Ja tapahtui niinä päivinä, että... ei kun mitäs Ensihoitajan pitikään kirjoittaa...? Joulu meni ja arki koputtelee taas ovella, kunnes vietetään taas uutta vuotta. Ensihoitaja viettää tässä pyhien välipäivät kesälomaansa - ei ainakaan nahka kärvähtämään pääse - ja palaa sitten taas vuoden alusta töihin entistä ehompana. Ainoa vaan, että loman lisäksi tuli sitten lomaa Neljänsuorastakin, koska joulun seutu on täynnä omaa juhlaa ja sitten pojat pitävät lomaa. Mutta niin tässä tämän ja edellisenkin tarinan välillä oli taukoa - reilu pari viikkoa taisi olla, ettei keikat ja Ensihoitajan polut kohdanneet. Forssan jälkeen seuraavan kerran heiluttiin sitten joulukuun alulla aalloilla aalloilla. Toki ihan keikatta tuo pätkä ei mennyt, vaan siinä käytiin katsastamassa Taikakuuta melkein paikallisessa. Vaihteluhan tunnetusti virkistää eli välistä jotain muutakin kuin Neljänsuoraa - varsinkin, kun pojat olivat suunnanneet keikkabussinsa keulan ihan liian kauas etelästä.

Mutta nyt mentiin taas laivalle - Gracelle ja tuplaristeilyä joulukonsertilla oli tarjolla. Meitäkin oli matkassa iso lössi, tuttuja ja vähän vähemmän tuttuja. Osan kanssa nähtiin ensi kertaa livenä ja toisten kanssa taas törmättiin ensi kertaa juttusille. Toki meitä vanhoja partoja riitti joukossa myös enempi ja vähempi. Pikkujoulu fiiliksillä kokoonnuttiin sataman lähtöaulaan ja viriteltiin tunnelmaan kohdilleen. Missä olisi kenenkin hytti ja mikä illan ohjelma? Milloin bändi aloittaisi ja käytäisiinkö vielä laivassa syömässä? Näitä tuttuja suunnitelmia punottiin ja todettiin, että ajoissa pitää mennä yökerhoon, koska laiva on loppuunmyyty. Eturiviin - tai mielummin ei, koska Gracen lava on ihan älyttömän korkea - saa niskat kenossa tuijotella lavalle.

Me todettiin heti satamassa, ettei ole todellista - meillä on taas sama hytti, kuin viimeksikin ja sitä edellisellä kerralla tällä laivalla. Onkohan ne jo päättäneet, että tämä porukka käy niin usein, että niille pitää oma hytti nimetä? No, paikka on kyllä mitä erinomaisin, joten sopii meille. Ei liian kaukana mistään.

Pikaisesti sisään laivaan, vaatteet vaihtoon, korjailemaan haivenia järjestykseen ja vielä viimeistelemään meikkejä. Ihanaa uusi mekko päälle ja menoksi. Grace, kun on ainoa laiva, jossa tämäkin vilukissa tarkenee siinä mekossa. Ikinä ei ole Ensihoitaja tajunnut, miksi ihmeessä laivat jäädyttävät ihmiset sillä jäätävällä viimalla, jota Balticit työntävät sieltä lavan sivuilta ja alta tanssilattialle. Vaikka siellä kuinka hikipäässä tanssittaisi niin, ei se nilkkojen tasolle tuleva kylmä ilma tee hyvää kellekään. Onneksi tällä laivalla tällaista ei kuitenkaan ole. Silti ilmanvaihto toimii ja tiloissa on mukava olla. No ehkäpä tämä onnistuu vain tällaisella uudemmalla laivakalustolla.

Ohjelman mukaan illan show olisi jo 22.30 vai oliko se 22.00, mutta siis ajoissa, kun ottaa huomioon miten myöhään laiva irrottautuu satamasta. Melkeen tuli kiire saada itsensä ajoissa liikkeelle - tai no, eihän se yökerhokaan ollut auki vielä kun nämä kiipesivät sen oven taakse. Sinne vaan jonottamaan, josko pääsisi sisään. Tässä jonotellessa ehti vaihtaa lisää kuulumisia niiden kanssa, joita ei vielä oltu satamassa ehditty jututtamaan ja taisi siinä jokunen sana ihan uusienkin tuttavuuksien kanssa tulla vaihdetuksi. Pikkuhiljaa siihen ovella alkoi ilmaantua bändinkin jäseniä, eli kohta varmaan päästäisiin sisään. Ja heti ovien auettua sinne eteen ja kamera käyttövalmiuteen. Pikkasen Ensihoitaja oli varautunut pikkujouluajan menoon ja meininkiin sekä loppuun myydyn laivan tungokseen. Eli mukana oli vain järkkäri lyhyellä putkella ja sillä uudella telejatkeella.

Siis niin, onkohan Ensihoitaja edes vielä hehkuttanut uusinta hankintaansa kameramaailmassa? Eli siis 1,4xtelejatketta. Ai mikä se on? No sellainen välikappale kameran ja putken väliin, että saadaan millejä lisää... toki siinä valovoimaa menetetään, mutta kun tuo jatke maksoi siinä 150e ja 70 mm putki, mistä Ensihoitaja on haaveillut lähemmäs 1000e tai enemmänkin niin voitte arvata kumpaan harrastekuvaajan kannatti satsata? Ja sitä paitsi tuolla jatkeella saa tuosta 200 mm:stäkin kepoisasti luokkaa 300 mm olevan zoomin. Niin ja mikä parasta - jatke ei paina juuri mitään. Ihan ääri zoomilla pikkaisen heikentää kuvaa, mutta ainakin tälle kelpaa ja ei nyt aina ole ihan pakko zoomata ihan äärilleen. Niin ja pienentäähän tuo jatke tuota aukkoakin himpun, mutta ei niin oleellisesti, että kannattaisi sijoittaa lähemmäs tonnia uuteen putkeen. Niin olisihan noita jatkeita ollut 2x, mutta siitä jo viisaammat puhuivat, että vaikuttaisi paljon enemmän kuvanlaatuun. No, tällä erää tuo pienempi jatke ajoi asiansa, joten sillä mennään. Mutta pakko on olla tyytyväinen hankintaansa.

Mutta siis, ei tuossa jatkeessa ainakaan mitään vikaa ollut. Kuvat onnistuivat ja tällä kertaa valotkin laivalla olivat hyvin maltilliset - eli oli kiva kuvata. Vähän tuo ihmispaljous ja se, ettei kameraa oikein voinut laskea kädestään koko illan aikana haittasi, mutta tulipahan sitten otettua vähän enemmän kuvia ;-) Niin, pian - oikeastaan jo ennen keikan alkua - tanssilattia alkoi olla täynnä fanikansaa. Tuttuja ja tuntemattomia. Osan saattoi myös tunnistaa fb:n profiilikuvan kautta, mutta yhteistä kaikille oli, että odotettiin lavalle saapuvaa Neljänsuoraa. Verhot aukesivat ja siellähän ne olivat tutut miehet lavalla. Ja taas mentiin - pitkälle iltaan mukavan musiikin tahtiin. Taidettiin me siellä vähän kaverin miehen kanssa valssatakin illan aikana, mutta eihän se tuolla tungoksessa oikein ottanut luistaakseen tanssi - kävelyksi ja nojailuksihan tuo meni ;-)

Illan mittaan soiteltiin hyvin moninaisesti Neljänsuoran tuotantoa vuosien varrelta. Mutta kyllähän se setti kuitenkin oli aika pomppubiisi painotteista. Ei aivan normi laivasettiä, mutta toisaalta tällä kertaa kyseessä ei ollutkaan tanssiristeily vaan enemmän tällainen pikkujoulujamittelu. Ja taidettiin siellä muutama vanhempikin biisi soittaa meidän iloksi. Mutta siis...päiväkeikkahan oli vielä tulossa...toiveiden iltapäivätanssejahan sitä laivalla aina on soiteltu... Puhumattakaan siitä risteilystä numero kaksi.

Koska reissussa oli paljon perheitä ja myös niitä nuorempia Neljänsuorafaneja keikka loppui jo puolilta öin ja lavalle nousi jokin laivayhtiön housebänd. Ihan kivaa musiikkiahan nekin soittivat, mutta ei sitä koko iltaa jaksanut kuunnella. Tai oikeastaan Ensihoitaja antoi tällä kertaa periksi kovin aikaiseen, koska edellisen yön unet olivat jäänett kovin lyhiksi - kiitos hurmaavien naapurin. Sinne oli näet tultu kotiin vasta siinä hiljaisuuden alettua ja sitten päätettiin ruveta seurustelemaan ystävien kanssa. Musiikit jympyttämään ja hillitön höpötys siihen päälle. Ja kuinka ollakaan, kohta haukkuivat kaikki talon koirat...aamu viiteen saakka...!!! Ja sitten - nuo ihmiset eivät varmaan nuku koskaan...sillä vähän jälkeen kahdeksan päänpäällä laitettiin pyykkikone käyntiin ja korkokengät jalkaan. Koeta siinä sitten nukkua. Ja huoh!!! Juuri kun seuraavana yönä ja ehkä sitäkin seuraavana olisi ollut tarkoitus valvoa.

Mutta niin väsyneeksi tuo edellinen yö oli saanut, että ystävien siirtyessä laivan diskoon Ensihoitaja siirtyi nukkumatin luo ja sen enempiä ihmettelemättä kohden unimaata. Ja niin sikeään uneen, ettei edes ystävän tuleminen hyttiin ja valojen sytyttäminen saanut heräämään tätä maailman herkkäunisinta, tätä joka herää naapurin herätyskelloon. Toki puolustukseksi on sanottava ehkä, että korvissa oli kunnon tulpat ja hytissä soi täysillä Neljänsuorat. Niin - Ensihoitajallahan on aina joku mölytoosa päällä. Silloin ei herää niin helposti, kun naapurissa lähdetään liikkumaan tai kun se ystävä tulee hyttiin ;-) Viimeksi ei edes päässyt ovesta ennen kuin Ensihoitaja pomppasi pystyyn. Kaikkea se väsymys teettää :-)

Mutta näin sammuivat valot ensimmäisenä iltana laivalla. Toisella kuultiin joulukonsertti ja päiväkeikka. Ne taitavatkin sitten olla ihan oma tarinansa... muuten tästä tulee niin pitkä, ettei kukaan jaksa lukea ja mihin ne kaikki kuvatkaan mahtuisivat. Joulut meni - nyt odotetaan alkavaa uutta vuotta. Kiitos kaikki lukijani tästä vuodesta! Aika kovissa lukemissa mennään, kun 10 000 vierailijaa teksteissä lähestyy ja sivuilla fb:ssa on jo yli 100 tykkäystä. Joulukalenterikin tavoitti viikottain keskimäärin 1500 henkeä. Kiitos, kun jaksatte - Ensihoitajakin koettaa jaksaa ;-)

Ylläri keikka - tai siis keikka, jota ei oltu puolta vuotta aiemmin päästy suunnittelemaan. Forssan keikka lauantaille ilmestyi keikkakalenteriin vasta, kun Antti putosi Tähdet tähdet kisasta. No, mikäs meille sen paremmin sopi, kuin lähteä ajelemaan kohden Forssaa vapaan lauantain kunniaksi. Ai juu...juuri oltiin tultu mereltä ja näin meidän porukkamme oli normia pienempi. Me mentiin kahden naisen voimalle ja eturiviin tietenkin ;-) Alkuun näytti, ettei paikalla ole paljon ihmisiä, mutta yllättäen koko tanssilava oli tupaten täynnä. Täälläkin riitti sitä tönivää porukkaa. Illan päätteeksi ystävällä ranne kipeänä ja itsellä polvet ruvella. Oikeasti joku tönäisi meidät lavan reunaa vasten voimalla, koska kaatui itse meidän päälle. Muuten vieläkin on mustelma tuossa oikeassa polvessa.

Tuo Forssan lava on muuten maailman ahtain lava. Tällä kertaa aiemmista kerroista viisastuneena Ensihoitaja ei edes yrittänyt päästä omalle paikalleen, koska silloin Juhan kitara olisi ollut kokoajan tämän päässä ja etukaiutin korvassa. No nyt oli sitten laulajan mikki siinä päässä - vaikkei Ensihoitaja ollutkaan lähellekkään laulajan kohdalla. Mutta kaikkihan tietävät tämän artistin loikkimistahdin niin missä vaan voi saada mikin päähänsä - okei ei nyt ihan mutta melkein.

Illan vauhti oli kova ja taas mentiin pomppubiisilistalla. Niin ja muuten ekaa kertaa tuolla laskettiin bändi lavalle ennalta ilmoitettuna showtimena. Yleensä dj alkaa vasta showtime aikaan höpötellä, että kohta tulee... Nyt tuli ja esiintyi. Eli päästiin edes kohtuulliseen aikaan lähtemään kohden kotia. Mutta mitäs illan showhun mahtui? Ainakin Meri kävi lavalla laulamassa Antin kanssa bändin duetoimat biisit Tää valssi ja Jos sä meet. Niin pitkästä aikaa, koska Merillä on nykyään jo omat showmaailman bisneksensä. Käykääpä tsekkaamassa Meri Airamaa - nytkin on juuri joululauluja tulossa muutaman muun artistin kanssa.

Tuttuja naamoja tuolla Forssassa oli vähän - ei siis juurikaan ketään vakikävijää, jos meitä ei lasketa. Ja keikan päätteeksi - missäs pojat? Joku tökkää olkapäähän ja Juhahan se siinä... me unohdettiin nimmarikortit, et ei tulla jakamaan nimmareita. "Paitsi meille, koska meillä on omat kortit mukana - siis omat levyn kannet ja niihin saadaankin nimmarit Jullen avustuksella. Olipas hyvä, että juuri tälle reissulle tuli mieleen, että Ensihoitajallahan on autossa parit levyt ilman nimmaria. Tai ei tullut mieleen vaan ensimmäistä kertaa varmaan kesän jälkeen tuli vaihdettua toinen levy soimaan. Ai mikä levy on jaksanut laulattaa kaikki matkat kesästä marraskuulle? No se kaikkein vähiten tunnettu ja kuultu Neljänsuoran levy - Sua vain hän kaipaa. On muuten mahtava levy. Suosittelen ihan kaikkia kuuntelemaan. Siis ihan uskomattomia biisejä - niitä saisi nousta

soittolistalle enemmänkin kuin tuo Juuri tänä yönä. Jaa, mikäs sitten meni tämän melkeen puhki soitetun levyn sijaan soittoon? No Neljänsuoraa tietenkin - sitähän ei ollut vaikea arvata, mutta mikä levy? Anttilan alennusmyynneistä löytyi autoon Riisiä hiuksissa, ennastaan siellä oli valtava maailma, mutta soittoon päätyi tietenkin bändin kokoelma ja sieltä levy nro2. Jossa on ihan parhaat biisit - vielä kun ykköseltä olisi sinne laitettu tuo Yön reunalla niin ei levyä tarvitsisi juuri vaihtaa ;-)

No, tulihan se Antti sentään keikan jälkeen näyttäytymään ja nimmareita sai kaikkialle muualle, paitsi niihin unohtuneisiin kortteihin. Ja yhteiskuvia - sellainenhan mekin otettiin. Ei muuten ollakaan ennen ikinä päädytty selfieen Antin kanssa. Kerta se on ensimmäinenkin. Tultiin vaan vähän siniseksi noiden valojen johdosta. Kuva kuitenkin ;-)


Apua, nyt on taas tässä ollut niin paljon kaikkea - ei ehkä niin paljon Neljänsuoraa, mutta muuten, että puolet jutuista on jo ehtinyt unohtua. Harva pää ja paljon muistettavaa niin tällaista se on. Sitten kun painaa julkaise nappia niin muistaa miljoona juttua, jotka olisi pitänyt tähän päästä tarinoimaan. Tuossa männä viikolla, kun Ensihoitaja tyhjenteli muistikortteja ja lataili kameran akkuja Antin joulukonserttia varten niin kuin varkain hiipi mieleen ajatus: Voisipa omankin muistikortin tyhjätä tai edes osan ajatuksista siirtää varamuistiin odottamaan käsittelyä ja jospa itsensäkin voisi ladata pistämällä pistokkeen seinään. Harmi, ei onnistu - ehkäpä tulevaisuudessa keksitään keinot, mutta vielä on pakko vaan huokasta ja todeta - loput seuraavassa tarinassa.

Merelle ja taas Neljänsuoran perässä. Tällä kertaa alla oli aparaatti nimeltään Baltic Queen - kyseessä iskelmäristeily ja määränpää Tallinna. Toisena esiintyjänä lavalle kipusi Markku Aro ja Diesel, joka aloitti ja lopetti reissun. Ensihoitaja, kun niin toivoi, että Neljänsuora olisi esiintynyt molempiin suuntiin. Iskelmäristeilyillä onkin kaikkein tyhmintä se, etteivät esiintyjät esiinny yhtä paljoa. Markku Aro veti montaa settiä molempiin suuntiin ja bändi vielä enemmän. Olisihan sitä paluumatkan ohjelmaan mahtunut edes yksi Neljänsuoran setti. Ensihoitajasta nuo päiväkeikat ovat vielä mukavampia, kun niissä ihmiset eivät ole niin humalassa. Niin tuolla risteilyllä humalaisia riitti tai sitten vaan ihmiset selvinpäin olivat kovasti aggressiivisia. Sillä siinä keikan aikana selän takana oli jokunen nyrkkitappelu. Itse siinä eturivissä onneksi säästyi näiltä törmäilijöiltä, mutta onhan se hassua, ettei samalle lavalle mahdu tanssijat ja "tanssijat" siinä muurissa lavan edessä. Onhan se tanssilattia pieni, mutta ei se siitä sillä suurene, että seisojatkin tanssisivat.

Mutta siis takaisin alkuun ja reissuun lähtöön. Meitä lähti reissuun täysi hytillinen ja pari muutakin hyttiä. Jokainen saapui satamaan omalta suunnaltaan omilla vemputtimillaan. Ratikalla, autolla, bussilla ja millä kukin. Ensihoitaja sai kyydin ystävältään - harvinaista, sillä yleensä matkassa ollaan julkisilla. Eipä tarvinut raahata laukkua ensin bussiin, sitten junaan ja vielä ratikkaan. Mutta olipas kallista satamassa pysäköinti. Jotain 30e sai ystävä pulittaa vuorokaudesta, eikä toisten ystävien laivaan ajaminenkaan tullut sen halvemmaksi. Huh, huh... tuolla hinnalla olisi jo ajanut taksilla.

Satamassa haimme liput ja suuntasimme kohti laivaa, johon päästiinkin suoraan sisälle. Etsimään hytti ja ei ole todellista... Ensihoitaja avaa sänkynsä ajatuksella ottaa sieltä pyyhkeen vessaan käsiä varten... peitossa on mustia karvoja - ihan kuin ne olisivat koiran jäykkiä karvoja ja kyseessä on kuitenkin allergiahytti. Nyt on kyllä tarkistettava myös muut sängyt. Ja mitäpä sieltä paljastuu... ystävän yläsängyn tyynyssä on pitkiä kiharia mustia hiuksia... mahtaakohan olla ollenkaan järkevää tämä laivayhtiön toiminta, että hytteihin pedataan puhtaat petivaatteet jo aamulla laivan ollessa Tallinnassa satamassa??? Näissä sängyissä ainakin oli nukuttu - joten ei muuta kuin kohden laivan infoa ja reklamoimaan asiasta.

Odotellessa, että hytissä pedataan uudelleen Ensihoitaja kavereineen lähtee katsastamaan laivaa ja esiintyjien artistitapaamista Iskelmä baariin. Siellähän se Antti jo kertoo loppuvuoden suunnitelmista omien joulukonserttien ja bändin Tamperetalon konsertin suhteen. Tästä se taas lähtee tämäkin reissu ja kohta sekin on vain muisto menneiden päivien.

Illan aloitti Markku Aron orkesteri Diesel ja myöhemmin illalla lavalle nousi itse Markku Arokin. Ja vihdoin myös Neljänsuora. Mutta siinä Neljänsuoraa odotellessa ehdittiin kaverin miehen kanssa pyörähdellä muutamat tanssit parketilla, jos sitä nyt voi tanssimiseksi sanoa, kun lava oli niiiiiiiiiiin täynnä tanssijoita. No, tanssittiin kuitenkin. Ei nyt maailman lennokkaimmalla askeleella, mutta kuitenkin. Ja mitäs sitten - sinne eturiviin ja miksi sinne nyt oli niin kiire??? Siksi, että Ensihoitajalla ei oikeasti ollut kameraa mukana - tai no kameraa siis oikeaa kameraa. Noissa laivan valoissa tuolla pikkusella puolijärkkärillä ei kyllä tehnyt mitään. Onneksi kännykkä kamera pelasti mustavalko puolellaan kuvista tuli siedettäviä, mutta silloin siis oli oltava lähellä, koska tuo zoomi ei niin kummoinen ole tuossa kännykässä. Olisi pitänyt vaan ottaa se kunnon kamera mukaan. Aina ei vaan jaksaisi sitä rahdata, kun se painaa kuin synti noiden härpäkkeidensä kanssa.

Koska nyt oltiin iskelmäristeilyllä ja pojat soittivat illan viimeiset setit niin musisointi oli pomppupohjaista. Mentiin siis kovaa ja vauhdilla...eikä niitä ihquja balladeja. No, tanssijat olisivat niitä varmasti odottaneet Ensihoitajan lisäksi, mutta muuten pikkujoulutunnelmissa oleva kansa taisi enemmän toivoa noita vauhdikkaita.

Keikka loppui aikanaan - onneksi ei kuitenkaan yhteen settiin vaan taisivat ne pojat vetää kaksi tuntia meille musisointia. Ja mitäs sitten - teinit diskoon ja nää vanhukset nukkumaan. Aamulle laitettiin kello soimaan heti kasin jälkeen, että ehdittäisiin maihin soppailemaan. Ensihoitaja oli jotenkin kuvitellut keksivänsä kivoja joululahjoja sataman basaareista, mutta joko väsymys rajoitti mielikuvitusta tai sitten siellä ei vaan ollut mitään kivaa tarjolla. Oikeasti - ikinä tainnut onnistua ulkoistamaan itseään kyseisestä rakennuksesta ilman kassin kassia. Onneksi sentään Rimistä löytyi sitä hiusväriä mitä Ensihoitaja oli hakemassa. Ovat Suomessa menneet Ensihoitajan vuosia käyttämän värin lopettamaan. Ei kuulemma käy kaupaksi. Onneksi Virossa ollaan eri mieltä - taitaa siellä olla vielä suosittukin, koska nytkään tuota ei ollut kuin muutama paketti hyllyssä.

Niin ja pitäähän sitä ostaa myös muutama pullo kuohuvaa - eilinen kun taisi mennä Ensihoitajan uuden valkoisen Neljänsuora huppariin ja pitkin lattioita... onneksi tuo punainen väri lähti melkeen kokonaan pois vaikkei laivalla päässytkään kunnolla pesemään. Ei pitäisi mennä aukomaan lämpimiä kuoharipulloja ;-) Ei ainakaan valkoista päällä.

Maista kiirehdittiin hyvissä ajoin laivaan - ei siellä viitsinyt kovin montaa ylimääräistä askelta ulkona ottaa, kun vettä tuli kaatamalla ja tuuli rikkoi sateenvarjot. Mennään sitten ja käydään hetkeksi lepäämään, mutta mitä... hytti oli käyty siivoamassa - pedit pedattu ja pyyhkeet viety. Eihän noihin enää voi pitkälleen käydä. Siinä sitten käytiin taas asiaa ihmettelemässä infossa ja selvisi sitten miksi lähtiessä oli ne pedit ihan likaiset. Totesi se infon nainen, että sen kun meette ja makaatte hytti on teidän käytössä koko matkan. Niin no niin olivat tainneet edellisetkin matkaajat tehdä ja sitten vain laittaneet sängyt takaisin kiinni. Kukaan ei ollut sitten katsonut ovatko ne vielä puhtaaksi pedattuja. En ymmärrä mitä järkeä tuossa nyt on. Tehdään työ kaksi kertaa. Onko se nyt jotenkin aikaa säästävää tai edes ekologisesti järkevää, kun joudutaan turhaan pesemään lakanoita ja viedään lähes tyhjiä roskiksia pois jne. Vai siis luottaako laivayhtiö vain siihen, ettei kukaan kehtaa enää mennä niihin pedattuihin sänkyihin. Niin - no joskus on siivoojat myös sanoneet, ettei niihin enää saa mennä ja punkkien eteen laitettu tuoli ym antaneet sen kuvan, ettei sinne tosiaankaan mennä. Tuntuu hullulta, mutta ehkäpä nuo viisaat ovat taas olleet viisaita. Homma vaan sillä ihmetyttää, ettei muilla reiteillä tapahdu vastaavaa - ei vaikka noilla Turun reitin laivoillakin on vielä tiukempi aikataulu.

Paluumatkan ohjelmatarjonta laivalla oli vähäistä - artistien nimmarikeikka, joka sekin keskeytettiin kesken, kun nimmarijono kiemurteli pitkin iskelmäbaaria ja radioväen piti päästä tekemään haastatteluaan ja aloittamaan iskelmävisa. No, me ehdittiin ne nimmarit saada, mutta organisaatio petti sen verran, ettei yhteiskuvaa artisteista ehditty ottaa vaan ihmiset rynnivät heti ottamaan yhteiskuvia Markku Aron ja Neljänsuoran kanssa. Olisihan se ollut kiva saada sellainen kuva missä kaikki esiintyjät olisivat. Samanlainen kuin edelliseltä Neljänsuora - Taikakuu reissulta. Mutta aina ei voi voittaa... tuo fanitapaamisen aika vaan on liian lyhyt, kun paikalla on suosittuja esiintyjiä. Olisihan tuo voinut alkaa ennemminkin, koska juuri mitään ohjelmaa ei paluureissulla ollut. Mitä nyt Markku Aro veti vielä juuri ennen satamaan saapumista yhden setin. Tämä on muuten kanssa asia mikä ihmetyttää. Miksi ihmeessä esiintyjät lopettavat vasta laivan saapuessa satamaan, kun kuitenkin pitäisi saada ihmiset ja orkesteri nopsaan ulos ja uudet sisään? Turun päässäkin, kun viikkarin laivalta tullaan satamaan on aikaa junaan siirtyä vaivaiset 20 minuuttia. Vaikka viimeksikin oltiin siinä ekoina ovella tuli silti kiire junaan. Hesan päässä Ensihoitajalla ei ole tätä ongelmaa - onneksi - koska nyt noita paikallisliikenteen aparaatteja menee pitkälle yöhön :-)

Mutta niin se vaan tuokin risteily pikkuhiljaa kääntyi kohden loppua ja ei enää kuin heippa vaan kaverit - nähdään taas seuraavalla keikalla tai no osan kanssa muutenkin, mutta aikas monen kanssa odoteltaisiin seuraavia treffejä seuraavalle risteilylle asti. Se tässä bändin perässä juoksemisessa onkin ehkä kivointa, että on tämän myötä tutustunut ihmisiin eri puolelta tätä laajaa Suomen maata ja ihan erilaisista ympyröistä tulevia ihmisiä, joihin ei olisi muuten missään tutustunut. Ainakin mä oon tosi iloinen - jotain ihan muuta kuin normi arki ja työjutut. Erittäin hyvä tapa päästää irti arjesta.

Mutta seuraava reissu odottaa jo ihan kulman takana, joten on aika paketoida tämä tarina ja lähteä tekemään uusia muistoja. Merellä nähdään.

Enää ei päästä kirjoittamaan Tähdet tähdet tarinoita, sillä se on nyt ohitse - Antin osalta, mutta myös koko kausi on ohi ja Tähtien tähti valittu. Kolmanneksi Tähtien tähdeksi ruunattiin aika moisten ennakko-odotusten saattelemana Pete Parkkonen. Muttei tuo Anttikaan huonosti pärjännyt. Peukut hänelle. Mutta kun Tähdet tähdet loppui, saatiin taas Neljänsuora keikoille. Tällä kertaa mentiin kohden Karjalohjaa ja Päiväkumpua.

Tuonne piti varata sisäänpääsyä varten liput etukäteen. Niin - arvatkaapa oliko Ensihoitaja moista ilmoitusta huomannut? No, ei todellakaan, mutta onneksi yksi kavereista oli ollut tarkkasilmäisempi. Kuulemma on vähän noita lippuja jäljellä... Eihän tuo kovin iso mestakaan ollut, varsinkin kun siinä samassa tilassa oli ruokailua varten puoli salia pöytiä. Mutta parkkipaikat olivat kivasti siinä pihalla.

Mutta siis perjantai-ilta ja aikainen esiintymisen aloitus, eli taas tuli kiire. Töissä neljään tai vähän ylikin ja sitten suitsait sukkelaan mekkoa päälle ja tukkaa kuosiin. Ja...eikun matkaan kohden Lohjaa, josta napattaisiin kyytiin yksi synttäreiltä lähtijä. Hälle se vasta kiire tuli, kun piti töiden jälkeen ehtiä synttäreille ja keikalle. Mutta niin vaan matka jatkui kohden Karjalohjaa pikkuisia ja mutkaisia paikallisteitä pitkin. Oikeasti - onko näillä ollut liikaa asfalttia vai ei, kun tuntui että koko matka oli pelkkää mutkaa. Lopulta kuitenkin päästiin perille kohteeseen, sisälle ja mitä - tietenkin lavan eteen - siinähän ne parhaat paikat ovat ;-) Kauaa ei tarvinut enää odotella ennen kuin lavalle alkoi nousta tuttuja miehiä - ensimmäisenä valomies Ville. Ja arvatkaas mitä...?

Vihdoinkin ne oli valmiina - siis ne meidän hupparit. Niin no eihän tuossa kauaa mennyt, kun kesällä - olisiko ollut heinäkuulla - kun niitä toivottiin tilaukseen laitettavan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä tuo Tähdet tähdet vähän sotki tilaajan aikatauluja ja varsinkin muistia ;-) Mutta niinhän se vaan Ville kauppasi meille painotuoreet hupparit. Seuraavalle reissulle saisi uutta päälle.

Huppareiden kanssa vierähtikin aikaa sen verran, että ihan just oli bändin aika nousta lavalle. Lava oli aikas pieni noin niin kuin syvyyssuunnassa - vähän reilumpi leveydessä ja mikä erikoista niin matala, että lavan reuna oli Ensihoitajan polven korkuudella. Ei siinä muuten mitään, mutta laulajalle jäi kovin vähän tilaa liikkua, vaikka lavaa hänen kohdaltaan oli laajennettukin roudauslaatikoilla leveämmäksi. Ei niiden päälle voinut kuitenkaan mennä noin vain pomppimaan. Niin ja Ensihoitajan helmat - missä ne olivat - kitaristin nappuloissa, että jos kuului outoja äännähdyksiä kitarasta niin ne olivat tämän helmojen aikaan saamia ;-)


Illan aikana vedettiin kaksi settiä. Tällä kertaa taas enemmän sitä uutta ja pompittavaa musisointia. Eivätkä edes suostuneet vetämään päivitettyä versiota Siipirikosta vaikka Ensihoitaja kuinka sitä odotti. Joo, puhe osuudet vedettiin vanhan version perään, mutta kun olisi pitänyt saada taltioitua se uusi versio kokonaisuudessaan. Kuten aiemminkin on ollut tarinoissa Ensihoitajan tavoite on saada kaikki levytetyt kappaleet joskus taltioitua itse keikoilta. Harmi vaan, että niitä kaikkia ei soiteta varmaan koskaan. Tänään yksi ystävä juuri totesi, että hän on tilastoinut mitä kappaleita hänen käymillään keikoilla on soitettu...yllättävän paljon oli covereita ja kyllähän se oli niin, että top 20 soi melkeen joka keikalla. Loppupäätä oltiin soitettu kerran tai kaksi.

Olisi kyllä jo aika laulella niitä lauluja sieltä bändin alku vuosilta. Niin, niitäkin joita on sinne kokoelma levylle poimittu - niistäkään kaikkia ei Ensihoitaja ole koskaan kuullut livenä - osaa hyvin harvoin. Ainakin nuo kuulemattomat kappaleet olisi aika kuulla levylle päätyneistä - eikös? Toki tuon ystävän listan mukaan jossain on soiteltu niitäkin kappaleita, joita Ensihoitaja ei ole onnistunut kuulemaan - siellä oli listalla Naiset hei. Eihän tuo mitenkään kuulu Ensihoitajan suosikkeihin, mutta livenä sekin olisi kiva kuulla - joskin Paha tyttö olisi myös aika kuulla. Voisi vaihtaa Tuhmat tytöt välillä pahoiksi ;-)

No, mutta takaisin Karjalohjalle. Illan ensimmäinen show oli ja meni. Tauolla vaihdettiin kuulumisia niiden fanikavereiden kanssa, joita nähtiin harvemmin. Juteltiin kaikenmoisesta vakavasta ja vähemmän vakavasta, mutta illan vakava aihe oli koulukiusaaminen. Oikeasti Ensihoitaja nostaa tämän aiheen taas tänne blogiinkin, koska kyseessä on niin hirveä asia. Ensihoitaja ei vain yksinkertaisesti kykene ymmärtämään miksei tätä asiaa saada kuriin. Omilta kouluvuosilta on hyvin muistissa opettajien ääliömäinen lausahdus, "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Voipi olla niinkin, mutta ihmisiä tässä ollaan ja kaikenmoiseen kiusaamiseen pitää puuttua. Toiselle se sinusta pieneltä tuntuva juttu ei ole ollenkaan pieni. Mietippä itsesi aina sen toisen tilalle... mitäpä, jos sinä olisit se, kenen kanssa kukaan ei halua tehdä tehtäviä tai viettää välituntia. Ensihoitaja tietää, että monella tarinoiden lukijoilla on kouluikäisiä lapsia. Keskustelkaa heidän kanssaan siitä mitä on kiusaaminen ja mitä pitää tehdä, jos näkee jonkun kiusaavan toista.

Nykypäivänä tuo kiusaaminen on vielä aika rankkaa - vaikkei nyt puhuttaisikaan näistä ääripäistä, mistä luetaan lehdessä, kun lapsi/lapset pahoinpitelevät toisen/toiset sairaalaan. Miksei kukaan uskalla puuttua? Tai no, nythän oli se tarina, missä se lukiolaistyttö meni väliin. Mutta Ensihoitaja ei kykene ymmärtämään miten välituntivalvoja ei näe, eikä kuule mitään. Jos piha-alue on niin iso, ettei sitä voi kohtuudella yksi valvoja valvoa niin sitten laitetaan enemmän valvojia pihalle. Ei luulisi olevan iso juttu. Mutta siis - tämä tekninen vallankumous on antanut kiusaamiselle uusia ulottuvuuksia. Järkyttävää, että eihän tuossa ole kuin muutama päivä, kun lehdessä tai siis somessa oli juttu, että alakoululaiset ovat yllyttäneet toisiaan ärsyttämään opettajia ja sitten kuvaamaan, kun opettaja menettää hermonsa. Sitten video nettiin... eli koulukiusaaminen ei enää olekaan vain oppilaiden välistä - vaan siinä kiusataan nyt jo opettajia. Mietityttää vaan eikö tuota puhelimen käyttöä voida rajoittaa oppilaitosten tiloissa/alueella. Itse ainakin toivoisin, että jokaisella olisi myös tässä mielessä koskemattomuus ja rauha oppia uutta ja opettaa sitä uutta.

Mutta joo, taas Ensihoitaja syrjähti aiheesta - joskin ei niin pahasti - Neljänsuorahan on mukana siinä Älä kiusaa prokkiksessa, joten eikös aihe sovi tähän hyvin. Eikähän se ole koskaan pahasta muistuttaa, että jokainen voisi uhrata edes hetken miettiäkseen aihetta ja voisiko itse tehdä jotain kiusaamisen vähentämiseksi. Ei kaikkien tarvitse olla kaikkien kavereita, mutta kaikkien kanssa tulisi elää rauhallista rinnan eloa, hyväksyen kaikki sellaisina kuin he ovat. Hyvä on myös muistaa, että jokaisella voi olla huono päivä, eikä aina jaksa olla sosiaalinen, mutta hymyillään kun tavataan - eikö?

Mutta tuonne Karjalohjalle. Paikalla oli paljon ihmisiä - ehkäpä vielä paljon pitkän linjan faneja ja bändin tuttuja/sukulaisia/kavereita jne. Ainakin illan päätteeksi nimmarijono oli pitkä ja kiemurteli pitkin salia. Omaan vuoroa sai odottaa ja kauan. Niin ja mitä - niitä kuvia haluttiin taas erilaisilla kokoonpanoilla. Tulikin hyviä! Ilta päättyi onneksi varhain tai no, normaaleihin keikkoihin nähden varhain ja kotiinkaan ei ollut ihan kohtuuton matka. Lisää tällaisia keikkoja aikaiseen ja lähelle niin me tytöthän tullaan vaikka joka viikko ;-)

Mutta ennen seuraavaa tarinaa taitaa Ensihoitaja pyörähtää aalloilla hakemassa uusia aiheita kirjoittaa ja edellinenkin meri seikkailu odottaa vielä vuoroaan. Siihen asti - mukavaa joulun odotusta. Huomenna alkaa jo joulukuu. Onhan kaikki jo käyneet joulupukin apulaisena? Jos ei niin vielä kerkee - ostaa vaikka Neljänsuoran vastikään ilmestyneen kokelmalevyn aikuisille tai Mölyapinat lapsille. Ps. eikä ollut maksettu mainos :-) Menkää silti ostoksille niin saattavat pojat tehdä meille uuttakin musaa ostettavaksi. Ps. huomisesta alkaen Ensihoitajan tarinoita - rakkaudesta musiikkiin fb-sivulla on taas tarjolla joulukalenteria - mitähän siellä on tällä kertaa tarjolla???