Voi Apua! Se taitaa olla koko tämän tarinan teema... Ensihoitaja lupaili viimeksi pikaisesti uutta tarinaa, mutta eihän mikään mennyt niin kuin suunniteltiin. Ensin pelättiin, että torstaikeikka jää väliin, koska soittimet ovat Hilman kanssa Kemissä ja juuri kun bussi oli saatu kotiin tuli ilmoitus, että keikka oli peruttu sairaustapauksen vuoksi. Mitä, mitä ikinä tainnut bändi perua keikkaa - Antin oli siis pakko olla ollut aivan kuollut tai vähän enemmän. Ja mitä noissa viikonlopun liveissä kuuli niin oikea ratkaisu oli jättää keikka väliin - näin hoitotyön ammattilaisena Ensihoitaja sanoisi, että olisi pitänyt jättää ne viikonlopun kaikki keikat laulamatta. Ei pidä leikkiä äänellään, kun se on työkalu - ei vaikka fani Ensihoitaja huutaa takaraivossa, että miksi, miksi ja vielä kerran miksi juuri se meidän keikka peruttiin - eikö sen olisi voinut laulaa. Niin ei todellakaan. Ensihoitaja on kokeillut... meni duuneihin ihan liian kipeänä ja kappas, kun hälypuhelin pirahti puolen päivän aikaan, ei suusta tullut pihausta enempää ääntä. Ei oikein auttanut kuin aukoa suutaan ja toivoa, että työkaveri ottaa puhelimen ja selittää asiakkaalle tilanteen. No, eihän yksittäinen äänen katoaminen mitään, mutta tuosta leikkimisestä seurasi kolmen viikon äänettömänä vietetty sairausloma ja nykyään jokainen köhä vie äänen. Ei hyvä, ei ollenkaan.

Mutta siis, Turun kulman keikka siis peruuntui ja mitä tyttäret tekivät - alkoivat tietenkin suunnitella seuraavaa yllätyshyökkäystä keikalle - Loimaalle Pappisten lavalle. Olihan sinne hieman matkaa, mutta kun isommalla porukalla lähdettiin ajelemaan niin ei ollenkaan niin paha. Eikä varsinkaan, kun Ensihoitaja elää vielä kesämoodissa ja kukkuu pitkälti puolen yön vaikkei pitäisi. Jaksoi hyvin ajella yöllä kotiin - eikä kotonakaan vielä nukuttanut. Pitihän sitä kuvat katsoa ja kuunnella... se perjantaina julkaistu Soittakaa Kuurankukkaa videointi. Miltä se nyt oikeasti kuulostaa. Onko se hyvä vai ei? Oikeasti Ensihoitaja ei vieläkään osaa sanoa, vaikka onhan tuota soitettu kerran jos toisen.

Niin se biisi, Soittakaa kuurankukkaa... Kummallinen mielenyhtymä ihaniin nuoruusvuosiin ja Joel Hallikaiseen. Jos kotona olisi vielä lp soitin niin pitäisi varmasti tuohon rinnalle kaivaa soimaan se oikea Kuurankukka. Voi niitä vuosia - Ensihoitaja oli niin kova Hallikais fani, mutta eihän silloin pikku kaupungissa asuva 17v  päässyt Joelia mihinkään katsomaan. Voi sitä ilon päivää, kun tuo suuren luokan julkkis tuli kotikaupungin hotellille ja ikää taisi olla naftisti se 18v - ainakin kaverin kanssa päästiin sisälle ja eturiviin. Muuten oli silloin jo Ensihoitajalla kamera mukana - aina ja kaikkialla. Sellainen punainen filmikamera suoraan Anttilasta ja Ensihoitaja vielä muistaa senkin, että kamera maksoi 99 markkaa ja se ostettiin hänelle viidennellä luokalla leirikoulureissulle, johon isä ei omaansa antanut mukaan. Niin, Ensihoitajan perheessä tuo kuvaaminen on ollut aina kova juttu, vaikka Ensihoitaja tämän digiajan helppouden muuta onkin siihen vasta ihan täysillä hurahtanut.

Mutta se biisi - tanssittavaa poppia, hassuilla sanoilla. Teksti kuulostaa kyllä ihan Neljänsuoralta, mutta tyylilaji kovin vieraalta. Kuten Ensihoitaja tuolla somemaailmassa jo aiemmin sanoi hyvä biisi, mutta ehkä väärälle bändille. Toki Ensihoitajahan on myöntänyt olevansa vannoutunut vanhan tyylin Nelkkujen kannattaja ja kuunteleekin Spotifyssä omalla listallaan vain niitä ballaadeja. Okei, on siellä muutama muukin suosikki, kuten Raudat ja Lolita ;-) No, mutta kuuntelehaan tuota, eikä se niin hassulta enää miljoonannen kuuntelukerran jälkeen kuulosta. Toivottavasti kuitenkaan seuraava levy ei ole kokonaan tällä tyylillä tehtyä. Tahdotaan niitä Juhan kappaleita, kuten jotkut tuolla kirjoittelivat edellisen tekstin jälkeen. Ps. on muuten välitetty viesti sanoittaja/säveltäjälle viime keikalla ;-) Lupasi ottaa neuvosta vaarin.

Niin siis se Loimaan keikka - vaikka matkaan lähdettiin ajoissa niin melkeen tuli kiire - varsinkin, kun pari kilometria ennen maalia kaikki navikaattorit sekosivat. Sitten vaan kokeilemaan mihin suuntaan sitä kannattaisi ajaa. Päädyttiin vaihtoehtoon vasemmalle ja heti navi alkoikin opastaa - 2 km päästä käänny oikealle. Vastassa oli hiekkatie, josta navikaattori olikin jo varotellut. Mutta...tie vain kapeni kapenemistaan ja muuttui lopulta lähes ajokelvottomaksi tuollaiselle matalalle henkilöautolle. Onneksi Ensihoitaja on oppinut ajamaan näitä extreme ajoja mökkitiellä, missä välillä keksitään erityisen erikoisia ratkaisuja, kun lähde on pehmentänyt tien tai sade vienyt hiekat kivien välistä. Mutta siis perille päästiin - onneksi ei tullut ketään vastaan - väistämään tuolla ei olisi mahtunut ;-) Jaa, no olisi sinne näköjään päässyt ihan oikeita teitäkin pitkin - jos olisi siitä kadotuksen risteyksestä käännytty oikealle. Kannattaisi ehkä järjestäjän anoa jonkinsortin liikennemerkki siihen isoon risteykseen - helpottaisi löytämistä perille.

Mutta olihan se tietenkin kokemus tuokin ja perille päästiin joka tapauksessa ja saatiin autokin ihan oven eteen. Mitä hittoa - täällähän jo soittaa joku orkesteri ja väki tanssii täysiä vaikkei tän olisi vielä edes pitänyt alkaa. Taisi kuitenkin olla kyse sound chekistä, sillä pian lauteille nousi uutta biisiä testaamaan Neljänsuora. Vaikka kyseessä oli siis tsekkaus niin lavan edusta täyttyi hetkessä - hyvä, että enää edes omaan kulmaan mahduttiin ja siihenhän sitä oli pakko jäädä pitämään sitä saatua paikkaa toisen orkesterin esityksen ajaksi. Ihan tajuton määrä tuttuja, puoli tuttuja ja tuntemattomia naamoja parveili siinä lavan ympärillä. Taisi tuo uuden biisin julkaisu aktivoineen vielä normia enemmän jengiä liikkeelle. Toisaalta olihan illan sääkin seljennyt kauniiksi elokuiseksi illaksi täysikuineen.

Niin mutta se keikka. APUA - mihin se katoaa, Ensihoitaja ajelehti vain ja keikka lipui käsistä. Ensimmäistä settiä oli soitettu vaikka kuinka ja paljon, mutta Ensihoitaja ei ollut päässyt siihen ollenkaan kiinni. Halju fiilis - kerran aiemmin vain käynyt niin ja se johtui ihan tasan siitä, että Ensihoitaja oli juossut tukka putkella keikkaan asti. Mutta nyt reissuun oli valmistauduttu ihan rauhassa. Siitä huolimatta keikka vain meni ja Ensihoitaja tuijotti... siellä ne soittaa, mutta... sitten tuli biisi, joka pysäytti tilanteen ja sai aikaan keikka fiiliksen. Ai mikä biisi? Sehän oli tietenkin sitä vanhaa tuotantoa - Musta tuntuu. Yhtä äkkiä se biisi avasi fiilis luukun, kamera suuntautui lavalle ja sanat nousivat huulille. Täähän onkin hyvä keikka. Ihan outoa!!! Mutta kun fiilis saatiin niin loppu ilta mentiin ihan täpöllä, ehkä vähän ylitsekin. Ehkä Ensihoitaja on vaan tulossa vanhaksi, koska nykysin tuntuu, että asiat vain luisuvat pois. Keikat, päivät ja viikot... töissäkin päivät vaan häviävät. Tänäänkin - kello oli ensin yhdeksän ja seuraavalla vilkaisulla jo yli kolme. Kuka ihme näitä Ensihoitajan päiviä kadottaa. No, jospa tuo reilu viikkokin tuosta nopeasti katoaisi ja pääsisi taas keikalle. Onneksi tuossa matkalla on vielä tarjolla Kyösti Mäkimattilaa Linnanmäellä, ettei musiikiton odotus tule liian pitkäksi. Mitenköhän sitä tuon talven jaksaa, kun Linnanmäen musiikki huvitkin loppuvat kuun vaihteessa.


Juu, ilta eteni tuttua ja turvallista. Taas vähän kesästä poikkeavaa ohjelmistoa. Uutta levyä soitellaan nykyään selkeästi alkukesää vähemmän ja tilalle on nostettu muutamia ihania vanhoja vetoja. Kyllä - juuri näin pitäisikin olla, vaihtelu virkistää ainakin meitä aktiivisesti keikkailevia. Tosi hyvää settiä vedettiin, mutta ei vetänyt vertoja Myllysillan seteille. Ne oli parasta Neljänsuoraa ever. Eikä muuten ole yksin Ensihoitajan mielipide.

Tottakai me myös perjantaina kuultiin samaisena päivänä julkaistua sinkkubiisiä Soittakaa kuurankukkaa - pariinkin kertaan. Onhan se tanssittava biisi, muttei ehkä tanssilavalla tanssittava. Odotellaan, kun kuullaan se tuolla yökerhon puolella tai vaikka syyskuun alun Iskelmä livessä Helsingissä. Voisi ajatella, että on sinne juuri se oikea kappale. Mutta kyllähän tuon illan paras veto oli Tähtien tiellä. Se on vaan aina niin hyvä - yksi ehdottomasti parhaista. Siinä vaan on sitä jotain - eikä Ensihoitajalla ole tähän mitään selitystä, miksi näin, mutta se vaan tuntuu juuri siltä miltä kappaleen pitääkin. Ehkäpä se on juuri niitä haaveiluja mitä nämä Ensihoitajan tarinatkin ovat - haaveita, joista joskus voi tulla jotain tai sitten ei yhtään mitään, mutta ovat hetken hauskaa itselle ja toivottavasti myös muille. Ensihoitaja nimittäin rakastaa kirjoittamista, jos joku ei vielä ole huomannut ;-) Onneksi tuli aikanaan opeteltua tuo kymmensormijärjestelmä kunnolla, muuten näihin menisi ihan liikaa aikaa :-D

Mutta se rupeaa taas ilta muuttumaan yöksi ja aamulla odottaisi koulutuspäivä eli aikainen herätys. Lisäilläänpä tänne vielä vähän kuvia niin saadaan uusi teksti taas maailmalle. Voikaa hyvin - syökää c-vitamiinia ja sinkkiä välttääksenne flunssaa. Nähdään taas keikoilla!

Voihan vitsi sentään mitä settiä Neljänsuora heitti Myllysillan tanssilavalla Suomenniemellä. Keikalle oli lähdetty suurin toivein siitä, että illan aikana kuultaisiin koko kesän toivottu Yön reunalla, mutta illan aikana kuultiinkin kaikki - siis ne kaikki (okei, melkein kaikki) - loistavat vanhat biisit. Vastatuuleen, Tähtien tiellä, Musta tuntuu, Aamulla vastauksen saat, kesäyö, Lolita, Raudat ranteissa... siis taisi Ensihoitajan suosikeista jäädä enää puuttumaan Sun kanssa, Uusi vuoden aika, Juuri tänä yönä ja Aurinko. Okei, okei... siis onhan noita suosikkeja vino pino, mutta noita ensimmäisiä ei ole juuri soiteltu keikoilla. Nyt kun ne on kuultu voitaisiin soittoon ottaa Elämä kaunis, Sua vain hän kaipaa, Viimeinen äkkilähtö ja mitä näitä mahteja, kuulemattomia biisejä vielä on. Aina pitää olla jokin uusi työn alla itsellä, niin miksei myös bändillä. Nyt vaan pojat näitä harjoittelemaan ja soittoon. Me luvataan tulla kuuntelemaan niitä isolla joukolla ;-)

Niin siis viime torstaina oli kesäkauden tanssilava päättäjäiset Myllysillan lavalla - tanssilavalla ihanassa maisemassa niemennokassa, veteen kaartuvien riippakoivujen katveessa. Tanssi-ilta oli siinä poikkeuksellinen, että sinne tultiin kaukaa. Kaverit pitkin Suomen maan kokoontuivat juhlistamaan ennen tansseja Ensihoitajan syntymäpäiviä. Sillälailla harvinaisia, että eipä ole Ensihoitaja juuri synttäreitään päässyt juhlistamaan aikuisvuosilla - monesti ne ovat menneet tien päällä pilliauton kyydissä tai kuoleman väsyneenä kuorsatessa sängyn pohjalla ajettujen vuorokausien jälkeen. Mutta nyt - nyt oli kesäloma.

Kakku oli tehty ja skumppa jäähtymässä. Kukkamekko silitettynä odottamassa iltaa. Ei kuin odottamaan tyttöjä juhliin. Voi kun oli kivaa, kun kaikki olivat pukeutuneet viimeisen päälle hienoihin kellomekkoihin ja tyllihameisiin - ainoa vaan, että meinasi helmojen kanssa tulla ahdasta autossa ;-) Ensin siis syötiin, sitten keitettiin kahvia ja juotiin tietenkin synttärikakkukahvit ja apua, kohta tulee kiire... Kiiruusti matkaan kohden Myllysiltaa - onneksi sinne ei enää ollut sataa kilometriä enempää matkaa.

Viimeiset reissulaiset odottivat meitä jo Myllysillalla ja mitä - eturiviin tietenkin, mutta sitä ennen täytyisi tehdä yksi juttu. Nimittäin ottaa kuvia - meistä, kun kerrankin kaikki olivat mekoissa ja laittautuneina ja sadekin jätti meidät rauhaan. Ja ne kuvathan tietenkin otettiin siellä rantakoivujen katveessa järven aaltojen liplattaessa rantakiviin. Tässä kaunis kiitos meidän kuvaajalle, että saatiin kerrankin koko konkkaronkka samaan kuvaan. Tuli ihan huippuhyviä otoksia. Varsinkin niistä viimeisistä, jossa kaikilla taisi olla jotain hauskaa mielessä ;-)

Kuvia edestä, kuvia takaa ja sivusta ja sitten odottamaan sitä bändiä lavalle - siis, siis, mitä, kuka ja ketä... siis tietenkin Neljänsuoraa... Mutta millaista Neljänsuoraa - tänä iltana ihanaa nostalgista vanhaa Neljänsuoraa - Neljänsuoraa niiltä vuosilta, kun Ensihoitaja tykästyi bändin musiikkiin. Voi, kun tällaisia iltoja olisi enemmän. Ensihoitaja oli ainakin ihan myyty. Ensimmäinen ja toinen setti oli kyllä niin pitkälle vuosien takaisia balladeja, että välillä saattoi itse kultakin silmäkulma kostua. Voi, että... ihan paras synttärikeikka Ensihoitajalle. Kiitos pojat!

Mutta voi - kaikki hyvä loppuu aikanaan. Mutta vielä pitäisi hakea nimmarit ja ottaa yhteiskuvat ja tänään niihin liittyi eräs ylläri. Ensin odotettiin, että harvemmin keikoilla käyvät saavat kuvansa ja nimmarinsa. Sitten otettiin porukalla kuvia pojat ja mekot ja sitten... Kuules Antti, onko teillä hetki aikaa? Kuin niin? No, jos mä käyn vaihtamassa vaatteet ja otetaan vielä yksi kuva... Kyllä pyöri silmät artistilla päässä ja kuuli kuinka aivot raksuttivat, että mitä ihmettä!!! No, no...eiköhän se onnistu. Vanhan linjan nopeisiin lähtöihin tottunut Ensihoitaja lupasi pojille, että 5 minuuttia ja hän tulisi takaisin. Ei muuta kuin kipinkapin autolle ja vaatteen vaihtoon, mutta millaisten vaatteiden???

Auton peräkontista nousi esiin jotain punaista, keltaisilla heijastinnauhoilla ryyditettynä ;-) Eli nyt otettaisiin kuvan Ensihoitajan tarinoita - Ja Neljänsuoraa ;-) Kukkatyllimekosta heijastinhousuihin ja aikaa pari minuuttia. Siinä parkkiksella hieman hysteriaa meinasi tuo prosessi aiheuttaa, kun ihmiset tajusivat mitä tässä tapahtuu...kyllä ne viimeiset autot nauroivat, kun näkivät mitä sinne tyllien alle vedettiin. Mutta lopulta oli täysi sotisopa päällä. Maihareista heijastin takkiin ja takaisin.

Koska ulkona oli jo pimeää ja bändi auton takana niin onnistui Ensihoitaja lompsimaan lähes perille kenenkään huomaamatta. "Iltaa, tänne oli tilattu ambulanssi" Kyllähän siinä jokunen suu loksahti auki ja hymyjä pyrki huulille. Että eihän toi nyt ole tosissaan... Jassen kommentti olikin, että eipä ole ennen taidettu ottaa näin suunniteltua kuvaa ;-) No, olihan tuota reilun vuoden verran suunniteltukin. Mutta nyt on kuva - ihan mahtavaa pojat - kiitos teille kaikille tästä. Paras setti ikinä ja vielä tuollainen kuva lopuksi. Kyllä oli onnistunut ilta ja mitä, mitä...kohta pitää taas päästä uudelleen. Jo torstaina... siis ylihuomenna olisi seuraava mahis. Taitaa keikka toteutuakin, kun saivat Hilmankin yöllä kotiin, niin on soittimetkin taas täällä etelässä. Eli jospa torstaina taas vietettäisi synttäreitä - pari päivää etukäteen blogin 2-vuotista taivalta. Onhan tämä Ensihoitajan taaperoikäinen oppinut jo kävelyn sijaan juoksemaan ja tarinoilla on jo ihan oma tahto - suorastaan uhmaikää lähestytään ;-) 14.8. siis 2-vuotispäivä ja siihen mennessä ollaan aikalailla 7000 lukijassa ja 90:ssä sivutykkäyksessä. Molemmista uupuu vähän - käykääs lukemassa ja tykkäilemässä. Muuten blogi kiittää ja kumartaa teitä kaikkia mukana eläneitä ja kasvuun kannustaneita. KIITOS - te teette tämän ;-)