Syyskuu vetelee viimeisiään ja Neljänsuoran syystournee on avattu. Eli perjantaina Ensihoitaja ja muutama muukin suuntasi matkansa kohden Saloa ja illan keikkaa. Ensihoitaja oli saanut odotella kuukauden viimeisen keikan jälkeen ja pojatkin olivat pitäneet melkein kahden viikon lomatauon (oho - olipas pitkä loma ;-)) Eli virtaa oli niin esiintyjillä, kuin fanillakin ja pomppufiiliksillä mentiin ihan loppuun saakka. Ainoa vaan, ettei Ensihoitaja pysty kykenemään ymmärtämään minkä ihmeen takia nuo keikat pitää aloittaa vasta puolilta öin - haloo keikkapaikat. Ihan sata varmasti suurin osa olisi tyytyväisempää, jos keikat alkaisivat vaikka 22. Monella, kun on useimmilta keikoilta pitkä matka ajettavana kotiin - nimenomaan ajettava, koska monet keikat ovat tuolla periferiassa ja niihin eivät nuo julkiset kulje. Olisi myös hurjan kivaa, että saataisiin pojat keikalle, joskus myös tänne Helsingin kulmalle - huomioikaahan tämä Warner - suurin osa poikien sivujen tykkääjistä asustaa Uudellamaalla ja kaikkialta pääsee Helsinkiin. Jospa vaikka keväälle myytäisiin muutama lauleskeluilta esim. Presidenttiin, Virgin Oiliin, ShamRockiin, Tulisuudelmaan ja mitä näitä on, niitä missä tuollainen iso bändi mahtuisi shown vetämään. Niin ja please viikonloppuna - viikolla on himpun haastavaa jaksaa aamulla herätä töihin, kun on hippaissut keikalla aamuyön tunneille.

Mutta siis Ensihoitaja oli ystävänsä Niiskuneidin kanssa suunnitellut pitkään yhteistä keikkamatkaa ja nyt se toteutuisi. Kumpikin oli saanut järjestelyä itselleen vapaaillan. Työpäivä hoidettiin pois alta ja iltaan valmistautuminen aloitettiin ajoissa - heti työpäivän jälkeen. Matkaankin lähdettiin aikoinaan tarkoituksena saada juoruta "tyttöjen juttuja" ja selata Ensihoitajan tekemiä kuvakirjoja. Niin, siis niitä aiemmin mainostettuja. Mistäpä muusta aiheesta ne olisivat syntyneet, kuin keikoista ja keikkareissujen fiiliksistä.


Salossa ei tarvinnut oikeaa osoitetta kauaa etsiä vaan tien reunassa käydä rytkyttävä Neljänsuoran keikkabussi näkyi "isolle tielle" - tuonne, silloin ei kyllä pahasti olla voitu eksyä ;-) Auto parkkiin ja kohden keikkapaikkaa. Siinä lyhyen matkan aikana tuli vastaan useampikin tuttu keikoilta ja pikkuhiljaa meitä kertyi isohko lössi aiemmilta reissuilta tuttuja tyttäriä ja muutama mieskin pöytien ääreen ja mitäs me muuta, kuin alettiin selata niitä kuvakirjoja. Huh, sivuja kun oli paljon ja kuvia vielä enemmän, niin jopa siinä riitti muistelemista, missä mikin kuva oli otettu ja ketkä meistä olivat olleet silloin paikalla ja mitä juttuja siihen keikkaan liittyi. Hassua, miten paljon tarinaa kaikilla riitti joka kuvasta. Niin ja siis Ensihoitajan kuvakirjathan eivät olleet illan ainoat kuvakirjat, vaan niitä löytyi matkasta muiltakin. Samat miehet - eri tarinat jokaisella :-) Kyllähän se on niin, että nykyään, kun on nuo reissut niin helppo taltioida niin on kovasti mukavaa palata fiiliksiin jälkikäteen. Pitää tulevaisuudessa satsata vielä enempi tuohon muuhunkin kuvaamiseen keikalla, kuin vain itse keikkaan. On niitä sitten vanhana mukava muistella, kun tarinat on kuvien kanssa yksissä kansissa. 2 ensimmäistä osaa valmiina - rakkaudesta musiikkiin - seuraavan osan kerääminen alkoi perjantaina. Ja nyt on niitä muitakin kuvia jo jokunen ;-)

Ennen varsinaista keikkaa Neljänsuora tekniikoineen kävi vilkuttelemassa ja ihmettelemässä, että onpas teitä paljon tullut meitä katsomaan. Olihan meitä jokunen jo odottelemassa paikan aukenemista ;-) Vielä piti odottaa hetki, että ovet aukeaisivat, mutta ajoissa oltiin odottamassa ovien aukeamista ja paikkaa eturiviin varmistamassa. Lavan edusta täyttyi nopeasti innokkaimmista faneista ja vihdoin odotus palkittiin - lavalle asteli viisi äijää selkeästi loman virkistäminä, sillä ainoastaan Johan rumpujen takana ei hyppinyt (kun ei voinut) ja heilunut pois kuvista energiatankkauksella, jonka olivat tehneet lomalla. Välillä Ensihoitajaa ihan hirvitti, että kohta lava hajoaa, joku kaatuu lavan pinnasta irronneeseen mattoon tai pomppaa päänsä katosta lävitse.

Eli illan fiilis lavalla oli energinen - mutta niin oli meillä lavan edessäkin. Pomppuja, laulua, huutoa, aplodeja ja monenmoista kommentointia riitti - noin niin kuin hyvässä hengessä. Mutta voi - taas keikka loppui ihan liian aikaisin ja aivan liian monta hyvää kappaletta jäi vielä kuulematta vaikka encorenakin soitettiin useampi biisi. Mutta, kun pitäisi mahduttaa yhteen settiin koko tuotanto tai edes puolet siitä niin tehtävä rupeaa olemaan aika mahdoton ja kun jokainen siellä lavan edessä haluaisi kuulla ne omat suosikit. Ensihoitajallakin on piiiiiitkä lista toiveita aina ja yleensä niistä monta kuuleekin. Harvemmin kuultavia suosikkeja ovat Uusi vuodenaika, Tähtien tiellä, Rakkauden talossa, Kiiltävää, Vastatuuleen... mutta onneksi niitäkin kuulee välistä. Paljon kun on tehty niin ei kaikkea voi yhteen iltaan mahduttaa. Mutta noi voisi kyllä saada seuraavalla kerralla, eiks vaan?


Illan lopuksi haettiin nimmareita ja oteltiin perinteisiä valokuvia. Vihdoinkin Ensihoitaja sai yhteiskuvan, joka on onnistunut kaikkien kuvattavien osalta. Kukaan ei ole kenenkään takana, tärähtänyt tai muuten vaan pöllähtänyt. Tästä kuvan ottamisesta kuuluu kiitos eräälle fanikaverille - eli kiitosta vaan - kuvaaja tietää itsensä, nimiä Ensihoitaja ei tänne laita.

Mutta siis taas oikein mojovan mukavaa - kiitos kaikki fanikaverit, matkaseura ja tietty Neljänsuoran pojat. Toivottavasti ensi kertaan ei ole näin pitkä aika. Eikä olekaan, jos suunnitelmat pitää. Seuraavaa keikkaa odotellessa tehdäänpä vähän duunia ja käydään tänään katsastamassa televisiossa miten suoraa lähetystä tehdään. Niin - Ensihoitaja voitti liput studioon Voitolla yöhön kuvauksiin, joten sitä katsomaan tänään. Fiiliksistä ehkä ensi tarinassa.


Tähän loppuun vielä muutama kuva, kun eivät tuonne tekstin sekaan kaikki mahtuneet ja halu jakaa ilo keikankuvista on taas ylitse vuotava - eli en malta pitää näitä otoksia vain omissa kansioissani. Nauttikaa fiiliksistä! Mukavaa syksyä - nyt se vihdoin tulee. Piha vaahterat ovat jo kellastuneet ;-)

On syyskuu saapunut - rannan baarit suljettu - tyhjää merta tuijottaa... Ohhoh - miten tässä on päässyt näin käymään. Ei ole syntynyt tarinaa, ei ole käyty Neljänsuoran keikoilta ja ambulansseistakin on pysytty kaukana. Mitäs se tällainen elämä on? Kyllä on pienen Ensihoitajan mieli miettinyt mites tässä nyt taas näin on päässyt käymään. Syksy - sehän se on tässä aikataulut sotkenut. Miten ihmeessä muut ihmiset ehtivät kaikkea - Ensihoitajan päivät menevät töissä, töihin valmistautumisessa ja siinne sekä sieltä kulkemiseen. Kummallista. Tai ei mitenkään kummallista, kun HSL omituisella päätöksellään päätti lopettaa Ensihoitajan käyttämän seutulinjan ja vähentää liitäntälinjojakin puoleen. Kulkeminen kävi siis hankalaksi - jopa hankalammaksi kuin ennen maalla. Pitää kait miettiä ihan vakavissaan, josko taas aloittaisi päivittäisen yksityisautoilun pääkaupungin ruuhkaisilla kehä- ja liityntäteillä, koska muuten muutaman kilometrin työmatka vie jopa yli tunnin. Siis yli tunnin!!! Eikä se haittaisi, jos pääsisi liikkumaan yhdellä vemputtimella ja voisi tehdä siinä töitä, mutta kun pitää vaihtaa ja kulkea jopa kolmella eri kulkupelillä ja joka välissä odotella sitä seuraavaa. Ovat nuo aikataulut tehneet niin, että aina tullessasi vaihtopaikkaan näet vain vaihtovemputtimen takavalot.

No niin, nyt Ensihoitaja on saanut avautua HSL:n
toimimattomuudesta olisiko seuraavana vuorossa posti? Jostain kummansyystä Ensihoitaja on saanut nyt syksyn aikana toistuvasti postinsa milloin sattuu ja luukusta on tullut milloin kenenkin posteja. Liiton lehti, joka normisti tulee perjantaina tavoitti Ensihoitajan tiistaina, naapurikadun ihmisen postit kopsahtelevat luukusta viikottain - no onhan huoneiston numero sama ja kadunnimikin vähän saman tyyppinen. Muuten missään ei ole mitään yhtenevää. Joo ja joulusta asti jonkun miehen posti tulee Ensihoitajan osoitteeseen - eipä Ensihoitaja kuitenkaan tunne kyseistä henkilöä. Virheitähän sattuu, mutta... nyt Ensihoitaja on odottanut maanantaista asti silloin postiin laitettua Ifolor kuvakirjapakettiaan. Niin siis - taas on Ensihoitaja intoutunut askarteluhommiin - sähköisesti. Mutta, kun Ensihoitaja oli koko viikon, joka päivä odottanut, että siellä se paketti kotona odottaisi niin olihan se pettymys - ei vieläkään. Ei löytynyt edes postin hyllystä vaikka postin tytöt ystävällisesti katsastivat kaikki vastaavat paketit. Ei - pakko odottaa nyt ainakin maanantaihin, josko se silloinkaan tulisi. Ensihoitaja tässä vaan miettii, että annettuaan palautetta postin jakeluun asiasta vastattiin - on ollut sairauslomia - ei olla keretty ja voi voi... Mitäköhän mahtaavat tulevaisuuden leikkausten, palkka-alejen ja palkattomien sairauslomien jälkeen sanoa. Tuskin voivat ainakaan enää vedota siihen, että olisi sairauslomia, kun kustit polkee vaikkei henki kulje.

Tulipahan tuossa Ensihoitaja ottaneen kantaa myös viime päivinä kovin kovasti velloneeseen

keskusteluun hallituksen leikkauksista. Pelottavan isoja asioita nyt meinataan sanella - asioita, jotka tulisi olla Ay-liikkeiden, työntekijöiden ja työnantajien välisiä - ei valtion. Mutta kurjuutta, kun jaetaan, niin kukaan ei saa mitään ja joka saa se ei paljostaan luovu. Mutta taas Ensihoitaja meinaa lipsahtaa tänne politiikan puolelle parantamaan maailmaa, joten lopetetaanpa taas tähän ennen kuin edes aloitetaan. Politiikka ei kuulu tälle alustalle - se kuuluu aivan muille foorumeille. Tämän on tarkoitus olla hauskojen tarinoiden paikka ja harvoinpa politiikasta hauskaa saa ;-)

Juu - tuossa tarinoimattomilla viikoilla Neljänsuora täräytti julkasten keikkakalenterinsa. No vot - sieltähän sitä yllättäen löytyikin kaikenmosia kivoja Nelkku seikkailuja Ensihoitajalle, joista päästään tarinoimaan toivottavasti täälläkin. Vielä kuitenkin pitää vähän jaksaa odottaa seuraavaa seikkailua. Mutta sitä ennen voisi vaikka taas tarinoida Ensihoitajan vuosista tien päällä pilliauton kanssa.

Eletään taas kaunista kesää - ollaan melkeen 2000-luvulla, muttei ihan. Nuori Ensihoitaja on kesätyttönä pilliautossa ja saa normaalista hälytystehtävästä poikkeavan tehtävän. Itse iso herra - palopäällikkö marssii Ensihoitajan luo ja määrää päivälle tehtävän: "Ensihoitaja - tänään ei ambulanssia vaan..." Ensihoitajan pieni ensihoitajasielu tekee kuolemaa ja sydän on pysähtyä - ei ambulansiin. "Tänään haet ruuat ja keität kahvit lautakunnan kokoukseen. Kun ne on tehty haet hänet ja muutaman muun kotoaan ja viet kokoukseen. Ota nysse (siis laitoksen pikkubussi)". Krokotiilin kyyneleitä nieleskellen Ensihoitaja ottaa vastaan komennuksen ja vilkuttaa ambulanssille hei, heit.

Ruuat haettu, kahvia tippuu kahdella keittimellä ja pumpputermokset ovat täynnä lämmintä vettä. Sillä väliin Ensihoitaja käy pesemässä nyssen - eihän sillä muuten kehtaa lähteä virallista tehtävää hoitamaan. Pojat kantoapuna nyssen perätila täyttyy ruuasta, kahvista ja astioista. Sitten ei muuta kuin puikkoihin ja hakemaan palopäällikköä. Osoite on tuttu. Palopäällikkö asuu pitkän pihatien päässä. Tien alussa on moottoriajoneuvolla ajo kielletty merkki. Nuori Ensihoitaja parkkeeraa siis kiltisti nyssen parkkipaikalle ja kävelee hakamaan palopäällikköä. Siinä kauniilla säällä työpäivän päätyttyä pihoilla on paljon asukkaita, jotka huutelee - aja autolla vaan. "Eihän sinne saa ajaa?" Ensihoitaja on aivan huuto- ja kysymysmerkkinä Mitä varten ne tollasta? Joku rohkeampi joukosta huutelee - ei se iso herra kävele - aina ajaa autonsa pihaan. Itsepäinen, kun Ensihoitaja on aina ollut niin toteaa, että nythän kävelee, jos aikoo kyydin saada.

Vihdoin palopäällikön koti löytyy pihan perältä. Lähdetään, mukaan kasa kokouspapereita ja ... "missä hitossa se auto on?" Parkkipaikalla tietenkin... "En varmasti kävele - hae se tänne". No jää sitten siihen, toteaa nuori Ensihoitaja ja lähtee kävelemään papereiden kanssa kohden parkkipaikkaa. Hetken päästä takaa kuuluu hiekan rahinaa, kun palopäällikkö ymmärtää, ettei hänellä ole yksinkertaisesti muuta mahdollisuutta, kuin kävellä parkkipaikalle.

Ai mitä tässä tapahtuu? Ecmo centerillä on ihan
omat kuljetustyylit

Joku rohkea naapuri yltyy jo huutelemaan, että siitäs sait - joku taputtaakin. Oletpas kova mimmi. Vihdoin molemmat palopäällikkö ja Ensihoitaja istuvat nyssessä ja matka seuraavaan osoitteeseen voi alkaa. Eikä enää edes kuulu mutinaa kävelyttämisestä. No se siitä, mutta tarina jatkui pyhien jälkeen. Oli maanantain aamu alpe - tuolloin ja tuolla asemalla rennosti kahvipöydän ääressä. Palopäällikkö lampsii kahvihuoneeseen ja aloittaa alpen "Pojat - meillä on pirun kova likka kesäduunissa - kävelytti muakin. Eikä ees yhtään pelännyt komentaa" ;-)


Kaikkea sitä nuoruusvuosiin mahtuukin - niihin vuosiin, jolloin naiset olivat todellinen harvinaisuus pilliautoissa väristä huolimatta. Hauskoja juttuja ainakin näin jälkeen päin.

Mutta tällainen tarina tällä erää - kohta ehkä jo pääsee Neljänsuoran keikalle. Ai joo, pojathan meinaavat vähän lomaa pitää. Mukavaa lomaa heille ja kaikki fanit koetetaan kestää! Onhan meillä nyt sentään ilona poikien uusi levy.