Jaahas olisiko se taas aika käyttää iltahetki tarinan synnyttämiseen. Nyt on kyllä ihan sellainen juttu, että kaiken kiireen keskellä nuo meritarinat ovat jääneet roikkumaan ja puolet keikoilla tapahtuneista ovat unohtuneet...mutta yritetään. Eli tänään tarjolla Viking Grace vol 1. Matkaan lähdettiin keskiviikkona kiireisen työpäivän päälle junalla. Siis kuvitelkaa Ensihoitaja menossa jonnekin JUNALLA... Matkaan oli pakattu valtaisa matkalaukku - täynnä mekkoja ja matkaseuraakin oli junamatkalle tarjolla. Ensihoitaja saikin matkata omassa boksissa matkakaverinsa kanssa ihan Turkuun asti.

Matkalla jo alkoi keikkakuume nousta - olihan edellisestä keikasta jo...neljä vuorokautta ;-) Tällä kertaa juna puksutteli suoraan Helsingistä Turun satamaan ilman vaihtoja ja matkaeväät oli näin pistelty napaan jo lähtiessä. Laivalla ohjelmana olisi enää kaunistautuminen illan ohjelmaan. Mutta tästä alkoikin Ensihoitajan ja tämän hyttikaverin seikkailu. Ensihoitaja oli varannut laivalta allergiahytin ja heti oven avaamisen jälkeen hytistä löi vastaan hengen salpaava hajusteiden haju - allergiahytissä. Minuutti hytissä ja ääni rupesi lähtemään, silmät vuotamaan ja yskittämään. Ei muuta kuin etsimään jotain apua asiaan. Ensihoitaja tiesi jo, että laivan allergiahytit oli loppuunmyyty, joten vaihto ei onnistuisi. Käytävällä matkalla infoon Ensihoitaja törmäsi laivan henkilökuntaan  kuuluvaan mieheen. Ei muuta kuin reippaasti juttusille. Hei, meidän hytti haisee ja sen kun piti olla allergiahytti. No, lähdetäänpä katsastamaan. Juu niin tuoksuu - olisiko pesuaine. Hei ette ole tosissanne

allergiahytit pitää pestä hajustamattomilla aineilla. Pienen pähkäilyn jälkeen vanha ensihoitaja herää Ensihoitajassa ja mieleen putkahtaa sana ionisaattori. Olisiko laivalla sellainen - sitä käytettiin ambulansseissa erittäin pahojen hajujen poistoon. Ja sellainenhan löytyi ja tämä ystävällinen mies kiikutti laitteen hyttiin.

Tunti ja tuoksun pitäisi olla muisto vain, mutta... ionisaattorin ollessa päällä hytissä ei voi olla ja Neljänsuoran keikkaan on aikaa vajaa puolitoista tuntia. Mitäs nyt? Infoon ihmettelemään pääsisikö johonkin vaihtamaan vaatteita. Infon poika ohjasi meidät konferenssisalin puolelle ja sieltä taas neuvottiin spahan, että saamme kunnon peilit ym laittautumista varten. Arvatkaa mihin me päädyimme? Juu - Gracen spa:n vip-tiloihin. Vau - koko seinä lasia ja laskeva aurinko. Meinannut malttaa niitä vaatteita vaihtaa, kun oli niin hienot näköalat. Taustalla soi hiljaiset luonnon äänet, poreamme pulputteli ja koko taivaanranta liekehti tuhansissa väreissä. Siinä sitten laitettiin meikit, korjattiin hiukset ja sujahdettiin uuteen ihanaan mekkoon ja juuri sopivasti ehdittiin vielä keikallekin.

Laittautuneet tyttäret etsivät loput matkaseurasta matkaan ja suuntasivat kohden yökerhoa - Neljänsuora ja tietenkin lavan eteen - kuinkas muutenkaan. Ei tainut yllättää poikia ollenkaan, kun verhojen auetessa ensimmäiset naamat olivat nämä kolme ladyä ;-) Ja niinhän se keikka taas polkaistiin vauhtiin. Jotenkin illan setti vain hujahti käsistä - kuvatkin jäivät vähemmäksi kuin yleensä. Ei Ensihoitaja nyt jotenkin ehtinyt oikein mukaan - ei edes tajuta, että siinä ne oli ja meni. Onneksi tarina jatkui seuraavana päivänä.

~Toisen päivän aikataulu oli väljä, koska laiva lähti vasta siinä ilta ysiltä. Eli pitkään saisi nukkua - kello laitettiin soimaan tuntia ennen aamupalan loppumista, mutta... siinä kuuden jälkeen verhon raosta tunkeutuva valon säie herätti Ensihoitajan kurkistamaan millainen aamu siellä sarasti ja sarasti hieno - niin hieno, että Ensihoitajan oli aivan pakko ottaa kamera ja nousta ylös. Niin ja samalla herättää hyttikaverikin, joka totesi että on sinne kannelle hänenkin lähdettävä. Uskomattoman kaunista. Meri oli ihan pläkä - pienintäkään tuulenvirettä ei näkynyt veden pinnassa ja kannella oli todella lämmin näin toukokuun alulle. (Kuvia löytyy fb-sivulta Ensihoitajan tarinoita - Ja Neljänsuoraa). Kun kerran oltiin noustu ylös niin saman tienhän sitä voisi lähteä aamupalalle. Ihanan aamun ihailu jatkui seuraavaksi aamupalan nautiskelun yhteydessä. Voi että meri oli tyyni ja kiva katsella, kun laiva lipui Tukholmaan.

 

Aamupalan jälkeen ei muuta kuin takaisin nukkumaan. Hetki vielä unta ja päivän rientoihin. Nelkkuvisaa ja nimmareita oli luvassa jossain vaiheessa päivää. Siihen mennessä loputkin matkalaisistamme olivat päässeet ylös ja syömään. Siinä sitä joivat tyttäret aamukahveja ja Ensihoitaja viritteli kameraansa valmiiksi Maarianhaminaan saapumista varten. Niin, taas piti päästä tietenkin kuvaamaan. Kannelle ja hyvät paikat sihtailla niin laivoja, merta  kuin mannertakin. Pakkohan siinä oli hetki auringossa istua ja nauttia.

~Pikkuhiljaa päivä kääntyi ilta puoleen ja Neljänsuora visa ja päiväkeikka lähestyivät. Ei muuta kuin päiväkeikka mekko päälle ja kauppaan odottamaan nimmarikeikkaa. Ensihoitaja tiimeineen oli päättänyt, että he eivät osallistu tietovisaan vaan antavat muillekin mahdollisuuden osallistua - varsinkin, kun kysymykset olivat ihan liian helppoja meille enemmän keikoilla käyville. Mistä kaupungista Neljänsuora on? Eli annetaan mahis muille - me vaan halutaan ne kortit 3/5 ja yhteiskuvat - kerrankin valoisassa paikassa.

Kuvien jälkeen kiirehdittiinkin sitten jo päiväkeikalle - ja tietenkin siihen lavan eteen ;-) Jossain vaiheessa Antti siinä päätyi kyselemään, onkos yleisö käynyt kannella. Me silleen, et joo aamulla siinä kuuden maissa. Siis täh - mistä te silloin olitte tulossa? Ei kun me herättiin uuteen aamuun jo silloin ;-) Päivän keikalla Ensihoitajakin oli paljon enemmän hereillä ja kuviakin tuli enempi. Tai nyt, kun noita kuvia katsoo niin taitaa niitä illalta olla paljon päiväkeikkaa enempi - ainakin parempia. Näiden keikkojen kuvissa loisti kyllä Juha - niin onnistuneita kuvia kerrankin - edellisillä, kun oli niin pimeissä kulmissa, ettei juuri kuvasta tunnistanut.  Ainoa vaan noin kuvaamisen kannalta, että edelleen tuo Gracen lava on ihan liian korkea kuvaamiseen. Ei tykkää - niskat ihan nurin, kun koettaa kuvailla ja ihmisten mittasuhteen ihan pöljiä, kun kuvataan alakulmasta. Ihan liian nopeastihan se keikka nytkin meni, mutta illalla alkaisi vielä risteily numero kaksi - eli lisää Neljänsuoraa. Ehtisiköhän tässä hetkeksi pitkälleen, ennen kuin meidän hyttiin saapuu lisää matkakavereita. Ja ne tarinat tarinoidaan sitten taas jonain kauniina iltahetkenä. Siihen asti - muistakaa suojakertoimet ulkona, ettei nassu pala.

Ps, kuvat saattavat olla hassusti - ensimmäinen teksti kokonaan uudella win 10 ja sen selaimelle Explorer edgellä - saattaapi vaatia vielä vähän tämän käyttö harjoittelua ;-)

Olisikohan se vihdoin sellainen iltahetki, että Ensihoitaja ehtii istahtaa koneensa ääreen naputtelemaan keikkaturneensa tarinaa +1. Siis mikä ihmeen +1? Kysyvät nyt koneidensa ääreen eksyneet. No Mölyapinat Linnanmäellä tietenkin. Ai miten se on +1? No, siksi kun sehän on osa Neljänsuoraa eli Möykkä Makella ja Neljänsuorallahan on jotain yhteistä - muillakin apinoilla sivuosumia ;-) Mutta siis kesäinen päivä on kääntynyt iltaan ja auringon

viimesäkeet valaisevat enää naapuritalon katon reunaa. On siis aika odottaa täysikuun nousua taivaalle ja kirjoittaa tarinaa.

Äitienpäivänä sää oli aivan tämän päivän kaltainen - aurinkoinen toukokuun alun päivä. Edelliset yöt oli heiluttu Somerolla ja Lohjalla - onneksi Molaritkin nousivat Lintsin lavalle vasta 18. Muuten olisi tullut tiukka herätys. Aamulla, kun molemmilta edellisiltä oli palattu kotiin yhtä aikaa auringonnousun kanssa, niin kyllähän se uni aamulla maistui. Aina ihan liian aikaiseen tuo valostuva päivä herätti - tai no olihan se jo valostunut ennen kuin Ensihoitajan pää edes tavoitti tyynyn, mutta ehtihän Ensihoitaja nukkua sellaiset viisi tuntia ennen kuin tosissaan alkoi purkaa edellisten reissujen kuvasaalista koneelle ja tyhjentää muistikortteja uusia seikkailuja varten.

Ajoissa Linnanmäelle - voihan siellä muutenkin katsastaa ympärilleen ja ajella vaikka ilmaisella näköalatornilla. Harmi sinällään, ettei muita aikuisille soveltuvia aparaatteja ole ilmaisia. Ensihoitaja kannattaisi myös maisemajunan ja maailmanpyörän laittamista ilmaiseksi. Olisihan se kädenojennus myös meille aikuisille. Lisäksi monet ikääntyneet saattaisivat tällöin poiketa Linnanmäelle muistelemaan noita nuoruusvuosien laitteita, jotka eivät muuten koko alueelle tulisi. Ihan varmasti eläkeläiset eivät raaski ostaa ranneketta ja yksittäislippu on ihan sairaan hintainen. Ilmaisilla laitteilla saattaisi tulla kuitenkin rahaa alueelle esim. kahvin juonnin ja syömisen merkeissä. Onhan Linnanmäki järjestänyt jo torstaisin aikuisille ohjelmaa torstai tanssien merkeissä - ah mitä nimiä siellä tänä vuonna nouseekaan lavalle. Eihän Ensihoitaja malta lähteä kesällä ollenkaan mökkeilemään, kun joka torstai pitäisi Lintsille mennä.  Ainoa vaan, että ei tänäkään vuonna nouse Neljänsuora lavalle. Muita ihan huippuja kyllä.

Mutta joo, siis äitienpäivänä Linnanmäelle Mölyapinoita kuuntelemaan. Reissuun piti lähteä myös Ensihoitajan lainapoikien, mutta niistä keskimmäinen katkoi kätensä keskiviikkona, joten tällä kertaa pienimmän ihailemat Molarit jäivät heiltä näkemättä. Ei Ensihoitaja kuitenkaan paikalle yksin mennyt vaan kaverinsa ja tämän lasten kanssa. Niin ja tietenkin kameran. Pitihän nuo Mölyapinat ikuistaa Linnanmäen lavalla. Siinä muuten on loistavat taustat kuvata - lasiseinä, jonka takana huojuvat riippakoivut ja ihanan sininen taivas.

Ajoissa mentiin varaamaan paikat eturivistä ja eiväthän ne lapset siinä malttaneet istua odottamassa. Yksi jäi kassien kanssa pitämään paikkaa ja muut lähtivät laitteisiin. Ensihoitaja kaverin lasten kanssa lennokkeihin. Eli päästiin vähän laitteisiinkin - lasten varjolla. Lopulta kuitenkin piti mennä puolustamaan niitä eturivin paikkoja ja kaivaa kamera asemiin. Ketäs tuonne lavalle jo asteleekaan - hui kauheaa kolme isokorvaista apinaa. Oranssipaitainen apina tarttuu kitaraan ja aloittaa laulun...Möykkä Make on mun nimi... rumpujen takana heiluva vihreäpaitainen jumppaava ja kuntoilua harrastava apina on Mökä ja bassoa soittaa nukkumisesta tykkäävä keltapaitainen Muka ja onhan siellä lavalla muitakin... yksi tyttö laulamassa taustoja ja pienityttö - opettaja, joka imuroi möykät pois mölynpölynimurilla. Niin ja välillä lavalla juoksentelee elävä banaani - oikeasti ISO elävä banaani!!!

Hui kauheaa mitä kaikkea siellä lavalla tapahtuukaan. Ensihoitaja katselee totuttuun tapaansa keikkaa kameran linssin lävitse. Eihän sitä osaa kuvata istuviltaan vaan sinne lavan eteenhän sitä on päästävä. Kummasti ne meinaa ne lasten kappaleetkin pistää tanssivarpaan vipattamaan ja välistä tekisi melkein mieli lähteä lasten kanssa pomppimaan. Kiva oli katsoa, kun lapset uskaltautuivat mukaan laulujen teksteihin ja lavan edustalle pomppimaan.

Hienossa säässä saatiin keikkaa kuulostella ja katsella. Paljon oli katsojia meidänkin lisäksi paikalla. Välillä on ihan mukava kuunnella näitä lasten lauluja ja mikä onkaan aidompaa, kuin lasten ilo - siitä puuttuu täysin teeskentely. Ilmeisesti siis niistä paikalla olleista lapsistakin keikka oli onnistunut. Ainakin kaverin lapset tykkäsivät - pienintä toki vähän oli apinat aluksi pelottaneet.

Mutta äitienpäivä vietettiin Möläreitä kuunnellen, enää ei ollut kovin montaa päivää keikkaan numero 3/5, sillä keskiviikkona kutsuivat aallot, aallot. Seikkailu on jo seikkailtu - pari muutakin, mutta niihin palataan taas uusissa Ensihoitajan tarinoissa. Sillä välillä noista vielä auki kirjoittamattomista tarinoista voi käydä katsastamassa kuvia facebookin sivuilla Ensihoitajan tarinoita - Ja Neljänsuoraa. Siellä on jo kuvat turneen kaikilta keikoilta ja muutama muukin. Esim torstaiset Lintsin tanssit Helmenkalastajien tahdittamana ja Kampin kauppojen yön Elias Kaskinen ovat siellä jo kuvina. Nyt pitää lähteä odottamaan tuon täysikuun nousemista naapuritalojen taakse - jospa siitä saisi jonkun hienon kuvan. Seuraaviin tarinoihin - muistakaa suojata itsenne ulkona - aurinko polttaa. Ainakin tämän jo pariin otteeseen vaikka suojakerroin on jo 50+. Seuraava keikka onkin sitten varmaan kesäloman aloittajaisten kunniaksi. Sitä ennen vielä osat 4/5 ja 5/5 ja ehkä jotain muutakin...

2/5 + 1 eli viikon sisällä toinen keikka. Voi vitsi mikä tahti tässä alkaa olla. Edellisyö oltiin tanssahdeltu kukkamekossa Somerolla Esakalliolla Neljänsuoran tahtiin. Tänään mentiin taas - kohden Lohjaa ja yökerho Monacoa. Mitäs siellä sitten olisi - no ei taida yllättää ketään, jos Ensihoitaja kertoo, että lavalle nousee Neljänsuora.

Ilta aloitettiin ajoissa Ensihoitajan fanikaverien kanssa kokoontumalla syömään yökerhon alla

olevaan Sportti baariin. Siellähän se oli bändikin ruokailemassa - ai mistä Ensihoitaja sen tietää? Siitä, että onnistuivat taas säikäyttämään tämän Ensihoitajan. Taitaa olla hirmu hauskaa, kun Ensihoitaja on maailman helpoin säikäyttää. Onhan se kiva, kun koko kaveriporukalla riitti hauskaa, kun tämä hyppäsi oikein ilmaan, kun Ketonen sanoo Moro, korvan juuressa ;-) Juu, maailman helpoin säikytettävä - tunnustetaan.

Syömään lähdettiin ajoissa, josko vaikka joku muukin olisi saapunut itseään illaksi ravitsemaan. Ja olihan noita ruokailijoita muutama muukin. Ehtihän sitä sitten syödä rauhassa ja antaa ruuan laskeutuakin, ennen kuin keikalle mentäisiin pomppimaan. Mutta voi, kylläpä sitä piti puolta yötä odottaa ja odottaa ja odottaa... Miksi ihmeessä nämä keikat eivät voi alkaa aiemmin. Kukaan jaksa odotella puoleen yöhön. Niin on Ensihoitaja tainut avautua asiasta aiemminkin. Baarit vetoavat aina siihen, että bändin noustessa lavalle väki katsoo keikan ja poistuu. Näin keikka ei ole heille kannattava, koska baarit eivät pyöri sisäänpääsymaksulla vaan viinalla. No sehän tässä on hauskaa, että tällaisen "humppabändin" tosi fanit harvoin juovat sitä viinaa, vaikka se bändi nousisi lavalle vasta aamulla. Toisin olisi, jos lavalle nousisi rokkibändi. Ihan oikeasti ravintolat, kapakat, baarit ja tanssilavat ym voisiko nämä iskelmäyhtyeet esiintyä aiemmin? Tällä iällä enää jaksa valvoa pikkutunneille, kun kotimatkatkin ovat vielä pitkät. Joo, muuten jos bandit esiintyisivät aiemmin niin tämäkin mielusti lähtisi pidemmällekin keikalle. Silloin näet olisi kotona jopa ennen heräämistä. Eli saisi ne paikat yhden sisäänpääsymaksun enemmän ;-)

Ensihoitaja oli ystävineen vallannut omat paikkansa lavan etukulmasta heti ovien auettua siis 22 - ei varmaan yllätä ketään, että odotusaika puoleen yöhön tuntui pitkältä. Varsinkin, kun dj soitti musiikkia ihan liian kovalla tai sitten meidän sijoittuminen juurikin siihen kovaäänisten alle aiheutti tuon tunteen. Ensihoitaja oli löytänyt itselleen lavan edestä oikein vip-istumapaikan. Kovaäänisen jalustalla oli hyvä istua, mutta seisomaanpa siinä ei vieressä passannut ruveta, koska silloin Ketonen lauloi suoraan korvaan. Ikinä ennen ole käynyt korviin musisointi Neljänsuoran keikalla, mutta nyt kovaäänisen asento suhteessa tämän korviin oli huono. Otettiin sitten edellisen illan keikan väsyttämänä tänään kevyemmin ja istuttiin keikka. Mitä nyt vähän varvas napatti ja kamera lauloi. Muuten - tuo Vip-paikka oli kuvaamisen kannalta hyvä, ei tullut yksikään fani eteen tai kukaan töninyt kuvatessa.

Vihdoin - vuodelta tuntuneen ajan jälkeen, kellon viisarit siirtyivät puolenyön kohdalle ja tuttu orkesteri asteli lavalle. Jasse, Jussi, Johan, Juha ja vielä viimeiseksi itse solisti Antti. Mies rakkolaastarikengissä vai mitenkäs se nyt olikaan? Show alkoi vauhdikkaasti ja alkuun mentiin tiukkaan tahtiin kappaleita - tuskin oli hengähdystaukoa biisien välillä. Välillä Antti tarinoi jotain yleisölle ja yleisö huuteli takaisin omiaan. Tunnelma oli hyvä ja lavan edustalle oli kokoontunut paksu muuri musiikin kuuntelijoita ja katselijoita. Kyllä vaan kannattaisi useammin järjestellä keikkoja täällä pääkaupunkiseudulla ja sen lähialueilla. Mekin haluttaisiin kotikeikkoja - muitakin, kuin yhteiskonsertteja Siltsun kanssa. Niin - vuosi sitten viimeksi on pojilla ollut pk-seudun oma keikka. Silloin oltiin Tulisuudelmassa. Jo olisi ensi syksylle aika tarjoilla keikkaa tänne kotiseudulle. Onhan täällä näitä paikkoja, Tulisuudelma, Shamrock, Presidentti, Virgin Oil... joissa samanmoista musiikkia soitellaan ja lisää paikkoja löytyisi varmasti. Niin ja nyt kun taas on Lintsin kesätorstaitanssit polkastu käyntiin niin sopisivathan ne pojat sinnekin lavalle ;-)

Mutta joo - taas karattiin tarinasta. Lohjalla siis vietettiin keikkaa 2/5 ja paikka oli uusi ravintola Monaco. Hiemanhan tuolla oli ahtaat tilat lavalla ja lavan lähellä, mutta sopu sijaa antoi ja saimme kaikki nauttia keikasta. Tottakai keikan jälkeen jäätiin odottamaan poikia nimmarin jakoon. Pitäähän tältä turneelta saada kaikilta keikoilta nimmarikortit... mutta oho - kortit olivat loppu ja mihinkäs niitä nimmareita nyt sitten kirjoiteltaisiin??? Kasseihin - nimmarikassit ;-) Ja mikä parasta pinkkinä Ensihoitajan värimaailmaan sopien. Pitää kait varoittaa tässä... älkää vaan hyvät ihmiset silittäkö niitä nimmareita niihin kasseihin kiinni. Ai  miten niin? No, Ensihoitaja päätti kokeilla ja kuinka ollakaan nyt kassissa on tuollainen raudan mentävä sulanut kohta. Onneksi ei syttynyt palamaan ja lähti vielä tuo sulanut raudastakin irti. Ei silitetä - ei siis edes pienellä lämmöllä.



Sinne se keikka taas kääntyi muistoihin ja kotimatka alkoi. Vaikka nyt oltiin melkeen kotikulmilla niin kotona oltiin ihan samaan aikaan, kuin tuolta ed. iltaiselta Someron keikalta. Niin tanssilavat aloittaa niin aikaiseen, että voidaan lopettaakin aiemmin. Kotiin tultiin yhtä aikaa taivaanrannasta nousua tekevän auringon kanssa ja päivällä herättiin liian aikaisin, mutta taas kerran kannatti lähteä. Seuraavaa keikkaa odotellessa - tai tuolloin siihen ei ollut kovin montaa päivää - keskiviikkona mentiin taas.