Kun töissä on viime aikoina pakon sanelemana istunut kaikki mahdolliset tunnit koneella, niin nämä vapaa-ajan tekstit ovat vähän jääneet. Lisäksi, hupsista, on tapahtunut viime aikoina niin monesti, että ei vapaalla ole ehtinyt tarinoida. 10 keikkaa - tähän alku vuoteen, siis Nelkkuja ja kaikki muu päälle. Eli älkää ihmetelkö mihin ne tarinat ovat jääneet... ja kaikkee muutakin mielenkiintoista on nyt menossa. Taitaa olla paras taputella kerrallaan pari tarinaa niin päästään joskus edes tähän päivään.

Eli nyt lähdettiin viikonlopun tuplakeikoille Forssan Statukseen ja Turun Venukseen. Eri kavereiden kanssa suunnattiin molempiin, eli kyseessä oli siis Ensihoitajan aivan oma Nelkku tournee ;-) Forssaan lähdettiin perjantaina työpäivän päälle, mutta onneksi ennen lähtöä ehti torkahtaa hetken. Muuten ei kyllä olisi jaksanut kahta yötä heilua. Eli töiden päätteeksi sohvalle ja silmät kiinni - tunnin päästä ylös ja valmistautumaan iltaan. Niin, mitäs erityistä tähän keikkaan liittyikään - no ne kauan odotetut ja hartaasti toivotut punaiset hupparit. Siis ne oikean punaiset eivätkä mitkään pinkit. Löytäjä saa pitää komeilisi tämän illan jälkeen paloauton punaisen hupparin selässä. Vihdoin!!! Ehkä paras Neljänsuora vaate ikinä - ei vastaava musta huppari ole mitään hauskoja tarinoita saanut aikaan, mutta tämä punainen on - niin keikoilla, kuin töissäkin.

Ai mitä tarinoita, no Villehän se jo myy noita huppareita Ensihoitajan tarinalla - kannattaa muuten ostaa... Eli tässä tarina. Forssasta ostettu huppari piti tietenkin laittaa päälle seuraavana iltana Turkuun - ihan sen vuoksi Ensihoitajakaan ei pistänyt mekko - siksi, että sai pistää päälle uuden hupparin. Siinä lavan edustalla keikan alkua odotellessa Ensihoitajan kylkeen liimautui joku kundi. Alkuun kyseli, että mikä bändi ja miks ootatte sitä ja miksette tanssi ja mitä kaikkea muuta. Onnistui sitten tuo herra houkutella Ensihoitajan pyörähtelemään parketilla ja kuultelemaan tämän tarinoita. Siitä ilta sitten eteni keikkaan ja lavan edusta täyttyi entisestään. Mitä hittoa, kuka roikkuu halailemassa Ensihoitajaa... no tuo äsköinen herrahan se...kun löytäjä saa kerran pitää... Ei meinannut millään uskoa, että tää kuuntelisi ja kuvaisi keikan, eikä silloin sais roikkuu - tulee tärähtäneitä kuvia. Piti siis ihan innokkaimpi löytäjiä töniä pois. Menkääs siis ostamaan huppari, jos haluatte tulla löydetyksi tai ihan muuten vaan. Edellisellä laivareissullakin jopa mummut ihailivat huppareita ;-)

No, mutta nythän nää tarinat taas karkasi jo Venukseen. Mennäänpä ekana sinne Forssaan - jossa tupa oli niin täynnä, että meinasi seinät ratketa. Lavan edustalla oli tunkua ja ensimmäisen kerran ei Statuksessakaan palellut ;-) Keikat vaan katoavat ja häviävät...justhan ne vasta tuli lavalle...miten se voi jo soida Siipirikko...Eikä...vielä muutama ja.... Lavallehan se bändi nousi ja yllätti meidät. Naiset hei... Viikonloppu... eihän näitä ole soitettu, herra ties milloin viimeksi. Naiset hei varmaan silloin kauan sitten, kun Ensihoitaja kävi ensimmäistä kertaa keikalla. Kylläpä vaihtelu virkisti. Vink, vink pojat - jatkossakin tällaisia ylläreitä. Olisiko mitenkään mahdollista, että vaikka joka keikailla olisi joku "uusi" biisi. Siis sellainen, jota soitetaan tosi harvoin tai joku oman normisetin ulkopuolelta. Nyt kun on tosi paljon tullut käytyä keikoilla niin alkaa pikkuhiljaa kaivata vaihtelua. Onneksi tässä on nyt vähän kuultu noita ylläri biisejä, mutta pojat - ihan liian vähän, kun on levyt täynnä laatu musaa. Arvaatkaas vaan kuinka paljon on ladattu odotuksia noihin konsertteihin, kun niissä on luvattu soittaa niitä erilaisia biisejä. Paree onkin tulla, koska ihan siksi Ensihoitajakin on varannut liput jo kolmeen konserttiin.

Mutta juu, Forssan keikka oli ja meni ja mitä hittoa - mihin ne pojat jäi? Melkeen tunnin kuppasivat takahuoneessa ennen nimmareita. Oikeesti - tulkaa nyt esiin nopeammin. Odottaminen on syvältä ja kun kotiin ajamista on ihan liian pitkälti niin nukkumaankin olisi kiva päästä - varsinkin, kun seuraavana ilta olisi taas tarkoitus lähteä. Mutta lopulta meidän odotus palkittiin. Nimmareita ja kuvia oli taas tarjolla - ne uudet punaiset hupparit päällä tietysti ;-) Ja kyllä - hyvältähän ne näytti niin  kuvat kuin hupparitkin. Ovat kyllä ehdottomasti Neljänsuoran parhaat hupparit. Mitäköhän uusia vielä toivoisi? Kivat värit, kivat tekstit niin, kyllähän noita ostaa varmasti joku muukin kuin meitsi ;-) Porukalla ollaan haaveiltu meleeratun harmaasta ja onhan noita väriehdotuksia sadellut turkoosista keltaiseen. Ei muuta kuin Antti tilaamaan erivärisiä huppareita. Toisaalta kesän lähestyessä voisi myös kivoja t-paitoja eri väreissä tilailla. Myös pitkähihaiset paidat olisivat oikein tervetulleita. Ja kesän kunniaksi tietenkin värikkäitä - ei mitään mustia. Tai no niitäkin varmaan pitää olla, mutta punaisia, pinkkejä, keltaisia, vihreitä, liloja... ja voisipa noita tunikamallisiakin paitoja tulla - ovat tällä erää taas muodissa. Siis paaaaaaaljon idoita storelle. Menkää ja tehkää!

Mutta joo, Forssasta kotiuduttiin aamun aikaisina tunteina ja Turkuun lähdettiin ihan liian vähillä unilla. Mutta, kun tuossa kulmilla kuitenkin esiintyivät niin eihän tässä paljon ollut vaihtoehtoja kuin lähteä reissuun ;-) Tai no miten tuon kulmilla määrittelee... toista sataa kilometriä pitkälti suunta, mutta eipähän noita poikia paljon stadin kulmilla ole näkynyt. Eli taas mentiin ;-) Muutama kaveri matkaan ja bileet.

Venuksen tarinan hauskin juttuhan oli tuolla ylhäällä jo tuo huppari episodi, mutta olihan siellä kait muutakin. Hirvee määrä ihmisiä ainakin ja Forssasta tutulla setillä mentiin keikka. Eikä ole todellista - taas keikka meni ihan liian nopeasti. Juuriihan se vasta alkoi. Musisointi kestää kyllä aina liian vähän ja odottaminen ennen keikkaa liian kauan, niin ja keikan jälkeen niiden nimmareidenkin odotus. Varsinkin, kun tyhjentyneelle tanssilavalle jääneet muutamat tanssijat päättivät jyrätä meidät nimmareiden odottajat tanssimalla päälle ja haukkumalla. Ollaan kuulemma idiootteja teinejä, jotka eivät ymmärrä, että lattia on tanssimista varten. No, ei varmaan ymmärretäkään, mutta eivät tuntuneet nuo tanssijatkaan ymmärtävän. Tanssilattiaa oli toista sataa neliötä ja tanssipareja ehkä viisi ja me siellä ihan kaiteessa kiinni... eiköhän me mahduta sinne silloin kaikki ihan sulassa sovussakin. Ja ei meistä Neljänsuora faneista kyllä teinejä oikeen saa tekemälläkään ;-), mutta kun kuulemma vain teinit hyppii lavan edessä ja odottaa nimmareita. No, jokaisella saa toki olla mielipiteensä, mutta fyysiseen koskemattomuuteen kyllä kaikilla on oikeus. Edelleen toivoisi, että niin lavan edusta, kuin tanssijatkin kunnioittaisivat toisiaan. Ensihoitaja itse kuuluu vuorollaan kumpaankin porukkaan ja aina ollaan mahduttu kaikki samalle lavalle. Eli kunnioitusta molemmin puolin - kumpikin on oman porukkansa harrastus.

Mutta mitäs Turussa muuta. Ei tainut jäädä muuta kovin paljon mieleen, koska ei nyt putkahda ilmoille sen kummempia ajatuksia.  Keikka oli ja meni ja seuraavaa jäätiin odottamaan innolla. Tässä näitä nyt alku vuodesta riittäisi. Ehkä vähän liikaakin, mutta onpahan vähän vastapainoa ihan älyttömän kiireiselle työkeväälle. Eli uusia tarinoita on tarjolla... kunhan vaan joskus on aika istahtaa alas niitä naputtelemaan. Huhtikuukin ehti jo alkaa ja uudet keikat odottelevat ihan nurkan takana... Mukavaa kevään odotusta kaikille. Tarinoita odotellessa treffaillaan keikoilla ;-)