Pitkästä aikaa Ensihoitaja on taas täällä. Ja nyt on tarkoitus kirjoittaa uutta tarinaa - aivan erilaista kuin aiemmin. Kaikki lähti liikkeelle Ensihoitajan viikonloppuisesta reissusta Suomenlinnaan. Suomenlinna on Helsingin edustalla sijaitseva maailmanperintökohde - saari, joka toimii sellaisenaan ulkoilmamuseona. Suomenlinnassa pääsee, joko itse seikkailemaan linnoituksen käytävissä, tai opastettuna. Kesäaikaan linnoituksella järjestetään lapsille suunnattuja historiallisia tarinakierroksia, joita opastavat saaren "kummitukset".

Nyt sunnuntaina Ensihoitajan hypättyä Suomenlinnan lautasta saareen alkoi seikkailu. Saaren "kummitukset" pääsivät liikkeelle. Ensihoitajan matkaan saarikierrokselle lähti Ruotsin kruunun sotilas Iisakki Eerikinpoika. Elettiin vuotta 1788, joten Suomenlinna on vielä melko tuore rakennelma. Linnoitus on valmistunut Augusti Ehrenvärdin johdolla 1748 monien miestyövuosien jälkeen. 1750 linnoitus nimettiin Ruotsin kuninkaan Fredrik I päätöksellä Sveaborgiksi, joka suomalaisten suussa vääntyi Viiaporiksi. Nyt Iisakki torpparin poika Suomen pääkaupungista Turusta on määrätty palvelemaan Ruotsin kruunua Venäjää vastaan käytävään merisotaan.

1700-luvulla valmistunut linnake oli vahva ja jokaisen sotilaan luottamus linnoituksen kestävyyteen oli ehdoton. Niin myös Iisakki vaelsi tyytyväisenä paksujen kiviseinien suojaan luottaen pitkin bastionaattalinnoituksen käytäviä. Hänen mieleensäkään ei tullut, että Venäjän tykkituli olisi voinut vahingoittaa linnoituksen sotilaita ja asukkaita. Vahvaa linnoitusta oli alettu kutsua Pohjolan Gibralttariksi, koska oltiin yleisesti sitä mieltä, että linnoitus oli valloittamaton.

Merisota kesti vuosia ja Iisakin sota nuorena torpparin poikana oli pitkälti palelemista vartiossa ja iän ikäistä kuuraamista sotilaiden tiloissa. Vuonna 1808 tapahtui kuitenkin sodassa käänne ja aiemmin valloittamattoman pidetty linnoitus antautui venäläisten piiritykselle. Kummallista tässä vain oli se, ettei yhteään laukausta ammuttu. Iisakin oli nyt vannottava vala Venäjän keisarille tai häntä rangaistaisi. Iisakki teki mitä nuori mies tekee, vannoi valan ja siirtyi Venäjän keisarin sotilaaksi. Seuraavana vuonna koko Suomi siirtyi autonomiseksi osaksi Venäjän keisarikuntaa.

Vuoden 1808 valloituksen jälkeen Viiaporissa toimi aina seuraavat 110 vuotta venäjän laivaston tukikohta. Ruotsin vallan aikaan vihollista odotettiin idästä, Venäjän hallintakaudella lännestä. Laivaston tukikohta sai kuitenkin toimia kymmeniä vuosia rauhassa Sveaborgin saarella. Saapui vuosi 1855 Iisakki Eerikin pojasta oli jo jättänyt aika, mutta hänen pojan poikansa Antti Matiaksenpoika oli juuri astunut keisarillisiin asevoimiin ja palvelemaan Sveaborgiin. Antti oli juuri täyttänyt 21, kun linnan muureja alkoi vavisuttaa Englantilais-ranskalaisen laivaston pommit. Oli alkanut Krimin sota. Pommeja satoi ja aiemmin valloittamattomana pidetty linnake kärsi mittavia vahinkoja. Koska laivat ampuivat muureja mereltä suurella voimalla, linnoitus vaurioitui niin pahoin, että se ei enää palannut entiselleen. Enää kukaan ei pitänyt linnoitusta valloittamattoman ja niinpä linnoitusta korjattiin ja vahvistettiin. Venäläiset rakensivat bastionilinnoituksen suojaksi merellepäin uuden meripuolustuslinjan hiekkavalleista. Näiden oli tarkoitus toimia ensimmäisenä suojamuurina hyökkäyksille.

Nuori Anttimme oli vammautunut pahoin linnoituksen pommituksessa. Nuorena ja innokkaana sotilaana hän oli mennyt tähyämään linnoituksen päälle, miten paljon laivoja oli merenselällä. Yksi tykin kuula lensi linnoituksen seinämään aivan Antin viereen ja Antti putosi linnoituksen seinään revenneeseen aukkoon. Putoamisen seurauksena Antti menetti näkönsä, katkoi jalkansa ja ilmeisesti vammautti jotenkin päänsä, koska eläjää Antista ei enää tullut. Venäjän keisarillinen armeija palautti hänen kotiseudulleen, isoisänsä kotiin Turkuun. Antti oli kuitenkin saattanut kapteenin tyttären siunattuun tilaan ennen vammatumistaan ja 5 kuukautta Antin siirtämisen jälkeen Getrud synnytti pojan Aleksei Lindhofin.

Aleksein äiti lähetettiin maalle synnyttämään lapsi, koska eihän kenraalin tytär voinut odottaa lasta tavalliselle sotilaalle. Lapsen täytettyä viisi Getruden isä päätti ottaa Aleksein kasvatettavakseen ja tehdä hänestä keisarilliselle armeijalle uuden upseerin. Kenraali Lindhof kasvatti "kuolleen" tyttärensä poikaa kovalla sotilaallisella otteella ja lähetti tämän heti Haminaan sotaoppiin, kun pojalla ikää riitti. Aleksei kasvoi siis lapsesta asti upseeriksi ja valmistuttaan Haminan kadettikoulusta hän palasi Sveaborgiin palvelemaan keisarillista armeijaa. Aleksei oli juuri nimetty luutnantiksi, kun Suomen sisällissota alkoi vuonna 1918. Tämä vuosi oli merkityksellinen Sveaborgin historiassa. Linnoitus liitettiin tuolloin takaisin Suomen valtioon ja sen nimi muuttui Suomenlinnaksi. Sodan aikana linnoitus toimi sotavankileirinä, jonka upseerina Aleksei toimi.


Aleksein pojat Carl ja Nils syntyivät toisen maailmasodan alla. Sodan syttyessä 1939 Carl oli 5 ja Nils 4 vuotias. Heillä oli kuusi isosiskoa ja Aleksei jo menettänyt toivonsa saada perheeseensä sotilasuran jatkajana. "Vanhoilla päivillään" Aleksein vaimo synnytti kuitenkin peräkkäisinä vuosina potrat pojat, joista isä alkoi koulia sotilaita heti ensimmäisestä hengenvedosta lähtien. Kotona heille oli tiukka ja ankara kuri - kuin suoraan armeijasta. Pojat välttivät kuitenkin sodan, mutta Carl kuoli maailman sodan lopuilla tulirokkoon.


1973 Nilsille ja hänen vaimolleen Helenalle syntyi pitkään toivotut esikoiset - kaksoset Tanja ja Jari. Nils oli muuttanut jo vuosia sitten perheineen mantereelle Suomenlinnasta ja itseasiassa Nils ei isänsä toiveista huolimatta ollut tehnyt uraa armeijan palveluksessa vaan lukenut veljensä kuolemasta intoutuneena sairaanhoitajaksi. Samana vuonna, kun Nilsin kaksoset syntyivät Suomalainen  varuskunta muutti pois Suomenlinnasta ja linnoitus siirtyi opetus- ja kulttuurimisteriön hallintaan. Saarella asui myös tätä nykyä siviilejä useampia satoja.

Vuodet vierivät - Tanja ja Jari varttuivat aikuisiksi ja Suomen armeija ilmoitti ottavansa palvelukseensa ensimmäiset naisalokkaat. Lokakuussa 1995 Tanja astui armeijan riviin ja Jari kauhistutti isoisänsä menemällä siviilipalvelukseen. Yllättäen Tanja astui palvelukseen Suomenlinnan merisotakouluun, joka toimii edelleen linnoituksella. Yksi ympyrä oli sulkeutunut Tanja oli palannut esi-isiensä jalan jälkiin.

Hups, Ensihoitajan linnoituskierroskin oli ohitse. Ensihoitaja oli kulkenut yhden sotilassuvun "kummitusten" mukana läpi Suomenlinnan historiaa havisevien tunnelien ja päätynyt takaisin lauttarantaan. Siellä lautta kohden kaupunkia jo odotti ja puski lävitse jäätyneen meren - muuten Suomenlinnan historian alkuaikoina linnoitukseen kuljettiin talvisin jäätietä pitkin, kesäisin omin venein. Mantereelle ei päässyt lautalla, toisaalta linnoitus oli sen aikaista Helsinkiä huomattavasti vilkkaampi asutuskeskus, joten eipä Helsinkiin juuri asiaa tavallisella Suomenlinnan asukilla ollutkaan.

Mutta tässä yksi mielikuvituksellinen tarina Ensihoitajan mielipaikan historiasta. Mikään asia ei ole faktaa - vuosiluvut ja muut yksityiskohdat on poimittu Suomenlinnan esitteestä ja maailmanperintösäätiön esitteestä - muu on Ensihoitajan omaa mielikuvista (ehkä, mistäs sitä koskaan tietää...)

Nyt siirrytään taas nykypäivään ja sen haasteisiin sekä mahdollisuuksiin. Edessä on muutaman viikon päästä taas Neljänsuoraa ja paljon... varmaan koko kevään edestä seikkailua laivoilla ja vähän maissakin ;-) Niistä seikkailuista sitten seuraavissa tarinoissa. Muistakaapa pukea riittävästi päälle näihin pakkaspäiviin, ettette jäädy. Niin, ja nyt liikkuessa varo, varo, varovasti... liukasta niin jalkakäytävillä, kuin maanteillä.