Se on taas Ensihoitajan päivät niin täynnä kaikkea, että ihan piti pysähtyä ajattelemaan, josko nyt naputtelisi välillä jotain tekstiäkin. Tällä on oikeasti vielä viime vuoden pari keikkaa naputtelematta ja jo useampi tältä vuodelta...niin ja lisää on jo nurkan takana. Miten ihmeessä nämä päivät vaan katoavat. Ihan liikaa kaikkea ja ihan liian vähän aikaa, mutta senhän te jo kaikki tiesittekin. Tää tarviis kyllä kahdeksan päiväisen viikon, eikä sekään riittäisi. Nyt on taas niin paljon kaikkea työnalla.

Ihan työelämä onnistui taas yllättämään ja rento kevät ei enää ole sellainen. Ihan hirveän iso prokkis taas työn alla ja ylläri sellainen mitä Ensihoitaja ei edes ollut villeimmissä unissaan uskonut pääsevänsä tekemään. Niin, siis iso ja raskas työ. Vastuukin painaa, mutta kyllähän tämä on juuri sellainen juttu minkä takia Ensihoitaja nuorena tyttönä istui siellä koulun penkillä vuosia ja kouluja peräjälkeen. Nyt tehdään aikalailla sitä, mitä tavoiteltiin 20 vuotta sitten, ensimmäisen ambulanssikeikan jälkeen tai no, ei Ensihoitaja villeimmissäkään unelmissa ihan tätä nykyistä asemaansa ja tehtäväänsä osannut kuvitella - ei ehkä uskonut, että tuollaista voisi omalla koulutuksella ja osaamisellaankaan tehdä, mutta nyt taas tehdään uutta ja ihmeellistä. Mullistetaan tulevaa ensihoidon maailmaa. Eli kaikesta kiireestä huolimatta pakko sanoa, että onpa tää tyytyväinen.

Joo, mutta pelkästään työ ei nyt ole Ensihoitajan kiireiden syy. Tähän helmikuu/maaliskuu akselille on vaan osunut ihan kauheasti kaikkea. Erilaisia keikkoja ja muitakin tapahtumia. Lisäksi Ensihoitaja päätti ostaa uuden kameran. Niin - siis sellasen vähän paremman järkkärin. Eikä siinä oikeastaan mikään ole samanlaista kuin entisessä. Eli prokkis numero 1 vapaa-ajalla on kameratreenit. Pitäisi kait se ohjekirjakin lukaista eikä vaan testailla peri-suomalaiseen tapaan. Juu, on luettu - puolikkaan sivun verran ehkä... ;-) Sitten prokkis numero 2. Ensihoitaja meni ja osti sähkökitaran. Juu - luitte oikein, sähkökitaran. Tämäkin prokkis on

pitkäaikainen projekti sillä Ensihoitaja on soitellut kitaraa aiemminkin - 30 v sitten. Silloin homma lopahti siihen, että kansalaisopiston musaryhmässä kaikki muut oli aikuisia ja tahti oli ihan liian napakka. Toinen vika oli se, etteivät sormet yltäneet kitaran kaulan ympärille. Nyt sormet jo yltää ja itseopiskelutaidotkin ovat kohtalaiset, joten sointutreenit menossa. Aika vaan rupeaa loppumaan kakkien näiden projektien keskellä. Mutta tavoite on, että soitto soi kunnolla, ei ensi - mutta seuraavana kesänä. Jos muu ei motivoi soittamaan niin tuo kitara. Se on nimittäin niin makea ja niin Ensihoitajan näköinen ;-) Pinkkiä ja glitteriä - voisiko sitä muuta toivoa.

Mutta joo - viime vuoden viimeinen keikka taputeltiin Eckerö Linellä tuplaristeilemällä. Ensimmäinen ilta onkin jo kirjoiteltu niin päästään reissuun kaksi. Siellä olikin vähän erilainen keikka, sillä Ensihoitajalla oli mukana pikkuinen, kolme kuukautinen kummityttönsä. Siinä vielä yksi syy siihen, ettei Ensihoitaja ehdi mitään. Vapaa-aikaa nimittäin pitää viettää tuon ihanuuden kanssa. Onneksi kummityttö asuu melkeen naapurissa - työmatkan varrella. Mutta olipas hassun hauskaa, kun tämä kummitäti on neitiä nukutellut Neljänsuoran ja Taikakuun musiikilla niin neitihän nukkui nätisti koko poikien setin ajan.

Niin - laivalle ja taas kiireesti suoraan töistä. Onneksi yksi fanikaveri oli tulossa aparaattiin autolla ja poimi Ensihoitajan kyytiin matkalta - muuten olisi tullut todella kiire. Samalla Ensihoitaja pääsi ensimmäistä kertaa sisään laivaan autolla - ehkäpä se ei ole mitenkään kummallista ajaa sitä autoa sinne laivaan. Jostain vain on jäänyt päähän erilaisia kauhukuvia, että autot pakataan laivaan niin ahtaasti, ettei ovista kunnolla mahdu sisään - ei ainakaan Finlandialla.

Kun auto oli saatu parkkiin kipaistiin sisään laivaan - osa tyttäristä lähti syömään ja tämä laskemaan kummitytön äidin myös seisovan pöydän antimien kimppuun. Vauva Ensihoitajalle ja nämä jäivät seurustelemaan esiintymispaikan lavan reunalle. On tuo kummityttö niin kiva, kun ei hän turhia itkeskele eikä vierasta ketään. Tyytyväisenä istui muidenkin tyttöjen kainaloon. Ja veikisteli kaikille. Niin ja pääsihän Ensihoitajakin istuman joulupukin syliin vauva sylissään ;-) Eipä tainnut Ensihoitaja aiemmin koskaan istunutkaan pukin sylissä ;-) Oli kuulemma niin pukin muoriksi sopiva Ensihoitaja, kun oli punaista päällä.

Keikan osalta tämä ilta meni edellisen tapaan. Menomatkalla yksi setti ja palatessa kaksi. Eli koko meidän jengi ehti seisovasta pöydästä kuuntelemaan koko Neljänsuoran musisoinnin. Ja edellisen reissun tapaan tuuli alkoi keinutella laivaa juurikin siinä keikan alkaessa. Ja nyt se vasta keinuttikin. Edellisiltana vähän heiluttiin, mutta nyt ei kyllä meinannut pysyä pystyssä. Pakko oli laittaa vauvakin kärryyn, kun keinutti niin kovasti, ettei pystyssä meinannut pysyä. Ei seisten, eikä varsinkaan tanssien. Nii-iiiiin... tämä tanssiin hurahtanut pääsi tuolla reissulla myös tanssimaan ja muuten hyvän tanssijan kanssa. Ainoa vaan, että keinahtelu meinasi pari kertaa heittää jopa selälleen  - jopa niin kovasti, että toinen tango jäi välistä, kun meinattiin maata siellä lattialla.

Pojat vetivät lähes samaa settiä kuin edelliselläkin reissulla, koska Jassella oli taas tuuraaja Mikko. Joskin Mikkohan veti mitä tahansa, koska Antti päätti, että nyt soitetaan tätä ja tota ja kaikkia ei Mikko ollut koskaan musisoinut. No, mikä sävellaji ja sitten vaan mentiin - mahtavia muusikkoja nuo poikien tuuraritkin - eikös?

Tämä keikkareissu oli kyllä hieman erilainen kuin muut - mentiin nyt lapsen ehdoilla, mutta pitihän ne yhteiskuvat ottaa bändin ja vauvan kanssa. Tyttö Jullen syliin ja sitten räpsimään kameralla. Hieman erilainen kuva tytön vauvakirjaan seikkailuista kummitädin kanssa ;-)