Vihdoinkin melkeen kuukauden mittainen Neljänsuora tauko on ohi - toki studiossa käytiin, mutta eihän se ole ollenkaan sama, kuin oikea keikka.  Joten voihan meri ja risteily ja Neljänsuora. Ja mitä, esiintyminen ei olisi kuin menomatkalla, koska artistin pitäisi olla jo seuraavana aamuna Tähdet tähdet kuvauksissa Helsingissä. Ja mitä - tämänkö vuoksi Ensihoitaja oli anonut arkivapaan töistä... niin siis tähän liittyi se edellisen tarinan lopun silmänisku. Taisi Ensihoitaja todeta, että kun on kerran vääntänyt ja kääntänyt, että on vapaa päivän saanut torstaille niin paree on soittaa laivalla Ensihoitajan toivebiisi. Vastaus tähän oli studiolla silmänisku, joten eipä Ensihoitaja jaksanut uskoa, että toiveita kuultaisiin, mutta ... tarinan lopussa selviää kävikö niin. Mutta lähdetäänpä ensin reissuun aalloille.

Keskiviikko, Turkuun ja merelle. Kuuntelemaan Neljänsuoraa. Huoah, nämä arkipäiväkeikat ovat kyllä ihan tappavia. Aamulla jälkeen kuuden hereille ja töihin ja töistä juosten tukka putkella kohden laivaa. Tällä kertaa matkaan lähdettiinkin oman auton sijaan junalla - siinä voisi vaikka tarvittaessa nukahtaa. Missään välissä, kun ei keretty nukkua ennen reissua ja vielä vähemmän reissussa. Ja töissäkin edellinen viikko oli ollut tappotahtinen pelkästään duuneja yli 50 h ja nämä pääkaupunkiseudun hitaat siirtymät päälle. Nukkumaan ei siis oltu keretty yhtään yli 6 h yötä varmaan pariin viikkoon. Joten laivalta pois tullessa voisi uni painaa jo silmäluonta eikä Ensihoitajan tarvitsisi silloin sompailla liikenteessä. Kerrankin näin. Toki Ensihoitajan kaverit ajavat vuorollaan, mutta, kun heistä kukaan ei tule perille asti. Viimeiset kilometrit yksin ajellen ovat joskus kovasti pitkiä.

Matka alkoi siis rautatieasemalta työpäivän päätteeksi. Jotain siinä ehdittiin ennen matkaa popsiakin stadissa, koska todellakaan laivalla ei enää ehtisi syödä ennen keikkaa. Matkalle lähtiessä ajatus oli, että illan aikana soitetaan yksi, korkeintaan kaksi settiä, koska päiväkeikkaa ei olisi. Melkeen maansa myyneenä mietittiin, että voi harmi... Ensihoitaja oli ainakin odottanut niin normilaivareissun kolmea neljää settiä ja niitä vanhoja tanssibiisejä. Mitä, jos yksi setti vedetään niin tulee vaan nää kovat hitit..., mutta mitenkäs sitten kävikään...

Juna oli kovasti aikaisessa satamassa, koska samalla aparaatilla ihmisten piti ehtiä aiemmin lähtevään Tallink Siljan Baltic Princessiin. Onneksi satamassa oli jo muitakin tuttuja ja siinähän se aika meni tarinoidessa ravintolan pöydän ääressä. Vihdoin päästiin sisään Viking Graceen ja koska satamassa ei annettu käteen matkaohjelmaa niin hytin telkkarista se piti heti katsastaa. Monelta alkaa Neljänsuoran setti? Ja mitä - 22.30 ja kestää 1.15 eli siihenhän mahtuu siis kolme settiä. Mahtavaa, upeaa, loistavaa!!!

Koska keikka alkoi noin aikaiseen - niin se laivahan lähtee ysin maissa - niin tuli kiire ruveta laittautumaan ilta kuntoon. Tukkaa ja meikkiä paranneltiin ja mekkoa vedettiin päälle. Sopivasti ehdittiin valmiiksi keikalle ja sinne - eturiviin. Tällä kertaa laivalla oli aika vähän tuttuja Neljänsuora faneja, mutta kyllä väkeä lavalle riitti. Ja mitä tänä iltana soitettiin??? Ihan mahtavaa, vanhaa Neljänsuoraa. Tällaisia settejä useammin. Väliin mahtui uuden levyn kappeleita ja niitä suuria hittejä, mutta sitten kuultiin Uusi vuoden aika, Musta tuntuu, Yön reunalla ja mitä näitä nyt oli...  Ihan mahtavaa, upeaa, loistavaa... Voiko näitä liikaa hehkuttaa - niin mahtavaa settiä, että taisi ihan unohtua kuvaaminen.

Voi ei, onneksi Ensihoitajalla oli vedenkestävää ripsaria, sillä kyyneliltä ei tuona iltana vältytty. Niin mahtavaa. Kuulla tuollainen setti ja kuolla - voiko bändiin rakastua uudelleen 60:n keikan jälkeen? VOI - tuo oli ehkä mahtavin setti ikinä - tai no elokuussa mentiin kyllä yhtä kovilla Myllysillassa, jossei vielä vähän kovemmillakin, mutta jätti sydän muutaman lyönnin välistä - varsinkin biisien sijoittelu oli niin osuvaa. Ja mitä tapahtui - illan viimeinen biisi oli se, mitä Ensihoitaja oli toivonut studiolla. Nyt ei taas taida riittää sanat kertomaan, mutta suuri kiitos tuosta illasta, tuosta biisistä ja aika monesta muustakin. Ihanaa kuulla niitä kappaleita, joita ei ole vielä puhki soitettu. Nyt sitten odotellaan kaverin toivetta Tiimalasin verran aikaa ja Ensihoitajan uutta suosikkia Elämä kaunis. Josko pojat nuo kuulemattomat tässä vaikka kevääseen mennessä soittaisivat. Toki lista toiveistahan on pitkä, mutta jos aloitetaan noista... Siis Ensihoitajahan toivoisi, että saisi joskus kuulla kaikki Neljänsuoran levyttämät kappaleet livenä. Nyt näitä on kuultu reilu puolet, joten toiveita riittäisi ;-) Kiitos kuitenkin pojat tuosta viime setistä ja siitä toivebiisistä. Ensihoitaja ei ole oikein vieläkään toipunut tuosta illasta :-)

Keikan jälkeen vielä muutama sana ja kohti yön uusia haasteita tai oman hytin sänkyä. Huomenna olisi uusi päivä ja kappas, lasten ohjelmaa - taas kerran Neljänsuoraristeilyllä lasten risteily ;-) No, ei Ensihoitajaa sekään haittaa, lasten ohjelmiakin on kiva katsella.


Seuraava aamu valkeni Ensihoitajan suureksi pettymykseksi yhtä harmaana, kuin edellinen - ei hitto, ei saisi kuvia kauniista aamusta merellä, vaikka aamulla väännyttiinkin ylös ihan liian aikaiseen. On se kumma, kun tällä iällä ei enää osaa nukkua. Mihinkään ei olisi ollut kiire, koska päivällä laivalla ei ollut mitään mieltä ylentävää ohjelmaa. Niin sitä lasten ohjelmaa ja bingo. Sinnehän sitä sitten suunnattiin lasten diskoon katsomaan Ville Vikingin tanssimuuveja ja pelaamaan sitä bingoa. Laivan kahvilassa viihdytti matkustajia päivätanssien merkeissä humppabändi ja yökerhossa laivan housebändi ulvotti soittimiaan älyttömällä volymella. Mitä ihmettä tässä tekisi koko päivän. Kauppakin oli jo tutkittu jokaista nurkkaansa myöden ja pikkiriikkiseen matkalaukkuun ei voisi enää ostaa yhtään mitään kotiin vietäväksi tai se repeäisi.

Onneksi oli vielä syöminen. Gracen ruokala valikoima on ihan kiva, ja mihinkäs me päädyimme, jollemme pitsalle. Nam, nam. Syödessä lipui ohitse Ahvenanmaa edelleen paksun pilviverhon keskellä. Eli perinteinen kannelle kuvaamaan ei tänään ollut ajankohtainen. Edellisellä reissulla, kun kannella oli täysi kesä - ihan t-paita keli. Pakko se on kait uskoa, että sieltä se talvi tulee. Taitaa muutan olla aika lähteä itsekin vääntämään ne talvikiekot tuohon menopeliin alle. Vaikkei Gracella vielä oltu pakkasen puolella niin tänään vielä kasilta aamulla mittari näytti -2 täällä Uudellamaallakin.

No palataanpa vielä hetkeksi laivalle - ruokailun jälkeen Ensihoitajalla oli ystävineen vakaa aikomus ravita viihteellistä nälkäänsä laivalla lasten esiintyjien Mimin ja Kukun seurassa, mutta ei ole totta - esitys on perutettu päällekkäisbuukkauksen vuoksi. Ihan totta - päivän ainoa ohjelmanumero katosi savuna ilmaan. Eikö tilalle voisi tarjota jotain kivaa - Neljänsuorahan olisi voinut esiintyä vaikka neljällä miehellä ilman solistia ;-)

Johonkin se päivä vain katosi ja lopulta tuli melkein kiire ulos laivasta. Koska junalla oltiin matkassa ulos oli kiirehdittävä ensimmäisten joukossa. Siis heti Neljänsuoran perässä - vai meniköhän se nyt kuitenkin niin päin, että ne pääsi vasta meidän perässä soittimineen ulos laivasta. Mutta kuitenkin - kohti kotia ja omaa sänkyä.

Niin - ihan mahtava reissue, vaikka Ensihoitaja alkuun harmittelikin, että Neljänsuora esiintyy vain mennessä. Sitä parempaa musiikkia saatiin. Edelleen ihan liikuttuneena täällä fiilistellään tunteella, miten noin tuttu orkesteri pystyy noin yllättämään. Ensihoitaja on niin myyty. Ehkäpä tämän vuoksi täytyi lähteä vielä varmistamaan oliko tuo tunne vain väsyneiden aivojen aiheuttamaa harhaa vai toden totta - siitäpä lisää seuraavassa tarinassa Tampereella.

Ennen seuraavaa tarinaa ainakin Ensihoitaja käy vääntämässä talvikumit auton alle. Vaihtakaapa tekin, niin ei talvi pääse yllättämään. Eikä meidän tarvitse nähdä heijastinhousuissa. Sitten toinen juttu - heijastimet käyttöön - useampikin. Tuolla liikenteessä ei näy enää, jollei niitä killuttimia heilu joka hihassa ja lahkeessa. Ei siellä stadissakaan - tai varsinkaan siellä, kun katuvalot hämäävät. Niin ja muistututuksena vielä - ne vuosisadan vanhat naarmuuntuneet heijastimet eivät enää heijasta - ostakaa uusia ja tehokkaita. Suojatkaa itsenne, lapsenne ja eläimenne. Heijastin on kuitenkin aika halpa henkivakuutus. Turvallista syksyä meille kaikille!

Tähdet, tähdet - tämän hetken kuuma keskustelun aihe somessa, Nelkuttajissa ja yllättäen myös työmaalla...sillä työkaverit ovat nähneet Ensihoitajan televisiossa katsomassa Tähdet, tähdet lähetystä.

Ja niin heti tähän alkuun - sorry kuvat on mitä on, koska studiossa oli mukana vain kännykkä kamera ja paikat aika kaukana. Täydellä zoomilla ei ollut aina käsi ihan vakaa...

Ai miksi Ensihoitaja siellä oli? No kannustamassa Anttia tietenkin sekä nauttimassa hyvästä musiikista. Suomirokkia tarjoiltiin tässä jaksossa ja mitä se Antti vetikään - Ensihoitajan nuoruusvuosien teinidisko draama biisin - Yön Joutsenlaulun. Voi, että miten hyvin voi muistaa kuinka Joutsenlaulua soitettiin illan hitaina. Jos tuolloin ei koulun komein - tai siis omasta mielestä komein - poika hakenut sinua tanssimaan vaan hakikin sitä parasta kaveriasi niin voi sitä itkun määrää. Ja tietenkin poika haki sitä naapurin tyttö, eikä Ensihoitajaa. Sitä Veitolan kuuluttamaa riipivää tuskaa tunnettiin ainakin silloin. Joskin enää ei ole tuo poika koulun komein, eivätkä nuo sitä tanssia enempää tanssineet naapurintytön kanssakaan - seuraavassa diskossa tanssitettiin jo rinnakkaisluokan tyttöä Joutsenlaulun tahtiin.

Mutta, kaikesta draamasta huolimatta, kyllähän se Antin esitys oli upea livenä kuulla. Kylmät väreet nostivat ihon kananlihalle. Niin, osa tykkäsi - osa ei. Ensihoitaja tykkäsi - biisi oli ihan Antin näköinen. Ja onhan tuo Joutsenlaulu sellainen legenda, että ei ole helppo mennä ja laulaa sitä, koska kaikki odottavat ja vertaavat sitä alkuperäiseen Yön versioon.

Mutta eihän ilta ollut pelkkää Anttia ja Joutsenlaulua vaan montaa muutakin esiintyjää kuultiin ja katseltiin illan aikana. Ensihoitajalle aiemmin tuntemattomampia esiintyjiä olivat Eveliina, Essi Luttinen ja Johanna Försti. Muut esiintyjät ovat ihan väkisin tulleet vastaan erilaisissa median kanavissa. Ensihoitajalla ei ollut kenenkään muun, kuin Antin esityksen suhteen ennakko-odotuksia, niin moni pääsi yllättämään positiivisesti.

Illan aloittajana oli nuori Benjamin Peltonen Dingon Autiotalolla. Voi luoja mitä heittäytymistä - aivan kuin nuori Neumann olisi noussut lavalle vaikka pillifarkkuja Benjamin ei esitykseen lopulta ollut laittanutkaan. Mahtavaa! Ja Mikko Alatalo sitten - Anssi Kelan 1972 - ei niin helppo biisi, mutta Mikko klaarasi sen loistavasti. Mahtavaa, kun oli kitara aivan alkuperäisesittäjän malliin. En olisi tuota kappaletta itse odottanut Mikon esittävän, mutta kyllä kannatti.

Arttu Wiskari - siinä vasta heittäytyjä. Asteli lavalle tällä kertaa nahkakiltissä. Taidettiin siinä esiintymisen aikana hieman vilauttaa boksereitakin, mutta se esitys Riidankylväjästä, ei voinut jättää ketään kylmäksi. Mahtava tulkinta. Mahtava Arttu.

Eini esitti illan aikana Haloo Helsingin kappaleen, joka oli Ensihoitajan mielestä Einille osuvin kappale tähän mennessä. Essi esitti vakuuttavan version kappaleesta Ei - omalla oopperavivahteellaan. Ja olihan siellä vielä muitakin, mutta nämä kappaleet ja esiintyjät jäivät Ensihoitajan mieleen.

Studiossa tunnelma nousi illan mittaan lämmön noustessa ja ainakin meidän osalta odottaessa Anttia lavalle. Kyllähän tuollaista livelähetystä on kiva seurata paikan päällä, mutta studion fläppituoleilla istuminen oli niin tukalaa, että... oma tuoli olisi pitänyt ottaa mukaan. Tietenkin tuolien pitää olla pieniä, kevyitä ja kasaan helposti saatavia, koska studiossa tehdään kaikenmoista muutakin viikon aikana, mutta ei niissä voinut istua, ja kun kyse oli suorasta lähetyksestä, niin ei voinut myöskään pompata halutessaan seisomaan. Mutta kyllähän sen kesti, kun tiesi, että jotain kivaa olisi tarjolla ohjelman lopussa.

Jännä juttu oli, kun kotona katsoi tallennetta, niin ne biisit kuulostivat ihan erilaisilta. Kaikki paljon vaisummilta. Kyllähän se tietenkin on niin, että musiikki on parasta livenä. Jotenkin se vaan tuntui, että se hienoin kärki jäi pois televisioversiossa. Niin, ja se tunnelma mikä tuollaisessa live-tilaisuudessa saa ihon kihelmöimään ja varpaat naputtamaan on niin poissa kotisohvalla.  Kyllä - Ensihoitaja on niin iloinen, että pääsi studioon.

Kuvausten päätteeksi Antti vielä hänelle tuttuun tapaan saapui tapaamaan ovenpieleen meitä kannustamaan saapuneita. Siinä vaihdettiin muutama sananen, otettiin kuvia ja saatiin nimmarit. Ja kaikki loppui silmän iskuun... siis miksi, se selvinnee seuraavassa tarinassa. Jotain jännitystä teillekin - arvon lukijat. Ei kaikkea pidä kertoa heti. Mutta pakko sanoa, että seuraavassa tarinassa on hehkutusta ;-)

Taas mentiin - tällä kertaa taas Turkuun ja Venukseen ja ketä katsomaan? Tietenkin Neljänsuoraa. Vaikka kiire painoi päälle ja syyskuulle oli mahtunut keikkoja enemmän kuin laki salli, niin pitihän sitä lähteä, koska tästä keikasta alkaisi Ensihoitajalle pitkä - melkein kuukauden keikkatauko. Ensin pojat suuntasivat kiertueensa kohden lappia ja sen jälkeen jäivät muutaman viikon lomalle. Eli pakkohan sitä oli Turkuun lähteä vaikka alkuun olikin ajatus jättää tämä keikka väliin. Yli kuukauden tauko olisi ehkä ollut tässä vaiheessa liikaa, koska Nelkkukeikat ovat oikeasti hyvä tapa nollata työkiireen aiheuttama stressi. Jotain täysin muuta, jotain täysin vastuutonta ja mahdollisuus päästää irti siitä virallisen aikuisen roolista ja antaa vain musiikin viedä.

Sinnehän sitä sitten lähdettiin Turkuseen, Tällä kertaa osa meidän porukasta oli jo edeltä mennyt Turkuun ja näin me tapasimme heidät vasta paikan päällä. Mutta tietenkin ajoissa, niin että päästiin suoraan sisään yläkertaan. Melkeen meinasi tulla kiire, mutta kerrankin Ensihoitaja on tyytyväinen, että keikka alkoi vasta puolilta öin. Työpäivä, kun himpun venähti ja päikkäritkin piti keretä nukkumaan. Ehkä vähän kaunistautumaankin. Taas Ensihoitaja paran vuorokaudessa oli ihan liian vähän tunteja. Miks ihmeessä vuorokaudessa ei voi olla enempää tunteja??? Ensihoitaja tarvitsisi aikankin 28h vuorokaudet, että ehtisi tehdä kaiken ja vielä nukkuakin.

Mutta nyt siis oltiin Turussa ja ihmeen vähän oli ihmisiä liikkeellä. Edes lavan edessä ei ollut Venuksen tapaan ruuhkaa, vaan siinä mahtui tanssimaan ihan törmäilemättä keneenkään. Tuttuja ja tuntemattomia sekä uusia tuttavuuksia kokoontui puoleen yöhön mennessä siihen tanssilattialle lavan edustalle katsomaan, kuuntelemaan, kuvamaan, tanssimaan ja vain nauttimaan musisoinnista mitä lavalta meille tarjoilisi ihan kohta Neljänsuora - Antti, Juha, Jasse, Johan ja Jussi.

Kauheaa, kun nämä Ensihoitajan tarinat ovat jääneet roikkumaan. Tästäkin keikasta on jo kuukausi, joten eihän tässä Ensihoitaja enää muista mitään mitä Turussa tapahtui. Mutta jos nyt sentään jotain, jos ei muuta niin kuvia keikalta.

Joskus, kun näitä keikkoja on paljon ja niitä ei ehdi heti tarinoida tuntuu, että eri keikat sekoittuvat. Eikä kait se mikään ihme ole, samat miehet lavalla, samat kappaleet soitossa ja melko lailla samat kaveritkin mukana. Mutta päällimmäisenä ajatuksena kaikista keikoista on kuitenkin se, että ne menevät aina liian nopeasti ohitse ja aina voisi soittaa vielä muutaman kappaleen. Nuo yökerhokeikat ovat kyllä valitettavan lyhyitä - puolitoista tuntia encoreineen. Ei siinä ehdi kuin ne kaikkein tutuimmat biisit.


Kuten Ensihoitaja aina sanoo, keikkojen pitäisi alkaa aiemmin ja niiden pitäisi kestää vähintään sen kolmen setin verran. Yökerhojen aloitusajat puolilta öin vain ovat ihan päättömiä ja niiden myötä myöskään ei ehdi soittaa kuin sen kahden setin verran. Ihan päätöntä, vaikka kuinka perutellaan sillä, että paikka saa rahaa, kun bändi esiintyy myöhemmin. Ei se niin mene. Me jotka oikeasti tullaan kuuntelmaan bändiä, tullaan vasta kuuntelmaan sitä. Tanssijat myöskin tanssisivat mielummin elävän musiikin tahtiin, kuin levyjen. Ne, jotka tulevat paikkaan juomaan niin ne juovat, esiintyy se bändi milloin vain. Eli hyvät yökerhot - aloittakaa jo kymmeneltä.

Miten ihanaa olikaan, kun tanssipaikoilla päästiin keikalta kotiin jo silloin, kun talvella baarit vasta aloittavat musisoinnin. Toki perjantai-iltana ei kannata soittoa aloittaa kasilta, koska töistäkin pitäisi keretä paikalle, mutta kyllähän se voisi jo kympiltä alkaa soitto soida. Jotkut paikat tekevätkin näin, esim. Virgin Oilin hurmioklubilla soittelu alkaa vähän bändistä riippuen 19 maissa ja kotiin pääsee näin jo puolilta öin vaikka bändi vetääkin kolmen setin keikan. Mutta kun tämä suomen baari kulttuuri on mennyt ihan yö kuuhkaamiseksi nykyään niin, ei kukaan jaksa. Villi veikkaus on, että useampi sinne baariin jaksaisi, jos toiminta olisi aikaisempaa. Voisi jopa jaksaa seuraavana päivänä mennä töihin - aamustakin ja silti käydä keikan kuuntelemassa. Vuorotyövuosilta niin jäänyt mieleen se, ettei oikein mihinkään päässyt tuon yöhön menevän musisoinnin vuoksi.

Mutta illan aikana vedettiin siis Neljänsuoran tuttua ja turvallista settiä ja keikan jälkeen tuttuun tapaan nimmarin jakoa ja kuulumisia. Neljänsuoralle mukavaa lomaa lapin rundin jälkeen ja Antille onnea kohta alkaviin Tähdet tähdet kuvauksiin. Seuraavan kerran nähtäisiin siellä.

Koska Ensihoitaja ei enää koskaan kerkeä kirjoittaa näitä tarinoita ajoissa, eikä sitten jälkikäteen taas enää muista mitä piti kirjoittaa, niin kirjoitetaan sitten mitä sattuu muistamaan... tai keksimään ;-) No, nyt on kuitenkin vuorossa Karkkilan Liimamäen tanssilava ja siellä järjestetty Neljänsuoran keikka. Ööö - todella erilainen keikkapaikka. Kyseessä oli siis Kuntokärpäsen 10v juhlat ja sen kunniaksi järjestetty yksityistilaisuus. Yksityistilaisuus päättyi Neljänsuoran keikkaan tai no oli siinä vielä jokin toinen bändi poikien jälkeen, mutta me oltiin tultu katsomaan Neljänsuoraa, joten sen jälkeen mieli jo haikaili nukkumaan, koska viikolla oli jo seikkailtu merellä ja menty vielä siinä välissä vähän töihinkin. Onneks keikkamesta ei ollut Karkkilaa kauempana, koska ainakaan Ensihoitaja ei olisi enää jaksanut ajaa yhtään kauempaa kotiin.

Hyvissä ajoin paikalle, kuten Ensihoitaja aina ja onneksi, koska parkkipaikkoja oli nuukan puoleisesti ja nekin vähät melko lailla täynnä. Siinä vieressä oli parkissa Neljänsuoran keikkabussi, mutta missäs itse keikkapaikka sitten on? Pientä kärrypolkua pitkin rantaa kohden ja sieltähän se menomesta löytyi. Joku aaltopellistä väsätty kesälava - aika erikoinen paikka. Ovella meidät otettiin ystävällisesti vastaan ja esiteltiin paikkaa ja illan ohjelmaa, mutta yllätys oli miten vähän väkeä paikalla oli. Täällä esiintyy ihan kohta Neljänsuora - yksi Suomen suosituimmista esiintyjistä, mutta missä kaikki ovat? No, eipä ainakaan tule ruuhkaa lavan edessä.

Illan lämmittely bändi soitteli jo lavalla ja esti kovalla soitannollaan meidän keskustelun. Harmi, olisi ollut kiva vaihtaa kuulumisia, mutta vaikka bändin soitto olikin ihan hyvää, niin sortuivat he monen aloittelijan virheeseen - liian kovaan soittoon, joka peitti osin laulajat ja esti keskustelun tanssilavan puolella.

Vihdon koitti aika Neljänsuoran nousta lauteille ja meidän siirtyä lavan eteen. Kamera valmiuteen ja musiikin maailmaan. Oli muuten todella haasteellinen lava kuvata, koska tila oli korkea ja lavea ja yleisvaloja paikassa ei juuri ollut. Jasse hukkui lavan taustan pimeyteen ja valo karkasi jonnekin tavoittamattomaan. Pikkasen piti siis Ensihoitajan urheilla, että sai teräviä ja valoisia kuvia ja aina ei siltikään.

Bändille oli sovittu illalle kaksi settiä. Ensimmäinen mentiin perinteisiä Neljänsuoran hittejä, toisen aikana laulettiin ensin Kuurankukkaa ja sitten vielä perään, että Soittakaa Kuurankukkaa. Hyvinhän tuo alkuperäinen Kuurankukka uppoaisi Neljänsuoran ohjelmistoon - ainoa vaan, että ei ihan mennyt sanat ulkoa Antilla. Nyt rupesi olemaan lavan edessä ruuhkaa, kun paikallisetkin innostuivat lähietäisyys kuuntelusta. Hyvä, että enää mahtui kameraa nostamaan.

Keikka loppui taas liian aikaisin ja ei saatu ballaadeja, koska yleisö pyysi aina vaan nopeampaa musiikkia. Ensihoitaja, kun niin kovasti odotti Tähtien tiellä kappaletta - olisi sopinut, jotenkin niin hyvin maisemaa - pienelle lavalle, pilkko pimeään. Keikan jälkeen tapahtui mitä? Bändi alkoi heti kasata tavaroita, koska illan viimeinen orkesteri piti saada lauteille. Entäs nimmarit? No, eihän niitä voinut jäädä ilman, eli isoimmat tavarat kasaan ja laatikoihin ja sen jälkeen Antti tuli korttien kanssa tanssilattialle. Muut pojat alkoivat roudata laatikoita pihalle, mutta... kortit loppuivat alkumetreille ja lisää olisi vain bussissa, tuolla monen sadan metrin päässä. No, ei hätiä mitä...Antilla oli vielä energiaa juosta hakemaan niitä sieltä.

Kortteihin saatiin Antin nimmari ja lopulta myös Jussin, mutta muut olivat tavaroita roudaamassa ja vahtimassa. Ehkä meidän pitäisi tyytyä näihin kahteen...tai toisaalta bussihan on siinä Ensihoitajan auton vieressä ;-) Mutta mitä...täällähän on metsä täynnä Nelkkuja ja soittolaatikoita. Mitäs ne tässä keskellä metsää tekevät? Ai, mutta tuoltahan peruuttaa bussi, joka ei tietenkään mahdu perille asti portista. Mutta nythän meillä on mahis saada ne nimmarit muilta pojilta - onkos kellään kynää? Juu - löytyihän niitä Johanilta tusseja taskun täydeltä ja erinäisten keskustelujen jälkeen korteissa oli kaikkien bändiläisten nimet. Mutta mitenkäs ihmeessä me nyt täältä päästään pois, kun bussi täyttää koko tien? Jäädäänkö me odottamaan roudausta vai kuinka? No ei jäädä, vaan rämmitään risukossa penkalla autoille - pilkkopimeässä. Onneksi auton avaimessa oli ledilamppu, muuten olisi ollut aika haasteellista pysyä edes siinä tiellä ;-)

Sellainen keikka tällä kertaa. Ei enää muuta kuin kotiin päin - tällä kertaa suorinta reittiä. Tullessa ajeltiin vanhaa tietä pitkin ja kylläpä matka kesti ja oli mutkainen. Puolet matkasta tietyötä, loput muuten vaan 60 km/h. Paluu, isoa tietä pitkin oli paaaaaaaaljon nopeampi. Toki oli jo kiire nukkumaankin. Ihan kuollut. Voisi edelleen ne keikat alkaa aikaisempaan. Viimeistään kymmeneltä pitäisi jo soida. Tai kyllähän se nyt taisikin olla niin, mutta tuo muutamaa päivää aiemmin pörrätty risteily verotti vähän jaksamista.

Mutta tällä erää näihin tarinoihin ja kuviin. Taitaa taas olla väsymys sitä luokkaa, että pikkiriikkiset päikkärit olisivat ihan ykkösjuttu.