Vielä on yksi jouluinen tarina tarinoimatta ja kohta on jo uusi joulu, joten paree on Ensihoitajan vain ottaa kone kauniiseen käteen ja alkaa naputella. Kuka sitä enää keväällä noita joulukonsertteja jaksaa muistella. Elikäs siis tämän joulun joulukonsertti vol2 Antti Ketonen ja joulu valtaa sydämen - Karjalohjan kirkko.

Matkaan lähdettiin taas kaveriporukalla sunnuntai-illan hämärtyessä. Mutta mitä - Ensihoitajalla ei ollut oikein minkäänlaista fiilistä ja paleli... tukkaa ei jaksanut laittaa ja meikkikin jäi sinne päin. Onneksi hiuslisäkkeillä saa aikaan ihmeitä helposti. Niin ja mekko jäi tällä kertaa kotiin, koska jo lähtiessä Ensihoitaja paleli ja olo oli ihan kipeäksi tuleva. Buranaa nassuun ja matkaan. Villapaitaa ja untuvatakkia ja yhtään ei ollut liikaa päällä vaan vilu kapajasi kuumaksi lämmitetyssäkin autossa. Onneksi Karjalohjalle ei kuitenkaan ollut kovin pitkä matka. Matkalta kyytiin otettiin vielä joulukonsertista nautiskelijoita ja kirkolle saavuttiin hyvissä ajoin. Hyvä niin, koska parkkipaikka ei ollut suuren suuri ja pian meidän saavuttua kirkon ovetkin jo avautuivat.

Ovet avattiin vaikka Antti vielä harjoittelikin illan settiä, valoja ja ääniä säädettiin. Sinne etuosaan ja hyvälle paikalle kuvaamisen kannalta - eli tietenkin eturiviin tai tässä vaiheessa vielä toiseen riviin, koska eturivit olivat täynnä esiintyjien vaatteita ja muita tavaroita. Antti tervehti sisään astellutta yleisöä ja varsinkin tuttuja faneja. Mutta meille Antti vain nyökkäsi - tiedättekös tytöt, ettei tuo solisti nyt kyllä tunnistanut meitä. Ensihoitajahan on tunnetusti muuntautumiskykyinen ja tällä kertaa ei kyllä
varmaan olisi oma äitikään sattunut tunnistamaan. Puolimetriä lisää hiuksia, silmälasit ja mekon tilalla farkut ja lämmin neule. Niin ja kun tällä kertaa näitä naamiaisia ei leikkinyt pelkästään Ensihoitaja. Onneksi muut tutut sentään tunnistivat meidät - ei me nyt niin eri näköisiä oltu ;-) Siinä sitten harjoitusten jälkeen esiintyjien vaatteet lähtivät pois eturivistä, joten sinne - siinä ei tarvitsisi kuvailla edessä istuvien päitä eikä nostaa kameraa korkealle, jolloin ei myöskään häiritsisi takana istuvia tuon aparaatin nostelulla.

Melko lailla tunti siinä saatiin odotella ennen varsinaista konserttia. Illan ohjelmisto oli hyvin samanlainen kuin edellisinä jouluina ja laivalla. Paitsi tänä vuonna Antin veli ei ollut laulamassa Joulu yö, juhla yö biisiä konsertissa. Mutta muuten kuultiin Antin joululevyn kappaleet eli uusia joululauluja ja niitä iki-ihania klassikoita. Tunti joululauluja - ihana akustiikka, ihanat valot, mahtava jouluinen fiilis kirkossa.

Illan aikana laulettiin tietenkin Varpunen jouluaamuna. Kaunein ja surullisin joululaulu ikinä. Joka kerta tätä kuunnellessa tulee itku - ei vaan voi mitään. No, nyt meitä itki ihan koko eturivi. Jokaisella varmasti on tähän lauluun joku omakohtainen juttu - Ensihoitajalle se on se kauan sitten kuollut pieni veli, joka siinä laulussa saa sen siemenen. Eli voitte arvata, ettei tuota laulua voi edes ajatella ilman, että silmäkulmat kostuvat. Jokaisella meistä on varmasti "se pieni veli" siellä taivaassa. Jos ei nyt aivan lapsena kuollut veli, niin joku niin läheinen, että laulu koskettaa syvälle ja avaa silmien hanat. Onneksi on veden kestävää ripsaria.

Ai, juu - kyllä oli muuten tyylikäs laulaja tuolloin kirkossa. Musta puku päällä, kravatti kaulassa... Ensihoitaja on niin iloinen, kun vielä joskus edes nykypäivänä näkee muidenkin kuin vanhempien ihmisten pukeutuvan. Siisti ja asiallinen vaate vain niin tekee juhlan ja tunnelman. Ensihoitaja, kun itse tykkää pukeutua mekkoihin ja rimpsuihin, niin onhan se tyylikästä, kun miehilläkin on kauluspaitaa, pukua, pikkutakkia ja lakerikenkää. Saisi olla nykyisinkin enemmän paikkoja ja tilaisuuksia, joihin odotettaisiin pukeutumista. Ensihoitajasta on vain niin mukava jättää ne "heijastinhousut" nurkkaan ja lähteä juhliin viimeisen päälle laittautuneena. Niin - kaikki jotka tuntevat Ensihoitajan - tietävät, ettei arki Ensihoitajaa pysty juurikaan tunnistamaan juhla Ensihoitajasta tai toisinpäin. Tässä muutama aika sitten Ensihoitaja työkiireiden takia joutui jo aamulla tekemään kampauksen ja meikin iltapäivällä lähtevää laivaa varten - no aamusta oli palaveri ja kuinka ollakaan palaverin toinen osapuoli käveli ohitse odottelevan Ensihoitajan, kunnes Ensihoitaja avasi sanaisan arkkunsa. Oli kuulemma niin vieraan näköinen - vaikkei vielä ollut edes sitä mekkoa :-)

Mutta joo, Karjalohjan kirkossa virittäydyttiin joulun tunnelmaan ystävien seurassa ja mahtavaa joulumusiikkia kuunnellen. Mutta kyllähän se jotain puuttui - nimittäin se Neljänsuora. Saisivat pojat nyt vaan soittaa taustalla nämä Antin joulukeikatkin. Ei tuossa Somerin bändissä mitään vikaa ollut, mutta kuulostaa ja näyttää vaan niin vieraalta, kun siellä ei ole takana tutut äijät.

Sinne se katosi joulukonsertti. Kiireisimmät lähtivät suoraan keikan jälkeen kirkosta - me jäimme odottamaan niitä nimmareita ja yhteiskuvia ja mitä kaikkea nyt vielä. Vielä ei sanota hyvää joulua, koska edessä olisi vielä tuo Eckerö linen keikka tai siis keikat ja niin - Tampere-talon iso konserttia ja mitä näitä kaikkia nyt on. Hitsi, mullahan on paljon vielä tarinoita plakkarissa ja perjantaina pojat jo palaa keikoille ja saattaapi taas tulla uutta tarinoitavaa. Eli pistetäänpä tämä joulutarina purkkiin ja aletaan miettiä mitä sitä seuraavaksi tarinoitaisiin.

Niin se on vaan tämäkin vuosi lähtenyt käyntiin ja kohta ollaan jo tammikuun lopulla. Mihin ihmeeseen nämä päivät vaan katoavat. Toki Ensihoitajalla on tässä suuria haasteita - vaihteeksi - tuolla työmaailmassa. Muutama vuosi sitten Ensihoitaja kuvitteli mullistavansa Ensihoitaja maailmaa lähtemättömästi. No nyt taidetaan mullistaa isommin, mutta oppia ikä kaikki. Ei sitä ikinä olisi osannut kuvitella tällaisiinkaan hommiin joutuvansa tai pääsevänsä, kuinka sen ajattelee. Ei pieni heijastinhousuinen Ensihoitaja osannut edes kuvitella kaksikymmentä vuotta sitten ensimmäisen kerran ambulanssin oven avattuaan, mihin se kaikki voi viedä. Eikä osaa ehkä kuvitella missä sitä ollaan seuraavan kahdenkymmenen vuoden päästä. Mutta sehän tässä työmaailmassa on kivaa - ettei pääse todellakaan sammaloitumaan - tämä kivi vierii ikuisesti ja aina vain kiihtyvällä tahdilla.

Mutta joo - se työjutuista. Enempää niitä ei sotketa mitenkään näihin vapaa-ajanjuttuihin, että vapaa-aika pysyy vapaa-aikana ;-) Mitäs muuta alkavaan vuoteen...? Juu, Ensihoitaja on taas päättänyt ostaa kitaran ja jatkaa kolmekymmentä vuotta sitten lopettamaansa harrastusta. Mutta, jos joku kuvitteli sen olevan helppoa niin ei todellakaan. Kavereilta tulee kaiken maailman suosituksia. Erilaisia tietenkin kaikilta. Sitten Ensihoitaja päättää kääntyä musiikkikaupan puoleen niin siellä sitten ei suositella, kuin yhtä. Ei siinä kait mitään vikaa ollut - hintakin oli ihan sopiva, mutta... tässä vaiheessa soittajan uraa taitaa tuo soittimen esteettinen ulkonäkö olla paljon soinnin sävyä tärkeämpi. Ei ikinä niin rumaa soitinta, kuin siellä kaupassa kaupattiin. Ei sinistä!!! Ensihoitaja haluaa jonkun kauniin punaisen, pinkin, lilan  tai mitä ihania niitä netissä olikaan. Mutta ei - tuo kaupan myyjä ei sanonut mitään kuin tää on hyvä, ja onhan tossa noita, sen kun valitset. Ööö... voisiko niistä saada jotain suosituksia? Jos tykkäät, että tämä on se paras tähän vaiheeseen soittouraa ja hintaluokassa niin mikäs tossa halvemmassa olisi huonompaa tai tossa kalliimmassa parempaa? Entäs tuo toinen valmistaja ja saisiko sitä kitaraa edes himpun kokeilla... Että mä oon huono tässä. Mutta jospa taas seuraavalla vapaalla lähtisi johonkin toiseen kauppaan myyjiä painostamaan. Ehkä saisi toisenkin suosituksen.

Niin... Ensihoitaja ei taida tietää uskaltaako edes sanoa mitä osui silmään noita kitaroita katsellessa. Nimittäin uusia järkkärin runkoja ja putkia. Hitto, että tekisi mieli päivittää tuota runkoa astetta tai oikeastaan kahta parempaan. Taitaa tuolla rungolla ruveta olemaan useampi kymmenentuhatta kuvaa napsittu, eli voisiko jotain uutta jo hommata...toisaalta voisi myös miettiä taas sitä koulutustakin tuohon valokuvaamiseen. Hitsi vaan, kun päivissä eivät tunnu tunnit millään riittävän. Ehkä tuo vanha kamera saa vielä palvella... ainakin vuoden tai enemmänkin, jos talonyhtiö päättää toteuttaa uhkauksensa piharemontista ja asuntolainaakin pitäisi pystyä lyhentämään. Silloin ei enää ostella kameroita ellei niillä sitten ruveta hankkimaan rahaa takaisin todellakin tekemällä bisnestä sillä kuvaamisella. Siihen Ensihoitaja ei kuitenkaan taida jaksaa ruveta - sitten se ei enää olisikaan kiva harrastus.

Mutta joo, nyt on ruodittu työkiireet, uudet harrastukset, kitarat ja kamerat. Pitäisikö tässä päästä vihdoin aiheeseenkin? Nimittäin Grace 2 olisi vielä joulukuulta odottamassa tai no onhan siinä noita laivoja enempikin...Eckerön aalloillakin käytiin keinumassa kahtena iltana - voi vitsi, toisella oli Ensihoitajalla mukana tosi nuori fani - kolme kuukautinen kummityttö. Hyvin viihtyi keikalla ja keikan jälkeen Jullen sylissä yhteiskuvassa bändin kanssa vaikka taisi keikka mennä enimmäkseen tytöltä mennä uinuessa. Niin ja muutama konserttikin tuli joulukuussa käytyä. Mutta nyt lähdetään ensin Gracen aalloille aalloille.

Edellinen tarina päättyi siihen, että Antti kehotti palaamaan takaisin seuraavalle risteilylle, jos joku kappale jäi kuulematta... Eipä tiennyt Antti mitä tuli sanottua, sillä meitä laivaan jääneitä tuo mitä jäi kuulematta kiehtoi sen verran, että kasattiin lista paperille niistä kuulemattomista biiseistä tai ainakin niistä mitä haluaisimme kuulla.

Tällä toisella risteilyllä meitä faneja oli huomattavasti ensimmäistä vähemmän. Mitä meitä jäi laivaan puolen kymmentä aktiivisinta. Eli kun me niitä biisejä päästiin toivomaan niin ne todellakaan olleet pelkästään tunnetuimpia hittejä tai viimeiseltä levyltä. Vaan niitä vuosien varrella mukana kulkemaan saaneita kappaleita. Ja mitä ihanuutta illalla soitettiinkaan. Aika monta vanhaa biisiä, harvemmin kuultuja kappaleita ja tietenkin niitä kovimpia hittejä. Ja taas kuultiin Yön reunalla!!! Ihan parhautta. Kyllä kannatti tuplaristeillä, vaikka kotiin päästyä vähän väsyttikin ja vielä tiukempaa oli herätä aamulla töihin. Mutta siis kannatti!!! Tällaiset viikolla olevat normi risteilyt ovat kyllä meille faneille ihan luksusta. Lavan edusta ei ole täysi, tanssijat eivät häiritse meitä eikä me heitä ja kun väkeä on vähemmän niin toiveitakin kehdataan esittää enemmän. Myös musisointia mahtuu tällaiseen normi risteilyyn paljon enemmän, kuin johonkin iskelmäristeilyyn, jossa illan pääartisti esiintyy vain illalla ja silloinkin vain parituntia. Ja tästä tuleekin ihan parhaat reissut mieleen vuoden takaiselta syksyltä, kun taidettiin risteillä triplana Helsinki-Tallinna välillä ja Neljänsuora soitti 4h/reissu. Hitsi tällaisia risteilyjä saisi olla edelleen ja enempi. Joskin tuolla turneella on pakko myöntää, että viimeisen reissun viimeinen setti otti jo vähän koville. Mutta eipä tuolla reissulla tullut juuri nukuttuakaan ;-) Yöt musiikkia ja aamusta maihin, päikkärit ja sitten melkeen jo olikin ilta ja uuden setin vuoro ;-) Ah- jospa tuollaista saisi vielä. Juuri tuossa Siljalineltä toivoin, että tällaisia risteilyjä tulisi järjestää. Lisäksi myös näitä hyviä esiintyjiä myös tuonne Helsinki-Tukholma reitille. En tajua mihin nämä Vikingiltäkin katosivat.

Mutta joo, siis Gracella mentiin iltakeikalla kovin pitkälle toiveiden mukaista musisointia. Me nautimme ja vähäiset muut matkustajat keinahtelivat lattialla. Taisi Ensihoitajakin toki pyörähtää muutaman askeleen lattialla kaverin miehen kanssa - nyt kun siihen oli tilaa. Mutta kyllähän se ilta meni kuuntelu ja kuvausvoittoisesti. Niin, siinäpä yksi asia missä Grace voisi petrata - se esiintymislava on ihan järkyttävän korkea ja sen kaide estää kyllä tehokkaasti kuvaamisen. Ihan hirveä kuvakulma ja valot lyövät suoraan linssiin. Joskin nyt on pakko sanoa, että oli ehkä hillityimmät valot ikinä laivalla, eli että ne kuvat jopa onnistuivat - tattis valomies Ville.

Niinhän se ilta vain vierähti taas muistoihin ja pätkän bilebändiä kuulosteltua ja iltaruokaa syötyä tämä vanhus jätti nuoremmat bilettämään ja lähti hyttiin katselemaan unia. Eipä tarvinnut paljon unta odotella, kun kaksi valvottua yötä oli pohjalla. Ai miten niin kaksi? No, kun naapuri päätti pitää bileet su-ma välisenä yönä ja koko rapun koirat siitä intoutuneena haukkuaräksyttivät ainakin aamu viiteen. Juu ei auttanut tulpat, ei auttanut kovalla oleva televisio, ei mikään ja niin...kello kahdeksan aamulla tuo samainen naapuri päätti ruveta kävelemään maratonia asunnossaan korkokengissä. Eli huonosti nukuttu yö pohjalla, valvottu ensimmäinen risteily yö - nyt oli pakko nukkua. Joo ja muuten niin sikeästi, että hyttikaveri onnistui päästä nukkumaan ilman, että tämä herkkäunisista herkkäunisin ei herännyt. Siis oikeasti - yleensä tää herää naapurin herätyskelloon. Eli väsytti!

Koska kyse oli Neljänsuorasta risteilemässä niin eiväthän pojat meitä pelkän iltamusisoinnin varaan jättäneet. Vielä ennen satamaan saapumista kuunneltiin setti tuttua ja turvallista Neljänsuoraa. Ja taaskaan Ensihoitaja ei voi olla ihmettelemättä miksi ihmeessä se päiväsetti pitää soittaa niin myöhään. Koko päivänä laivalla ei ole mitään järjellistä tekemistä ja puolitoista tuntia ennen satamaan saapumista bändi kipuaa lavalle. Ihan jo pelkästään bändin kannalta olisi kiva päästä purkamaan ne kamat rauhassa ja meidän maihin nousevien pakkaamaan kamat ja Ensihoitaja varsinkin haluaisi pistää sen mekon vielä sinne päiväkeikallekin, mutta ei siinä enää ehdi vaatteita vaihdella, kun pitää olla jo juoksemassa satamasta lähtevään junaan. Se on myös järjetöntä, että juna lähtee 20 min laivan saapumisesta. Juu - tiedetään, että se kilpailevan firman aparaatti tulee jo tuntia ennen ja ihmiset kyllästyvät odottamaan, mutta antaisivat nyt edes sen 10 min lisää viimeisen laivan matkustajille siirtyä laivasta junaan.

Mutta sinne se taas katosi yksi risteily - yksi Neljänsuoran keikka ja ei muuta kuin seuraavaa odottamaan. Tuolloin ei onneksi ollut kovin pitkä tauko toisin kuin nyt. Huomaatte varmaan tauon kestäneen, kun tästä tarinastakin tuli kilometrin mittainen ja aiheet syrjähteli jutusta toiseen. Ehkäpä ensi kerralla vähän jäsentyneempää tarinaa. Silloin ollaan Antin joulukonsertissa Karjalohjan kirkossa. Poikien keikoille paluuta odotellen ;-) Pysykäähän pystyssä
liukkailla, älkääkä katkoko luitanne!

Uusi vuosi ja uudet tarinat - ei vaisinkaan vaan ihan niillä samoilla jutuilla mennään ja tämäkin tarina jatkuu viime vuoden viimeisen tekstin risteilyn jatkolla. Viimeksi taputeltiin tekstiin ensimmäinen ilta ja tähän voisi sitten taivutella itsenäisyyspäivän joulukonsertin ja päiväkeikan. Niin, laivalla järjestettiin itsenäisyyspäivänä tämän vuoden ensimmäinen Antti Ketosen joulukonsertti. Eipä taida aiemmin olla laivalla vastaavaa järjestettykään - ei ainakaan Antin joulukonserttia. Yökerhossa joulukonsertti - kyllähän se vähän vieraalta ajatukselta kuulosti, mutta sinne sitä vaan suunnattiin musisointia ja laulua kuulostelemaan.

Etukäteen oli harkittu hyvää paikkaa katsoa, kuunnella ja kuvata konsertti. Juoruna oltiin jo kuultu, että tanssilattialle tulee tuolit konsertin ajaksi, mutta koska Gracen esiintymislava on järkyttävän korkea päädyimme kipuamaan yökerhon toiseen kerrokseen nauttimaan soitannosta. Meistä ensimmäiset saapuivat paikalle hyvissä ajoin valitsemaan oivallisia paikkoja. Mikäs siinä oli odotellessa kuulostella laivan muuta ohjelmaa ja rupatellessa kavereiden kanssa. Kamera viritettiin valmiuteen ja odoteltiin h-hetkeä.

Vihdoin ja viimein verhot aukenivat ja ensimmäinen joululaulu lähti soimaan - mahtavaa, kun lavalle oli tuotu joulukuusia - hienoja silkkisiä suoraan Viherviisikolta. Taustalle heijastettiin jouluisia kuvia luomaan oikeaa tunnelmaa. Lavalla oli Antin lisäksi kolmimiehinen Somerin bändi, joka säesti joululauluja mitä erikoisemmilla soittimilla. Ensihoitajan muisti, kun on lyhyt niin ei enää kykene muistamaan mikä se haitarin näköinen soitin oli, joku lumumba tai jotain. Sen lisäksi laulua säestin myös sellolla ja perinteisillä koskettimilla - välillä mukana oli myös kitara.

Tutut joululaulut soivat kauniisti laivan yökerhossa, mutta kyllähän joululaulu konsertti on paljon upeampi kirkossa - siellä tulee se joulufiilis. Yökerho on kuitenkin yökerho ja siinä meidänkin takana kulki ihmisiä ees sun taas. Kävi siinä puoli bändiäkin ihmettelemässä miltä se näyttää, kun oma solisti oli lavalla vieraan bändin kanssa ;-)

Pian se oli joulukonsertti kuultu ja kuinka ollakaan lavalle nousisi vielä yksi esiintyjä ennen satamaa - nimittäin Neljänsuora. Äkkiä alas ja lavan edustalle. Ei keikkaa voisi fiilistellä, jos oltaisiin noin kaukana - eihän sitä osaisi ollakaan ;-) Sinne vaan alakertaan ja mitä - Antti jakaa nimmareita, no sehän pitää käydä hakemassa ja varsinkin ottaa se yhteiskuva, kun kerran artistilla on puku pykälässä. Eipä juuri olekaan sellaisia kuvia oteltu. Ensihoitajan mielestä puku miehen päällä on vaan niiiiiiiiiiin hyvän näköinen. Ei välttämättä tarvitse ihan viimeisen päälle kravaattia sun muuta olla aina, mutta kyllä... kauluspaita, suorat housut ja pikkutakki nyt vähintään, joo tai sitten ne punaset heijastin housut ;-) HEHEH!!! Ei vaan, kun itsekin tykkää pukeutua mekkoihin niin onhan se kiva, että miehetkin pukeutuvat tyylikkäästi. Ihan yksi parhaita yhteiskuvia siis saatiin kellomekolla ja puvulla ;-)

Melkeen tuli Antille kiire lavalle, kun siellä jo soittajat ensi tahtejaan taikoivat ilmoille viimeisen nimmarin raapustamisen yhteydessä. Mutta sinne se vaan ehti laulaja just ajoissa. Ja koska tuli niin kiire niin piti varustusta keventää heti lavalla. Ensin lähti takki ja sitten kravatti...

Päivän keikkasetti soi ja laiva kallisteli kohden Turkua me sen syövereissä - onneksi tämä ei kuitenkaan loppuisi tähän - me mentäisiin vielä toinenkin reissu, kun kerran oltiin tänne asti lähdetty. Päivän keikkasetti ei kovin pitkäksi kerennyt, sillä satama lähestyi. Viime sanoikseen Antti erehtyi lavalta sanomaan, että jos joku biisi jäi kuulematta niin ei muuta kuin sataman kautta takaisin laivaan niin ehtii kuulla lisää... Voitte arvata, että jotain toivottiin... mutta siitä lisää seuraavassa tarinassa ;-)