä enää juuri Juhan tekstejä näy. Nehän on ihan niitä parhaita kappaleita. Tai ainakin ne kuulostavat kovin samanmoisilta kuin Ensihoitajan omat runoilut.  Onneksi pojat kuitenkin soittavat edelleen näitä kappaleita keikoilla - ovat sen verta hyviä, että... Sun kanssa ja Tähtien tiellä - Ensihoitaja on näistä ihan myyty. Eihän enää kauniimpia kappaleita voi olla.

Nostalgiafiilikset sen kuin kasvavat, kun Ensihoitaja etsii tänne näitä kuvia vuosistaan tien päällä. Joka kuvan kohdalla pitää pysähtyä miettimään kenen kanssa keikalla on oltu, missä kuva on otettu ja minä vuonna. Ne kuva, joissa ambulanssin ohjaamo vilahtaa auttavat toki tuossa vuoden määrittämisessä ja joihinkin kuviin liittyy sellaisia muistoja, ettei voi unohtaa kenen kanssa keikalla ollaan oltu - joistain muistuu mieleen myös potilas - varsinkin, kun kyydissä on ollut tuttu vuosien takaa ja kuvaustuumiin on päädytty yhtenä naisena. Esim. tuon kanavakuvan muistan aina. Kesällä 2011 - viimeinen kesä lanssissa ja oltiin keskellä ei mitään muutama viikko ennen juhannusta kesäpojan kanssa ja kyydissä oli tuttu potilas - lähes ystäväksi voisi kait sanoa, kun lähemmäs vuosikymmen oli muutamia kertoja kuukaudessa yhdessä matkattu. Tuossa maisemakuvassa tuossa yllä - otettu muuten Puijon tornista - näkyy lähes koko Ensihoitajan entinen elämä - voiko silloin välttää enää fiilistelyjä? Ja sen yläpuolella kuva Helsingistä kattojen yltä - kuvaamassa Ensihoitajan nykyistä elämää.

Koska fiilareilla on menty koko tarina niin lisätäänpä tähän loppuun taas muutama kuva erilaisista sairaankuljetusajoneuvoista vuosien varrelta. Lisää Nelkkujen kuvia löytyy videomuodossa nyt Ensihoitajan tarinoita - ja neljänsuoraa fb-sivulta. Käykää tykkäämässä ja katsastamassa.

Ps. ja nämä kuvat eivät ole edes vanhoja - kalusto sen sijaan oli käytössä olevaa...

Mukavaa talvilomaa keskinen Suomi - edelleen malttia teillä ja harrasteissa. Ihan liian monta onnettomuutta on tapahtunut laskettelukeskuksissa ja liian usein ohitus johtaa kuolonkolariin.

Neljänsuoran pojat vas. taka Jussi, Jarkko, Juha,

 vas.etu Johan, Antti

 

Ensihoitajan viime viikot ovat menneet luuhatessa Itämeren laivoilla ja kuunnellessa sekä katsellessa Neljänsuoran esityksiä. Nyt on aika palata vähäksi aikaa taas totisen työn ääreen - ainakin viikoksi ;-) ennen talvilomaa.


 Viimeisimmällä reissulla Ensihoitaja osti Neljänsuoran pojilta heidän vanhan levynsä Legendat. Sen ensituleminen on ollut 2000-luvun alulla ja sitä kuunnellessa heräsi Ensihoitajan mieleen nostalgisia ajatuksia ensimmäisiltä kerroilta, kun Ensihoitaja on kyseistä bändiä nähnyt. Talvea se oli ja Kuopiossa oltiin - Iso Valkeisella oli esiintyjänä viikolla Neljänsuora ja, koska Ensihoitaja oli pidempään ajatellut, että kyseinen paikka pitäisi käydä katsastamassa tanssipaikkana, niin ei muuta kuin menoksi. Oltiin me silloin nuoria ja nättejä ja arki-illan tanssiminenkaan ei tuntunut missään - aamulla oli vuoroon meno ysiltä ja päivystystä siihen perään aktiivien päälle varmaan kuusi vuorokautta. Mitään takuita ei ollut, että vuorossa pääsisi nukkumaan. Ei se silloin haitannut, nuorena mentiin, kun vaan pääsi ja Ensihoitajahan pääsi harvoin. Tuohon aikaan taskussa oli lähes aina Virve kapula ja vähintään firman päivystyspuhelin. Luksusta oli päästä tanssilattialle. Ensihoitaja on joskus esim. lahjonut työkaverinsa tekemään lauantai-sunnuntai päivystyksen hänelle, että pääsee Ilveskasinolle tanssaamaan Matin ja Tepon tahtiin tai Yölintua kuulemaan  ja katsomaan Rauhalahteen. Lahjonta vaan ei ollut niin helppoa. Kesällä, jos halusi tietyn vapaa viikonlopun niin se vaati vähintään juhannuksen - siis koko juhannuksen päivystystä kaverille. Eli eipä Ensihoitaja juuri ole vapaita juhannuksia aikuisiällä vietellyt. Viimeisenä parina kesänä ja onpa ollut outoa, kun on pitänyt suunnitella miten sitä pyhänsä viettäisi.

Juhannuksen viettoon töissä liittyy yksi eri mukava muisto - sekin varmaan jo juhannukselta 2006. Kuopion lähellä oli pienellä paikkakunnalla järkätty juhannusfestarit. Koska tällaiseen massatapahtumaan tarvitaan paikalle ambulanssi ns. turvavartioon niin sinnehän Ensihoitaja päätyi erinäisten tapahtumaketjujen seurauksena päivystämään juhannusjuhlaa. Ei siinä mitään - päivä oli ajettu normi kyytiä ja illaksi kuulostelemaan musisointia. Eikä muuten esiintyjäkaartissa ollut mitään vikaa niin kuin Ensihoitajan näkökulmasta. Enää Ensihoitaja ei muista keitä kaikkia lavalle nousi kahtena iltana, mutta omat suosikit Yölintu ja Heidi Kyrö kyllä ovat mieleenjääneet sekä se, että Ensihoitaja keskeytti Ari Koivusen shown, koska hänen piti kyetä kuuntelmaan yhden potilasehdokkaan henkiäänösiä stetoskoopeilla. Mutta siis ihan juhannusyö, hyvää musiikkia, kaunis sää ja yö, juhannus ja ylityökorvaus. Voi, kun työnteko olisikin aina näin leppoisaa ;-)


Mutta siis palataanpa Ensihoitajan ensimmäinen muistikuva Neljänsuoran kohtaamisesta, joka siis liittyy tanssilavalle ja sitä musiikkityyliähän tuo Legendat levy edustaa huomattavasti nykytyyliä enemmän. Vai pitäisikö sanoa, että sen aikaista tanssityyliä. Nykyisinhän lavoilla ei enää odoteta perinteistä valssi, tango, humppa, foksi ja nopea tyyliä vaan ihmiset tanssivat eri tyylejä ja lajeja laajemmin. Toinen muisto keikkaan liittyy siihen, että sai tanssia ihan älyttömän paljon ja kaikki tanssikaverit osasivat tanssia. Voi noita aikoja. Kyllä oli fiilikset ihan pinnassa - muutenkin Ensihoitaja eksyi muistelemaan nuoruuttaan ja tanssireissujaan.

Nuorena Ensihoitaja on nuo reissut aloittanut, tuskin kouluikäisenä on käyty ensimmäiset tanssireissut vanhempien ja sukulaisten kanssa. Mökkilava siinä vieressä ja meitä lapsia paljon ja me kaikki tanssittiin - jopa osattiin. Yläaste aikana tanssi into vain kasvoi ja Ensihoitaja liittyi kansantanssiporukkaan. Siellä sitten hiottiin tanssiosaamista ja polkkataitoja. Tuohon aikaan Ensihoitaja oli ehdoton Joel Hallikais fani - vähän myöhemmin kuvaan astui Yölintu ja Jari Sillanpää, sittemmin Neljänsuora. Kotipaikkakunnalla ei ollut tanssipaikkaa, johon alaikäinen Ensihoitaja olisi näitä päässyt katsomaan ja tanssimaan, mutta viimeisenä talvena ennen täysi-ikäisyyttä Hallikainen tuli esiintymään paikalliseen - sinne oli pakko päästä. Ensihoitajan ystävä oli jo täyttänyt kevät talvella 18 ja hänen autollaan lähdettiin liikkeelle. Ensihoitaja oli koettanut pukeutua ja meikata aikuismaisesti, että ravintolaan pääsisi Hallikaista katsomaan. Eihän Ensihoitajalla ollut nuorena mitään ongelmia sisäänpääsyssä, koska hän näytti 18 vuotiaana 25 vuotiaalta - kuulemma. No nyt väittävät samaa ihan pokerinaamalla, mutta tiedä häntä. Sitten sitä mentiin - ihan lavan eteen sen ihqun punaisen Anttilasta ostetun 100 markan filmikameran kanssa. Silloin ei räpsitty kuvia huvikseen ja niiden laatu oli mitä oli. Filmin täyttymistä odoteltiin ja kuvat saatiin katsottavaksi vasta kuukausien päästä. Sitten harmitti, jos ne kuvat eivät olleetkaan hyviä - uusiahan ei voinut ottaa, kun huomasi, että kuva ei onnistunut. Däm!

Tähän Ensihoitaja olisi lisännyt muutaman vanhan kuvan, mutta ne on näköjään pakattu paikaan jemma, niin hyvin, ettei Ensihoitaja niitä tähän hätään löytänyt mistään. Ehkpä sitten joskus toiste.

Menipäs nämä jutut nostalgiseksi. Kun tanssireissut, juhannukset ja Neljänsuoran ensimmäinen kohtaaminen on ruodittu tuolla menneisyydessä niin otetaanpa tähän vähän tuoreempi tarina Ensihoitajan seikkailuista lentokentällä.

Ensihoitajan yksikkö sai tehtävän lentokentälle. Piti hakea potilas, joka saapui ambulanssilennolla. Kaikkihan tietävät, että Word Trade Centerin tuhon jälkeen lentokenttien turvatarkastuksia on tiukennettu ja nämä tarkastukset koskevat kaikkia kentälle pyrkiviä - jopa kiireelliselle tehtävälle meneviä ambulansseja. Ambulanssilennon oli määrä saapua ruotsista tunnin sisällä ja yksikkömme lähti heti kohden kenttää, koska sanottiin turvatarkastukseen tarvittavan aikaa. Saavuimme kentälle hyvissä ajoin - onneksi. Ensihoitaja soitti portilta kentän turvallisuushenkilölle ja hän lähetti tarkastajan tarkastamaan meidät, ajoneuvon ja saattamaan meidät kentälle. Ensin kysyttiin ensihoitohenkilöstön henkilötiedot - tämä riitti kyllä ihan sanottuna, mutta sitten tarkastettiin auto. Tarkastaja halusi katsoa joka ikiseen kaappiin, laatikkoon  ja reppuun joka meillä oli autossa. Ensihoitaja siinä sitten erehtyi kysymään: Mitä sinä luulet löytäväsi sieltä? Pomminko? Siitä alkoikin ihan hirveä show. Hyvä, ettei Ensihoitajaa heitetty ulos autosta. Turvatarkastaja kiljui, ettei sanaa pommi saa sanoa lentokentällä ja, ettei Ensihoitajaa voi nyt laskea steissille... Voi pojat! Ensihoitaja siinä sitten rauhoittelemaan tilannetta ja lopulta koneen laskeutuessa oli tilanne rauhoittunut sen verran, että Ensihoitaja sai mennä kenttäalueelle, mutta turvatarkastaja istui koko ajan ambulanssin kyydissä ja käveli kentällä Ensihoitajan kintereillä. Niin ja siis kentällähän ei ollut muuta kuin ambulanssi ja se ambulanssilentokone. Muita koneita ei laskettu alueelle, kun siellä oltiin me tavan tallaajat. Eikä tämä tapahtunut ihan hetikään iskujen jälkeen, mutta jostain syystä tuolloin oltiin yltiötarkkoja. Ei sen jälkeen koskaan olla näin tarkasti ambulansseja tarkastettu, kun ne tulevat kiireellisille hälytyksille.

Ambulanssilento Ruotsista (ei kyllä tarinan keikka - siellä ei Ensihoitaja olisi uskaltanut kuvata)

Koneessa tuli mukana sydänkeuhkokone - kaikkea sitä nykyään pystytäänkin kuljettamaan

Kuvaamisesta puheenollen - Ensihoitaja on aina ollut innokas kuvaaja ja työssään räpsinyt varmaan ennätysmäärän valokuvia. Alkuun filmikameralla, sitten erilaisilla digivirityksillä ja videokameralla - viime aikoina myös järkkärillä. Välissä on nähty monenmoista kuvausaparaattia ja osa kuvista on ihan kännykkäkameralla napsaistuja - varsinkin töissä otetut. Kumma vaan, että nuo kännykkä kuvat ovat hyviä, kun kännykkä on uusi ja heikkenevät aparaatin vanhetessa. Toisaalta Ensihoitajalta on varmaan sata kertaa pudonnut puhelin ja suojakuoret isontavat puhelinta sen verran, ettei niitä ole pidetty ja oho - kameran linssi on ihan naarmuinen. Eli nykyään Ensihoitajalla on usein mukana kunnon järjestelmäkamera. Onhan se ihan eri asia kuvata pitkällä putkella, kuin koettaa zoomailla onnettomalla digizoomauksella kännykällä kohdetta kuvaan. Ainoa vaan on, että järkkäri vie järjettömän määrän tilaa ja on raskas kuljettaa mukana. Eikä sitä voi mitenkään raahata ampparikeikalle mukaan. Onneksi sentään tuonne laulukeikoille.

Eilen Ensihoitaja taas satsasi muutaman kympin kuvaamiseen ja osti kolmijalan kameralle sekä itselaukaisimen. Nykyään nuo jalustat ovat niin kovin näppäriä ja taittuvat niin pieneen nippuun, että niitä viitsii jo kuljettaa mukanaankin. Painokin jalustalla oli vain reilun kilon luokka - kevyempi tuskin enää kestäisi kameran painoa. Ensi kesänä Ensihoitaja päässee kuvailemaan laadukkaita kuvia reissuiltaan pitkin Suomen maata. Nyt on kyllä ihan pro fiilis. Ensi viikolla, kun vielä saa sen uuden kännykän ja sen loistavaksi mainostetun kameran niin varokaahan kaikki, ei sitä tiedä milloin Ensihoitaja sattuu teidän kohdallenne kameroineen ;-) Toisaalta Ensihoitajalla on muutama periaate kuvatessaan - ei kuvata ihmisiä, siis muita kuin noita julkisuuden ihmisiä - ja tallentuneita ihmisiä pyritään välttämään näissä julkaisuissa, joten ei pelkoa. Toinen periaate on se, ettei mitään mitä olettaa, ettei voi julkaista julkaise ilman tekijän lupaa. Tämän Ensihoitaja on oppinut, kun hänen kuviaan ja dokumenttejaan on jokusen kerran löytynyt luvattomasta käytöstä eri tahojen - jopa virallisten tahojen materiaaleista. Kysyvä ei tieltä eksy.

Ensihoitaja taitaa tähän tekstin loppuun laittaa vielä muutaman kuvan vähän vanhemmasta ensihoitokalustosta - tai no edellisen mallin sprinttereistä (ja muista), mutta kuitenkin...

Kaksituhat luvun alun Sprinter tuossa oikealla toinen vähän tuoreempi

Taitaa tämä auto olla kuvan ottohetkellä melko uusi

Joutsenon Transit

 

Nostalginen ekg-laite

 

Vielä lopuksi muutamia varoituksen sanasia kaikille teille, jotka talvilomaa vietätte seuraavina viikkoina.

1. Liikkukaa varovasti - pakastaa ja lauhtuu - tien pinnat ovat peiliä.

2. Muistakaa sopivan alhainen tilannenopeus, turvavyö ja turvaväli.

3. Kenkiin kannattaa laittaa nastat/liukuesteet.

 

 Ei tavata ensihoitokeikoilla - tavataan Neljänsuoran keikoilla.

 

Niin ja sinne rinteisiin, luisteluun ym harrasteisiin kypärä kaikille päähän. Päätä ei voi vaihtaa ja yksikin kolhu voi olla se viimeinen kolhu.

Voi mahotonta sentään - kuten Antti sanoo - aina - kun bändi taputetaan uudelleen lavalle. No nyt taas taputettiin. Oli vaan makoisat esiintyjät Ensihoitajan risteilyllä. Siinä tanssikansaa hemmoteltiin, kun ensin lavalle asteli Neljänsuora ja seuraavaksi Finlanders. Voisiko enää muuta toivoa? Toki tanssikavereita olisi saanut olla ;-)

Tällainen määrä miehiä kipusi illan ja päivän aikana lavalle

 

Keskiviikon ylikiireisen työpäivän päätteeksi Ensihoitaja juoksi laukkuineen lähimmälle raitiovaunupysäkille mielessä jo siintäen Itämeri, siellä kelluva peltinen hökötys, jota risteilyalukseksi kutsutaan ja sen aluksen sisällä olevat esiintyjät. Voi ei - liikennevalot pysäyttivät Ensihoitajan ja spora pyyhälsi juuri nenän edestä. Onneksi tämä ei vielä hetkauttaisi Ensihoitajan aikataulua, mutta kun seuraava spora oli myöhässä ja vaihtoyhteys meni taas nenän edestä alkoi Ensihoitaja uskoa, että hänet on kirottu. Edelliselle risteilylle mennessä näet 9:n ratikka ajoi kolarin ja matkan tekoon tuli monta mutkaa. Vilkaisu kelloon kertoi kuitenkin, ettei vielä hätää ja Ensihoitaja ehti hyvissä ajoin satamaan. Liput ja mars laivaan. Hytti löytyi laivan perästä ja ... suoraan yökerhon yläpuolelta. Tästä Ensihoitaja ei kyllä yhtään tykännyt, koska oli suunnitellut pikku päikkäreitä ennen iltaa. Tuossa hytissä ei kyllä nukuttu - yökerhon meteli nimittäin kuului hyttiin paremmin, kuin itse yökerhoon. Meni sitten risteily hyvin lyhillä unilla, kuin konsanaan pahimmassa työvuorossa ensihoitajana. Onneksi Ensihoitajalla oli vielä tämä päivä sovittu vapaaksi - töihin herääminen kuudelta olisi voinut ottaa vähän tiukoille.
 

Mutta vaikka hytti oli surkeassa paikassa oli esiintyjäkaarti parasta a-luokkaa. Illan aloitti iskelmä etkot ja lopetti Finlandersien viimeinen "valssi". Siinä välissä kuultiin Neljänsuoraa ja maisteltiin ehkä hieman laivan herkkuja, soppailtiin tax freessä ja osan toimesta oli kallisteltu lasiakin ahkerasti. Laiva oli täynnä, kirjaimellisesi, joka penkille riitti istuja yökerhossa ja vähän enemmänkin. Tanssilattia oli niin täynnä, että tanssisuoritukset olivat lähinnä nojailua ja lavan edessä velloi useampi rivi faneja. Sinne myös Ensihoitaja työntyi kameroineen kuvaamaan ja laulamaan mukana.

 

Illan aikana kuultiin tuttua turvallista Neljänsuoraa. Pienistä äänetoisto-ongelmista huolimatta lavalla ja sen edessä riitti menoa ja meinikiä. Tutut ja tuntemattomat lauloivat kilpaa Antin ja Juhan kanssa niin Mansikkaa ja valkoapilan kukkaa, kuin Siipirikkoakin. Joku yksinäinen sytkärinliekkikin valaisi lavanedustaa tunteellisimpien biisien aikana. Kaikenkaikkiaan illan tunnelma oli mahtava, yhtenäinen, harmoninen ja yhteisymmärrys oli täydellinen lavan edustalla: Kyllä siellä on nyt Suomenmaan paras bändi lavalla.

Muutaman kappaleen jälkeen Ensihoitaja tunsi kuinka joku koputti häntä olkapäähän. "Anteeksi - mikä tää bändi oli? Ja kuka tuo laulaja on?" Neljänsuora ja Antti Ketonen. Ai! Ja hetken päästä tämä samainen henkilö huutaa täysiä hyvä Anttia fanirivistössä ;-) Oli sen verran vanhempaa ikäpolvea, että oli, joko vain tullut risteilemään, tai Finlandersia katsomaan, mutta taisi saada Nelkut uuden fanin.

 

Valitettavasti illalla ei ollut orkesterille annettu enempää kuin tunti esiintymisaikaa. Olisihan noita poikia kuunnellut mielusti enempikin. Mutta oli miten oli, Juha oli todella liekeissä illan aikana, kuten yllä näette. Taisi väliin käydä niinkin, että Juha tuurasi Anttia laulajankin

 

Kyllä oli Jassellakin virtaa koskettimien takana, Ensihoitaja kateellisena katseli miten mies soitti kahta koskettimistoa ja pomppi ilmaan ja lauloi ja ja... Ensihoitaja ei vuosien harjoittelusta huolimatta ikinä oppinut soittamaan kuin yhdellä sormella urkuja ja kitara opinnot loppuivat, koska sormet eivät nuorena tyttönä riittäneet kitaran kaulan ympäri - niin ja opettajakin eteni opetuksissa kansalaisopistolla ihan liian nopeasti. Ehkäpä sitten eläkepäivillä. Nyt Ensihoitaja keskittyy tähän sanalliseen puoleen ja jos hän joskus saisi sen oman laulun sanat valmiiksi Niiskuneidin sävellettäväksi...

Vaikka seuraavat pojat piilottelivat lavalla soittimiensa taakse ja pimeisiin nurkkiin niin Aholaidan Hannua he eivät haastattelussa karkuun päässeet. Ei vaikka Jasse koettaa kovasti mennä mikkiä karkuun lavan puolelle.





Johan melkeen pääsi piiloutumaan Ensihoitajan kameraa rumpujen taakse, mutta mutta, jossain välissä Ensihoitaja pääsi yllättämään rumpalin.

 

Saatiinhan se Jussikin muutamaan kuvaan

 Ensimmäinen yö meni Ensihoitajalla myöhään - koska eihän meno ja meininki loppunut Neljänsuoran esiintymiseen, vaan lavalle nousi seuraavaksi Finlanders. Jos Nelkkujen keikalla oli ollut lava täynnä faneja, niin nyt se oli täynnä tanssijoita. Kyllä Ensihoitajaa harmitti, ettei laivalla ollut kuin vanhempia pariskuntia, joten tanssikaveria ei löytynyt. Ensihoitaja, kun rakastaa tanssia ja kun musiikkia olisi tarjoillut paras tanssiorkesteri niin avot, olisipa ollut tanssin iloa. Oli kuitenkin ilo kuunnella hyvää soitantoa ja katsella miten ihmiset tanssivat lavalla.

 

 

Näiden miesten kuvaaminen lavalla oli niin haasteellista, että Ensihoitaja jakaa tässä kuvan artistitapaamisesta. Lavan lähellekään ei päässyt ja tanssijoiden tönimänä kuvien laatu oli mitä oli.

 

Ilta muuttui yöksi ja aamuyön pikkutunteina orkesterit vaikenivat ja Ensihoitaja pääsi muutamaksi tunniksi unten maille. Ihan liian aikaiseen soi kello ja Ensihoitaja vääntäytyi ylös laivan liian pehmeältä lavitsalta. Vaatteet päälle ja kiireesti maihin, että ehtisi käydä siellä ja täällä. Ei Ensihoitajan pitänyt soppailla, mutta niinhän siinä vain pääsi käymään, että tuolla oli aivan ihana käsilaukku ja tuolla niin hyvän värinen paita, että pakkohan ne oli ostaa. Onneksi oli mukana iso  matkalaukku ;-) Siitä huolimatta kotimatkasta tuli kovin hikinen kiskossa matkalaukkua ja kantaessa täyteen ahdettua reppua. Helsingin julkisessa liikenteessä - ruuhka-aikana.  Onneksi ei heti tarvitse lähteä uudelleen. Kyllähän se on niin, että oma maa mansikka ja oma sänky paras sänky. Viime yönä meni kevyesti 11 h unet ja nyt rupeaisi olemaan päiväunien paikka.

 

 

Paluumatka alkoi ja heti satamasta irrottua Ensihoitaja totesi, että nyt tuulee ja laiva keinuu. Koska Ensihoitaja kärsii järkyttävästä matkapahoinvoinnista, niin kotimatka ei ollut ollenkaan niin mukava, kuin menomatka tyynessä säässä. Kuvan aallot eivät kuvaa laivan keinuntaa, mutta ehkäpä vinoon mennyt horisontti kertoo, miten paljon laiva keinahteli. Aikaa ennen akurannekkeita Ensihoitajan paluumatkalla olisi jäänyt Neljänsuora katselematta ja Ensihoitaja olisi maannut naama vihreänä hytissä halailemassa vessanpyttyä. Niin ja nyt puolet sanoo, että akupunktiorannekkeet - pyh, taikauskoa, ei ne toimi, mutta toimii ne - ihan oikeasti. Ensihoitaja osti ensimmäiset akurannekkeensa muutama kesä sitten kuumana kesäpäivänä Tallinnan laivalta. Laiva keikkui ja tärisi, kun kuljettiin ristiaallokossa. Olo oli hirveä, oksetti ja päässä pyöri. Naama oli kalpeampi kuin laivan valkoinen seinä. Siinä sitten tuli laivanhenkilöstöön kuuluva nainen kyselemään - Onkos huono olo? Oletko kokeillut akurannekkeita? Hän itse ja hänen laivalla työskentelevä tytär käyttävät näitä myrskyllä. Ajattelin, että tuskin käyttävät ja vielä vähemmän ne toimii, jotkut ihme pallot ranteissa - kuulostaakin kovin hullulta, mutta... olo oli jo sitä luokkaa, että Ensihoitaja päätti kokeilla ihan mitä vain, jotta selviäisi hengissä kotiin asti. Niinpä Ensihoitaja osti akurannekkeet (joita onneksi sillä laivalla oli myynnissä), ja asensi ne ohjeiden mukaan ranteisiin. Ja naps, kun ensimmäinen ranneke oli paikallaan niin, päässä vellova pahaolo loppui siihen paikkaan. Eli pakko oli uskoa. Nykyään Ensihoitaja ei kuvittelekaan risteilyä ilman rannekkeita ja on luopunut lähes kokonaan matkatablettien käytöstä ja matkustaminen on mukavampaa. Ennen huono-olo tuli vielä reissun jälkeen noista tableteista - rannekkeet eivät tätä tee. Kaikkien kannattaa kokeilla - oma kokemushan se on, mitä kukin uskoo. Ainoa mikä akurannekkeissa on huonoa - ne eivät ole kauniit bilevaatteiden kanssa, mutta jospa joku rupeaisi valmistamaan niistä kauniimpia versioita.

 

Mutta siis kokonaisuudessaan onnistunut reissu, vaikka univelkaa tulikin kerättyä reilusti ja vieläkin keinuttaa. Lisää kuvia ja videoita ilmestyy pikkuhiljaa Ensihoitajan FB sivustolle Ensihoitajan tarinoita - ja Neljänsuoraa. Käykää tykkäämässä sivustosta niin näette tuoreimmat julkaisut. Kaikki ei tule kerrallaan - ei makeaa mahan täydeltä. Kuvia nimittäin tältä reissulta tuli mukaan ja paljon.

 

Kiitos pojat poseerauksesta ja viimeisestä kappaleesta Uusi vuoden aika, joka on yksi Ensihoitajan ehdottomista suosikeista



 

 

 

 

Ensihoitaja on laajentanut some repertuaariaan. Tänään on avattu fb-sivu nimellä Ensihoitajan tarinoita - ja Neljänsuoraa. Käykäähän tykkäämässä. Sinne Ensihoitaja alkaa päivitellä makupaloja tulevista blogiteksteistä. Ensihoitajalla on myös oma fb nimellä Ensihoitajan tarinoita Ensihoitaja. Siellä voi pyytää kaveriksi, jos haluaa keskustella Ensihoitajan ja muiden innokkaiden kanssa blogissa käsitellyistä aiheista.


Mukavaa viikonloppua toivottelee somettunut Ensihoitaja :-)

 

 

Voi pojat - se on Ensihoitaja kotiutunut Neljänsuoran keikalta - ei kun siis Tukholman risteilyltä ;-) Pari päivää merellä ja Ensihoitajan onneksi tuuli pysyi kovin maltillisena. Mitä nyt vähän tänä viimeisenä aamuna keikutteli laivaa. Maarianhaminan saaristossa välillä kallisteltiin kovastikin ja avot - onneksi juuri silloin nousi bändi lavalle ja pääsi hypiskelemään lavalle. Tällöin ei haitannut niin tuo kallistelu, mitä nyt tuli uusia muuveja tanssahteluun ;-) Mutta siis todella mukava reissu takana - vaikkei koskaan Tukholmaan asti päästykään, kiitos kello sekoilun.

Antti ja tiukka laulu hetki

Johan "sumun" keskellä

Tällä keikalla Jussin nähtiin normaalin totisuuden lisäksi hymyilevän leveästi useampaankin otteeseen

Kyllä se on kitaristin elämä haastavaa - pitäisi soittaa ja laulaa - kyllähän tässä kädet loppuu

Jarkon soolo

 

 

Lähtöiltana Ensihoitaja ja Vilijonka valmistautuivat hyvissä ajoin istumaan näköalapaikalle yökerhoon. Ensihoitaja odottamaan Nelkkujen keikkaa ja Vilijonka tutustumaan kyseiseen bändiin. Ensihoitaja ei kykene ymmärtämään miksei juuri kukaan hänen kolleegoistaan tai ystävistään tunne Neljänsuoraa. Kyllähän ne pojat ovat nuottia toisen perään laittaneet jo niin montaa vuotta ja Ensihoitajakin käynyt ensimmäisillä lavakeikoilla jo kymmenkunta vuotta sitten. Toisaalta asiaa voinee selvittää se, että Ensihoitajan kolleegoista useampi on sen verran vanhempi, että he kuuntelevat toisenmoista musiikkia ja kaverit taas eivät ymmärrä juuri mitään tanssiharrastuksen päälle. Mutta, mutta... Ensihoitaja on ehtinyt tässä vuosien mittaan raahata mukanaan useammankin kaverin keikalle ja käännyttää ihmisten musiikkimakua aiemmasta poikkeavaan suuntaan - viime vuosina enemmän, kun Ensihoitajallakin on vihdoin ollut vapaata käydäkin niillä keikoilla. Toisaalta Ensihoitajan kolleega yllätti joulun alla Ensihoitaja, pyytämällä Ensihoitajaa mukaan Antin joulukonserttiin. Siis pyysi Ensihoitajaa!!! Oli muuten hyvä joulun kirkkokonsertti Lohjalla ja laulajalla niin komea ja hyvin istuva puku päällä. Kyllähän se niin on, että saisivat miehet useamminkin pistää pukua pykälään. On vaan paljon paremman näköstä, kuin iänaikaiset farkut. Yleensäkin Ensihoitaja toivoo, että suomalaiset rupeaisivat pukeutumaan paremmin ainakin juhliin. Olisihan se kivaa, että arki erottuisi juhlasta ;-)

 

 

Esiintyihän siellä laivalla muitakin kuin Neljänsuora. Joku showkin oli, jossa oli mukana sirkustaiteilija, laulajaa ja tanssijaa. Sirkustaiteilija se, se oli notkea tyttö ja vau mikä tasapaino. Sanoin tätä on kyllä mahdoton kuvata ja nopean liikehdinnän takia Ensihoitaja ei häntä juuri saanut ikuisettua, mutta jonkun kuvan kuitenkin.

 





Niin, Ensihoitaja tuossa aiemmin kertoi, että Tukholman päässä tapahtui kello sekoilu. Ensihoitaja oli laittanut herätyksen kännykkään kello 8.00, jolloin laivalla alkoi aamupalatarjoilu. No, kännykän kellohan oli tietenkin kääntynyt omia aikojaan ruotsin aikaan ja aamulla Ensihoitaja heräsi rauhassa ajatellen, ettei mihinkään ole kiire. Eihän sitä ollutkaan - kännykän kellon mukaan, mutta siinä puolen tunnin loikoilun jälkeen Ensihoitaja ja Vilijonka alkoivat ihmetellä, että miten täällä Ruotsissa on kasin jälkeen näin valosaa. Kyllä Suomessa vasta ysin jälkeen rupeaa näyttämään tältä. Siinä pohdiskellessa Ensihoitajalla välähti - kännykät kääntää itse itsensä ja näihän se oli - rannekello näytti jo lähes puolta kymppiä.

Onneksi Ensihoitaja ja Vilijonka ovat tottuneita hoitajina "vartin lähtöihin" ja he istuivat aamupalapöydässä jo puolelta. Joten niin kiire ei onneksi tullutkaan aamupalan suhteen. Mutta, kun aamu lähti liikkeelle ravakasti niin päivä meni ihmetellessä. Yhtäkkiä kello oli jo puolenpäivän ja näin Tukholma kierros sai jäädä odottelemaan parempia säitä. Muutama valokuva käytiin kannella räpsimässä ja ihmettelemässä meridieseliä laivaan tankkaavaa tankkeria.

 

Koska laivareissun tarkoitus oli nautiskella hyvästä musiikista ja laivan maittavista seisovista pöydistä niin eipä Tukholman väliin jääminen haitannut. Illan syöminkeihin ja keikalle piti kuitenkin ruveta varustautumaan ajoissa. Meikit, vaatteet ja irtoletit... kyllähän siinä tunti ja toinenkin saattaa mennä, vaikka ne vaatteet oli kotona jo katsottu valmiiksi, niin silti piti eri vaihtoehtoja sovitella. Niin tottakai Ensihoitajalla oli vaihtoehtoja mukana, jos tänään ei valittu vaate mielyttäisikään ;-)

 

 

Siinä kaunistautuessa Ensihoitaja totesi Vilijonkalle - pitäisiköhän meidän laittaa verhot ikkunaan, kun tässä sovitellaan vaatteita. Mä haluisin nähdän sen kuka sut tuolta näkee - hei me ollaan avomerellä... No siinähän kävi sitten juuri niin...siis, että Vilijonka näki sen... Joskin ei sillä hetkellä, mutta.... Ensihoitaja heräsi aamuyöllä siihen, että koko hytti oli valoisa ja ulkoa kuului ihme kolahduksia. Ensimmäiseksi Ensihoitaja tietenkin etsi kännykkää ja katsoi, että kello on 4.20 ja ... hetkinen ikkunasta näkyy mies, joka kohoaa ikkunan editse. Joku nyt saattanee arvata mistä on kyse. Laivahan tietenkin ankkuroitu Ahvenanmaan satamaan ja mies joka ikkunan takana vilahti "ajoi" kävelyputkea kiinni laivan kylkeen ja sisääntulo sattui olemaan juuri Ensihoitajan hytin ylläpuolella. Aika hauska sattuma kuitenkin.

 

Näin valtava on maailma...

 

 



Toinenkin ilta tuli aikanaan. Ensihoitaja ja Vilijonka laittautuivat ensin laivan karaokeen kuulostelemaan laulantaa ja odotusten mukaisesti, jotkut laulajat käyttivät kovin eri sävelasteikkoa, kuin Ensihoitaja tunsi ja toiset lauloivat lähes kuin enkelit. Sopivan kuulosteluajan jälkeen siirryttiin odotusasemiin yökerhoon. Eilinen show-ryhmä esiintyi taas ensin ja sitten lavalle asteli Nelkut. Voi pojat - luvassa olikin hieman erilaista Nelkkua, kun Antti väänsi perussetin lisäksi rokkia ja valssia, tangoa ja humppaa. Siinä olisi jo Ensihoitajan isäkin ollut tyytyväinen tanssija tällä ohjelmistolla. Ja Ensihoitajan kamera lauloi - kuvia ja videoita. Kyllähän noita erikoisempia kappaleita piti ihan äänen kanssa ikuistaa, kun ne tavallisethan voi kuulostella koska vaan levyltä, mutta vaihtelu virkistää.

Illan ohjelmisto laulettiin, soitettiin ja tanssittiin - ja sitten oli luvassa nimmareita, kuvia ja halauksia. Ensihoitaja oli opettanut Vilijonkaa käyttämään järkkäriään, että saisi vihdoin onnistuneen kuvan itsestään ja Antista sekä koko bändistä. No, eihän se tietenkään onnistunut. Pitäisiköhän Ensihoitajan tyytyä yksinkertaisempaan tekniikkaan? Onneksi bändistä löytyi pelastaja Jasse, joka nappari Ensihoitajalle muistoksi kuvan - bändistä ja Ensihoitajasta, joskin tällä kertaa ilman Jassea. Toisaalta - kuvan käsittelyllä saa ihmeitä aikaan ;-) Mutta siis kuva ja nimmarit saatiin. Ei kun uuteen reissuun, josko jo ensi viikolla?

Näihin kuviin ja tunnelmiin - ei makeaa mahan täydeltä...