Voihan juhannusruuhka – niin ihan kirjaimellisesti seistiin moottoritiellä. Ensihoitajan elämän tylsin ja pitkäveteisin keikkamatka - kiitos ruuhkan. Tällä kertaa keikalle kohden Mäntyharjua ja Tommolan lavaa lähdettiin sukulaisten nurkista ja ihan eri suunnasta fanikavereiden kanssa, joten autoon hypättiin yksin. Reilusti aikaa, että kohteessa ollaan mukavasti ajoissa ja saadaan autokin paalupaikalle. Moottoritie päätti asian kuitenkin ihan toisin. Alkuun tie veti reippaasti, mutta hieman ennen Kouvolaan nousevaa ramppia näkyi molemmilla kaistoilla pelkkää punaista valomerta.

Miksi ihmeessä Ensihoitaja oli päätynyt lähtemään matkaan pelkän navikaattorin avulla, joka ei suostunut laskemaan reittiä, kuin Mäntyharjun keskustan kautta??? Seutukin, kun oli sen verran vierasta ei uskaltanut luottaa pelkkään musta tuntuuseen ja lähteä ajelemaan. Olisi vaan pitänyt – sillä moottoritiellä seistiin. Parhaimmillaankin jono eteni 10 km/h. No, kyllähän tämä 15 km menee – Lusin lentokenttäsuoran jälkeen helpottaa, kun tuo vasemman puoleinen änkiä joukko ei enää häiritse liikennettä. Kuinka ollakaan – ensimmäinen kilometri, toinen…viides – aikaa mennyt tunti. Hitto Ensihoitaja mihinkään keikalle kerkeä – ajoissa ainakaan. Totta, vauti sen kuin hiipui, mutta yllättäen 1h 55 min kohdalla vasen kaista tyhjeni ja oikea kaista nytkähti eteenpäin.

 Koitin risteyksestä, vielä vanhalta viitoselta tulijat kiilasivat nytkyttävän liikenteen sekaan hidastaen matkaa, mutta Kuortin kylän risteyksen jälkeen matka alkoi joutua lähes tienopuksilla. HUH, 15 km melkeen 2h, onneksi vain kuski keitti, eikä auto. Useamman menopelin matka oli jo stopannut tien reunaan, mutta Ensihoitajan kaara porskutti ruuhkan lävitse kuin uljas ratsu konsanaan ja vihdoin päästiin määränpäähän. Kake Randelinin ensimmäisen setin loppumetreille – onneksi Neljänsuora esiintyi vasta toisena, muuten olisi harmittanut.

Lopulta Ensihoitaja siis pääsi järkyttävästä ruuhkasta huolimatta perille Tommolan lavalle Mäntyharjulle. Ei ole todellista – ovella kiemurteli sisälle melkein moottoritien ruuhkan veroinen jono. Onneksi enää ei kuitenkaan satanut. Mutta… onneksi Ensihoitaja oli yhden fanikaverin neuvosta ostanut ennakkolipun, sillä nuorehko järjestysmies huuteli, että jos jonossa on ennakkolipun ostaneita niin täältä voi tulla ohitse sisään. Edes yhdestä jonosta tänä iltana ohitse ;-) Sisällä Ensihoitaja törmäsi heti tuttuihin ja tärkeimpien kuulumisten vaihtamisen jälkeen olikin jo aika siirtyä lavan edustalle varaamaan paikkaansa. Lavalla oli toinen puolisko verhottu ja tietenkin me oletimme Neljänsuoran nousevan sinne. Mitenkäs nuo soittimet on nyt noin sijoitettu – Jasse väärälle puolelle? Ei mutta tuolla Kaken puolellahan on Neljänsuoran rummut. Eli sama lava käytössä molemmilla.

 Tämän oivalluksen jälkeen sitten pakkauduttiin porukalla lavan eteen – olettaen poikien sijoitukset (jotka muuten eivät olleet sinne päinkään…) ja valittiin paikat. Ai, mutta Kakehan nousee vielä kerran lavalle. Hupsista! Ensihoitaja oli päätynyt juurikin Kaken eteen lavalle, mutta juu, niin taisi koko muukin eturivi olla täynnä meitä Neljänsuora faneja. Ainakin, jos mitään voi päätellä kaiteelle ilmestyneistä huppareista ;-) Jokaisen rinnassa komeili 4S. No, mutta kuunneltiinhan sitten Kakeakin ja viriteltiin kamerat valmiuteen Neljänsuoran keikkaa varten.

Lopulta ilta oli edennyt niin pitkälle, että meidän odottamat pojat kapusivat lavalle. Ensin Kaken soittopelit pois ja poikien tilalle. Nopeasti soittimet vaihtuivat ja Neljänsuora pääsi aloittamaan musisoinnin – Kaarinalla. Illan meno lavalla oli ihan höperö – ehkä meillä siinä lavan edustallakin, mutta olihan edessä juhannus ja pojilla kesälavat. Ensihoitaja jätti tällä erää juhannuskeikkailut tälle juhannus etko-asteelle, mutta olihan noita keikkoja kiva päästä vähän katselemaan Antin ahkeran live-lähetyksen merkeissä. Ainoa vaan, että pitkin yötä piti pompata avaamaan kone, kun tuo känny raihnainen ei avannut noita live-tiloja. Onneksi nuo viimeiset näkyivät vieläkin – millään joka yö jaksanut kukkua odottelemassa mitä sitä meille tarjotaan. Ainakin juhannuksen ainoa kokko nähtiin livessä, eikä sekään ottanut syttyäkseen. Meidän kaupungin kokko, kun päätettiin siirtää uudeksi vuodeksi ja muut kokot oli poltettu ihan keskellä päivää - siis jo 18 aikoihin.

Mutta joo, Tommolan keikka oli ja meni. Oli muuten taas inhan korkea tanssilava. Sai niskat kenossa kenottaa katselemassa lavalle – varsinkin, kun ei se riittänyt, että Kake oli kohdalla – niin oli myös Antti. Melkeen sylissä ;-) Kuvaaminenkin oli taas vaativaa – joskin valot olivat kiitettävät – eivät korkeasta lavasta huolimatta häikineet silmiin tai häirinneet juuri kameraa, mitä nyt välistä hävittivät Johanin. Mutta…lavan rakenne…Ihan sika korkea lava, sen päällä koroke missä rummut…hyvä, jos suorilta käsin kuvatessa varvastaen sai linssin edes rumpujen tasolle. Ensihoitaja, kun ei tykkää kuvata ihmisiä alaviistosta. Tulee ihan hassun näköisiä mittasuhteita. Jos Johan oli nostettu ”kattoon”, niin Jussi sitten oli piilotettu Jassen koskettimien taakse. Ihan oikeasti – takana, sumun seassa ja vielä koskettimet edessä – miten tuosta nyt saisi kuvan kuvaa Jussista? Ei muuta kuin pitkä putki kiinni kameraan, valotukset pitkiksi ja käsivaralta… Tosi hyvä idea – arvatkaa vaan saiko selkeitä kuvia, kun pelkkä putki painoi useamman kilon ja pitkällä valotuksella ei saisi käsi väristä… Seuraavaksiko sitten kontataan lattian rajasta – koskettimien alta kuvaamaan…?

Tällaista tämä kuvaaminen välillä on hankalaa -mutta ah niin kivaa. Sitä voisi vaikka ihan oikeasti vähän opiskellakin. Vaikka ihan jossain koulussa silleen aikuisten oikeesti, eikä vain lukemalla kirjastossa kirjoista. Tää raukka ei ainakaan ymmärrä niistä kirjoista hölkäsen pöläystä. Ensihoitaja onkin aina ollut huono lukemalla oppimaan – tekemään sitä pitää päästä. Silloin asiat oppii, kun niitä itse pääsee räveltämään. Paljonhan tuosta kuvaamisesta on jo opittu ihan vaan kokeilemalla eri juttuja, mutta vielä olisi hienosäätöä vaikka kuinka ja paljon, kun vaan olisi aikaa ja rahaa opiskella.

Mitenkäs tämä nyt taas meni vakavaksi. Eihän Ensihoitajan pitänyt mitään opiskelusuunnitelmia tässä tarinoida vaan näitä keikkajuttuja, joskin aika oleellisestihan tuo kuvaus näihin toki liittyy. Mutta juu, nyt taitaa olla aika päättää tämä tarina – lisätä kuvat ja siirtää bittiavaruuteen teidän kaikkien ihmeteltäväksi. Loppuviikosta ja vähän alkuviikostakin seikkaillaan vähän festareilla – toivottavasti sääennusteet eivät pidä paikkaansa ja sateen sijaan meitä hellisikin aurinko. Viinijuhlilla, kun yleisö on ainakin ennen ollut täysin sään armoilla. Eli nyt kaikki sormia ristiin ja toivetta, että säästytään kuivina. Ai juu ja mukavaa iskelmäfestaria kaikille sinne ehtiville.

 

Ja koska kuvia tuolta Tommolasta tuli vahingossa paljon niin tässä alhaalla vielä muutamia, jotka eivät tekstin sisään uponneet. Mukavaa alkavaa heinäkuuta kaikille - kuun alkuun mahtuu Ensihoitajallekin pienimuotoinen Neljänsuora turnee, mutta siitä lisää seuraavissa tarinoissa ;-)

 

 

 

 

Se saapui kesä takaisin - ja heti Ensihoitaja parka sai kurkkunsa kipeäksi - niin piti mennä röhnöttämään merenrannalle heinikkoihin kuvaamaan joutsenperheitä. Niin ja ne heinäthän kukkii ja täähän on allerginen... Mutta joo, siis juhannus lähestyy, joten pitää naputella uusi tarina pois poikkeen kuljeksimasta ennen kuin tulee uusia seikkailuja.

Ensihoitaja oli päättänyt tyttärien kanssa suunnata perjantaisen ilta-ajelun kohden Tamperetta. Forssassa oli Neljänsuoran poikia vannotettu, että tullaan Tampereelle vain, jos he soittavat Yön reunalla ja Sateen jälkeen, joita tämä ryhmittymä on nyt viimeisen puoli vuotta toivonut. Meille luvattiin, että yritettään...no yritykseksihän se sitten jäi - hyi pojat! Pitää siis lähteä juhannuksena katsastamaan, joko ne on saaneet nuotit kohdilleen, että kappaleet soisi.

Eli siis pitää pakata. Ensihoitaja ei tiedä oikeastaan mitään ikävämpää, kuin pakkaaminen (no siivoaminen ja tiskaaminen ehkä). Varsinkin nyt pakkaaminen on erityisen hankalaa, koska joka toinen päivä luvataan juhannukseksi paistetta ja toiseksi sadetta. Eli mukaan on otettava hellevaatetta ja vilpoisen kelin vaatekertaa - eli paljon kasseja. No, eipä Ensihoitaja ole koskaan osannut kevyesti pakata. Ehkä pitää lähteä juhannustansseihin heijastinhousuissa ;-)

Niin palataanpa tuonne Tampesteriin. Keikkapaikka oli Tähti ja sinnehän piti lähteä ihan oikeasti siksi, että Ensihoitaja oli kuullut kaikenmoista paikasta ja varsinkin sen upeista näköaloista. Ja upeathan ne olivat, Tammerkosken ylitse kaupunkiin. Päiväkin oli seestynyt matkan varrella ja auringon lasku valaisi koko yökerhon. Upea paikka - ainoa vaan, että nuo minihissit eivät olleet kyllä ollenkaan sopivat tällaiselle ahtaanpaikkakammoiselle. Onneks mennessä hisseihin ei vielä ollut ruuhkaa.

Ylhäällä odotti jo meidän jengin toinen puolisko ja siinä kuulumiset vaihdettua päätti Ensihoitaja lähteä varaamaan paikkaa lavan edustalta - pakko, että saa oman paikkansa. Täällä näytti olevan useampikin fani paikalla. Mukavahan sitä oli jaloitellakin, kun oli koko päivän könöttänyt sateelta suojassa kotonaan ja sitten pari sataa kilometriä autossa. Ja lisäksi, kun siihen lavan edustalle sai juttukaveriksi niitä harvemmin nähtäviä fanikavereita, niin jopa aika kiiti kuin siivillä. Vaikka yleensä Ensihoitaja on se kaikkein kärsimättömin odottaja.

Jaahas - mitäs ne tytöt tuolla näyttävät....pojat on live-tilassa. Hitsi, eihän tää mun Lumia suostu tollasta taas avaamaan. Onneksi vieressä olijalla oli iphone niin nähtiin pätkä showta. Ainoa vaan, ettei yökerhon metelissä kuultu tarinoita - harmi, etteivät säilyneet kotimatkalla katsottavaksi. Ensihoitajan luuri nimittäin näyttää ne kyllä sitten liven jälkeen jääneinä tallenteina. Ainoa vaan, ettei näistä Neljänsuoran liveistä tullut edes mitään ilmoitusta - Suvi Karjulan ja Anssi Kelan vastaavista fb ilmoittaa aina on livet-ilassa tai oli live-tilassa. Joko temppuili puhelin, tai sitten pojilla oli erilaiset asetukset tallenteessaan.

Vihdoinhan ne pojat sitten putkahtivat lavalle ja keikka alkoi - hikinen keikka - ehkä hikisin ikinä. Ensihoitajakin oli aivan kuumissaan, vaikkei edes helteellä hikoile. Mutta Jassesta sitä sai jo puolivälissä iltaa puristaa hikeä - ei enää auttanut vaikka Antti kesken kiihkeimmän kitaroinnin pyyhki pahimpia hikiä pois. Paikassa ei yksinkertaisesti ilma värähtänytkään ennen kuin viimeisen vartin aikana, jostain muutamaan otteeseen puhalsi ohkainen ilmanvirta. No, kuuma oli tunnelmakin lavalla ja lavan edessä. Taisi artisti olla vielä loman jälkeisessä innossa, koska vauhtia riitti ja silmäniskuja ja vilkutuksia lavalta jaeltiin sinne ja tänne.

Niin tämähän oli poikien tappotahtisen viikonlopun avauskeikka. Tampereelta toinen bussi suuntasi Joensuuhun ja toinen Mikkeliin pystyttämään kamoja. Ja näiden jälkeen vielä koko poppoo käänsi keulat kohden Elimäkeä. Eli perjantaisen Tampereen jälkeen pojat soittivat lauantaina kolme festarikeikkaa. Kiirettä piti ja bussit oli lastattu täyteen esiintyjiä ja teknikkapoikia. Ei käy kateeksi, kun kuulosteli tarinaa 25h ja 4 keikkaa. Kuulostaa ihan Ensihoitajan entiseltä elämältä. Piippaa ja piippaa aina vaan uudelleen ja pitää taas lähteä. Tähän sopii niin tuo Neljänsuoran laulu... nukkua rattiin, joutua harhaan... Onneksi kuitenkin bussien kuskit pysyivät hereillä ja kuljettivat bändin ja tekniikan turvallisesti paikasta toiseen.

Tämän kiireisen järjestelyn vuoksi meille virisi pieni pelko, että emme edes ehtisi saada keikan jälkeen nimmareita, vaan kaikilla olisi kiire nukkumaan. Mutta eiväthän pojat meitä pettäneet - Storelle tultiin jakamaan nimmareita ja yhteiskuvia, jopa muutama sananenkin ehdittiin vaihtaa. Hyvä näin - kunnon bändi ei pienen kiireen takia fanejaan hylkää. Se muutama sananen, kuva, nimmari the hetki voi olla monesti koko keikan tärkein anti. Tästä voisi myös Jari "Siltsu" Sillanpää ottaa oppia. Me halutaan se hetki.

Keikka loppui ja nimmarit saatiin uusiin kortteihin Juhlatuulella - iso sali, iso hali - vai mitä tuossa nyt lukikaan. Kortti kassiin ja hupparin huppu päässä kohden kaatosadetta ja kotia. Vettä nimittäin tuli - sitä tuli niin, että moottoritiellä oli välillä madeltava, kun sade lainehti vastaan. Niin ja pakko mainostaa - ensihoitaja istui kerrankin apparin paikalla ;-) Oli kiva käydä katsastamassa tuo Tampereen mainostettu Tähti - maisema mykisti, joskin aika pieni ja ahdas paikka tuo oli. Ehkä voi poiketa joskus toistekin ;-)

Tähän lopuksi muutama muistutus ennen juhannus toivotuksia. Viinaa maltilla, ei kännissä veneeseen, autonrattiin tai muutenkaan tekemään mitään vaarallista. Älkää lyökö kirvellä polveen tai vuolko sormeen tai yhtään mitään muutakaan tyhmää ;-) Olkaa maltillisia liikenteessä - niissä ruuhkissakin. Myös hirvieläimiä kannattaa varoa, kun liikutte. Yleensäkin ottakaa maltilla - turha hosuminen tekee vain pahan mielen. Näiden sanojen saatteellessa HYVÄÄ JA RENTOUTTAVAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!! Rauhallisia vuoroja niille, jotka turvaavat meidän kaikkien juhannuksen vieton. Toivottavasti enää ei tarvitse lukea lehdistä viime viikonlopun kaltaisia viestejä, joissa meidän kaikkien turvallisuutta vartioivien poliisien kimppuun oli tuossa melkeen kulman takana hyökätty tuhosin seurauksin. Yksi poliisi menehtyi ja toinen loukkaantui vakavasti. Tällaista ei pitäisi koskaan joutua lukemaan. Syvä osaanottoni tässä kaikille osallisille ja poliisin läheisille voimia jaksaa surussa.

Muistaako teistä vielä joku tv-sarjan Puhtaat valkoiset lakanat - Raikkaan perheestä Hämeessä ja heidän taistelunsa pukutehtaan kannattavuudesta läpi vuosikymmenten. Ai, miksi Ensihoitaja aloittaa blogitekstinsä näin? Siitä yksinkertaisesta syystä, että Ensihoitaja on nyt keväänmittaan katsellut tuota sarjaa, kun tuli siivotessa DVD:t vastaan. Tänä aamuna vuorossa oli toiseksi viimeinen levy. Vaikka sarjassa tapahtuikin ihan kaikenlaista sen matkanvarrella, niin iloista, kuin surullistakin niin tämän sarjan viimeinen osa oli kyllä niin surullinen, ettei sitä voinut itkemättä katsoa - puolet Raikkaan perheestä ja ystävistä kuolee, tehdas tekee konkurssin... - olisiko tv-sarjan kuitenkin voinut päättää jotenkin onnellisemmin vai oliko sittenkin hyvä lopettaa tarina kerrankin niin, ettei kaikki menekään onnellisesti loppuun - ei ainakaan kaikilla. Eli oliko sarja kuitenkin realistinen kuvaus ihmisten

elämästä. Olisi kuitenkin ehkä ollut mukavampi, jos koko kansan rakastama televisio perhe olisi saanut jatkaa elämäänsä onnellisena, siellä jossain meidän katsojien mielikuvissa. No, jospa seuraava sarja olisi onnellisempi. Näkyi samassa DVD-boksissa olevan Ruusun aika sarja seuraavana ;-)

Toisaalta nuo sarjathan: Puhtaat valkeat lakanat, Ruusun aika, Metsolat... ovat kuvattu kahdeksan-yhdeksänkymmentäluvun vaihteessa. Silloin, kun nousukausi vaihtui lamaan ja ihmiset menettivät vuosien työllä hankkimansa omaisuuden. Silloin puhuttiin, ettei enää syvempää lamaa voida saavuttaa ja että työttömyys on huippulukemissa. Miten väärässä silloin oltiinkaan. Sillä erilaisten tilastojen ja tarkastelujen valossa todellinen pohjakosketus on tehty nyt 2016. Valtio suunnittelee pakkolakeja, työnantaja- ja työntekijärjestöt neuvottelevat kilpailykykyneuvotteluja, sovitaan palkan nollakorotuksista, supistuksista, irtisanomisista, säästöistä ja nuorisotyöttömyydestä. Listaa kai voisi jatkaa loputtomiin. Jaa - ei tehdä kuitenkaan tv-sarjaa näistä - kuten edellisen laman aikana. Ollaanko me jo niin kyynistyttyjä, ettei tuollainen tv-sarja uppoaisi - onko lama jo niin arkea? Meidän jokapäiväistä arkea, että jossain joku menettää työpaikkansa, asuntonsa, perheensä, ettei se enää kosketa - siitä ei kannata tehdä ohjelmaa?

Menipäs vähän syvämietteiseksi ja kaikki yhden tv-sarjan vuoksi. Mennääs taas iloisempiin asioihin ja vaikka viime lauantaihin. Eli siis miksi juuri sinne? Valistunut arvaus varmasti kaikilta lukijoilta on, että Neljänsuorahan se on taas jossain ollut. Ja näinhän se oli - Ensihoitaja suuntasi tällä kertaa kavereineen Forssaan Statukseen eturiviin pomppimaan musiikin tahtiin ;-) Alkuperäisessä keikkalistassa Forssan keikkaa ei ollut ja Ensihoitaja ehti jo huolestua - eikö lomanaloitus keikkaa olisikaan, ehti Ensihoitaja jo säikähtää? Onneksi keikkakalenteriin ilmaantui Forssan keikka samalle päivälle, kuin Kaarinan Saaristo Open. Tuonne mennään - ja useamman tyttären voimin. Olihan Neljänsuora saatu takaisin lomalta ja lavalle.

Vaikka tässä tuli Ensihoitajalle kuukauden keikkatauko ei ilman musiikkia ole tarvinnut olla. Kaikenmoista musisointia tähän on mahtunut. Linnanmäellä, kun on nuo torstaitanssit ja kaikenmoista muutakin kivaa on ollut tarjolla Helsingissä ja lähikulmilla. Hym - mitäs kaikkea tässä on ehditty katsastaa. Kampissa oli Elias Kaskisen akuuttikeikka ja seuraavalla viikolla Elias ja päivänsankarit nousivat lavalle Lohjan torilla. Siinä välissä ehdittiin Linnanmäellä kuunnella Onnentähteä ja poiketa Janne Tulkin vetämässä yhteislauluillassa. Linnanmäen tansseissa kuunneltiin alkuun kaatosateessa Tomi Markkolaa ja seuraavalla viikolla edellistä tangokuningasta Teemu Roivaista. Kampin torilla tarjoiltiin Diandraa ja eilinen Helsinkipäivän konsertti kruunasi tämän viikon - JVG, Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, J.Karjalainen, Sanni, Juha Tapio ja Cheek - ensimmäisenä esiintynyt Robin kuultiin vain viime säkeiden osalta ja vasta J.Karjalaisen viimeisille tahdeille päästiin sisään alueelle. Huippuartistit ja hyvä sää - eikä alue vetänyt sisäänsä meitä kaikkia halukkaita.

Mutta Neljänsuoran keikalle päästiin sisälle ja ihan eturiviin. Tunkuahan tuossa lavalla meinasi tulla, mutta sinne sitä päästiin omille paikoille :-) Koska bändi tuli keikalle toiselta keikalta ja me paikalle ajoissa oli roudaaminen vasta vauhdissa, kun kaarsimme pihaan. Ylläri - ensimmäisinä paikalla ;-) Vihdoin baarikin avasi ovensa 20 min myöhässä ja laski meidät sisälle kuuntelemaan, kun pojat virittelivät soittimiaan. Ja voi sitä iloa, kun Antti lauleli pienenpätkän Viimeistä äkkilähtöä. Voi, kun oikeasti soittaisivat näitä vanhoja kappaleita keikoilla. Mitenkäs se menikään tuo Antin kertoma noista kokoelmalevyille toivotuista biiseistä? Kuulemma yllättäviä tuloksia, vanhoja kappaleita ja paljon slovareita. Mutta Ensihoitajaa ei kyllä yllätä olenkaan. Ihan parhaitahan nuo vanhojen levyjen biisit ovatkin - muuten aika monet Jullen tekemiä - eli näin myös orkesterin itsensä näköisiä - ainakin Ensihoitajasta.


Illan aikana mentiin tuttua ja turvallista Neljänsuoraa, ehkä vähän erilaisessa järjestyksessä, mutta väliin mahtui muutama vähän harvemminkin soitettu kappale. Olipa kiva kuulla niitäkin piiiiitkästä aikaa. Itse asiassa aikas montaa kappaletta Neljänsuoran levyiltä on jäänyt vuosien saatossa kuulematta. Niitä on soitettu levyjen julkaisun yhteydessä, mutta sitten ne ovat painuneet unholaan. Mitäs Ensihoitaja on nyt pari vuotta käynyt aktiivisesti keikoilla ja omien laskujensa mukaan n. 40 levytettyä kappaletta on edelleen kokonaan kuulematta livenä. Olisiko siis aika saada näitäkin kappaleita soittoon. Ihan huippukappaleita tuossa joukossa. Voi, kun ne nousisivat taas takaisin soittoon. Ensihoitaja niin odottelee noita vuosien saatossa arkistojen kätköihin kadonneita kappaleita. Onneksi sieltä on jo kaivettu soittoon muutamia huippuja, kuten Tähtien tiellä, Sun kanssa ja Yhtenä iltana. Vielä, kun saisi soittoon esimerkiksi Yön reunalla, Viimeinen äkkilähtö, Se ei käy enää, Tiimalasin verran aikaa...Yhtään näistä Ensihoitaja ei ole keikoilla kuullut. Ja voisihan noita ennen soitettujakin taas nostaa setteihin. Kun Ensihoitaja aloitti keikkailu-uransa niin lavoilla soi aina Irwinin hattu. Eipä ole enää piiiiitkiin aikoihin kuulunut sitäkään. Sitten on noita, silloin tällöin kuultuja Viikonloppu, Nostalgia perjantai, Riisiä hiuksissa... Vaihtelu virkistäisi ;-)

No Forssassa kuultiin kuitenkin kaksi harvemmin soitettua Juuri tänä yönä ja Testamentti - olipas mukavaa vaihtelua. Edelliskeikalla vaihtelua toi Ole hyvä, ole paha. Biisi kerrallaan vanhat soittoon, eikös vaan pojat? Ei hyviä kannata jättää pölyttymään. Taisi Ensihoitaja pikkaisen kiristääkin...ettei viitsi ajella perässä, jos ei saa välillä jotain uuttakin kuultavaa... ;-D

Forssassa keikka oli taputeltu ihan ihmisten aikoihin, koska showtime oli jo 23 - vaikkakin tuon paikan tavanmukaisesti aloitus viivästyi 15 min niin keikka oli ohitse jo puoli yhdeltä yöllä. Sitten vain nimmarit - uusilla korteilla - ja kohti kotia. Valoisassa yössä oli mukava ajella varsinkin, kun matkassa oli seuraa lähes kotiovelle asti. Sinne se jäi keikka - muistoihin. Ei kun seuraavaa odottamaan ;-)