Hitsi se rupeaa jo helmikuukin painumaan ehtoo puolelle ja viime vuosikin on edelleen ihan vaiheessa tai no ihan ja ihan, mutta Juhlatuulella konsertti on vielä viime vuodelta kertomatta ja tällekin vuodelle noita keikkoja on jo kertynyt hyrymykke. Eli käytetäänpä tämä sunnuntain iltahetki sillä, että naputellaan konserttitunnelmia tänne tarinoihin. Niin, jos se onnistuu näillä rakoille soitetuilla sormenpäillä.

Ensihoitaja nimittäin googlaili eilen erilaisia nettisaitteja soittamisen oppimisen avuksi. Ja niitähän löytyi - tasokkaita ja vähemmän tasokkaita - ilmaisia ja maksullisia, mutta paras löytö oli pitkä lista eri esiintyjien kitarasointuja. Sieltä muuten löytyi pari Neljänsuoraakin. Valtaavaa maailmaa on tänään tapailtu, mutta ei se vielä ihan onnistu. Tavaramarkkinoiden Kevät sen sijaan alkaa hiljalleen taittua - toki hyvin hitaasti, mutta siinä on riittävän helpot soinnut tällekin aloittelijalle. No, sieltä löytyy varmaan tuhat eri kappaletta, että siinä on soittamista.

Mutta lähdetäänpä Tampere taloon Iso Sali - Iso Hali ja Melkeen 20v konserttiin. Meitä lähti reissuun täysi autolastillinen, eikä tällä kertaa pelkkiä tyttöjä. Näin isoon konserttiin saatiin muutamia miesfanejakin mukaan. Matkaan lähdettiin hyvissä ajoin ja matkalla pidettiin ruoka/kahvitauko. Taisi muitakin tuttuja olla menossa samaan kohteeseen, koska varmaan puolet huoltoaseman kahvittelijoista oli tuttuja Nelkkukeikoilta. Eikä ihme, olihan kyseessä orkesterin ensimmäinen oma konsertti.

Ennen konserttia tervehdittiin tuttuja sinne ja tänne ja tietenkin vierailtiin storessa. Jotain kivaa taisi taas tarttua matkaankin - taas. Mihin nää mun Nelkkukamat kohta enää mahtuu? Taidan tarvita lisäneliöitä niille ja kellomekoille ;-)

Vihdoin ovet konserttisaliin aukenivat. Meillä oli liput toisesta rivistä, koska ensimmäiseen niitä ei enää saatu työpäivän päätteeksi. Mutta onneksi edes toiseen riviin ja sopivasti reunaan, että pääsi kuvailemaan kunnolla sitä mitä lavalla tapahtui. Ei nimittäin kehdannut heilutella sitä kameraa koko ajan siinä takana istujien edessä vaan liukumalla siihen käytävän lattialle kuvaus onnistui paaaaaljon paremmin.

Konsertti alkoi - mitä!?!?!?!?! Yön reunalla kappaleella. Kappaleella jota Ensihoitaja toivoo niin soiteltavan tuolla keikoillakin. Ei tällaisella saa aloittaa konserttia - Ensihoitaja ei ollut vielä valmis. Ilta jatkui ja biisit vaihtuivat ja vaatteet. Muutaman kappaleen jälkeen Ketonen säntäsi sermin taakse ja sieltä alkoi lennellä sukkia ja kenkiä ja vaikka mitä ja... Mr Bombactic hyppäsi lavalle. Mitenkäs se olikaan Tähdet tähdet otsikko: "Ketonen veti, primtimeen erotiikkaa tihkuvan shown" No, niin veti nytkin niin Bombacticia, että...  Ja taas hävisi solisti lavalta ja vaatteet vaihtuivat. Nyt lavalle saapui niin tuttu "maalarintakki" Ketonen. Settikin jatkui tutulla ja turvallisella Neljänsuoralla. Enää ei istuskeltu penkeillä vaan vedettiin showta. Ja apua - mitä, tauko... Niin konsertteihinhan se kuuluu - tauko.

Toinen setti ei vavahduttanut niin alullaan, että Ensihoitaja enää muistaisi millä kappaleella aloitettiin, mutta eipä Yön reunalla jälkeen mikään olisi pystynytkään koskettamaan niin. Ilta jatkui tuttujen biisien parissa ja mitäs nyt - Oopperaa - Antti saapui lavalle suoraan Tähdet tähdet meiningillä. Ensihoitaja nappaa kameran tallentamaan ja yhtä äkkiä yleisössä käy kohahdus. Mitä, lavalla on balettitanssija - eikun siis Julle vai mikä Julia se nyt oli. Siis mitä heittäytymistä meidän viihdykkeeksi. Lisää tällaista ;-)

Taas mentiin tuttuja ja turvallisia hittejä. Ai juu, Ensihoitaja ei tainnutkaan vielä sanoa, että bändiä vahvisti lavalla Samuli Jokinen koskettimien ja haitarin kanssa. Olisihan se Jullekin saanut sen viulunsa tuoda tuonne mukaan. Olisi kivan sävyn antanut kappaleisiin, kun olisi ollut jotain normista poikkeavaa ja erilaista. Mukavan lisäsävyn soitantoon toi jo Samulin haitari ja Johanin loota. Viulu olisi hyvin mahtunut joukkoon.

Ilta eteni vääjäämättä kohden viimeistä kappaletta. Sitä ennen yleisö yllätettiin vielä yhdellä joululaululla, olihan joulu jo melkein ovella. Mutta se viimeinen kappale. Ihanaa kuulla, jotain mitä ei ennen ole Neljänsuoran keikoilla kuullut. Viimeiseksi kappaleeksi oli taas valittu tunnelma pala - Kun olet lähtenyt. Eli konsertti kuljetteli meidät kuulijat hempeistä itkutunnelmista pomppubiisien kautta takaisin pehmeisiin tunnelmiin. Niin lisää näitä hempeilybiisejä keikoillekin. Me täti ihmiset halutaan välillä itkeä ja huojua syvissä tunteissa siellä lavan reunalla.

Konsertin jälkeen tietenkin piti mennä tapaamaan bändiä - nimmarit ja kuvat... ja jonohan oli tietenkin ainakin kilometrin mittainen, koska kaikkihan olivat täällä vain bändin vuoksi. Ihan kaikki eivät taineet jonottamaan jäädä, mutta me ei kyllä jätettäisi tätä väliin. Kiitos taas tästä - uutta ja erilaista Neljänsuoraa sekä sitä tuttua ja turvallista Neljänsuoraa. Tässä jo odotetaan innolla kevään konsertteja - tottahan toki ainakin täällä odotetaan niitä slovareita, joita pojat eivät ole koskaan meille keikoilla soitelleet. Voi ei - menisipä aika nopeasti ja kuultaisiin ainakin Elämä kaunis. Tämä on jo ostanut lippuja - menkääs kaikki muutkin ostamaan. Ottakaa kaikki sukulaiset, naapurit, työkaverit ja kylänmiehet mukaan. Ihan jokaisen kannattaa tulla kuuntelmaan mitä sitä meille tällä kertaa tarjoillaan.

 

Se on taas Ensihoitajan päivät niin täynnä kaikkea, että ihan piti pysähtyä ajattelemaan, josko nyt naputtelisi välillä jotain tekstiäkin. Tällä on oikeasti vielä viime vuoden pari keikkaa naputtelematta ja jo useampi tältä vuodelta...niin ja lisää on jo nurkan takana. Miten ihmeessä nämä päivät vaan katoavat. Ihan liikaa kaikkea ja ihan liian vähän aikaa, mutta senhän te jo kaikki tiesittekin. Tää tarviis kyllä kahdeksan päiväisen viikon, eikä sekään riittäisi. Nyt on taas niin paljon kaikkea työnalla.

Ihan työelämä onnistui taas yllättämään ja rento kevät ei enää ole sellainen. Ihan hirveän iso prokkis taas työn alla ja ylläri sellainen mitä Ensihoitaja ei edes ollut villeimmissä unissaan uskonut pääsevänsä tekemään. Niin, siis iso ja raskas työ. Vastuukin painaa, mutta kyllähän tämä on juuri sellainen juttu minkä takia Ensihoitaja nuorena tyttönä istui siellä koulun penkillä vuosia ja kouluja peräjälkeen. Nyt tehdään aikalailla sitä, mitä tavoiteltiin 20 vuotta sitten, ensimmäisen ambulanssikeikan jälkeen tai no, ei Ensihoitaja villeimmissäkään unelmissa ihan tätä nykyistä asemaansa ja tehtäväänsä osannut kuvitella - ei ehkä uskonut, että tuollaista voisi omalla koulutuksella ja osaamisellaankaan tehdä, mutta nyt taas tehdään uutta ja ihmeellistä. Mullistetaan tulevaa ensihoidon maailmaa. Eli kaikesta kiireestä huolimatta pakko sanoa, että onpa tää tyytyväinen.

Joo, mutta pelkästään työ ei nyt ole Ensihoitajan kiireiden syy. Tähän helmikuu/maaliskuu akselille on vaan osunut ihan kauheasti kaikkea. Erilaisia keikkoja ja muitakin tapahtumia. Lisäksi Ensihoitaja päätti ostaa uuden kameran. Niin - siis sellasen vähän paremman järkkärin. Eikä siinä oikeastaan mikään ole samanlaista kuin entisessä. Eli prokkis numero 1 vapaa-ajalla on kameratreenit. Pitäisi kait se ohjekirjakin lukaista eikä vaan testailla peri-suomalaiseen tapaan. Juu, on luettu - puolikkaan sivun verran ehkä... ;-) Sitten prokkis numero 2. Ensihoitaja meni ja osti sähkökitaran. Juu - luitte oikein, sähkökitaran. Tämäkin prokkis on

pitkäaikainen projekti sillä Ensihoitaja on soitellut kitaraa aiemminkin - 30 v sitten. Silloin homma lopahti siihen, että kansalaisopiston musaryhmässä kaikki muut oli aikuisia ja tahti oli ihan liian napakka. Toinen vika oli se, etteivät sormet yltäneet kitaran kaulan ympärille. Nyt sormet jo yltää ja itseopiskelutaidotkin ovat kohtalaiset, joten sointutreenit menossa. Aika vaan rupeaa loppumaan kakkien näiden projektien keskellä. Mutta tavoite on, että soitto soi kunnolla, ei ensi - mutta seuraavana kesänä. Jos muu ei motivoi soittamaan niin tuo kitara. Se on nimittäin niin makea ja niin Ensihoitajan näköinen ;-) Pinkkiä ja glitteriä - voisiko sitä muuta toivoa.

Mutta joo - viime vuoden viimeinen keikka taputeltiin Eckerö Linellä tuplaristeilemällä. Ensimmäinen ilta onkin jo kirjoiteltu niin päästään reissuun kaksi. Siellä olikin vähän erilainen keikka, sillä Ensihoitajalla oli mukana pikkuinen, kolme kuukautinen kummityttönsä. Siinä vielä yksi syy siihen, ettei Ensihoitaja ehdi mitään. Vapaa-aikaa nimittäin pitää viettää tuon ihanuuden kanssa. Onneksi kummityttö asuu melkeen naapurissa - työmatkan varrella. Mutta olipas hassun hauskaa, kun tämä kummitäti on neitiä nukutellut Neljänsuoran ja Taikakuun musiikilla niin neitihän nukkui nätisti koko poikien setin ajan.

Niin - laivalle ja taas kiireesti suoraan töistä. Onneksi yksi fanikaveri oli tulossa aparaattiin autolla ja poimi Ensihoitajan kyytiin matkalta - muuten olisi tullut todella kiire. Samalla Ensihoitaja pääsi ensimmäistä kertaa sisään laivaan autolla - ehkäpä se ei ole mitenkään kummallista ajaa sitä autoa sinne laivaan. Jostain vain on jäänyt päähän erilaisia kauhukuvia, että autot pakataan laivaan niin ahtaasti, ettei ovista kunnolla mahdu sisään - ei ainakaan Finlandialla.

Kun auto oli saatu parkkiin kipaistiin sisään laivaan - osa tyttäristä lähti syömään ja tämä laskemaan kummitytön äidin myös seisovan pöydän antimien kimppuun. Vauva Ensihoitajalle ja nämä jäivät seurustelemaan esiintymispaikan lavan reunalle. On tuo kummityttö niin kiva, kun ei hän turhia itkeskele eikä vierasta ketään. Tyytyväisenä istui muidenkin tyttöjen kainaloon. Ja veikisteli kaikille. Niin ja pääsihän Ensihoitajakin istuman joulupukin syliin vauva sylissään ;-) Eipä tainnut Ensihoitaja aiemmin koskaan istunutkaan pukin sylissä ;-) Oli kuulemma niin pukin muoriksi sopiva Ensihoitaja, kun oli punaista päällä.

Keikan osalta tämä ilta meni edellisen tapaan. Menomatkalla yksi setti ja palatessa kaksi. Eli koko meidän jengi ehti seisovasta pöydästä kuuntelemaan koko Neljänsuoran musisoinnin. Ja edellisen reissun tapaan tuuli alkoi keinutella laivaa juurikin siinä keikan alkaessa. Ja nyt se vasta keinuttikin. Edellisiltana vähän heiluttiin, mutta nyt ei kyllä meinannut pysyä pystyssä. Pakko oli laittaa vauvakin kärryyn, kun keinutti niin kovasti, ettei pystyssä meinannut pysyä. Ei seisten, eikä varsinkaan tanssien. Nii-iiiiin... tämä tanssiin hurahtanut pääsi tuolla reissulla myös tanssimaan ja muuten hyvän tanssijan kanssa. Ainoa vaan, että keinahtelu meinasi pari kertaa heittää jopa selälleen  - jopa niin kovasti, että toinen tango jäi välistä, kun meinattiin maata siellä lattialla.

Pojat vetivät lähes samaa settiä kuin edelliselläkin reissulla, koska Jassella oli taas tuuraaja Mikko. Joskin Mikkohan veti mitä tahansa, koska Antti päätti, että nyt soitetaan tätä ja tota ja kaikkia ei Mikko ollut koskaan musisoinut. No, mikä sävellaji ja sitten vaan mentiin - mahtavia muusikkoja nuo poikien tuuraritkin - eikös?

Tämä keikkareissu oli kyllä hieman erilainen kuin muut - mentiin nyt lapsen ehdoilla, mutta pitihän ne yhteiskuvat ottaa bändin ja vauvan kanssa. Tyttö Jullen syliin ja sitten räpsimään kameralla. Hieman erilainen kuva tytön vauvakirjaan seikkailuista kummitädin kanssa ;-)

Koska päivät, viikot ja vuodet vaan katoavat jonnekin niin pitääpä taas naputella tarinaa. Viime vuoden päätös Nelkut on vielä kirjoittamatta, eikä Juhlatuulella konserttiakaan ole vielä saatettu biteiksi. Mutta kirjoitetaanpa ennen konserttia nämä vuoden päätös keikat, koska nyt ei ole sellainen konsertista kirjoittamisfiilis. Eli vuosi päättyi Ensihoitajan osalta kahteen peräkkäiseen purjehdukseen Eckerö linen Finlandialla. Tallennetaanpa tähän nyt se ensimmäinen tarina.

Ja taas oli kiire - satamassa piti olla ajoissa ja töissä piti olla pitkään. Eihän tuollainen yhtälö voisi millään toimia, mutta niin sitä vaan yritettiin järjestellä niin, että työt tulisivat hoidetuksi ja ehdittäisiin laivaan. Jossain välissä olisi jotain syötävääkin pakko saada. Matkaan lähdettiin kukin mistäkin suunnasta ja osan kanssa treffattiin terminaalissa - osan kanssa sisällä laivassa, kun ajoivat autonsa parkkiin laivaan. Tuolla Eckeröllä onkin kätevää, kun auton saa laivaan parkkiin ilmaiseksi. Satama parkilla on aikas suolainen hinta - normiristeilyn ajalta melkeen 30 e.

Sisään laivaan ja kohden laivan keulaa, missä illan viihdyttäjä esiintyisi. Erinäisten tietojen mukaan orkesteri esiintyisi vain paluumatkalla tai vain osan menomatkasta tai jotain sinnepäin. Laivan ohjelma varmisti kuitenkin näiden kuulopuheet, että molempiin suuntiin kuultaisiin musisointia. Mennessä yksi setti, tullessa kaksi.

Alkuun heti piti varata hyvät paikat. Eturiviin hinnalla millä hyvänsä tai tällä kertaa tanssilavan reunan penkeille - ei tässä nyt tarvitse mennä seisomaan lavan eteen, kun tästäkin näkee. Kovin paljon matkalaisia laivassa ei ollut, mutta sitä innokkaampia - ainakin me. Pian satamasta lähtemisen jälkeen laiva alkoi keikkua, mutta ei vielä kovin pahasti. Vielä pystyi istumaan aloillaan ;-) Mutta kun laiva kynti tietään keskemmälle Itämerta, alkoi merenkäyntikin pahentua. Muutenkin tuo Finlandia on kumma lastu keinumassa aalloilla. Lähes tyynelläkin se keinuttaa niin, ettei tiedä miten päin olisi. Mutta nyt keinutti niin, että oli pakko pitää seistessä kaiteesta kiinni, että kuvaaminen onnistui. Eikä tällä kertaa tämä kokemus ollut yksin Ensihoitajan. Useampi porukasta valitteli, että keinumien tekee pahaa.

Mutta onneksi musiikin alettua saattoi heilua sen tahtiin, eikä kukaan ihmetellyt, että mitäs tuo tuossa huojuu. Eli ei muuta kuin pomppimaan musiikin tahtiin. Tällä kertaa lavalla ei ollut ihan perinteinen suora, vaan Jassea tuurasi Mikko Tuominen pitkästä aikaa. Eli ihan toiveiden iltapäivää ei voitu mennä - ihan kaikki kappaleet eivät varmasti olleet Mikolle tuttuja bändin historiasta vaikka Antti välillä asettikin Mikolle haasteita vieraiden tai aiemmin soittamattomien kappaleiden merkeissä. Mutta hyvin selvisi Mikko biiseistä - oikea muusikko soittaa pienemmästäkin vinkistä näköjään koko kappaleen ;-)


Menomatkan setti päättyi Tallinnan satamaan ja satamassa pidettiin pieni tauko. Siinä kerkesi vaikka ihmetellä laivan tarjontaa tai käydä evästämässä. Niin tai vaikka siirtää äsken otettuja kuvia facebookiin ;-) Pitkään laiva ei kuitenkaan Tallinnan satamassa ennättänyt seistä, kun uusia matkustajia alkoi jo tulvia laivaan. Nyt väkeä oli enemmän. Päivämatkaajat tulivat kantamuksineen takaisin kotiinpäin ja me miniristeilijät jatkoimme Neljänsuoran musisoinnista nauttimista.

Paluumatkan ensimmäinen setti alkoi lähes heti laivan irrottua Tallinnan päässä satamasta. Ennen toista settiä esiintyi taikuri. Koska taikuri oli tarkoitettu lapsille ja show näytti täysin samalta, kuin tuossa muutama kuukausi sitten Taikakuun keikalla nähty, päätti Ensihoitaja ystävineen vähän jaloitella. Ja kuinkas siinä sitten kävikään - nämä löysivät laivalta Outletin. Niin, siis Outletin missä myytiin kaikkea kivaa, kuten koruja. Pakkohan niitä oli ostaa, kun oli niin paljon niin kivoja.

Korukaupat - varsinkin tuollaiset ale korukaupat ovat pahoja. Meinasin nimittäin tulla kiire seuraavalle Neljänsuoran setille, kun ei millään meinannut osata päättää mitkä koruista haluaisi. Mutta ehdittiin. Vikaa settiä vedettiin ihan satamaan asti, joten nimmarit piti hakea kiireen vilkkaan. Ensihoitajakin nimittäin poistui laivasta autokyydillä ja autokannella pitää olla silloin, kun käsketään. Silloin ei voi enää haluta kuvia tai nimmareita. Onneksi ei ollut hirveää ryysistä, joten nimmarikortit saatiin ja voitiin lähteä kotiin nukkumaan, kunnes taas näkisimme pojat uudelleen - siis jo heti huomenna ;-)